KINFO: Hybridi goes CERN

Jenni Lähdeniemi ajtlah at utu.fi
Mon toukokuu 16 23:40:29 EEST 2016


Hei sinä matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan sekä Hybridin jäsen!

Hybridi järjestää tulevana syksynä 17.- 20.11. ekskursion Cerniin, Geneveen. Alustavien ohjelmasuunnitelmien mukaan vierailemme perjantaina Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuslaitoksessa ja mahdollisuuksien mukaan torstaina myös YK:n päämajassa. Lisäksi mukaan mahtuu toimintaa paikallisten opiskelijoiden kanssa. 

Lauantai on varattu vapaammalle toiminnalle, voitte tehdä sitä, mikä juuri teitä kiinnostaa! Esimerkiksi. Mont Saleve on julkisten yhteyksien päässä ja varakkaammalle lompakolle on risteilymahdollisuus viereisellä järvellä. Lauantain saa myös käyttää kaupunkiin tutustumiseen ja rentoutumiseen. 

Hybridi järjestää osallistujille majoituksen ja ohjelman. Lentoliput jokainen hankkii itse. Reissun hinta-arvio on tällä hetkellä valitsemastasi lennosta riippuen noin 350 euroa. (Hyvin bongatuilla lennoilla selvästi halvempikin!)

Ilmoittautuminen tälle huisin hauskalle reissulle avautuu perjantaina 20.5. klo. 12:00 ja sulkeutuu perjantaina 17.6. klo. 23:59. Mukaan mahtuu 25 nopeinta. 

Huomioittehan, että ilmoittautuminen on sitova.

Ilmoittautuminen osoitteessa: http://akuankka.nettilomake.fi/form/3207

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/802377756563448/



Terveisin,
Hybridi ry
************************************************'
Viestin välitti:
Jenni Lähdeniemi
Tiedotusvastaava, TYK ry