[H-verkko] Helsinki, Väitös: Antisemitismi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa 1917-1933

[agricola at utu.fi]

Agricolan tapahtumakalenteriin on lähetetty uusi ilmoitus:
---------------------------------------------------------

Väitös: Antisemitismi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa 1917-1933

Helsinki, Fabianinkatu 33
11.3.2017 klo 10:00
---------------------------------------------------------

TM Paavo Ahonen väittelee 11.3.2017 kello 10 Helsingin yliopiston teologisessa
tiedekunnassa aiheesta "Antisemitismi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa
1917-1933". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Päärakennus,
auditorio XIV.

Vastaväittäjänä on dosentti Eero Kuparinen, Turun yliopisto, ja kustoksena
on professori Aila Lauha.

Väitöskirja julkaistaan sarjassa Suomen kirkkohistoriallisen seuran
toimituksia. Väitöskirjaa myy Tiedekirja.

Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa E-thesis -palvelussa.

***
Tässä tutkimuksessa on käsitelty Suomen evankelis-luterilaisen kirkon
keskeisten toimijoiden näkemyksiä juutalaisista, erityisesti
juutalaisvastaisia ajatuksia. Tutkimus kuuluu yleisen kirkkohistorian alaan ja
se on tehty aatehistorian näkökulmasta.

Tutkimuksen lähteitä ovat kirkolliset lehdet, teologinen ja uskonnollinen
kirjallisuus ja pienpainatteet, kirkolliset pöytäkirjat sekä piispojen ja
keskeisten kirkollisten järjestöjen arkistot. Niiden avulla se osoittaa, että
kirkon piirissä esitettiin jyrkkiäkin juutalaisvastaisia näkemyksiä, ja
että lähes kaikki keskeiset kirkonmiehet hyväksyivät aikakauden maltilliseen
antisemitismiin sisältyvät käsitykset juutalaisten kasvavasta
vaikutusvallasta.

Aiheeseen on aiemmin viitattu lähinnä osana muuta historiantutkimusta ja
erityisesti 1920-luvun taitteen juutalaisvastainen ilmapiiri kirkossa on ollut
tähän saakka täysin kartoittamatta. Antisemitismiä esiintyi kaikissa kirkon
keskeisissä viiteryhmissä, ja tämän tutkimuksen piiriin kuuluneista kuudesta
suomenkielisestä piispasta viisi, eli Gustaf Johansson, O. I. Colliander, J. R.
Koskimies, Erkki Kaila ja Lauri Ingman esittivät juutalaisvastaisia ajatuksia,
tosin Ingman ennen siirtymistään arkkipiispaksi. Jaakko Gummerus oli poikkeus,
vaikka hänkään ei asettunut selkeästi puolustamaan juutalaisia, kun hänen
hiippakunnassaan 1930-luvun taitteessa käynnistyi voimakas antisemiittinen
kampanja, vaan käsitteli asiaa kommunismin vastaisen toiminnan lieveilmiönä.
Suomen kirkossa esiintynyt antisemitismi oli taustaltaan uskonnollista ja sitä
perusteltiin osana kristillistä historiantulkintaa, jossa juutalaiset olivat
kirouksen alainen kansa. Juutalaisvastaisuus oli siis osa kokonaisnäkemystä,
uskonnollista maailmantulkintaa. Vain muutamissa tapauksissa kyse oli puhtaasti
poliittiseen tai kansalliseen ajatteluun liittyvästä antisemitismistä.
Suomesta puuttui ilmiön kaksi kansainvälisesti merkittävää piirrettä:
vaikka juutalaisia pidettiin rotuna, ei rotu ollut käsitteenä kovinkaan
selkeä, eikä kirkon piirissä esitetty rotujen välistä hierarkiaa, jossa
juutalaiset olisivat olleet alempi rotu. Toiseksi, juutalaisvastaisia toimia ei
Suomen kirkon piirissä suunniteltu, niihin ei yllytetty, eikä niitä
hyväksytty. Vaikka monet kirkolliset toimijat halusivat rajata juutalaisille
myönnettäviä uusia oikeuksia jo käsittelyvaiheessa, ja vaikka monet pitivät
tehtyjä päätöksiä virheinä, ei yksikään keskeinen kirkollinen vaikuttaja
ehdottanut uusien oikeuksien perumista tai muita konkreettisesti juutalaisten
elämään vaikuttavia rajoituksia. Kirkossa ilmennyt antisemitismi ei ollut
muusta kirkollisesta, poliittisesta tai kansainvälisestä elämästä
irrallinen ilmiö. Se oli sidoksissa maailman tapahtumiin, juutalaisvastaisen
aatteen liikkeisiin sekä kirkon sisäiseen keskusteluun ja dynamiikkaan. Uusia
keskustelun avauksia tietysti esiintyi, mutta yksikään antisemiittinen purkaus
ei ollut huolellisesti tarkasteltuna irrallinen kirkollisesta keskustelusta tai
ilmiön muusta kehityksestä. Toisaalta yksikään kirkon keskeisistä
toimijoista ei pitänyt itseään antisemiittinä, sillä antisemitismi
käsitteenä ymmärrettiin nykyistä rajatummin juutalaisvihana ja poliittisena
liikkeenä, joka pyrki rajaamaan juutalaisten oikeuksia. Toisaalta vaikka
vihanpidosta sanouduttiin selkeästi irti, ei kukaan keskeinen kirkollinen
vaikuttaja kyseenalaistanut julkisesti vallitsevaa käsitystä juutalaisten
kielteisistä piirteistä ja toimintatavoista. Tämä tutkimus osoittaa, miten
joustavasti oikeassa ilmapiirissä modernin antisemitismin keskeiset ajatukset
liittyivät kristilliseen historiakäsitykseen ja kuvaan juutalaisista. Se myös
osoittaa, että antisemitismi oli Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa
huomattavasti yleisempi ja laajemmin hyväksytty ilmiö, kun aiemmin on
tiedetty, ja se ulottui aina kirkon korkeimpaan johtoon saakka.

 


---------------------------------------------------------
Tämä ilmoitus on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/ajankohtaista/tapahtumakalenteri/