[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Suomen suurin kielivähemmistö kotoutuu hyvin

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pentti Stranius <pentti.stranius at telemail.fi> Kirjailija. Tutkija-toimittaja.
Freelancer, Joensuu
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Arno Tanner; Ismo Söderling (toim.).: Venäjänkieliset Suomessa. Huomisen
suomalaiset. Siirtolaisinstituutti., 2016. 208 sivua.


Suomen suurin kielivähemmistö kotoutuu hyvin
---------------------------------------------------------

Venäjänkieliset ovat Suomen suurin ulkomaalaisryhmä. Eniten
venäjänkielisiä on Suomessa pääkaupunkiseudulla sekä idän ja kaakon
suunnalla. Inkeriläisperheiden 1990-luvun "paluumuutto" on hiljentynyt, ja
venäjänkielisten muuton syyt ovat nyt useimmiten opiskelu, työ tai perhesyyt.

 

Suomen suurin kielivähemmistö, venäjänkieliset, kotoutuu hyvin, vaikka
erityisesti menneinä vuosina suomalainen media tiedotti pääosin ongelmista ja
konflikteista. Ovatko venäjänkieliset sitten jo nyt tai lähitulevaisuudessa
"Huomisen suomalaisia", kuten uutuuskirjan alaotsikko kertoo - se on kokonaan
toinen asia.

Suomessa oli vuoden 2015 lopussa noin 72 500 venäjänkielistä. Loppuvuodesta
2017 heidän lukumääränsä on arviolta  noin 75 000. Heistä puolet asui
Uudellamaalla ja neljännes Helsingissä. Maan suurin kielivähemmistö ei
koostu pelkistä venäläisistä, sillä kansallisuudeltaan monet tuhannet
kuuluvat entisen Neuvostoliiton alueen eri vähemmistöihin. Yli 25 000:lla
Suomen venäjänkielisellä on kaksoiskansalaisuus; heillä on sekä Suomen
että Venäjän passi. Yli 55 500 venäjänkielistä asukastamme on syntynyt
entisen Neuvostoliiton alueella.

Venäjänkielisen väestön suhteellisessa osuudessa kotimaakuntani
Pohjois-Karjala oli maakunnista neljännellä sijalla vuosina 2014-15, jolloin
heitä oli 1, 7 % väestöstä. Johdossa olivat Etelä-Karjala 3,2%, Kymenlaakso
2,7 % ja Uusimaa 2,0 %. Kunnista Virolahden venäjänkielisten osuus oli 4,9 %
(yht. 167 venäjänkielistä asukasta), Kotkan 4,3% (2363 ) ja Tohmajärven 4,2
% (199). Huomattava enemmistö venäläisistä näissä kunnissa on naisia. Sen
huomaa helposti esimerkiksi Tohmajärvellä.

Venäjänkieliset Suomessa -kirjan julkaisuvuodeksi on merkitty 2016, mutta
vasta nyt sitä on alettu levittää. Teos on kaksijakoinen: osa artikkeleista
on referoivaa tekstiä tai tilastotiedettä, osa pienimuotoista tutkimusta.
Yhdessä eri tasoiset artikkelit antavat aiheesta silti suhteellisen
monipuolisen kuvan. Toisaalta käy selville, että venäjänkieliset ovat
kotoutuneet Suomeen varsin hyvin. Eräänä syynä on varmasti yhteinen pitkä
historiamme ja rajamme sekä myös se, että rajanylitys käy nykyisin varsin
mutkattomasti ja nopeasti, erityisesti kahden passin kansalaisten kohdalla.

Yllättävää on ehkä sittenkin se, että esimerkiksi vuosina 2014-15
venäläisten oleskelulupahakemuksissa perhesyyt ja opiskelu muodostivat peräti
69 % hakemuksista, työ 22 % ja paluumuutto ja ”muut syyt” vain 8%.

Alkupuolen artikkeleissa Antero Leitzinger käsittelee hieman poukkoilevasti
venäläisten muuttoa Suomeen, petroskoilainen paluumuuttaja Toivo Flink
inkeriläisiä ja Elina Kahla pääosin muuttajien ortodoksisuutta. Näistä
Flinkin teksti on hyvä yleisesitys inkeriläisten vaiheista kautta historian.

Venäläisten varsinaisia muuttoaaltoja Suomeen on ollut kaksi: vuoden 1917
vallankumouksen jälkeen tulleet pakolaiset ja Neuvostoliiton hajoamisen
jälkeen tulleet inkeriläiset. Heillehän presidentti Mauno Koivisto myönsi
huhtikuun 1990 televisiopuheessaan ”paluumuuttajan” statuksen. Tuolloin ei
ehkä osattu ennakoida, että statuksen saaneiden sukulaiset ja lapset puhuvat
venäjää, ei suomea. Kun 1980-luvulla venäjänkielisiä oli maassamme vain
muutama tuhat, kasvu on ollut huimaa viime vuosikymmeninä.
Siirtolaisinstituutin johtaja Ismo Söderling onkin laskeskellut, että vuonna
2050 venäjänkielisiä voisi olla 200 000 – 250 000. Tosin luvusta ei käy
ilmi esimerkiksi toisen tai kolmannen polven kielivähemmistön ennustettu
osuus.



Kuva: Inkeriläiset siirrettiin Suomi-nimisellä laivalla Suomeen sodan jaloista
1943. Sodan jälkeen inkeriläiset palautettiin jälleen Neuvostoliittoon.(vas.)
Inkeriläisiä palaajia kohtasi Viipurissa joulukuussa 1944 juhlallinen
vastaanotto, johon kuului mm. neuvostoarmeijan torvisoittokunta. Valokuvasarja
kotisivulla on Venäjän elo- ja valokuvan valtionarkistosta Krasnogoriskissa
(RGAKFD), elokuvasta Paluu kotimaahan. Kuva ja kuvateksti Kotiin
karkotettavaksi-tutkimushanke, Kansallisarkisto. (oik.)

Suomen venäjänkielisiä lehtiä ja median suhdetta kasvavaan
kielivähemmistöön käsittelevät Jukka Pietiläinen ja jekaterinburgilainen
historioitsija Dmitry Strovsky. Myös joensuulainen Olga Davydova-Minguet sivuaa
aihetta artikkelissa ”Pronssisotilaan tapaus”. Se nojaa laajaan
lähdeaineistoon ja siinä on tutkijan puolueeton ote. Niin suomalaisten,
virolaisten kuin venäläisten näkemykset tulevat esiin, samoin eri
kansallisten medioitten suhtautuminen aiheeseen.

Arto Luukkasen päätösartikkeli valaisee Putinin Venäjän uutta
ulkopoliittista doktriinia, jonka mukaan Kreml sitoutuu ”huolehtimaan” myös
rajantakaisista kansalaisistaan – mikä huolestuttaa tutkijaa. Hänen mukaansa
Suomi luetaan kansainvälisellä areenalla yhä Venäjän etupiiriin. Luukkanen
selvittää samalla yleisemminkin nationalismin eri lähtökohtia teorioiden
valossa.

Siirtolaisinstituutin julkaisu Venäjänkieliset Suomessa sisältää paljon
hyödyllistä tilasto- ja tutkimustietoa Suomen suurimmasta
kielivähemmistöstä.

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/