[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Onnea on

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Markku Roinila <markku.roinila at helsinki.fi> Dosentti, Filosofian, historian,
kulttuurin- ja taiteen tutkimuksen laitos, Helsingin yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Melender, Tommi: Onnellisuudesta. WSOY, 2016. 183 sivua.


Onnea on
---------------------------------------------------------

Tommi Melenderin esseekokoelma pohtii viisaasti ja monipuolisesti
onnellisuusmaniaa ja todellisen onnen lähteitä kirjoittajan omasta
näkökulmasta. 

Taidan aloittaa tämän arvostelun Tommi Melenderin esseekokoelman viimeisestä
virkkeestä. Se kuuluu näin: ”Rakastan elämää, valoineen ja varjoineen,
aivan liikaa että haluaisin olla pelkästään onnellinen”. Virke kuvaa
erinomaisesti romaanikirjailijana ja esseistinä tunnetun Melenderin
viha-rakkaus-suhdetta onnellisuuteen – hän vihaa onnellisuutta siinä
merkityksessä kuin se tunnetaan suomalaisessa yritysmaailmassa, mutta rakastaa
onnenhetkiä, joita hän kokee mm. runouden, jalkapallon ja musiikin parissa.
Onnellisuudesta koostuu seitsemästä esseestä ja epilogista, jotka
koskettelevat onnea eri tavoin – ensimmäiset kaksi suoraan ja muut
epäsuoremmin. Nuo ensimmäiset kaksi kuuluvat alaotsikon ”Talous” alle,
muut jakautuvat osioihin ”Kulttuuri” ja ”Urheilu”.  

Melender on erinomainen kirjoittaja. Hän ei pelkää panna itseään peliin,
muttei sorru tunnustuskirjailijaksi, vaan etäännyttää ja yleistää teemoja
riittävästi esseemuodon tarpeisiin. Tukea hän ottaa kirjailijoista, kuten
Montaigne, Flaubert ja Camus, poppareista, kuten Bowie ja monenlaisista muista
kirjoittajista, joista on kiitettävästi lista lopussa. Esseitä on mukava
lukea nautiskellen, välillä riemuiten osuvista ilkeyksistä, välillä
liikuttuen samaistumiskokemuksista ja välillä ihmetellen maailmanmenoa. Ne
vievät monenlaisiin tunnetiloihin ja saavat ajattelemaan. Toisin sanoen kyse on
erinomaisesta esseististä ja poleemikostakin, jota kannattaa lukea. Siitäkin
huolimatta, mitä Melender itse alussa huomauttaa:

”Tämä kirja ei ole onnellisuusopas, eikä sen lukeminen auta ketään
saamaan lisää rahaa, ystäviä ja vaikutusvaltaa”. 

Tykeimmät esseet ovat heti alussa. ”Porvarillistunut onnellisuus” ruoskii
onnellisuusoppaita ja positiivisuuden kulttia, joka liittyy elimellisesti
tuottavuuteen, pätemiseen, kilpailuun, siis onnettomuuden lähteisiin.
Alisuoriutujien joukko ihannoi onnistuneita, onnellisia ihmisiä, jotka ovat
valaistuneet positiivisen ajattelun kautta ja jotka käyvät
motivointiseminaareissa kirkon sijaan. Menestyjien on helppo hymyillä, mutta
myös helppo väheksyä negatiivisia häviäjiä. Melender ihmettelee, miten
onnellisuus on pelkistynyt vain rahan ja menestyksen sivutuotteeksi, kun
vaikkapa Augustinus luetteli vielä kolme sataa onnellisuuden alalajia. Parasta
onkin jättää elämäntaitogurut omaan arvoonsa, kuuluu kirjailijan neuvo.
Samaa teemaa jatkaa ”Rahasta ja vapaudesta”, jossa kiteytetään:

”Jumalan kuolemasta olemme selvinneet, rahan kuolemasta emme selviäisi”.

Tutkimusten mukaan varakkaat muuttuvat itsekkäämmiksi, ja markkinatalous
pyrkii keinotekoisesti luomaan yhä uusia tarpeita, joita ilman ihminen ei voi
olla onnellinen. Melenderin mukaan ehtymätön elintasokilpailu selittää
niitä tutkimustuloksia, joiden mukaan onnellisuus ei ole kasvanut länsimaissa
merkittävästi viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana, vaikka reaalitulot ovat
lisääntyneet selvästi. 



Gustave Flaubert

”Räyhänhenki ja pyhimys” vertaa herkullisesti Flaubertia ja Camusta.
Melender kritisoi ajatusta, että kaunokirjallisuuden lukeminen kehittää
empatiakykyä. Pelkkä tunne ei hänen mukaansa riitä, vaan vaaditaan tekoja.
Flaubertin esimerkki osoittaa, että kirjailijat itse ovat usein kaikkea muuta
kuin empaattisia – ranskalaiskirjailija vihasi ihmisiä ja erityisesti
porvareita lähes patologisesti. Melender ei kuitenkaan pidä vihaa
onnellisuuden lähteenä, vaan on Camuksen oppien mukaan luotava itse itselleen
merkityksellisiä hetkiä (”onnea protestiksi maailman onnettomuudelle”).
Näitä itseluotuja onnenhetkiä Melender käsitteleekin monissa eri esseissä.
Esimerkiksi ”Kirjailijaidiootissa” hän puhuu itseilmaisun (hänen
tapauksessaan kirjoittaminen) tuottamasta onnellisuudesta, ”Lyyriset valot ja
varjot” kertoo Tua Forsströmin runouden synnyttämästä ilosta ja ”Onni
jalkapallokatsomossa” on nimensä veroinen.

Yksi herkullisimmista esseistä on ”Ääriviivoja miehen muotokuvaan”, jossa
Melender samaistuu Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-romaanisarjan
päähenkilöön, joka pelkää leimautumista homoksi ja haluaa siksi fyysistä
voimaa. Romaanisarja antaa viitteitä siitä, että elämä on onnellisempaa
nelikymppisenä kuin kaksikymppisenä ja esseessä edetään varsinaiseen
teemojen kaleidoskooppiin. Mutta toki miehen muotokuvaan voi sisällyttää
pornolehtien ja Bilteman katalogin rinnastuksen ja seuraavan sitaatin:

”Meidän kaltaisiamme paskahousuhumanisteja repii jatkuva sisäinen
ristiriita. Emme voisi elää ilman kirjallisuutta, mutta emme koskaan tule
täysin vakuuttuneeksi lukemisen ja kirjoittamisen mielekkyydestä”.

Epilogissa Melender muistelee musiikkivalintojensa luonnetta muokkaavaa laatua,
mihin on perin helppo samaistua, ja päättää ajatelmaan siitä, miten
yhteiskunta, jossa kaikki olisivat onnellisia, olisi varsinainen dystopia.
Mitähän Thomas More olisi tästä ajatellut?



Kuva: Augustinuksen kääntymys. Tolle lege ("Ota ja lue"), Benozzo Gozzoli,
1464-1465. Sant'Agostino, San Gimignano. Wikimedia Commons.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/