[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Ajatuksia herättävää keskustelua nykypäivän työelämästä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Heta Aali <htaali at utu.fi> FT, Kulttuurihistoria, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Helander, Mika; Levä, Ilkka; Saksela-Bergholm, Sanna (toim.): Työaikakirja.
Into Kustannus Oy, 2017. 380 sivua.


Ajatuksia herättävää keskustelua nykypäivän työelämästä
---------------------------------------------------------

Työaikakirja on erittäin mielenkiintoinen ja ajankohtainen tutkimus, joka
herättää pohtimaan työhön liittyvää ajankäyttöä ja -hallintaa sekä
yleisemmin muuttuvaa (tai muuttumatonta) työelämää uusista näkökulmista.

 

Työaikakirja koostuu kolmesta osasta ja laajasta johdannosta. Johdannossa
käydään läpi teoksen teoreettista taustaa ja esitellään kirjan artikkeleja
eri näkökulmista. Ensimmäisen osan, "Tarinoita ajasta", aloittaa Ilkka
Levänkatsaus poliisien ajallisiin merkityksiin työssä. Levä tarkastelee
artikkelissaan eläköityneiden poliisien näkemyksiä ajan merkityksestä
omalla urallaan. Artikkelissa korostui mielestäni kiinnostavalla tavalla
muutokset, jotka poliiseilla värittivät näkemyksiä heidän päättyneistä
uristaan, kuten esimerkiksi naisten saapuminen poliisiin, teknologian
merkityksen kasvu ja väkivallan merkityksen muutos.

Toisessa artikkelissa Sanna Saksela-Bergholm analysoi ulkomaalaisten, lähinnä
virolaisten ja venäläisten, tilapäistyöntekijöiden näkemyksiä
tulevaisuudesta. Saksela-Bergholm tarkastelee heidän tulevaisuuden
käsityksiään muun muassa liminaalitilan käsitteen kautta, mikä sopii
tutkimusasetelmaan mainiosti. Tutkittavat on vastausten perusteella
kategorisoitu kolmeen ryhmään, seikkailija, sopeutuja ja selviytyjä. Olisi
kuitenkin ollut mielenkiintoista nähdä, miten tuloksiin olisi vaikuttanut, jos
tutkimukseen olisi otettu mukaan tilapäistyöntekijöitä Aasian maista kuten
Thaimaasta. Heidän kokemuksensa työnteosta Suomessa saattavat olla hyvinkin
erilaisia kuin lähinaapuriemme.



Kuva: Harold Lloyd elokuvassa Safety Last!, 1923.

Kolmannessa artikkelissa Charlotta Österberg pohtii ruotsinkielisten opettajien
kokemuksia itsensä toteuttamisesta työ- ja vapaa-ajalla. Artikkelin
lopputuloksena on, että opettajille työ on tärkeä itsensä toteuttamisen
keino, mutta ajanhallinta tuottaa haasteita niin työssä kuin vapaa-ajalla.
Sinänsä mielenkiintoista ja tärkeää artikkelia haittasi hieman kielellinen
ontuvuus, mikä todennäköisesti johtui siitä, että artikkeli on käännetty
ruotsin kielestä.

Tietotyö joustaa – työnantajan eduksi

Tutkimuksen toisen osan, "Rytmihäiriöitä", aloittaa Charlotta Niemistön,
Mira Karjalaisen ja Jeff Hearnin erittäin mielenkiintoinen artikkeli
tietotyöntekijöiden työajan määrittelystä. Artikkelissa on mielestäni
monta äärimmäisen kiinnostavaa huomiota. Ensinnäkin oli herättävää
käsittää "ihannetyöntekijän" mallin sukupuolittuneisuus ja erityisesti
miehisyys siinä mielessä, että "ihannetyöntekijä" pystyy tekemään pitkiä
päiviä ja asettamaan työn etusijalle. Lisäksi mielenkiintoista on se, miten
paljon tietotyöntekijöillä on "näkymätöntä työaikaa" ilman, että he
itse määrittelevät sitä työksi esimerkiksi kotona lukiessaan sähköposteja
keskellä yötä. Kirjoittajat tuovatkin hyvin yhteenvedossa esille, että
joustavaksi markkinoitu tietotyö vaikuttaa olevan joustava lähinnä
työnantajan eduksi.

Kirjan viides artikkeli asiantuntijoiden ajanhallinnasta sidoksisessa työssä
sopii erinomaisesti Niemistön, Karjalaisen ja Hearnin artikkelin jatkoksi.
Minna Toivasen ja Olli Viljasen kirjoittamassa artikkelissa tuodaan hyvin esille
ne ajankäytölliset haasteet, joita asiantuntijat kohtaavat lähes jatkuvasti
muuttuva(/i)ssa työympäristö(i)ssä. Yhteenvedossa todetaan osuvasti, että
ratkaisut näihin haasteisiin eivät löydy vain yksilöiden ajankäytöstä
vaan kollektiivisista ratkaisuista. Toisin sanoen ei riitä, että yksilöitä
koulutetaan ja kannustetaan tehostamaan ja pohtimaan ajankäyttöään, mikäli
muutoksia ei tapahdu myös laajemmalla tasolla. Vastuu ei siis voi olla vain
yksilön harteilla.

Toisen osan päättää Mika Helanderin artikkeli työssä liikkumisesta ja
siihen käytetystä ajasta. Helander on tarkastellut työssä matkustamista ja
liikkumista hyvin erilaisten ammattiryhmien parissa, aina yritysjohtajista
bussinkuljettajiin, ja ryhmien parissa kokemukset ovat ymmärrettävästi hyvin
erilaisia. Artikkelista tulee erinomaisesti esille, miten liikkuminen koetaan
eri ammattiryhmissä. Toiset näkevät liikkumisen lähes hukkaan heitettynä
aikana kun taas toisille se voi olla tehokasta työ- tai rentoutumisaikaa.



Yrittäjän riskit siirtyivät työntekijälle

Kolmannessa osassa, "Ajan henki", on neljä artikkelia, joista kolmea
ensimmäistä yhdistää mielestäni teemallisesti ajatus, että työelämässä
yrittäjämäiset riskit siirtyvät yhä enemmän eri muodoissa
työntekijöille. Työaikakirjan viimeisen osan aloittaa Juha Antilan artikkeli,
jossa hän perkaa harhakäsityksiä työajoista. Hän kumoaa tehokkaasti
ajatukset, että Suomessa olisi joustamattomat tai erityisen lyhyet työajat,
tai että työajan pidentäminen sellaisenaan toisi vaurautta Suomeen. Antila
tuo oivallisesti esille, että vastaus tuottavuuden kasvuun löytyy työtuntien
mekaanisen lisäämisen sijaan pikemminkin työolojen ja johtamisen
kehittämisestä.

Ville Jalovaaran tutkimus nollatuntidebatista on erittäin puhutteleva
artikkeli, koska niin kutsutuissa nollasopimuksissa konkretisoituu toisaalta
äärimmäinen joustavuus ja toisaalta äärimmäinen epävarmuus. Useimmiten
jousto toimii kuitenkin vain työnantajan eduksi kun taas epävarmuus jää
työntekijän taakaksi. Jalovaaran artikkeli tuo esille, että kyseessä on
laaja eurooppalainen ilmiö ja polarisoitunut debatti, jossa vastakkain ovat
joustoja vaativat työnantajat ja työntekijän asemasta huolissaan olevat
ammattiliitot.

Mats Nylundin ja Hilma Immosen artikkelissa jakamistaloudesta ja erityisesti
Uberistä tulevat tarkasti esille ongelmat, jotka liittyvät työntekijöiden
määrittelyyn, asemaan ja turvaan uusissa jakamistalouden muodoissa. Siinä
missä esimerkiksi juuri Uber tarjoaa asiakkaille helppoja ja halpoja
ratkaisuja, kuljettajilleen palvelu ei ole aina yhtä suotuisa. Kuljettajien
näkökulman esilletuominen onkin äärimmäisen tärkeää, jotta
jakamistalouden ilmiöiden kaikki vaikutukset tulevat näkyville ja
tasapuolisesti arvioitaviksi. Työaikakirjan päättää hieman erilainen
artikkeli toimihenkilöliikkeen naiskuvan historiasta. Ilkka Levä luo hyvän
katsauksen, miten naiskuva on muuttunut 1950-luvulta lähtien ja miten naisten
laaja siirtyminen kodista työelämään erityisesti 1970-luvulla vaikutti
naiskuvaan. Artikkeli tuo kiinnostavasti, ja hieman yllättäen, esille
esimerkiksi sen, että akateemisessa maailmassa muutos naiskuvassa tapahtui
myöhemmin kuin esimerkiksi alempien toimihenkilöiden kentällä ja nainen
nähtiin pidempään miehen apulaisena.

Teoksen vahvuutena on, että eri ammattiryhmiin kuuluvat haastateltavat saavat
äänensä kuuluviin ja artikkelien esille nostamiin ajankäytön haasteisiin ja
työelämän muutoksiin on helppo samaistua. Kirjoittajat yhdistävät
erinomaisesti tutkittavien henkilöiden kokemukset työelämästä ja sen
muutoksista teoreettisiin malleihin, ja onnistuvat hyvin selittämään
käsiteltävien ilmiöiden laajempia taustoja myös ajan sosiologiaan
vihkiytymättömälle lukijalle. 

Kirjassa ei ole kaikkia artikkeleja yhteen vetävää lopetusta, mutta
artikkelit toimivat myös itsenäisesti, koska ne käsittelevät hyvin erilaisia
näkökulmia ajankäyttöön ja -hallintaan. Teos tarjoaa vahvoja puheenvuoroja
työelämästä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Kirjan etukannessa lukeekin,
että " […]kirja piirtää kuvaa ajasta, jossa elämme." Työaikakirjan
piirtämän kuvan mukaan aikamme on vaatimuksineen paitsi ristiriitainen myös
hetkittäin lohduttoman raskas uusista joustoista ja vapauksista huolimatta, tai
ehkäpä juuri niistä johtuen.



 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/