[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kurkistus ilmakehätutkijoiden arkeen ja ajatusmaailmaan

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Heli Huhtamaa <heli.huhtamaa at uef.fi> Tohtorikoulutettava, Itä-Suomen yliopisto,
Universität Bern
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Allo, Mai: Yhdessä ilmakehässä – tieteen huipulle ydinturman jäljiltä.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016. 240 sivua.


Kurkistus ilmakehätutkijoiden arkeen ja ajatusmaailmaan
---------------------------------------------------------

Mai Allon teos avaa suurelle yleisölle mitä Suomen Akatemian
ilmakehätutkimuksen huippuyksikössä tehdään ja tutkitaan.  Se kertoo myös
miten muutaman tutkijan yli neljäkymmentä vuotta sitten pohtimista
kysymyksistä kasvoi ilmakehätieteiden kansainväliseen kärkikastiin kuuluva
huippuyksikkö, jonka tutkijaverkostoon kuuluu nykyään yli kaksisataa henkeä.
Pohtiessaan miksi yksikkö on menestynyt, teos ottaa myös kantaa ajankohtaisiin
tieteentekoa ja yliopistomaailmaa koskeviin kysymyksiin.

Teoksen kirjoittaja Mai Allo on alkuperäiseltä koulutukseltaan taloustieteen
lisensiaatti, mutta hän viimeistelee parhaillaan kandidaatintutkintoa
fysiikasta. Allo on toiminut myös Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen
tuntiopettajana ja tutkimusavustajana. Kirjoittajan sanoin teoksen tarkoituksena
on ”nostaa esiin useampia syitä sille, että jollakin Suomesta lähteneellä
tutkimusalalla on tehty läpimurtoja ja keksitty rahaa tuottavia sovelluksia”
(s. 11). Sanoma hukkuu kuitenkin paikoitellen kerronnan epätasaisuuteen.
Teoksessa vuorottelevat sekä tietokirjalle että historiikille tyypillinen
kerronta. Paikoitellen teoksen kärjistävät vertaukset muistuttavat jopa
mielipidekirjallisuudelle tyypillistä argumentointia.

”Perustutkimuksessa aika lasketaan vuosikymmenissä tai -sadoissa”

Aerosoli- ja ympäristöfysiikan professori Markku Kulmalan johtama
ilmakehätutkimuksen yksikkö tutkii ilmakehän ja luonnon välisiä aine- ja
energiavirtoja. Yksikkö tunnetaan myös https://www.atm.helsinki.fi/SMEAR/
SMEAR (Station for Measuring Ecosystem-Atmosphere Relations)
-havaintoasemistaan. Yhdessä ilmakehässä tarjoaa lukijalle kurkistuksen
yksikön tutkijoiden arkeen. Lisäksi teos tarjoaa pikaoppaan tieteen tekemiseen
periaatteisiin ja käytäntöihin. Esittelemällä miten tieteellistä
tutkimusta arvioidaan ja mitataan, teos perustelee miksi yksikön voidaan sanoa
kuuluvan maailman parhaisiin ilmakehätieteissä. Esimerkiksi Kulmala on ollut
maailman viitatuin geotieteilijä vuodesta 2011 lähtien.



Kuva: Smear II aseman mittalaitteita Värriössä. Smear projekti. Kuva
Smear-projektin sivulta. 


Yksikön tutkimuskohteet, kuten aine- ja energiavirrat, sekundääriset
aerosolihiukkaset ja ilmakehän ja ekosysteemien väliset takaisinkytkennät
eivät välttämättä ole suurelle yleisölle tuttuja, mutta Allo on
ansiokkaasti yleistajuistanut vaikeat tutkimuskohteet ja -kysymykset. Kuvaamalla
tutkijoiden arkista aherrusta teos tulee perustelleeksi miksi perustutkimus on
tärkeää. Ne tulokset, jotka ovat nostaneet yksikön tieteen huipulle,
perustuvat vuosikymmeniä jatkuneelle pikkutarkalle tutkimukselle mikä ei näy
medioissa. Lisäksi yksikön tutkijoiden kehittämät kaupalliset sovellukset,
kuten hiukkaslaskuri tai räjähdesensori, eivät olisi koskaan syntyneet ilman
vahvaa panostusta perustutkimukseen.

Sivumäärällä mitaten teoksesta löytyy eniten tietokirjamaisia lukuja.
Näissä luvuissa kerrotaan mitä ja miten ilmakehätieteilijät tutkivat.
Teoksen kerronta heilahtaa historiikiksi kolmannessa ja neljännessä luvussa,
kertoen yksikön tarinan kronologisesti muutaman päähenkilön avulla. Tarinan
sankareiksi nousevat professorit Pertti Hari ja Markku Kulmala, seppä Toivo
Pohja ja – ehkä hieman yllättäen – lama-ajan valtionvarainministeri Iiro
Viinanen.

Poikkeuksellisia sankareita

Yksikön tarina alkaa kun matemaatikko lähti metsään. Ekologian
kvantifioinnista kiinnostunut Pertti Hari löysi samanhenkisiä tutkijoita
ympärilleen metsätieteistä. Nuoren tutkijaryhmän innostus oli kaatua
teknisiin haasteisiin, kunnes apu löytyy yllättäen tutkimusasemalle
pelimanniksi saapuneesta sepästä. Uusi nytkähdys tutkijaryhmän suunnalle
tapahtui 1970-luvun lopulla, kun joukkoon liittyi fyysikko Taisto Raunemaa.
Raunemaan mukana ryhmän uudeksi jäseneksi tuli myös fysiikan opiskelija
Markku Kulmala.

Tutkijaryhmällä oli 1980-luvun puolivälissä joukko irrallisia
tutkimuskysymyksiä ja hypoteeseja, mutta ei niitä yhdistävää tekijää tai
teoriaa. Vuoden 1986 huhtikuun lopulla tapahtunut Tšernobylin ydinkatastrofi
tarjosi odottamattoman sillan kysymyksien välille. Heti ydinturmasta kuultuaan
tutkijat ryntäsivät kentälle, keräten aineistoa lehmänkarvoista
mutapaakkuihin laskeuman mittaamiseksi. Laskeuman analysoinnin tuloksena he
löysivät ainevirrat, mikä johti myös ensimmäisen SMEAR -havaintoaseman
perustamiseen. Nousu tieteen huippuyksiköksi oli alkanut.

Teoksen historiikkiosuus on mukaansatempaava, mutta henkilökuvat valitettavan
yksipuolisia. Tarinan pääsankari on Pertti Hari, pioneeri ja uupumaton
tieteentekijä. Harin luottomies on seppä Toivo Pohja, joka suunnitteli ja
rakensi tutkijoiden tarvitsemat mittalaitteet. Pohjan ajautuminen
tutkimusyksikön ytimeen on kieltämättä tarinan mielenkiintoisimpia
sivujuonteita. Keskikoulun jälkeen sepäksi ryhtynyt Pohja osoittautui
tekniikan velhoksi joka ymmärsi myös tiedettä mittalaitteiden takana. Pohjan
kädenjälki näkyy vielä tänä päivänä SMEAR -asemilla Sallasta
Nanjingiin. Tutkijoiden ja teknikkojen lisäksi teos rakentaa sankarikuvan Iiro
Viinasesta, joka saapui pelastajaksi, kun lama asetti kapuloita rattaisiin
toisen SMEAR -aseman perustamiseen. Yllättäen ilmakehätutkimuksen yksikön
nykyisen johtajan, Markku Kulmalan henkilöhahmo jää tarinassa hieman
taustalle. Kaikki teoksen päähenkilöiksi nostamat henkilöt ovat esitetty
poikkeusyksilöinä, joita he toki kieltämättä ovat. Kritiikittömyys
kuitenkin nakertaa tarinan luotettavuutta. Historiikkiosuudessa otetaan
ajoittain myös vahvasti kantaa, mutta lukijalle ei aina käy selväksi kenen
äänellä mielipiteet lausutaan.

Mistä on tieteen huippuyksiköt tehty?

Teoksen tyyli vaihtuu viimeisen kerran viimeisessä luvussa, missä Allo pohtii
miksi ilmakehätutkimuksen yksikkö on noussut tieteen huippuyksiköksi.
Varsinkin tämä yhteenvetoluku saattaa kiinnostaa – mutta myös paikoitellen
kummastuttaa – muita tieteentekijöitä.

Yhteenvetoluku herättää ajatuksia moniin kysymyksiin, jotka koskettavat
tällä hetkellä tiedeyhteisöä. Ryhmän Tšernobylin ydinkatastrofiin
liittyvät löydöt antavat esimerkin perustutkimuksen tärkeydestä.
Onnettomuuden tarjoamaa aineistoa ei olisi pystytty keräämään riittävän
nopeasti, saati analysoimaan, ellei onnettomuutta olisi edellyttänyt
huolellinen ja pitkäjänteinen tutkimus peruskysymyksien äärellä.
Kampusalueiden ulkopuolella sijaitsevien tutkimusasemien ylläpitämisen
tärkeyttä korostaa esimerkki SMEAR -havaintoasemista. Ensimmäisten
havaintoasemien rakentaminen olisi ollut paljon kalliimpaa, tai jopa mahdotonta,
ilman olemassa olevia tutkimusasemia. Muiksi yksikön menestystekijöiksi Allo
nostaa tieteenfilosofian kunnioittamisen, monialaisuuden, tieteen ja bisneksen
pitämisen erillisinä mutta vuorovaikutteisina sekä muutaman yksilön
poikkeuksellisen lahjakkuuden ja poliittisen taituruuden. 

Yhteenvedossa on paljon asiallista argumentointia mutta myös asiayhteyteen
sopimattomia kärjistyksiä. Esimerkiksi alaluku joka kertoo yksikön
lähestymisestä monialaiseen (tai poikkitieteelliseen) tutkimukseen on
sinänsä kiinnostava, mutta sen sanoma hukkuu toisten vähättelemiseen.
Valtavirran harjoittamasta monialaisuudesta maalataan kuva kasvatusoppineiden
muotiajatteluna, joka ei anna sijaa huippututkijoiden kehittymiseen taikka
arvostusta insinööreille. Onneksi ilmakehätutkimuksen yksikössä osataan
vaalia monialaisuutta paremmin. Samoin ilmakehätutkijoiden erityisyys
kaupallisten sovelluksien kehittäjinä perustellaan kärkevästi. Siinä missä
ilmakehätutkijoiden sovelluksien kehittäminen vaatii aikaa, vahvoja
perustaitoja ja syvää erikoistumista, mobiilisovelluksia tehdään
”säkkituolissa istuen kännykkä toisessa ja pizzanpala toisessa kädessä”
(s. 222). Osansa jälkipyykistä saa myös tiedeyhteisö joka suhtautuu
”insinöörimäiseen ajattelutapaan tai poliittiseen oikeistolaisuuteen
avoimen vieroksuvasti” (s. 213). Kommentissa viitataan Iiro Viinaseen, jolle
teoksen mukaan akateeminen yhteisö ei ole suonut ansaitsemaansa arvostusta.

Koska Yhdessä ilmakehässä kertoo ilmakehätutkimuksen huippuyksikön
lähihistoriasta, tutkimuksesta ja tuloksista, jää lukijalle epäselväksi
puhutaanko yhteenvetoluvussa yksikön, sen johdon vaiko kirjoittaja Mai Allon
äänellä.

Yhdessä ilmakehässä: tietokirja, historiikki vai pamfletti?

Teoksen vahvuutena on ilmakehätieteiden tutkimuskohteiden ja -kysymyksien
yleistajuistaminen. Selkeän tekstin ja useiden kuvien avulla Allo selittää
miten yksikkö tutkii ilmakehää, mitä tuloksia on jo saavutettu ja mihin
tutkimus tällä hetkellä suuntautuu. Vaikka Allo painottaa useasti miten
tutkimus vaatii aikaa vievää puurtamista perusteiden parissa, pystyy hän
kuitenkin samalla luomaan tutkimusalasta mielenkiintoisen ja innostavan kuvan.
Myös yksikön tarina, kritiikittömyydestä huolimatta, on viihdyttävää
luettavaa. Tämän vuoksi teosta voi suositella tulevaisuuden opinahjoa
suunnittelevalle lukiolaiselle taikka opinnäytetyön aihetta pohtivalle
opiskelijalle. Parhaimmillaan se tuo uusia tutkijanalkuja tieteenalan pariin.

Teos olisi hyötynyt huolellisesta editoinnista. Eri kerrontatapojen
sekoittaminen vie teokselta luotettavuutta. Asiatyylin säilyttäminen läpi
teoksen olisi ollut sekä teokselle että sen kirjoittajalle eduksi. Jos Mai
Allon teosta lukee tietokirjana, historiikkiosuuden ja yhteenvedon raflaavat
kärjistykset tuntuvat paikoitellen asiaankuulumattomilta. Toki
tietokirjallisuudessa saa ottaa kantaa ja tehdä tulkintoja, mutta nämä tulisi
perustella asiantuntijan ottein.

Huolimatta kerronnan epätasaisuudesta, Yhdessä ilmakehässäon lukemisen
arvoinen. Se kertoo yleistajuistaen mitä yhdessä Suomen menestyneimmässä
tutkimusyksikössä tehdään. Sarjassaan teos on myös arvokas pelinavaus.
Suomesta löytyisi varmasti paljon muitakin tutkimusyksiköitä, -ryhmiä ja
-laitoksia, joiden tarina ja saavutukset ansaitsivat tulla julkaistuksi suuren
yleisön saataville.



Kuva: Neljä vuodenaikaa Smear II aseman tornista kuvattuna Värriössä. Kuva
Smear projektin sivulta. 


 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/