[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Tuottelias taiteilija jäi osin tuntemattomaksi

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Helena Pilke <helena.pilke at helsinkinet.fi> tietokirjailija, FT, Helsinki
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Ylimartimo, Sisko: Aleksander Lindeberg Mestarillinen ja monialainen
kuvataiteilija. Avain/BTJ Finland, 2017. 252 sivua.


Tuottelias taiteilija jäi osin tuntemattomaksi
---------------------------------------------------------

Aleksander Lindeberg (1917–2015) oli loistava satukuvittaja. Sotahistorian
harrastajat tuntenevat myös hänen eloisat TK-piirroksensa, mutta taiteilija
oli muutenkin hyvin monipuolinen. Hän maalasi muotokuvia, teki mainoksia ja
muuta käyttögrafiikkaa, lavasti ja puvusti pääkaupungin teattereissa.

Taidehistorian lehtorina toiminut, kuva- ja kuvitustaiteeseen perehtynyt Sisko
Ylimartimo on tarttunut kiinnostavaan aiheeseen, sillä pitkän uran tehneen
Aleksander Lindebergin elämäkerta käsittelee teemoja, joista ei ole
liiemmälti kirjoitettu. Satukuvituksista toki on – niin on tehnyt Ylimartimo
itsekin – mutta mainoskuvituksissa riittäisi tutkittavaa.

Emigranttiperheestä rintamataiteilijaksi

Lähes sadan vuoden iän saavuttaneen taiteilijan tarina on sinänsä
kiinnostava. Lindebergin isä Magnus, joka oli kotoisin Hämeenlinnasta,
opiskeli lääkäriksi tsaarin Venäjällä ja teki sen jälkeen töitä
siellä. Aleksander syntyi Donin Rostovissa, ja kun perhe pakeni Suomeen
vallankumouksen jälkimainingeissa, ei mukana ollut juuri muuta omaisuutta kuin
isä-Magnuksen päiväkirjat, muutama valokuva ja vauraasta venäläissuvusta
olleen äiti-Valentinan timanttirintaneula, joka sittemmin myytiin, jotta
perheelle saatiin ruokaa. Koska isän lääkärintutkintoa ei aluksi hyväksytty
Suomessa, he ehtivät asua myös Saksassa ja Virossa ennen kuin asettuivat
Viipuriin 1930-luvun alussa.

Maailmansotien välisen ajan Viipuri oli paitsi Suomen kansainvälisin kaupunki,
myös huomattava taiteen ja taiteilijoiden kasvualusta. Kaupunkia
ympäröivältä kartanoalueelta löytyi Tatjana, josta tuli taiteilijan
elämänkumppani yli 60 vuoden ajaksi. Avioliitosta syntyi 1940-luvulla kaksi
tytärtä.

Sodat keskeyttivät Aleksander Lindebergin kuten monen muunkin hänen
aikalaisensa opinnot. Talvisotaan miestä ei jostain syystä komennettu, mutta
jatkosodan puhjettua hänet rekrytoitiin vastaperustettuihin tiedotusjoukkoihin.
Sotaretkestä tuli pitkä: Lindeberg aloitti TK-piirtäjänä heinäkuussa 1941
ja hänet kotiutettiin lokakuussa 1944.



Kuva: Alexander Lindebergin piirros suomalaisesta sotilaasta on jatkosodan
varhaisimpia TK-piirroksia. Se on päivätty 207.1941 ja eräiden tietojen
mukaan se riippui myöhemmin ylipäällikkö Mannerheimin kesäasunnon
seinällä. SA-kuva. Oikealla ilmataistelukohtaus.

Rintamapiirtäjät ikuistivat tilanteita, joihin valokuvaajat eivät ehtineet
tai päässeet. Esimerkiksi suomalaiset ilmataistelukuvat ovat pääosin
piirroksia, ja suuri osa niistä Aleksander Lindebergin käsialaa.
Rintamatilannekuvien lisäksi hän piirsi myös lukuisia sotilaiden, niin
nimettömiksi jääneiden korpisotureiden kuin korkeiden upseerienkin,
muotokuvia.

Yksityiskohtainen ja näyttävä, osin hyvinkin vauhdikas tyyli sai runsaasti
huomiota: Lindeberg on ainoa rintamapiirtäjä, jonka töistä on sodan aikana
julkaistu oma kokoelma. Kuvasalkku Vainolaista vastaan ilmestyi syksyllä 1943;
ideana oli että kookkaat kaksivärikuvat saattoi halutessaan kehystää.
(Tällöin tosin Martti Santavuoren yltiöpropagandistinen teksti jäi piiloon.)
Lindebergin töitä oli esillä rintamataiteen näyttelyissä, Hakkapeliitta ja
muut aikakauslehdet kuvittivat juttunsa niillä, samoin päämajan
tiedotusosaston julkaisema Jännittävin sotaelämykseni -kirja.

Sotavuosina Lindeberg kehitti myös humoristisen, sarjakuvamaisen
”kakkostyylin”, jolla hän kuvitti erilaisia korsulukemistoja ja piirsi
postikortteja. Veikeät, suurisilmäiset, jossakin määrin Walt Disneyn
kääpiöitä muistuttavat hahmot esiintyivät sodan jälkeen lastenkirjojen
sivuilla.



Kuva: Luonnos Tuhannen ja yhden yön satuja -teoksen satuun Aladdin ja
taikalamppu. Piirros on 1940-luvulta. Kirjan kuvitusta.

Mainospiirroksia, kirjankansia, satukuvituksia

Sodan jälkeen Lindeberg palasi helsinkiläiseen mainostoimistoon, jossa oli
ehtinyt työskennellä jo ennen jatkosotaa. Samalle alalle päätyi moni muu
rintamapiirtäjä; mm. Björn Landström ja Tom of Finlandina tunnettu Touko
Laaksonen. Kolmikon töitä ei välttämättä ole helppo erottaa toisistaan;
mainospiirroksia ei yleensä ole signeerattu. Sisko Ylimartimo on käyttänyt
töitä tunnistaessaan Lindebergin luonnosarkistoa.

Parinkymmenen mainostoimistovuotensa aikana Aleksander Lindeberg ehti oman
arvionsa mukaan tehdä noin 2500 erilaista kuvitustyötä. Hän piirsi
julisteita ja esitteitä, suunnitteli pakkauksia ja kuvitti lehti-ilmoituksia.
Mainostettavien tuotteidenkin kirjo oli melkoinen: kankaista kodinkoneisiin ja
kosmetiikkaan, tupakkatuotteista polttoöljyyn. Ihan viehättäviä ovat
Fazerille tehdyt makeisia mainostavat eläinhahmot, jotka lienevät syöpyneet
syvälle 1950-luvun lasten mieliin. Makeiset nimittäin vapautuivat tuolloin
säännöstelystä, jolloin niiden mainostamisessakin oli jotain järkeä –
sodan aikana monien tuotteiden mainoksissa oli lähinnä kerrottu, että tavaraa
ei ole, tulevaisuudessa sitä kyllä saa.



Kuva: Alexander Lindeberg teki 1950-luvulla Fazerille sarjan eläinjulisteita.
Naistenlehdissä vuonna 1957 julkaistu huulipunamainos vihjaa edellisvuoden
kuuluisimpaan morsiameen, Monacon hoviin avioituneeseen filmitähti Crace
Kellyyn. Kirjan kuvitusta.

Elämäkerran perusteella Aleksander Lindeberg vaikuttaa taiteilijalta, joka ei
vieroksunut mitään työtarjouksia. Muuan ajan mainospomo määrittikin alan
sopivan ”hyvälle piirtäjälle, jolla ei ollut suurta taiteellista
kunnianhimoa eikä taiteilijan liian herkkiä hermoja”. Ilmeisesti kunnianhimo
kanavoitui toisaalle; Lindeberg suunnitteli mm. Tuhannen ja yhden yön satujen
kuvittamista. Satukuvittajan ura oli hyvällä alulla ja hän oli kysytty
kirjankansien tekijä. Uusi aluevaltaus oli skenografia: Lindeberg suunnitteli
pukuja ja lavasteita Kansallisoopperan Pähkinänsärkijä-balettiin.

Mainostoimistovuosista ja mainospiirtäjien työstä kertova kirjan osuus oli
mielestäni erittäin kiinnostava, sillä 1950–1960-lukuihin ajoittuu sekä
sodanjälkeisen tavarapulan poistuminen että mainonnan kielen muutos. Kuva
alkoi korvata aiemmat pitkät tekstit, samaistumiskohteen tarjoava mielikuva
syrjäytti monisanaiset vakuuttelut tuotteen erinomaisuudesta. Tämä muutti mm.
lehti-ilmoitusten ulkonäön lähes täysin. Lindebergin ja hänen aikalaistensa
töitä voisi jatkossakin tutkia myös puhtaasti taidehistoriallisesta
näkökulmasta, vaikuttavuusanalyysejahan mainoskuvista on tehty.

Ylimartimon mestarikaudeksi kutsuma ajanjakso, vuodet 1960-luvun alusta
1980-luvun lopulle, esittelee taas uudenlaisen taiteilijan. Tuolloin Lindebergin
tuotanto ikään kuin jakautui kahtia: toisaalla hän oli suosittu
muotokuvamaalari, toisaalla satukuvittaja joka loi uudenlaisia, omintakeisia
maailmoja kuten voi nähdä vaikka 1963 ilmestyneen Pessi ja Illusian
piirroskuvituksesta tai vuoden 1965 Iloisista aapiskuvista. Nämä kuvat ovat
kestäneet aikaa, sillä molemmista on otettu uusia painoksia vielä
2000-luvulla.

Tunnustusta ja takaiskuja

Aleksander Lindeberg sai töistään tunnustusta, mikä näkyi muun muassa
siinä, että hän sai arvostetun Rudolf Koivu -palkinnon lasten- ja
nuortenkirjojen kuvituksistaan 1960-luvun puolessavälissä peräti kahdesti,
valtion elinikäisen taiteilijaeläkkeen 1980-luvun alkuvuosina ja
lastenkirjallisuuden parissa tehdystä elämäntyöstä myönnettävän
Kieku-palkinnon vuonna 2005 – ensimmäisenä kuvittajana muuten.

Satukuvitukset ja niiden yhteydet kansainvälisiin virtauksiin ovat kirjassa
esillä varsin laajasti, ja kuvitusta on kaiken kaikkiaan runsaasti. Toisin
tuskin voisi ollakaan: kuvien esittelyä ja analyyseja ei käsittäisi, ellei
taiteilijan töitä samalla näkisi. Kirjan loppupuoli esittelee Lindebergin
taiteen monet ulottuvuudet. Mainostoimistosta lähdettyään ja vapaaksi
taiteilijaksi siirryttyään hän teki tv-animaatioita sekä teatterilavastuksia
ja -puvustuksia. Valitettavasti näistä useimmista on säilynyt vain
luonnoksia, jokunen filminpätkä ja muutama valokuva. Yhdessä luonnoskirjasta
otettujen työnäytteiden kanssa ne kuitenkin todistavat monipuolisesta
miehestä, joka ei epäröinyt tarttua kulloinkin kohdalle osuviin haasteisiin,
vaikka ne eivät aivan omalle ydinosaamisalueelle olisi osuneetkaan.



Kuva: 1960-luvulla tehty piirros venäläiseen kansansatuun "Mene ties minne,
tuo ties mitä". Kirjan kuvitusta.

Takaiskujakin tuli: ilmeisesti oman perhetaustankin innoittama ja
Irina-tyttären suomentama Venäläisiä kansansatuja sai odotella
julkaisemistaan vuosikymmenet ja ilmestyi vihdoin 2007. Muualle Eurooppaan kuvat
kyllä kelpasivat heti: Englannissa Lindebergin kuvittama satuvalikoima ilmestyi
1967, Ranskassa ja Italiassa 1975. Myös 1980-luvun puolivälin Täällä
Pohjantähden alla -kuvituskilpailu tuotti varmaan taiteilijalle pettymyksen:
vaikka yleisö äänesti hänen työnsä ykköseksi, kilpailuraadin mielestä se
oikeutti vasta viidenteen sijaan.



Kuva: Koskelan Akseli ja hänen aikalaisiaan. Täällä Pohjantähden alla
-teoksen kuvituskilpailussa Alexander Lindeberg oli yleisön suosikki. Jury
jätti hänet viidenneksi, vaikka kehui "realistista, perinteistä
piirrostyyliä, kuvittajanotetta, hallittua joukkojen kuvaamista". Kirjan
kuvitusta.

Mitä mieltä taiteilija itse näistä hieman epäoikeudenmukaisilta
vaikuttavista töiden hyllytyksistä ja muista takaiskuista oli? Sitä kirja ei
kerro, eivätkä sitä ilmeisesti ole tienneet taiteilijan tyttäretkään,
jotka ovat esipuheen mukaan järjestäneet isänsä arkistoja ja avustaneet
muutenkin kirjanteossa. Sisko Ylimartimo itse nimittäin ehti tavata Aleksander
Lindebergin vain yhden kerran.

Kun kuvataiteilijan elämäkerrasta on kyse, on kuvalla tietysti teoksessa
keskeinen rooli. Suurin osa kuvista on Lindebergin teoksia ja niiden luonnoksia,
mutta muutama vanha ja jotkut hieman uudemmat perhekuvat luovat osaltaan
mielikuvaa tekijästä, joka ei työntynyt missään tilanteessa esille, vaan
antoi töittensä puhua. Taiteilijan elämänvaiheista on kirjan loppuun koottu
aikajana, lähdeteokset esitelty ja henkilöt kerätty omaan hakemistoonsa.
Kaiken kaikkiaan teos tarjoaa kiinnostavaa tietoa paitsi suhteellisen
tuntemattomaksi jääneestä, mutta erittäin tuotteliaasta ja arvostetustakin
kuvataiteilijasta, myös hänen töidensä aikalaisvastaanotosta ja
taiteilijoiden työskentelyedellytyksistä pitkän uran varrella.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/