[Kansanaanestys] Kollektiivikirjoitus, viides versio
Henry Söderholm
henry.soderholm at gmail.com
Mon Helmi 23 21:28:44 EET 2009
Hei,
kirjoitus on mielestäni aivan mahtava!
Tarvittaessa nimeni voi lisätä allekirjoittaneisiin vaikka en itse tekstin
tuottamiseen ole osallistunutkaan.
Terveisin,
Henry
23. helmikuuta 2009 16:00 Mauno Joukamaa <darth_mauno at yahoo.com> kirjoitti:
> Hei, ehdin nyt viimein vilkaista itsekin tätä tekstiä ajan ja ajatuksen
> kanssa. Kirjoitus näyttää minusta pääosin oikein toimivalta, mutta sen
> kieliasu kaipasi mielestäni hieman viilailua, jota olen tehnyt alla olevaan
> versioon. Lisäksi kansanäänestyksen puolesta äänestäneet kaksi RKP:läistä
> olivat päässeet unohtumaan aiemmasta versiosta.
>
> Henkilökohtaisesti kaipaisin kyllä viimeiseen kappaleeseen vahvempaa
> muotoilua ennen kuin olisin itse valmis tekstin allekirjoittamaan, esim.
> kappaleen kakkosvirkkeen tilalle vaikkapa: "Jotta kansalaisten laskeva
> luottamus poliittiseen järjestelmään saataisiin käännettyä nousuun, on
> edustuksellisen demokratian rinnalle luotava todellisia ja kaikille
> kansalaisille avoimia suoran vaikuttamisen keinoja." Mutta päätös asiasta on
> toki tietysti enemmistön käsissä. :-)
>
> Terveisin,
> Mauno
>
>
> Miksi valtuuston enemmistö käänsi selkänsä turkulaisille?
>
> Kuntalaki antaa mahdollisuuden neuvoa-antavan kansanäänestyksen
> järjestämiseen. Äänestysten aiheita ei ole laissa mitenkään rajattu.
> Joulukuussa yli 13 000 äänioikeutettua turkulaista, lähes 9 % kaikista
> kaupungin äänioikeutetuista asukkaista, teki lain mukaisen
> kansalaisaloitteen kansanäänestyksen järjestämisestä koskien toriparkin
> mahdollista rakentamista.
>
> Turun kaupunginvaltuuston enemmistö päätti kaupunginjohtaja Mikko Pukkisen
> (kok) esityksestä 16.2., ettei kansanäänestystä järjestetä.
> Kansanäänestyksen kaatoivat sosiaalidemokraattien ja keskustan
> valtuustoryhmät kokonaisuudessaan, yhdeksäntoista kokoomuslaista
> valtuutettua, kaksi valtuutettua RKP:stä sekä yksi Vasemmistoliitosta.
> Vähemmistöön jäivät vihreät, kristillisdemokraatit, perussuomalaiset, Suomen
> kansan sinivalkoiset, yhdeksän Vasemmistoliiton ja kaksi RKP:n valtuutettua
> sekä yksi kokoomuslainen varavaltuutettu.
>
> Valtuuston enemmistö torjui mahdollisuuden vahvistaa turkulaisten
> kansalaisuutta ja sitouttaa heidät ja muut osapuolet mahdollisimman laajan
> ja avoimen päätösprosessin kautta toriparkkiratkaisuun ja samalla koko
> kaupungin kehittämiseen.
>
> Valtuuston enemmistö käänsi näin selkänsä turkulaisten enemmistölle, jonka
> se tuomitsi pelkkään hallintoalamaisten ja demokratian sivustakatsojien
> osaan. Kehittyneeseen yhteiskuntaan kuuluu mahdollisimman avoin
> päätöksenteko ja hallinto. Edustuksellista demokratiaa ei palvele
> kansalaisten oma-aloitteisen vaikuttamisen poissulkeminen, vaan sen
> kunnioittaminen.
>
> Valtuuston päätös syntyi muodollisesti lain mukaisesti ja laissa
> valtuustolle annetun harkintavallan puitteissa. Poliittisesti ja
> moraalisesti päätös merkitsee kuitenkin sitä, että toriparkista myöhemmin
> kaupunginvaltuustossa tehtävä ratkaisu ei edusta turkulaisten enemmistön
> mielipidettä, eikä siksi ole tekotavaltaan tämän enemmistön silmissä
> hyväksyttävä.
>
> Turussakin pyöritetyt erilaiset kaupunkilaisten osallistamisohjelmat ovat
> osoittautuneet pelkiksi kulisseiksi. Esimerkiksi toriparkkiasiassa
> kaupunkilaiset eivät saa tietää, mitkä tekijät päätöksiin todella
> vaikuttavat ja kenen etuja ja tahtoa niissä toteutetaan.
>
> Kansalaiset ovat saaneet kaksi muutakin opetusta. Ensiksi sen, että
> valtuustoon kannattaa äänestää henkilöitä, jotka tarpeen tullen uskaltavat
> antaa vastuun päätösten tekemisestä myös kuntalaisille itselleen. Toinen
> opetus on se, että kuntalakia tulee muuttaa. Kuntalaisten määräosalla
> (esim. 5 %:lla) on oltava oikeus tehdä aloite, joka todella velvoittaa
> kansanäänestyksen järjestämisen.
>
> Edustuksellinen ja suora demokratia eivät sulje pois toisiaan.
> Edustuksellinen järjestelmä toimii useimmissa tapauksissa riittävän hyvin
> eikä sitä tarvitsee kyseenalaistaa kokonaan, vaikka myönnettäisiin, että
> suorempi demokratia voi palvella enemmistön tahtoa paremmin yksittäisissä,
> kuntalaisille merkittävissä kysymyksissä. Demokratiaa voidaan laajentaa ja
> syventää. Osallistavamman demokratian siemen on Turussakin kylvetty!
>
>
>
>
> _______________________________________________
> Toriparkkikansanaanestys mailing list
> Toriparkkikansanaanestys at lists.utu.fi
> https://lists.utu.fi/mailman/listinfo/toriparkkikansanaanestys
>
--
Ilmastonmuutos voidaan pysäyttää -
vaadi Suomen hallitusta toimimaan!
www.PolttavaKysymys.fi
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Pelasta maailma pullo kerrallaan – jätä pullovesi kauppaan.
www.pullovesi.fi/
-------------- seuraava osa --------------
HTML liite on poistettu...
URL: https://lists.utu.fi/pipermail/toriparkkikansanaanestys/attachments/20090223/70a4acdb/attachment-0001.html