[H-verkko] Tampere, Väitös: Kansallissosialistinen kasvatus - politiikkaa vai pedagogiikkaa?

[agricola at utu.fi]

Agricolan tapahtumakalenteriin on lähetetty uusi ilmoitus:
---------------------------------------------------------

Väitös: Kansallissosialistinen kasvatus - politiikkaa vai pedagogiikkaa? 

Tampere, Åkerlundinkatu 5
11.3.2017 klo 12:00
---------------------------------------------------------

KL, FM Jyrki Kaarttisen väitöstilaisuus: Kansallissosialistinen kasvatus -
politiikkaa vai pedagogiikkaa? (National socialist education - politics or
pedagogics?) Vastaväittäjänä on dosentti Rauno Huttunen (Turun yliopisto).
Kustoksena toimii professori Veli-Matti Värri.

Väitöstilaisuuden kieli on suomi.

Väitöskirja kuuluu kasvatustieteen alaan.

Alkaa: 11.3.2017, 12.00Paikka: Virta-rakennus, auditorio 109, Åkerlundinkatu
5***

Väitöskirjani tarkastelee kansallissosialistista kasvatusta, jonka kautta
pohdin myös nykyisen pedagogiikan kysymyksiä ja sen problematiikkaa.
Tutkimuksessani käsittelen saksalaisen kasvatusperinteen historiallista
kehittymistä ja sen yhteyttä kansallissosialistisen politiikkaan ja sen
kasvatukseen. Sen tarkoituksena on tarkastella kansallissosialistisen
kasvatusideologian ja sen pedagogiikan sekä niihin perustuneen sosialisaation
perusrakennetta ja niiden opinkappaleita kansallissosialistisen ihmisen
kasvattamiseksi. Tätä teemaa olen avannut seitsemällä tutkimusartikkelilla,
joiden avulla pyrin ymmärtämään pedagogiikan asemaa, tehtävää ja roolia
kansallissosialistiseen yhteiskuntaan sosiaalistajana. Artikkeleissa olen
käsitellyt kansallissosialistisen pedagogiikan olemusta, sen
opetussuunnitelmia, ruumiinkasvatusta, opettajuutta, naiskasvatusta,
apukoulupedagogiikkaa ja nuorisokasvatusta. Kaikki artikkelit ovat luettavissa
myös itsenäisinä osatutkimuksina. 

Tutkimukseni lähdeaineisto on perustunut julkaistuihin alkuperäislähteisiin,
aikalaiskirjoituksiin, tutkimuskirjallisuuteen, julkaisemattomiin
opinnäytetöihin ja muuhun kirjallisuuteen. Aikalaiskirjallisuus ja
alkuperäislähteet ovat syntyneet ennen vuotta 1945, vaikka jälkimmäiset on
julkaistu kansallissosialistisen hallinnon luhistumisen jälkeen tehdyissä
kokoomateoksissa. Sekä julkaistut alkuperäislähteet että
aikalaiskirjallisuus erottuvat syntyperänsä vuoksi muusta lähdeaineistosta,
jota tässä tutkimuksessa edustavat tutkimuskirjallisuus, julkaisemattomat
opinnäytetyöt ja muu kirjallisuus. 

Väitöskirjani on luonteeltaan kasvatuksen aatehistoriallista tutkimusta, jossa
tarkastelen kansallissosialistisen kasvatuksen pyrkimyksiä sosiaalistaa
kansalaiset kansanyhteisön jäsenyyteen. Tutkimukseni on myös kasvatuksen
kriittistä historiantutkimusta, jossa tarkastelen kansallissosialistisen ajan
pedagogiikkaa oman aikamme pedagogisten ideologioiden näkökulmasta. Sen
lähtökohtana on ajatus, että menneisyys voi opettaa meitä. Uskon, että
kasvattaja, joka tuntee oman tieteenalansa menneisyyttä, ymmärtää paremmin
sen nykyisyyttä ja kykenee vastaamaan paremmin myös kasvatuksen tulevaisuuden
haasteisiin. 

Tutkimukseni osoittaa, että kansallissosialistinen kasvatus ammensi juurensa
Saksan yhteiskuntahistorian ja siihen nivoutuneen kasvatuksen synkästä
synteesistä, jonka keskeisiä ainesosia olivat olleet niin sovinismi,
imperialismi ja militarismi kuin rasismi ja antisemitismi. Pedagogiikkana
kansallissosialismi oli saksalaisen kasvatustradition epäpuhdasta jatkuvuutta.
Se jäi hajanaiseksi ja epämääräiseksi yhdistelmäksi vanhan pedagogiikan
tiettyjä ainesosia, joihin kansallissosialistit liittivät omia
näkemyksiään. Sen kokoavana elementtinä oli rotubiologiaan perustunut
rasistinen ja antisemistinen rotuoppi, jolla kansallissosialistit oikeuttivat
valloitussodat, ihmisten alistamisen ja tuhoamisen. Ihmiselämän
kansallissosialismi ymmärsi sosiaalidarwinistisena taisteluna, jossa vain
rotupuhtaalla, terveellä ja voimakkaalla ihmisaineksella, hyödyllisillä
ihmisillä, oli elämisen oikeus. Sen sijaan muilla ei tätä oikeutta ollut. 

Luonteeltaan kansallissosialistinen kasvatus oli sotasosialisaatiota, joka
hylkäsi kaiken ihmisyyden ja inhimillisyyden sekä tuhosi pedagogisen vastuun
täydellisesti. Se perustui jatkuvaan alaikäisenä pitämisen ideologiaan, joka
tähtäsi subjektin tietoisuuden ohittamiseen ja suunnitelmalliseen
väärinkäyttämiseen. Kansallissosialistisen kasvatuksen tavoitteena ei ollut
sivistynyt ihminen, vaan sen kasvatuksen tuli tuottaa kilpailukykysovinismilla
ja rasismilla voideltu valioyksilö, soturi, jonka tuli kyetä osoittamaan aina
ylivoimaisuutensa ja paremmuutensa suhteessa toisiin ihmisiin. 

Tutkimukseni osoittaa, että monet oman aikamme globaaliset ja kansalliset
kriisit ovat paljastaneet yhteiskuntien kyseenalaisia toimintatapoja ja
hallinnan mekanismeja. Nykypedagogiikassa kasvatuksen perimmäisistä arvoista
lähtevä puhe on jäänyt totalisoivan talous- ja teknologieetoksen alle. Sen
moraalissa vanha soturimentaliteetti on tehnyt paluun, kun ihmisen arvo on
palautunut hänen suorituksiinsa ja hyödyllisyyteensä yhteiskunnalle. 

Pedagogiikka on taloudellis-teknologisen euforian ohjaamana suistumassa omaan
ontologiseen kriisiinsä, jonka seurauksena markkinaoikeudenmukaisuus on
syrjäyttänyt tasa-arvon ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ihanteet
kasvatuksen eettisinä imperatiiveina. Myöskään kasvatustieteen omalle
tiedeidentiteetille nykyinen ajattelu ei lupaa hyvää, kun yhä useampi
kasvatustieteen edustaja vaikuttaa pitävän itsestäänselvyytenä, että
taloudellisen kasvun, tuottavuuden ja kilpailukyvyn edistäminen on niin
kasvatuksen kuin ihmisen toiminnan viimekätinen päämäärä. 

Pedagogien tulisi historiallisten kokemusten valossa havahtua huomaamaan
pedagoginen vastuunsa sellaisten yhteiskunnallisten, taloudellisten ja
teknologisten valta- ja alistussuhteiden havaitsemiseksi ja paljastamiseksi,
jotka ovat tässä ajassa estämässä ihmisiä tavoittelemasta tasa-arvoisesti
ja oikeudenmukaisesti hyvää, humaania ja onnellista elämää. Tässä
kasvattajat tarvitsevat pedagogista katsetta yhteiskuntaan ja sen toimintojen
kriittistä reflektiota. Heidän tulee tuntea historiallinen, eettinen ja
moraalinen velvoitteensa siitä, etteivät he hyväksy pedagogiikan kaventumista
yhdeksi totuudeksi, josta kansallissosialismi oli varoittava esimerkki. Sen
sijaan pedagogiikan olemukseen pitää aina kuulua moniarvoisuus, toisin
ajattelemisen ja toisin toimisen mahdollisuus, koska tulevaisuudesta ei
kenelläkään voi olla varmaa tietoa. Siinä menneisyyden ymmärtämisestä
saattaa olla apua, sillä tietoisuus pedagogiikan historiasta voi omalta
osaltaan ehkäistä kasvatusta joutumasta yhteiskunnallisen vallan ja sen
hallinnan mekanismien välineellistäväksi tekniikaksi.


---------------------------------------------------------
Tämä ilmoitus on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/ajankohtaista/tapahtumakalenteri/