Agricolan kirja-arvostelut: Ajankohtaisia näkökulmia varhaiskasvatukseen

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Terhi Katajamäki <tmekat at utu.fi> kasvatust.yo., YTM, jatko-opiskelija, Turun
yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Koivula, Merja; Siippainen, Anna ja Eerola-Pennanen, Paula (toim.): Valloittava
varhaiskasvatus - oppimista, osallisuutta ja hyvinvointia. Vastapaino, 2017. 363
sivua.


Ajankohtaisia näkökulmia varhaiskasvatukseen
---------------------------------------------------------

Jyväskylän yliopistossa työskentelevien opettajien ja tutkijoiden yhteinen
voimanponnistus sisältää runsaasti näkökulmia vastikään käyttöön
otettuun valtakunnallisen Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin (2016) sekä
uudehkoon, vuoden 2015 varhaiskasvatuslakiin. Teos on mielenkiintoinen ja varsin
mallikkaasti asiaansa ajava uutuusteos suomalaisesta varhaiskasvatuksesta.

 

Kirjoittajien tavoitteena on ollut julkaista sekä korkeakouluopiskelijoiden
että varhaiskasvatuksen ammattilaisten käyttöön teos, joka mahdollisimman
monipuolisesti käsittelisi lapsen kasvua ja oppimista, ja samalla ottaisi
kantaa ajankohtaiseen keskusteluun. Tämän lisäksi pyrkimyksenä on ollut
korostaa laadukkaan varhaiskasvatuksen ja erityisesti pedagogiikan merkitystä
jokapäiväisessä kasvatustyössä. Teos jakaantuu neljään osaan, jotka
käsittelevät varhaiskasvatuksen lähtökohtia, lapsen oppimista ja kehitystä,
yksilön ja ryhmän suhteita sekä oppimisympäristöjä käsitteleviä
kokonaisuuksia. Jokainen osa sisältää keskimäärin viisi lukua. 

Suomalainen varhaiskasvatus menneessä, tulevassa ja kansainvälisessä
kontekstissa

Ensimmäinen osa ”Varhaiskasvatuksen lähtökohtia” kokoaa yhteen
suomalaisen varhaiskasvatuksen rakenteen niin opetussuunnitelmien kuin
varhaiskasvatuslainkin kehyksessä. Erityisen oivallisena pidän lukua
”Opetussuunnitelma pedagogisena työvälineenä”, koska se onnistuu tuomaan
esille pohjoismaalaisen, sosiaalipedagogiseen malliin ankkuroituvan, sekä
anglosaksisen opetussuunnitelmaperinteen erot varsin kansantajuisesti. Samalla
luvussa pohditaan muun muassa sitä, millaisia arvoja ja toiminnan periaatteita
nyt voimassaolevissa opetussuunnitelmissa on. Esiin nostetaan erityisesti
arviointi ja dokumentointi, jotka ainakin  Varhaiskasvatussuunnitelman
perusteet -asiakirjassa (2016) ovat uusia käsitteitä verrattuna aikaisempaan
opetussuunnitelmaan. Lukijana jään kaipaamaan pidempää historiakatsausta
siitä, miten suomalaisen varhaiskasvatuksen koko oleminen on muuttunut
päivähoidosta tavoitteelliseksi ja suunnitelmalliseksi
educare-kokonaisuudeksi. Lisäksi varhaiskasvatustieteen asemasta ja
itsenäisyydestä tieteenalojen kentällä olisi mielellään lukenut
lisääkin.

Luku ”Moninaiset perheet ja varhaiskasvatus” on hyvä muistutus siitä,
miten yhteiskunnassamme vanhemmilla on ensisijainen kasvatusvastuu, mutta jota
jakamassa ja tukemassa ovat varhaiskasvattajat. Varhaiskasvattajien ja
vanhempien yhteistyötä korostetaan varhaiskasvatusta ohjaavassa
valtakunnallisessa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa (2016). Asiakirjan
mukaan lasten vanhemmilla on oikeus osallistua lapsensa varhaiskasvatuksen
suunnitteluun ja arviointiin monella eri tavalla. Tämä tarkoittaa esimerkiksi
sitä, että päiväkodit järjestävät vanhemmille erilaisia tilaisuuksia,
kuten vanhempainiltoja ja avointen ovien päiviä. Usein vanhempien toivotaan
osallistuvan myös päiväkodeissa järjestettyihin juhliin ja retkiin.
Vanhemmat ovat myös niitä, jotka pystyvät kertomaan lapsestaan
kotiympäristössä ja arjesta läheisten ihmisten seurassa. Tämä puolestaan
antaa varhaiskasvattajille arvokasta tietoa lapsen kehityksestä, kiinnostuksen
kohteista sekä ystäväpiiristä. Luvun yksi keskeisimmistä sanomista onkin,
että päiväkoti ei ole paikka, jonne lapsi laitetaan ”talteen” laulamaan
ja leikkimään vanhempien työpäivän ajaksi. Päiväkotia voi kutsua
eräänlaiseksi kohtaamispaikaksi, jossa varhaiskasvattajien velvollisuus on
suhtautua jokaisen lapsen vanhempaan tasavertaisena ”kasvatuskumppanina”. 

Vuorovaikutuksen merkityksestä

Teoksen toinen osa käsittelee pienen lapsen oppimista. Luvussa
”Kulttuurihistoriallinen lähestymistapa” tarkastellaan lapsen oppimista ja
kehitystä Vygotskyn kehitysteorian näkökulmasta. Varhaiskasvatuksen
opiskelijoille teoria on tuttu, mutta tässäkin teoksessa turhan
raskassoutuisesti avattu. Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että Vygotskyn
teoriaa olisi tarkasteltu vertaamalla sitä esimerkiksi Piaget’n näkemyksiin.
Toisaalta kehitysteorian ja käytännön kasvatustyön suhdetta
havainnollistettiin hienosti tekstiin liitetyllä kuvauksella lasten käymästä
lukuhetkestä.



Kuva: Lev Vygotsky (1896-1934).

Pari vuotta sitten julkisuudessa käytiin keskustelua siitä, miten suomalaisten
lasten kielenkehitys oli hidastunut. Syyksi arveltiin muun muassa sitä, että
vanhemmat eivät enää puhu lapsilleen yhtä paljon kuin ennen, eivätkä
myöskään lue esimerkiksi satu- tai lorukirjoja. Luvussa ”Lapsen varhainen
kehitys kommunikaation, vuorovaikutussuhteiden ja leikin näkökulmasta”
tuodaan esille, miten moninaisissa suhteissa ja toiminnoissa lapsi kehittyy.
Erityisen hyvänä pidän kappaleita ”Sosioemotionaalinen kehitys” ja
”Leikki”, jotka sopivat luettavaksi kenelle tahansa. Ytimekkäästi ja
varsin tiiviisti kirjoitetut asiakuvaukset lapsen vuorovaikutustaidoista ja
niiden kehittymisestä avaavat varmasti asiaan perehtymättömänkin lukijan
silmät. Luku on myös hyvä muistutus esimerkiksi vanhemmille ja muulle lapsen
lähipiirille siitä, mikä valtava merkitys lapsen kieli- ja
vuorovaikutustaidoille sekä esimerkiksi itsetunnon kehitykselle on se, että
lapselle mahdollistetaan monenlaisia osallistumisen muotoja, ja että lapsi
pääsee ilmaisemaan itseään turvalliseksi ja hyväksyväksi kokemassaan
ympäristössä.

Luvut 9 ”Kasvattaja lasten kehityksen ja oppimisen tukijana” sekä 10
”Leikki yhdistää lapsia ja aikuisia” tuovat esille lapsuuden kasvun
kausia. Tulevana lastentarhanopettajana koen, että luvuissa sivutaan myös
lastentarhanopettajan ammattietiikkaa: lapsen yksilöllinen kohtaaminen, lapsen
tunteminen sekä pedagogisesti tarkoituksenmukaisen toiminnan suunnittelu ja
toteutus vaativat herkkyyttä sekä taitoa kriittisesti tarkastella omaa
opettajuutta. Lisäksi tarvitaan moniammatilliseen yhteistyöhön sitoutumista
sekä vuorovaikutusvastuun jakamista työyhteisössä. Luku 9 tuo esille myös
sen, millaisia erilaisia opettamisen ja kohtaamisen tyylejä
lastentarhanopettajilla on ja miten yksilöllisen kohtaamisen lisäksi on
huomioitava lapsiryhmä kokonaisuudessaan. Mikä olennaisinta; päiväkodissa
jokainen, ohikiitävältäkin tuntuva hetki on kasvatuksellisesti arvokas.
Leikin merkityksestä lapsen kasvulle kirjoitetaan luvussa 10, johon suosittelen
jokaisen lastentarhanopettajan tutustumaan.



Kuva: Siilitien lastentarha, Volker von Bonin, 1965, Helsingin kaupunginmuseo.
Kuvan käyttöoikeudet CC BY 4.0.

Minä ja muut

Kolmannen osan luvut käsittelevät aiheita, jotka liittyvät toisaalta
yksilöllisyyteen ja toisaalta yhteisöllisyyteen. Huomionarvoisimmat asiat
luvussa 11 ”Yhdenvertaisuus ja moninaisuus” ovat oppimisympäristöön
liittyvät periaatteet turvallisuus, kunnioitus ja omastaan antaminen. Jaan
kirjoittajan kanssa ajatuksen siitä, että opettajan yhtenä tärkeänä
tehtävänä on varmistaa jokaiselle lapselle mahdollisuus ilmaista itseään.
Samalla lapsi pitää kuitenkin velvoittaa myös kuuntelemaan ja kunnioittamaan
toisten ajatuksia. Tässä voidaankin nähdä selkeä yhteys
demokratiakasvatukseen, joka ainakin pohjoismaisissa varhaiskasvatustraditiossa
on ollut vallitseva suuntaus. Samassa luvussa käsitellään ajankohtaista
inklusiivista varhaiskasvatusta. Sinänsä tietopitoisen ja mielenkiintoisen
kappaleen puutteena on se, että inklusiivista varhaiskasvatusta ei tarkastella
tarpeeksi käytännön esimerkkejä hyödyntäen. Lisäksi olisin kaivannut
kriittisempää näkökulmaa aiheeseen: onko inklusiivinen varhaiskasvatus tai
inklusiivinen ajattelutapa kasvatustyössä ylipäätään vastaus
eriarvoisuuden poistamiseen?

Luvut 12 ”Sukupuoli ja ikä” sekä 13 ”Kulttuurinen monimuotoisuus”
puhuttelevat lukijaa ajankohtaisuudellaan. Tasaisin väliajoin julkisessa
keskustelussa kuohahtavat aiheet tyttöjen ja poikien kasvatuksesta,
”tytöistä” ja ”pojista” puhumisesta päiväkodissa ja ylipäätään
tyttöyden ja poikuuden tuottamisesta sanoissa, narratiiveissa ja symboleissa.
Luvussa 12 kirjoittaja tuo esille varhaiskasvatuksen ohjaavat asiakirjat ja
niissä esiintyvät periaatteet esimerkiksi sukupuolisensitiivisyydestä ja
sukupuolirooleista esimerkiksi leikin näkökulmasta. Varmasti jokainen
kasvatustyötä tehnyt huomaa aika ajoin, miten helposti pojille
lähtökohtaisesti ehdotetaan esimerkiksi auto- ja junaleikkejä, ja pienryhmien
muodostuksessa ei tarpeeksi usein sekoiteta tyttö- ja poikaporukoita
keskenään. Samalla tavoin usein sukupuolille asetetaan erilaisia
käyttäytymisodotuksia sen mukaan, onko kyseessä tyttö vai poika.
Sukupuolitietoinen- ja sukupuolineutraalikasvatus jakavat mielipiteitä, ja
siksi luku toimii hyvänä yleisluontoisena alustuksena aiheesta. Luvussa 13
pohditaan päiväkotien kulttuurista monimuotoisuutta. Kiinnostavia näkökulmia
tarjonnut luku ei kuitenkaan vastaa lukijan kysymykseen siitä, miten
käytännön työssä kulttuurien tasavertainen kohtaaminen toteutuu.

Luku 14 ”Eriarvoistuminen ja kamppailut omasta asemasta” käsittelee
kiusaamista ja yksin jäämistä. Lasten puheenvuorojen avulla tarkastellaan
muun muassa sitä, mitä eriarvoistuminen ja oma osaaminen lasten näkökulmasta
voi olla, ja miltä osaamattomuus voi tuntua. Kiusaaminen käsitteenä ei ole
yksiselitteinen; siihen usein liittyy erilaisia toiminnan tapoja. Jokainen kokee
kiusaamisen eri tavalla, mutta huomionarvoista onkin se, että kiusaamiseen
puututaan jo pienten lasten välisessä vuorovaikutuksessa. Yhteisestä
toiminnasta pois putoaminen voi alkaa jo varhaiskasvatusiässä. Mitä se
puolestaan tekee yksilön itsetunnolle ja rohkeudelle olla oma itsensä, onkin
tärkeä kysymys. Päiväkodin lapsiryhmää ohjaavien ja opettavien aikuisten
vastuulla on, että lapsi uskaltaa tulla kertomaan kiusaamisesta. Tätä ennen
on lapsella oltava luottamus aikuiseen sekä kokemus siitä, että aikuinen
toimii heidän parhaakseen. Luvussa korostuu myös keskustelun merkitys: lasten
kanssa voi ja pitää puhua erilaisista asioista. Lapsilta löytyy sellaisia
näkökulmia, ajatuksia ja viisautta, joita valitettavan harvoin otetaan
huomioon.

Viimeinen osa käsittelee oppimisen erilaisia ympäristöjä sekä mediaa. Luvut
18 ”Lastenkulttuuri”, 19 ”Mediaympäristö” ja 20 Monilukutaito”
kokoavat kaikki yhteen ajatuksia siitä, mitä lastenkulttuuri on ja mitä se
pitää sisällään sekä sen, miten varhaiskasvatuksessa on mahdollista
hyödyntää mediaa. Mediakasvatus itsessään ei ole ongelmatonta: luvussa 19
muistutetaankin, että esimerkiksi varhaiskasvattajien koulutus ei tällä
hetkellä sisällä tarpeeksi TVT-osaamiseen keskittyviä kursseja. Kiinnostava
kysymys on myös se, miten varhaiskasvattaja toimii sekä mediamaailman esille
tuojana, että sen käytön rajoittajana. 



Kuva: Vironniemen päiväkodin opettajat esiintymässä harjakaisaiheisissa
vappukarnevaaliasuissa salissa istuville lapsille, Eeva Rista 1982, Helsingin
kaupunginmuseo. Kuvan käyttöoikeudet CC BY 4.0.

Valloitettu lukija

Valloittava varhaiskasvatus on kokonaisuudessaan ensiluokkainen teos ja
tervetullut lisä monipuolisesti varhaiskasvatusta käsittelevään
kirjallisuuteen. Ajankohtaisilla luvuilla teos toivottavasti saavuttaa laajan
lukijakunnan, joka koostuu sekä alalla työskentelevistä, opiskelijoista sekä
esimerkiksi lasten vanhemmista. Teos on pääpiirteittäin selkeä ja
johdonmukainen; käytetyt käsitteet määritellään ja ne tuodaan luontevaksi
osaksi tekstin kulkua. Teos sisältää toimivia ja eläviä katkelmia lasten
välisistä keskusteluista, samoin kuin välähdyksiä juuri meneillään
olevista tutkimuksista. Pääosin luvut ovat toistensa kanssa tasapainossa.
Lisäksi hakemiston lisääminen teoksen loppuun on ollut viisas päätös.
Näin teosta voi hyödyntää myös käsikirjana. Lukukokemus on kaikin puolin
miellyttävä. Valloittava varhaiskasvatus toimii sekä tietokirjana, että oman
opettajuuden pohtimista avaavana innoittajana. 

 

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/