Agricolan kirja-arvostelut: Miksi taide on tärkeätä?

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Ilkka, Pirttilä <ilkka.pirttila at outlook.com> dosentti, Tampereen yliopisto &
Itä-suomen yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Mäki, Teemu: Taiteen tehtävä, Esseitä. Into Kustannus Oy, 2017. 496 sivua.


Miksi taide on tärkeätä?
---------------------------------------------------------

Teemu Mäen esseekokoelmassa on persoonallisesti argumentoitu tulkinta taiteen
neljästä perustavasta tehtävästä maailmassa. Taide voi antaa lisäksi
jotain muutakin ja näin hän tulee korostaneeksi myös taiteen tiettyä
salaperäistä ominaisuutta. Esseet on kirjoitettu omaperäisellä tyylillä
yhdistellen akateemista viileyttä ja vereviä kommentteja.

 

Mitä voi räntäisenä ja kolkkona marraskuun iltana tehdä? Mennäkö
kapakkaan vaiko turvautua taiteen virkistävään voimaan. Onko taiteen
tehtävä arjen kartoittamisessa ja mielen piristämisessä? Lisääkö taide
terveyttä ja hyvinvointia? Vai: syvennämmekö taiteen avulla ymmärrystä
toisista ihmisistä ja ihmisryhmistä? Onko taiteen tehtävä osoittaa
kunnioitusta tietyille teoille, kuten esimerkiksi rivimiesten kokemuksille sodan
kauheuksissa, mikä oli Väinö Linnallekeskeinen tavoite Tuntemattomalle
Sotilaalle? Pitäisikö taiteen kartuttaa tietoamme meistä ja maailmasta?
Tuleeko taiteen ottaa kantaa ja muuttaa maailmaa?

Näihin kysymyksiin vastaa Teemu Mäen (s.1967) persoonallinen yhdeksi
monografiaksi koottu Taiteen tehtävä, Esseitä. Se koostuu kolmesta esseestä:
Käytännöllinen utopia, Tiedon tuolle puolen ja Taide ja ilmaston muutos.
Nämä kolme kirjan peruslukua tarkastelevat taiteen perustehtäviä. Tarkastelu
on esseististä eli teemaa kierrellen ja kaarrellen puntaroivaa. Mäki on sekä
kuvataiteellisesti painottunut monitaitelija että monitieteilijä. Hän pohtii
taiteen funktiota suhteessa taiteeseen yleensä, 2000-luvun nykytaiteeseen ja
omiin tai ohjaamiinsa taiteprojekteihin. Vuonna 1968 syntynyt Mäki on toiminut
muun muassa Aalto-yliopiston kuvataiteen professorina vuosina 2008-2013.

Mikä on taiteen tehtävä?

Tässä arvioitavassa kirjassa Mäki ei vain kuvaa ja selitä tarkastelemiaan
taide-ilmiöitä, vaan ottaa niihin kantaa. Niinpä kirjoittajan tulkinta
taiteen neljästä perustehtävästä ei ole taidetta koskevan tutkimuksen
valtavirran kanta taiteen funktiosta eikä yhteenveto maallikoiden ja
taitelijoiden käsityksestä siitä, miksi taidetta tulee tehdä. Se on Mäen
oma ja normatiivinen kannanotto siihen, mikä tulisi olla taiteen tehtävä
2000-luvun kriisien sävyttämässä maailmassa.

Mäen mukaan taiteen - toivottavat – perustehtävät ovat: 1) Nautinnon
luominen, 2) keskustelun herättäminen, 3) viisauden tavoittelu ja 4)
tunne-elämän kehittäminen. Nämä taiteen tavoitellut vaikutukset näkyvät
sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla.



Kuva: Edgar Degas, Le foyer de la danse, 1872.

Yllättäen Mäki pitää hyvän taiteen yhtenä ydintehtävänä nautintojen
antamista taiteen kokijalle joko taiteen tekijänä tai vastaanottajana. Mutta:
hän tähdentää, että taiteellista nautintoa on kahta vastakkaista lajia:
todellisuuspakoista ja todellisuushakuista. Jos taide tarjoaa unelmahöttöä ja
pikaelämyksiä, joilla paeta omia murheita ja yhteiskunnan ongelmia, niin
tällainen taide edustaa eskapismia eli tilapäistä irtautumista
todellisuudesta. Tämänkaltainen taidekäsitys tuntuu olevan Suomessakin
valtion ja työantajien miksei myös työntekijöiden suosiossa. Täten
ajatellaan, että taiteen parissa unohdetaan murheet ja rentoudutaan, minkä
jälkeen työntekijä ja kansalainen on entistä uutterampi ja aktiivisempi.

Mäen todellisuuteen suuntatuvan taidekäsityksen mukainen taide tarjoaa
edellistä eroavia nautintoja. Se ei tuo unohdusta. Päinvastoin se viettelee ja
houkuttelee ihmisen kohtaamaan itsensä ja yhteiskunnan. Näin luotu
ymmärtäminen ja todellisuuden kohtaaminen ovat useinkin nautinnollisempia kuin
hetkellinen päiväunessa piehtaroiminen. Asioiden tiedostaminen ja olennaisen
äärelle pääseminen ovat nautittavia ja voimistavia elämyksiä.

Eskapistisen ja todellisuushakuisen taiteen ero on Mäen mukaan ilmiselvä.
Ihminen voi reagoida vaikkapa omaan työttömyyteensä vetäytymällä unelmiin,
joissa lottovoitto, uusi uskonto tai romanttinen prinssi pelastavat
pälkähästä. Hän voi saada taiteesta myös omanarvontuntua ja ainesta
nähdä työttömyysongelmansa yhteyksiä ja rakenteellisen muutoksen
mahdollisuuksia.

Käytännössä todellisuuspakoiset ja todellisuushakuiset taidenautinnot
sekoittuvat monissa taideteoksissa toisiinsa. Tältä osin Mäki mainitsee
esimerkkeinä muun muassa arkirealistisen maailmankuulun televisiosarjan The
Wire (2002-2008), George Clintonin johtamat funk-bändit, jazzvirtuoosi Sun
Ranin tuotannon ja Bret Easton Ellisin romaanin American psyko. Kaikki nämä
antavat yleisölle yhtäaikaisesti sekä suussa sulavia nautintoja että
nykytodellisuuden ristiriitoja avaavia oppimiskokemuksia.



Tässä yhteydessä, kuten muissakin tilanteissa, joissa hän arvioi
taideteoksia, Mäki korostaa, että ”hyvät taideteokset ovat aina
tekijäänsä viisaampia” (Mäki 2017, 59). Taideteoksen tehtävä on useinkin
jotain muuta kuin sen tehneen taitelijan intentio ja motiivi. Eskapistisessa
hengessä tuotettu teos saattaa luoda sen vastaanottajassa todellisuuteen
suuntautuvaa kiinnostusta ja ymmärrystä.

Taide keskustelun herättäjänä

Mäen mukaan taiteen toinen perustehtävä on keskustelun sytyttäminen; mikä
muotoilu hänen mukaansa nykyisen taidekeskustelun kuluneempia fraaseja. Sekä
taiteen tekijät että sen rahoittajat, tukijat ja vastaanottajat kilvan
korostavat, että taide on tarpeellista sen takia, että se kirvoittaa
keskustelua tärkeistä ajankohtaisista kysymyksistä, kuten vaikkapa
sukupuolirooleista ja digitalisaation uhkista ja mahdollisuuksista.



Kuva: Teemu Mäki, Ursula leikkimökissään, 2006, sarjasta Miten olla mies tai
nainen?

Mäki katsoo, että pelkkä ”keskustelunherättämistaide” on luonteeltaan
suppea ja antaa taitelijalle liian kapean toimenkuvan. Tämänkaltainen
taidekäsitys olettaa, että taideteos on spottivalo ja taitelija on henkilö,
joka suuntaa valon ja laittaa sen päälle. Taideteokset tuottavat kipinöitä,
jotka sytyttävät keskustelujen nuotiota toinen toisensa perään. Taitelija ei
ota vastuuta keskustelujen laadusta ja kestosta. Taitelijan kontribuutio on
tällöin vain tuottaa ärsyke ja inspiraatio, josta keskustelu alkaa.

Edellisestä huolimatta Mäki peräänkuuluttaa taiteelta sitä, että se
herättää keskusteluja. Näiden toivottavien keskustelujen tulee olla
todellisia dialogeja, joissa keskustellaan eri osapuolien välillä ja jotka
aktivoivat toimintaa muutosten aikaansaamiseksi.  Tämänkaltaisia keskusteluja
ei käydä keskustelujen vuoksi ja sen takia, että taitelijat ja yleisön eri
fraktiot saavat olla äänessä. Keskustelujen osapuolet eivät vain puhu vaan
myös kuuntelevat.

Mäen mukaan sekä nykytaiteen, -median ja -politiikan ansiosta eletään
keskustelujen infoähkyä. Kun kaikkialla keskustellaan, niin oikeastaan ei
keskustella vakavasti missään. Hyviä taiteen herättämiä keskusteluja on
harvassa. Mäen tulkinnassa tällaisia keskusteluja virittävä taiteilijalta
vaaditaan paljon. Hänellä tulee olla tärkeää sanottavaa maailmasta ja
ihmisyydestä. Samalla hänellä tulee olla harvinaista taiteellista teknistä
taituruutta, jolla luoda tenhoavia taideteoksia. Näissä ei vedota vain
sanallistavaan järkeen vaan myös kehoon, tunteisiin ja sanottamaan ajatteluun.
Vain sellaisessa teoksessa taitelijan sanoma ja viesti voivat tulla lihaksi
kokonaisvaltaisella tavalla ja vain sellainen teos sytyttää ja omalta osaltaan
ylläpitää keskustelua, joka voi johtaa isoihinkin maailman muutoksiin.
Tämänkaltainen taitelijaidentiteetti on erilainen kuin suppean
keskustelunherättäjätaitelijan käsitys omasta tehtävästä, jonka
identiteetti lähenee mainoskampanjan suunnittelijan ja viestintäpäällikön
rooleja.

Tässäkin tapauksessa nämä kaksi erilaista tapaa herättää taiteen avulla
keskusteluja lomittuvat käytännössä tosiinsa. Tältä osin yksi Mäen
mainitsema esimerkki on Jennifer Alloran ja Guillemo
Calzadillannäyttelyproduktio Venetsian Biennaalissa vuonna 2011. Teos oli
kooste panssarivaunusta, juoksumatosta ja urheilijasta. Vaunu oli käännetty
ympäri ja telaketjujen päälle oli levitetty juoksumatto, jonka päällä
entiset olympia-urheilijat vuoron juoksivat. Tämä synnytti yhtäaikaisesti
sekä kohua ja kummeksuntaa että vakavaa keskustelua kilpaurheilun ja sodan
joko vastakkaisesta tai toisiaan tukevasta luonteesta.

Viisauden tavoittelu

Mäen mielestä taiteen kolmas ja kaikkein tärkein tehtävä on etsiä ja luoda
viisautta. Näin sekä yksittäisen taitelijan ja kokijan että yhteisöjen ja
jopa koko ihmiskunnan kohdalla. Mitä viisaus hänen mukaansa on ja miten
taitelijan tulee sitä tavoitella ja ilmentää?

Ensinnäkin viisaus on laajempi asia kuin älykkyys. Viisaus on kyky käyttää
älykkyyttä oikein eli tuottaa onnellisuutta ja oikeutta mahdollisimman monille
ihmisille. Viisas ihminen osaa Mäen tulkinnassa osaa sommitella kokonaisuuksia
ja käsitellä kysymyksiä, joihin ei löydy yksiselitteisiä vastauksia. Hän
osaa käsitellä moraalikysymyksiä ja tehdä mahdollisimman laajassa mielessä
hyvää elämää tuottavia valintoja.

Käsitys taiteesta viisauden tavoitteluna on Mäen mukaan hylätty monissa
taideteorioissa ja taiteenteon suuntauksissa. On väitetty, ettei taide ja
tietoon kytkeytyvä viisaus kuulu yhteen. Näin siksi, että taide on
tunnekylläinen ja tulkinnanvarainen tapa käsitellä maailmaa. Taide voi kyllä
inspiroida tiedon tuottamista, ajattelua ja viisauden tavoittelua; mutta se ei
sinällään ole tietoa eikä viisautta. Tietoon ja viisauteen kuuluvat
vastaukset: mutta näissä tunteen merkitystä painottavissa taidekäsityksissä
taide saa vain tehdä kysymyksiä mutta ei antaa vastauksia.

Mäki on toista mieltä ja taide voi ja sen pitää yrittää vastata aikamme
perustaviin kysymyksiin, kuten vaikkapa ilmastonmuutoksen kestävä hallinta,
mistä tähän kirjaan on sisällytetty yksi kokonainen essee. Taiteen
vastaukset tulee kumminkin ymmärtää vain alustaviksi. Taiteen tulee jättää
kysymykset aina lopulta vastausta vaille ja moniselitteisiksi. Lopulliset
vastaukset eivät kuulu hyvään viisautta tavoittelevaan taiteeseen. Taiteen
tulee olla moraalinen mutta ei moralistinen. Taiteen tulee puntaroida hyvän
elämän ja yhteiskunnan saavuttamisen probleemeja; mutta sillä ei saa olla
niihin lopullisia ja oikeaoppisia eli moralistisia vastauksia. Taiteessa on
Mäen (emt., 91) mukaan hienoa se, että ”taideteos puljaa sekä varman että
epävarman tiedon kanssa”.

Kolmea edellä kuvattua Mäen esittämää taiteen perustehtävää voi
tarkastella sekä yksilön että yhteiskunnan suhteen. Neljäs kirjoittajan
nimeämä taiteen pääfunktio eli tunne-elämän kehittäminen rajoittunee
yksilötasoon. Mikään tosin ei estä puhumasta taiteen terapeuttisesta
tehtävästä myös vaikkapa kansallisten kriisien kohdalla. Tällöinhän taide
muovaa kollektiivien tunne-elämää.

Mäen ajattelussa taiteen tehtävä tunne-elämän kehittäjänä merkitsee
kokemusmaailman monipuolistamista ja voimistamista. Se näkyy myös
pyrkimyksenä tulla tietoiseksi tunteiden dynamiikasta. Jos taide onnistuu
tunne-elämän kehittäjänä, niin tuloksena on ihminen, joka ymmärtää
enemmän ja hänellä on entistä voimakkaampi ja rikkaampi tunne-elämä. Taide
voi kehittää tunne-elämyksiä kahdella tavalla: välineellisesti tai
moraalisesti.

Taide edistää välineellisesti tunnekokemuksiamme silloin, kun pyrimme sen
avulla tiedostamaan, mitä ja miksi tunnemme ja opettelemme näin saadun
itseymmärryksen turvin säätelemään tunne-elämäämme haluamaamme suuntaan.

Edellä kuvattu taiteen teknisterapeuttinen merkitys ei Mäen mielestä vielä
ammenna taiteen potentiaalia riittävästi, vaan taiteen tulisi kehittää
ihmisten tunne-elämää moraalin suuntaan. Sen tulisi auttaa meitä
jäsentämään arvottavasti maailmaa, tiedostamaan elämäntapamme seuraukset
ja voimistamaan moraalisia hyveitämme kuten myötätuntoisuutta. Tästä Mäki
(emt., 123) ottaa yhdeksi esimerkiksi Bertolt Brechtin runon Me ajoimme
mukavassa vaunussa, josta seuraava sikermä:

                      ”Meillä oli katto ja meillä oli
tilaa ja me ajoimme ohi

                        ja me kuulimme minun sanovan
äreällä äänellä: ei ketään

                        voi ottaa mukaan.

                        Me olimme jo kaukana, ehkä
päivämarssin päässä

                        kun minä äkkiä pelästyin
tätä ääntäni

                       tätä suhtautumistani ja koko
tätä maailmaa.”

 



Kuva: Otto Dix: Suurkaupunki / Großstadt / Metropolis, 1928.

Mäki painottaa, että nautinto, keskustelu, viisaus ja tunne-elämän
kehittäminen eivät ole taiteen tehtävinä toisistaan erillään; vaan ne
kuuluvat tiiviisti yhteen, ruokkivat toisiaan ja usein myös tukeutuvat
tosiinsa. Esimerkiksi tunne-elämää tulee kehittää rinta rinnan älyn ja
viisauden kanssa. On myös hyvä huomata, että vaikka Mäen tulkinnassa koskien
taiteen tehtävää on moraalinen sävy, niin tulkinta ei ole dogmaattinen.
Kirjoittaja korostaa, että hänen näkemyksensä taiteesta on loppujen lopuksi
relativistinen. Hänen mukaansa mikään ei ole ehdottomasti oikein eikä
mikään vääriin. On vain suhteellista hyvää ja huonoa, eikä ole varmaa
mittaria, jolla asioiden hyvyyttä ja huonoutta taiteessa ja elämässä
muutenkaan voi arvioida lopullisesti. Mäki (emt., 149) esittää, että
”kiivas haluni pohtia ja vielä kiivaampi haluni tehdä taidetta johtuu ennen
kaikkea tästä moraalisesta epävarmuudesta”.

Taiteen ja tieteen suhde

Taiteen tehtävän toinen perusluku eli essee Tiedon tuolle puolen käsittelee
taiteen ja tiedon suhdetta. Tämä luku (57 sivua) on edellä kuvattua taiteen
tehtävää jäsentävää peruslukua (377 sivua) selvästi lyhyempi. Se on
silti tutustumisen arvoinen, jos on kiinnostunut vaikkapa taiteen ja
tieteellisen tiedon suhteesta.

Mäen taidekäsitys hylkää jyrkästi sellaisen esteettisen taidetulkinnan,
jossa taide on vain tunnetta ja kauneuden etsintää ja jossa taide sijoittuu
tiedon tuolle puolen. Hänen mukaan tieto (myös tieteellisen tiedon eli
tutkimuksen muodossa) kuuluu taiteen agendaan, vaikkei tiedon tuottaminen
olekaan taiteen ainoa eikä useinkaan edes tärkein tehtävä. Tiedon Mäki
(emt., 391) ymmärtää tiedon pragmatistisesti:

”Tieto on (…) ymmärrystä ja taitoa, joka tekee meistä parempia siinä,
mitä yritämme tehdä tai pätevämpiä käyttämään sitä, mitä yritämme
käyttää tai saa meidät osuvammin ennustamaan jonkin käytöstä tai
toimintaa. Tiedon ydin ei ole todisteissa ja perusteluissa, vaan siinä kuinka
se ohjaa oikein toimintaamme ja käytäntöä.”

Tähän tietokäsitykseen tukeutuen Mäki liittää taiteelliseen tietoon eli
taiteeseen sisältyvään tietoon seuraavia perustavia ominaisuuksia.
Ensinnäkin se on vain osin tai jopa ei ollenkaan sanallistettavissa
taideteoksissa ja niiden tuottamisessa ja vastaanottamisessa. Se on
kokemuksellista, aistimellista ja joskus jopa ruumiillista (vrt. tanssi ja
esittävät taiteet). Taiteellinen tieto kytkeytyy moniin muihin tiedon lajeihin
(esim. tieteellinen ja poliittinen tieto). Se perustuu laadulliseen pohdintaa ja
joskus jopa niin sanottuun laadulliseen tutkimukseen.  Se suuntautuu
”mahdottomien kysymysten” kohtaamiseen.

Taiteellinen tieto on Mäen tulkinnassa jaettavissa viiteen eri kategoriaan
kohteidensa (tietoa mistä?) perustella:

1)      Tietoa siitä miten taidetta tehdään.

2)      Tietoa siitä, miten taidetta nautitaan.

3)      Tietoa taitelijan päämääristä.

4)      Tietoa taiteen vaikutuksesta yksilöön ja yhteiskuntaan

5)      Tietoa meistä ja maailmasta.

 

Yksi tapa tuottaa taiteellista tietoa on niin kutsuttu taiteellinen tutkimus
(artistic research). Suomessa on jo yli parikymmentä vuotta sitten vaadittu
taiteen maistereilta ja tohtoreilta opinnäytetyönä taiteellisen tutkimuksen
tekemistä enemmän tai vähemmän oman taideproduktioon liittyneenä.

Taiteellisessa tutkimuksen teossa on kaksi vastakkaista tuotantotapaa, jotka
käytännössä usein lomittuvat yhteen. Ensimmäinen niistä korostaa
sanallistettujen ”tutkimustekstien” merkitystä. Täten vaikkapa ensin
tehdään taideteos ja sen jälkeen pohditaan kirjoitetun tieteellisen
tutkimuksen muodossa sen synnyttämistä, luonnetta, vastaanottoa ja
merkitystä. Toki taitelija voi ensin tehdä tutkimuksen keinoin
taustaselvitystä esimerkiksi aiotun historiallisen romaanin aihepiristä ja
sitten kirjoittaa romaanin.

Toinen tapa tehdä taiteellista tutkimusta on sellainen, jossa tietoa, jopa
tutkimustietoa, on taideteoksissa itsessään eikä niihin ulkoisesti
liitettävissä tutkimusteksteissä. Taide itsessään edustaa osaltaan myös
tutkimusta. Idea ”taiteesta tutkimuksena” on radikaali. Se väittää, että
myös taide sinänsä voi olla tutkimusta. Taide voi olla tutkimuksen
kokonaisvaltainen muoto, jossa tietoa ei ole pakko sanallistaa ja kirjoittaa
auki ja ylös erillisten tekstien muodossa.



Kuva: Ole Worm Museum Wormianum, 1655.

Mäki näyttää pitävän jälkimmäistä tulkintaa taiteellisen tutkimuksen
tekemisen tapaa antoisampana. Hän (emt., 405-406) esittää taiteen ja
taiteellisen tutkimuksen tällaisesta hybridistä muun muassa esimerkkinä
Susanna Kuparisen ohjaamat dokumenttiteatteriesitykset. Nämä
teatteriproduktiot (Valtuusto, Valtuusto II, Välikysymys, Valtuusto III, Uusi
etulinja, Eduskunta. Eduskunta 2 ja Eduskunta 3) olivat huolimatta siitä, että
niiden tekemisen edellytti tutkija- ja toimittajamaista työntekoa, jonka
tulokset olisi voitu julkaista media- tai tutkimusartikkeleina, aitoja
teatteriesityksiä, jotka kietoutuivat seuraavien ”tutkimusongelmien”
ratkomiseen: Mitä suomalaisessa politiikassa on meneillään? Kuka riistää
ketä ja miten? Kuka hyötyy siitä vallitsevasta mielikuvasta, joka
suomalaisilla on Suomesta, siitä, jonka mukaan köyhät ovat laiskoja ja
hyvinvointiyhteiskuntaan ei ole enää varaa?

Arvosteltavan kirjan kolmas peruselementti on essee Taide ja ilmaston muutos.
Vaikka ilmastomuutoksen kohtaaminen voi hyvinkin olla suorastaan ihmiskunnan
tulevaisuuden kohtalon kysymys, niin olisin jättänyt tämän luvun kokonaan
pois. Näin siksi, että tästä lyhyehköstä esseestä (48 sivua) noin puolet
koostuu luvusta, jossa Mäki tukeutuen ainoastaan selvityksiin, tutkimuksiin ja
muihin dokumenttitietoihin. Hän tekee oman diagnoosinsa ilmaston muutoksesta ja
sen kestävän hallinnan vaatimista yhteiskunnallisista toimenpiteistä. Vain
puolet esseestä eli luku Miten taide voi reagoida ilmastonmuutokseen on
keskittynyt pohtimaan sitä, mikä on taiteen tehtävä ilmasto- ja
ympäristökatastrofin estämisessä. Tämäkin perustuu lähinnä vain
kirjoittajan pohdintoihin enemmänkin kansalaisena kuin taitelijoina. Siinä on
vain muutama viittaus sellaisiin taideteoksiin ja taiteellisen tutkimuksiin,
joissa taide jäsentää ja arvioi ilmastonmuutoksen dilemmaa.

Kestävä esseekokoelma

Kirja on etukannessa nimetty esseekokoelmaksi. Esseetä on perinteisesti pidetty
lyhyehkönä pohdiskeluna jostakin isosta kysymyksestä, johon kirjoittaja
yrittää saada omakohtaista otetta. Siitä voidaan erottaa kaksi lajia.
Ensimmäinen on subjektiivinen essee, jossa kirjoittajan omat mielipiteet ovat
kuninkaan roolissa ja joka etenee enemmän tekijän prosessoinnin ja omien
mielleyhtymien kuin lähde- ja taustamateriaalin varassa. Tutkielmaessee pyrkii
useimmiten edellistä neutraalimmin ja objektiivisemmin ratkomaan sen
perusdilemmaa. Kuitenkin siinäkin kirjoittajan omilla mielipiteillä ja
henkilökohtaisuudella on isompi rooli kuin ”normaalissa tutkielmassa”.

Tässä arvioitava Taiteen Tehtävä, Esseitä on yhdistelmä subjektiivisesta
esseestä ja tutkielmaesseestä. Siinä korostuvat Mäen omakohtaiset
pohdiskelut ja mielipiteet. Se pohjaa kirjoittajan intensiiviseen ja
pitkähköön työkokemukseen taiteilijana ja taiteellisen tutkimuksen
tekijänä, ohjaajana ja opettajana. Se hyödyntää myös Mäen omakohtaisia
kokemuksia oman ja läheisten elämän rajallisuudesta ja kuolevaisuudesta. Koko
esitys on kantaaottava ja moraalinen puolustuspuhe kantaaottavan ja moraalisen
taiteen puolesta olematta moralistinen ja dogmaattinen. Se ei aseta taiteelle
liian tiukkoja ideologisia taluttimia; mutta se ylittää postmodernistisen
nihilismin, jossa kaikki käy taiteesta.

Esseet on kirjoitettu omaperäisellä tyylillä yhdistellen akateemista
viileyttä ja vereviä kommentteja käyttäen pääosin tuoreita ilmaisuja.
Mäen antamat runsaat esimerkit taideteoksista niin kuvataiteen, musiikin,
kirjallisuuden, elokuvan ja esitystaiteiden alalta havainnollistavat hyvin
hänen pohdintojaan ja johtopäätöksiään, vaikkei lukija tuntisi niistä
puoltakaan.

Nähdäkseni Mäen teksti on vaikeusasteeltaan juuri sopivaa edellyttäen, että
tuntee jonkin verran taidetta koskevaa yleistä keskustelua.  Taiteen
tutkimusta ja sen terminologia ei lukijan juurikaan tarvitse tuntea.
Kirjoittajan argumentointi ei ole liian helppoa eikä liian vaikea.

Ollessaan pääministerinä 1990-luvulla Paavo Lipponen totesi, että
”tutkimuksia tulee ja menee”. Niihin ei juuri kannata hänen mielestä
paneutua. Myös taidetta ja sen tehtäviä koskevia kirjoituksia ilmestyy
suomeksikin runsaasti. Mutta: Mäen ajatuksiin nykytaiteesta nykymaailmassa
kannattaa ja tulee perehtyä. Uskoisin, että niihin viitataan vielä vuonna
2027. Kestävintä tässä esseekokoelmassa on Mäen ajatus taiteen neljästä
perustavasta tehtävästä: 1) Luoda syvällisiä todellisuushakuisia
taidenautintoja, 2) herättää aitoja keskusteluja, 3) etsiä ja luoda sekä
yksilö- että yhteiskuntatasolla viisautta ja 4) kehittää arvoviritteisesti
tunne-elämää. On tärkeää huomata, että tekijä jättää taiteen
tehtävän osin avoimeksi: se voi antaa enemmänkin ja jotain vallan muuta.
Mäen ajatusten pohdiskelu on nautinnollista ja herättävää myöhäissyksyn
harmaudessa.

Lainaan lopuksi osaa Mäen (emt., 375) teokseensa poimimasta Arseni Tarkovskin
runoa Nyt kesä on mennyt. Runo kuullaan Andrei Tarkovskin elokuvan Stalker
(1976) ääniraidalla.

 

Nyt on kesä mennyt

kuin ei sitä olisi koskaan ollut.

Auringossa on vielä lämmintä.

Mutta täytyy olla enemmän.

 

Kaikki on loppumassa, 

kaikki putoaa käteeni

kuin viisisorminen lehti.

Mutta täytyy olla enemmän.

 

Mitään pahaa ei menetetty,

mikään hyvä ei ollut turhaa.

Kaikki palaa kirkkaasti.

Mutta täytyy olla enemmän.

 

Elämä kokosi minut

suojaavien siipien alle.

Onni oli aina kanssani.

Mutta täytyy olla enemmän.

 

Ei yksikään lehti palanut,

ei yksikään oksa taittunut.

Päivä on puhdas kuin ikkuna.

Mutta täytyy olla enemmän.

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/