[H-verkko] Arvosteltavaksi: Avain, Nuorisotutkimusverkosto, Amanita uutuusteoksia

Tapio Onnela tapio.onnela at utu.fi
Ti toukokuu 29 13:38:11 EEST 2018


Agricola - Suomen humanistiverkko tarjoaa kirjoja arvosteltavaksi Agricolan kirja-arvostelujulkaisuun (ISSN 1796-704X). Jos haluat arvostelukappaleen lähetä sähköpostia osoitteeseen: <agricolan.arvostelut at gmail.com> ilmoita kirjan nimi ja kustantaja sekä oma postiosoitteesi sekä puhelinnumerosi. Tiedot toimitetaan kustantajalle, joka lähettää sinulle kirjan. Perustele lyhyesti miksi juuri sinä haluaisit arvostella kyseisen kirjan.
***
AVAIN


Pekka Kaarninen: Kotimaisen elokuvan Maamme-kirja

Sakari Topeliuksen 1870-luvulla kirjoittama Maamme-kirja oli kansakouluissa oppikirjana samaan aikaan kun vanha suomalainen mustavalkoinen elokuva eli kulta-aikaansa ennen television yleistymistä 1960-luvulla. Kotimaisen elokuvan Maamme-kirjassa tarkastellaan vanhoja suomalaisia elokuvia Topeliuksen teoksen antaman esikuvan mukaisesti. Elokuvien kertomat tarinat liitetään kulttuurihistorialliseen ja sosiaalihistorialliseen näkökulmaan maamme poliittisia vaiheita unohtamatta.
Kirjassa kerrotaan, minkälaisen kuvan vanhat suomalaiset näytelmäelokuvat ovat antaneet Suomen historiasta, Suomesta ja suomalaisista. Toisaalta tarkastellaan kotimaisen elokuvan historiallisia aiheita. Esikuvana käytetyn Topeliuksen Maamme-kirjan tavoin tavoitteena on antaa ’kotomaamme koko kuva’ tässä tarkasteltavana aikajaksona.
Historiantutkija Pekka Kaarninen on aikaisemmissa teoksissaan perehtynyt suomalaisen yhteiskunnan vaiheisiin monipuolisella tavalla. Hänen tarkastelukohteensa ulottuvat suomalaisesta ylioppilastutkinnosta tukkilaiselokuviin ja dopingin käyttöön urheilussa.
***
Markku Soikkeli: Rakkauselokuvan käsikirja

Rakkauselokuvan käsikirja on ensimmäinen suomenkielinen tietoteos, joka selittää filmiromanssin lumovoimaa ensisuudelman arvoituksesta kuolinvuoteella lausuttuihin hyvästeihin.
Kirjassa käsitellään rakkauselokuvan historiaa lajityypeittäin. Romanttinen komedia syntyy screwball-farsseista, muuttuu Woody Allenin älykkötarinoiksi ja kokee uuden tulemisen 2000-luvun sinkkuromansseina. Melodraaman parhaat esimerkit löytyvät puolestaan pianoaiheisista elokuvista sekä rikoksiin ja sairauksiin keskittyvistä tarinoista. Rakkaustarinalla on oma realisminsa, mutta loppu voi olla onnellinen monella tapaa.
Askel syvemmälle rakkauden ihmemaailmaan otetaan paranormaaleissa romansseissa, balladeissa, turistiromansseissa, pukudraamoissa ja teiniromansseissa. Yksinäisyyden teemat vievät kierrokselle ranskalaisiin elokuviin. Pariisi ja New York esitellään romanssille omistettuina kaupunkeina.
Rakkauselokuvan käsikirja nostaa esille myös näyttelijäntyön, puvustuksen ja musiikin merkityksen tunteisiin vetoavassa kerronnassa. Klassikoiden katveessa pohditaan tuhkimotarinoita, homo- ja lesboromansseja, sekä erotiikan ja seksin käyttämistä elokuvien kerronnassa. Elokuvasuudelma ansaitsee tietysti oman alalukunsa.
Markku Soikkeli (FT) on tamperelainen opettaja, tutkija ja kirjailija. Soikkeli on julkaissut romaaneja, esseitä, kritiikkejä sekä kaksi tutkimusta rakkauskertomusten historiasta (1998 ja 2016). Elokuvan lajihistoriaa hän esitteli myös edellisessä tietokirjassaan Tieteiselokuvan käsikirja (2016).
***
Ari Haasio; Anu Ojaranta; Markku Mattila: Valheen jäljillä

Tiedätkö mihin voi luottaa ja mistä löytyy laadukasta tietoa? Mitä on vihapuhe ja kuinka valemediat toimivat? Miksi valemediaan uskotaan ja mihin sillä pyritään? Mitkä ovat onnistuneen tiedonhaun tunnusmerkit, jotta pystymme erottamaan faktatiedon valheellisesta?
Näitä ja monia muita ajankohtaisia teemoja käsitellään Ari Haasion, Anu Ojarannan ja Markku Mattilan uutuusteoksessa. Kirja paneutuu totuuden jälkeisen ajan keskeisiin kysymyksiin pintaa syvemmältä ja auttaa lukijaa suhtautumaan kriittisesti informaatiotulvaan.
Filosofian tohtori Ari Haasio työskentelee yliopettajana Seinäjoen ammattikorkeakoulussa ja FM, tohtorikoilutettava Anu Ojaranta viimeistelee väitöskirjaansa Åbo Akademissa. Dosentti Markku Mattila toimii erikostutkijana Siirtolaisuusinstituutissa.
***
Pekka Vartiainen: Kirjallisuusfragmentteja

Lyhyitä tuokiokuvia, huomioita, näkökulmia kirjallisuuteen pohjoisesta etelään, idästä länteen, kustannuskentän muutostekijöistä lukijakokemukseen meiltä ja maailmalta. Fragmentteja kirjasensuurista, kritiikistä, klassikoista, palkituista, unohdetuista, kuolevista ja kuolleista kirjailijoista. Kirjoituksia romaaneista, näytelmistä, runoista, fantasiasta fanifiktioon, pastissista peleihin, rikoksista romansseihin, sarjakuvista sarjakirjoihin, satiirista satuun, Sherlock Holmesista Tarzaniin, Peppi Pitkätossusta Draculaan.
Kirjassa 2010–2015 julkaistut blogikirjoitukset antavat äänen maailmalle, jossa kirjallinen kulttuuri elää, vaikuttaa ja hengittää yhtä muuttuvan todellisuuskuvamme kanssa.
***
Karoliina Suoniemi: Ihan oikeat prinsessat ja prinssit

Satujen prinsessat nukkuivat sata vuotta tai tanssivat keskiyöhön asti tanssiaisissa, mutta mitä aivan oikeat prinsessat ja prinssit tekivät ja miten he elivät?
Mitä kuninkaallisen perheen lapset opiskelivat? Millaisilla leluilla he leikkivät? Mitä he söivät, missä he asuivat? Ja mitä heille myöhemmin kävi? Kirjassa sukelletaan historiallisten prinssien ja prinsessojen elämään ja tutustutaan esimerkiksi Kaarina Maununtyttären, Ruotsin kuningatar Kristiinan ja Venäjän viimeisen tsaariperheen lasten tarinoihin. Samalla päästään kurkistamaan myös lasten arkeen historiassa.
Karoliina Suoniemi on koulutukseltaan historian ja uskonnon opettaja. Hän on työskennellyt pitkään museo-opetuksen ja sanataideopetuksen parissa ja toimii tällä hetkellä sanataiteen läänintaiteilijana. Hän on julkaissut aiemmin selkokielisen kirjan maailmanuskonnoista. Karoliinan intohimona on saada menneisyyden tarinat syttymään eloon helposti omaksuttavassa muodossa.
***
Eila Ilenius: Näyttelijän yökirja

Kurkistus kulissien taakse, näyttelijä itse teossa: työn euforiaa ja riittämättömyyden häpeää, taistelua ahneen egon kanssa hyvin julkisuuskeskeiseksi muodostuneessa maailmassa. Yritystä hypätä itsen yli, tehdä roolille tila.
Näyttelijä Eila Ilenius on valinnut 128:n roolityönsä joukosta muutaman näytelmän työprosessien kuvaukset ensi harjoituksista viimeiseen esitykseen kirjoittamiinsa työpäiväkirjoihin tukeutuen. Näyttelijän itsetuottamaa sisäisten prosessien kuvausta ei juuri ole kirjallisuudessa aiemmin käsitelty, useimmat muistelmateokset keskittyvät uran ulkoisiin tapahtumiin.
Eila Ilenius FIA on helsinkiläinen näyttelijä. Hän on työskennellyt useissa Suomen teattereissa, myös Yhdysvalloissa, pisimpään Kotkan kaupunginteatterissa, vieraillut 10 vuotta Suomen Kansallisteatterissa, tehnyt 128 roolityötä teatterissa ja televisiossa. Jäätyään pois teatterityöstä hän on kirjoittanut kirjan Dementia, opettajamme. Äidin ja tyttären tarina.
***
Carl-Johan Holmlund: Semioottinen silmä

Semioottinen silmä koostuu 14 esseestä, jotka liikkuvat maantieteellisesti Helsingistä Pariisiin, Cambridgeen, Yhdysvaltoihin, Italiaan ja Kiinaan asti. Esseissä tarkastellaan filosofian ja kirjallisuuden avulla olemassaolon, tiedon sekä hyvän elämän ja yhteiskunnan ongelmia. Esseissä valotetaan myös yksittäisten filosofien ja kirjailijoiden henkilökohtaisia elämyksiä ja kokemuksia, joita on tulkittu erityisesti sosiaalisesta ja historiallisesta näkökulmasta.
Kirjan nimi Semioottinen silmä viittaa siihen, että maailman tutkiminen on tulkintaa, jossa pyritään tasapainoilemaan katsomisen ja sen-mitä-katsotaan välillä. Katse synnyttää maailman, mutta maailma on kuitenkin syy katsomiselle.
Kirjan tekijä on väitellyt tohtoriksi filosofian oppiaineessa semioottisella työllä Olemisen semiosis – todellisuus tulkintana (2015), joka käsittelee olemassaolon ontologisia tulkintoja filosofian ja erityisesti kirjallisuuden valossa.
https://avain.net/tuoteryhma/uutuudet/1856669?product=9789523041691
*** *** ***

NUORISOTUTKIMUSVERKOSTO

Anni Rannikko: Kamppailua kunnioituksesta. Vaihtoehtoliikunnan alakulttuurien moraaliset järjestykset.

Kamppailua kunnioituksesta kertoo nuorten vaihtoehtoliikunnan alakulttuureihin paikantuvasta liikuntakulttuurin muutoksesta. Teoksessa tarkastellaan liikuntamaailman uusia lajeja – sellaisia kuin skeittaus, parkour, roller derby ja scoottaus. Näitä lajeja harrastavat nuoret pyrkivät kohti yhdenvertaista, yhä useammalle avointa ja moninaisuutta kunnioittavaa liikuntakulttuuria, mutta tavoitteen saavuttaminen ei ole aina ongelmatonta. Kunnioituksen kulttuuria korostamalla he osoittavat liikuntakulttuuriin liittyviä epätoivotuiksi määrittelemiään ilmiöitä. Näitä ovat esimerkiksi mukaan pääsemisen vaikeus, liikuntakulttuuria moniulotteisesti läpileikkaava kilpailullisuus, syrjintä ja legitiimin aseman saavuttanut hierarkkisuus.
Vaikka monessa asiassa joudutaan antamaan periksi, vaihtoehtoliikunnassa ollaan usein hyvin tietoisesti matkalla kohti liikuntakulttuurin perustavanlaatuista muutosta, joka heijastuu myös muualle yhteiskuntaan. Vaihtoehtoliikuntaa harrastavat nuoret rakentavat moraalista järjestyskoodistoaan yhteiskunnassa, jossa kunnioitukselle perustuvat sosiaaliset suhteet eivät ole itsestään selviä.
*** *** ***


AMANITA

Viljo Rasila (toim.): Suomi 1918

Suomi 1918 on kokonaiskuva itsenäisyyden ajan tärkeimmästä vuodesta, jonka ratkaisut määräsivät ­Suomen­ suunnan. Noin 450-sivuinen teos on palkitun historioitsijan, professori Viljo Rasilan suurtyö. Tietoiskut kertovat vuoden suuret ja pienemmät tapahtumat ja ­niiden päivämäärät, ja runsas kuvitus piirtää muotokuvan ­nuoresta­ kansasta sekä arjesta sodan ja rauhan kuukausina. Painettu vain 1918 numeroitua kappaletta. Numero yksi luovutetaan tasavallan presidentille ja numero kaksi Kansalliskirjastolle.
Viljo Rasila on tunnettu historioitsija ja pitkä­aikainen Tampereen yliopiston Suomen historian professori. Suomalainen Tiedeakatemia palkitsi Rasilan ensimmäisellä Eino Jutikkalan historiapalkinnolla vuonna 2007.
Rasila on väitellyt torpparikysymyksestä ja avannut uraauurtavalla tavalla kirjoissaan vuoden 1918 tapahtumia ja taustoja. Hän on kokenut laajojen yleisesitysten laatija, Suomen talous­historia -sarjan toimituskunnan jäsen ja Suomen maatalouden historia -sarjan päätoimittaja.
Viljo Rasilaa on kiitetty erityisesti yksilön kokemusten huomioimisesta yhtenä tärkeänä historiantutkimuksen ulottuvuutena. Suomi 1918 on monipuolinen ja runsaaseen aineistoon pohjautuva kokonaisesitys Suomen valtion ensi hetkistä. Kirjan kantava teema on laki ja laillisuus.
***

Manu Kärki ja Torsti Linnanmäki: Myllyt, sahat ja talot – Somerniemen ja Someron vesimyllyt ja -sahat ja Somerniemen kantatilojen omistajaluettelot

Somerniemen ja Someron vesimyllyt ja -sahat ja Somerniemen kantatilojen omistajaluettelot.


***
HUOMIO! Uusia arvostelukappaleita toimitetaan vain niille jotka ovat vanhat arvostelunsa kirjoittaneet. Kirjoista on kova kysyntä, joten jos et saa arvosteluasi kirjoitettua lähetä saamasi arvostelukappale Agricolan toimitukseen, jotta sitä voitaisiin tarjota uudelleen arvosteltavaksi. Kirja-arvostelun voi julkaista myös muussakin julkaisussa – muualla julkaistun arvostelun voi julkaista myös Agricolassa.

Liitä valmis arvostelusi suoraan sitä varten tehtyyn lomakkeeseen Agricolan sivulle: https://agricolaverkko.fi/arvostelut/ josta se lähetetään ensin Agricolan toimittajalle, joka tarkistaa ja julkaisee arvostelun. Arvostelu lähtee sen jälkeen H-verkko ja Kultut- listan tilaajille sähköpostina sekä tallentuu "Agricolan kirja-arvostelut" julkaisun sivulle: https://agricolaverkko.fi/arvostelut/.

-------------- next part --------------
An HTML attachment was scrubbed...
URL: <http://lists.utu.fi/pipermail/h-verkko/attachments/20180529/a1b85965/attachment.html>


Lisätietoja postituslistasta H-verkko