[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Helsinkiläisten Helsinki

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Terhi Ainiala <terhi.ainiala at helsinki.fi> Yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Åström, Anna-Maria; Kolbe, Laura: Kaupunkilaisten Helsinki. Helsingin historia
vuodesta 1945.. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016. 608 s. sivua.


Helsinkiläisten Helsinki
---------------------------------------------------------

Helsingin kaupungin historia -sarjan tuoreimmassa osassa kuvataan kaupungin ja
kaupunkilaisten vaiheita vuodesta 1945 alkaen. Kirjassa kaupunkilaiset saavat
monipuolisesti äänensä kuuluviin. Teoksessa nousevat esiin kaupunkilaisten
elintavat ja kulttuurin urbaanit ilmenemismuodot. Keskeiseksi nousee
kaupunkilaisten itsensä kokema arkipäivän todellisuus, ”koettu tila”.

Helsingin kaupungin historia -sarjan tuorein osa ilmestyi viime vuonna.
Kaupungin ja kaupunkilaisten vaiheita vuodesta 1945 alkaen kuvaavat
kansatieteilijä Anna-Maria Åström ja historioitsija Laura Kolbe. Åströmin
kaupunkietnologinen osuus kattaa kirjasta yli 400 sivua, ja Kolben
katutapahtumia valottava osuus on reilun sadan sivun mittainen. Åström on
kirjoittanut tekstinsä ruotsiksi, josta sen on suomeksi kääntänyt Matti
Klinge.



Kuva: Vapun viettoa Ruotsalaisen teatterin kulmalla 1960. Kuvaaja Juha Jernvall,
Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0.

Varsinkin Åströmin jaksossa kaupunkilaiset saavat äänensä kuuluviin.
Tavoitteena on kuvailla kaupunkilaisten elintapoja ja kulttuurin urbaaneja
ilmenemismuotoja. Keskeiseksi nousee kaupunkilaisten itsensä kokema
arkipäivän todellisuus, ”koettu tila”. Åströmin aineistona ovat
muistiaineistot: elämää Helsingissä koskevien kyselyjen vastaukset. Aineisto
on kattava ja monipuolinen, vaikka sodan jälkeiset vuosikymmenet ja
kantakaupunki lievästi painottuvatkin. Lukuja värittävät monet omaääniset
katkelmat, joiden kirjoittajista saamme tietää ammatin ja syntymävuoden.



Kuva: Kaksi naista ja kaksi lasta kävelemässä Ehrenströmintiellä
Kaivopuiston eteläkärjessä Kahvila Ursulan kohdalla. Kuvaaja Arvo
Kajantie1958. Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0.

Kaduilla ja kaupoissa

Kaupunkietnologinen tarkastelu jakautuu kolmeen päälukuun, jossa kohteina ovat
asuminen kaupungissa, julkiset ympäristöt ja urbaani elämäntapa sekä
kaupunkikulttuuri. Esiin nousee vahvasti kaupungin kasvu sekä asukasluvultaan
että maantieteellisesti. Lukija pääsee havainnollisesti tutustumaan myös
luokkayhteiskuntaan, jota kaupunki oli vielä 1950-luvulla. Tämä näkyy mm.
kielenkäytössä: muodollinen puhuttelu esimerkiksi kaupoissa ja teitittely oli
tavallista, vaikka vähitellen oltiinkin menossa kohti epämuodollisempaa
käyttäytymistä.

1950-luvulla enemmistö helsinkiläisistä asui vielä keskikaupungilla,
korttelikaupungissa. Kaupunginosien väliset erot tunnistettiin. Kaivopuisto,
Eira, Ullanlinna ja Etu-Töölö olivat valtaosin varakkaita ja yhtenäisiä
alueita, Punavuori, Alppila ja Hakaniemi puolestaan paitsi yhtenäisiä myös
työläiskaupunginosia. Korttelikaupungille tyypillistä oli kauppojen tärkeä
rooli.

Kuva: Kastelholmantie 2. Kaksi lasta, toinen rattaissa, sadevarusteissaan
Elannon alennushallin myymälän ulkopuolella Puotinharjun ostoskeskuksessa
1970. Kuvaaja Eeva Rista. Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0

Kaupat olivat kiintopisteitä, joita ilman jokapäiväinen elämä kodissa olisi
ollut mahdotonta. Vielä 1950-luvulla kaupat olivat erikoistuneet tiettyihin
tavaroihin, joten yleensä oli käytävä monessa kaupassa joka päivä. Kadut
taas jäsensivät arkipäivää, ja niiden merkitys oli lapsille ja nuorille,
jotka liikkuivat laajalti kaupungilla, aikuisiakin suurempi. Korttelikaupungissa
pihat olivat yleensä kiinteistön hoitoon ja arkipäiväisiin toimiin varattuja
toimivia tiloja, mutta samalla ankeita.

Korttelikaupungissa asunnot olivat sodan jälkeen leimallisesti ahtaita.
Perheissä oli usein alivuokralaisia. Koska lapsilla ei ollut tilaa olla ja
leikkiä sisällä, oltiin paljon ulkona. Vähitellen alettiin kodeissa
suuntautua kohti modernia asumista, joista vahvin osoitus oli porvarillisen
ideologian mukainen olohuone ja myöhemmin television tulo. Samalla aiemmin
tavallisista kotiapulaisista alkoi tulla harvinaisempia.



Kuva: Naapurin perhe jouluaattona, joko 1967 tai 1968. Pojat olivat saaneet
lahjaksi Batman-auton kumpikin, autot olivat tärkeitä, siksi toinen pitää
Batman-autoaan kädessä, toinen on laittanut sen näkyviin television päälle.
Tekijä: Tuntematon, 1967. Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0

 

Korttelikaupungista lähiöihin

Lähiöiden rakentaminen 1950-luvulta alkaen oli valtava murros kaupungissa. Yli
300 000 henkeä sai uuden kodin lähiöihin rakennetussa talossa. Lähiöissä
kaupunkitila oli hyvin erilaista kuin korttelikaupungissa. Vaikka lähiöt
olivat osa Helsinkiä, niistä haluttiin tehdä myös itsenäisiä yksikköjä.
Tästä seurasi myös ongelmia, joista palvelujen puute ja huonot
liikenneyhteydet nousevat usein päällimmäiseksi. Asukkaiden yhteistä
identiteettiä luovia tekijöitä olivat keskikaupunkiin verrattuna metsä
kallioineen sekä ostoskeskukset. Kiinnostavasti esiin tuodaan myös nimien
merkitys: eräässä lähiössä vaadittiin, ettei Metsälä-nimeä otettaisi
käyttöön.



Kuva: Prinsessantie 4. Lapsia leikkimässä matontamppaustelineellä ja
nurmikolla Prinsessantie 4:n kerrostalon pihapiirissä Roihuvuoressa. Kuvaaja
Eeva Rista, 1970. Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0.

 

1990-luvulta alkaen nousee vahvemmin esiin alueen oman historian tarve. Kuten
ruotsalainen kansatieteilijä Per-Markku Ristilammi on todennut, on tärkeää
luoda oma historia lähiöissä ilmenevälle ”uudenaikaisuudelle” ja että
tämä voidaan tehdä vain kollektiivisen historian pohjalta. Lähiöt
alkoivatkin mm. saada omia historiikkejaan.

Elämyksiä ja kohtaamisia

Kaupungin avoimia tiloja käsittelevässä jaksossa käy hyvin ilmi, kuinka
keskustan koordinaatit ovat vuosikymmenten saatossa muuttuneet. Åström kuvaa
havainnollisesti mm. torien, hallien ja tavaratalojen vaiheita sekä urbaania
juhlakulttuuria. Kahvilat, ravintolat, elokuvateatterit, kirjastot, teatterit ja
muut kulttuurikohteet saavat kattavan kuvauksen, joita lukiessa moni voi kokea
nostalgisiakin tunteita.



Kuva: Nuorisoa elokuvateatteri Bio-Bion edessä Perunatorilla
Mannerheimintiellä 1970. Kuvaaja Constantin Grünberg. Helsingin
kaupunginmuseo, CC BY 4.0.

Keskeiseksi huomioksi koko luvussa nousee se, että 1980-luvulta alkaen
keskustan tiloille ja katuelämälle keskeiseksi tuli lisäksi elämys, ei
enää rentoutuminen, kuten aiempina vuosikymmeninä. Vuosituhannen vaihteen
katuaktiivisuus kertoo puolestaan uudesta kaupunkikulttuurista.

Kaupunkikulttuuria kuvataan myös kielten kohtaamisen valossa. Helsingin kaksi
suurinta kieltä, suomi ja ruotsi, ovat eläneet rinnakkain pitkään, ja niiden
kohtaamisesta syntyi aikanaan myös stadin slangi. Henkilökohtaisissa
katkelmissakin slangi nousee vivahteikkaasti, tosin melko niukasti, esiin. Myös
monikulttuurisuus saa oman jaksonsa. Osuvasti Åström tuo esiin, kuinka
helsinkiläiseen identiteettiin kuuluu luonnostaan tietoisuus vieraasta, joskaan
ei aina sen suvaitseminen.

Katutapahtumat

Laura Kolben kirjoittamassa jaksossa tuodaan esiin katutapahtumien murroksia ja
jatkuvuuksia. Tarkastelun inspiraationa ja lähtökohtana on
kaupunkitutkimuksessa viime vuosikymmeninä vahvasti näkynyt tilan käsite.
Tilaa pidetään sekä todellisena että kuviteltuna paikkana, johon asukkaat
heijastavat kaupunki-identiteettiään kulttuurisesti ja sosiaalisesti.



Kuva: Elävän musiikin yhdistys Elmu ry:n katusoittotapahtuma Kolmen sepän
aukiolla 1979. Kuvaaja Harri Ahola. Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0.

Lukija pääsee paneutumaan siihen, kuinka esimerkiksi erilaiset katutapahtumat
levisivät kaupungin eri puolille 1960- ja 1970-luvulla. 1980-luvulla puolestaan
alakulttuurit nostivat esiin monia marginaalisia paikkoja, ja 1990-luvulta
alkaen on hyödynnetty entisiä varasto-, teollisuus- ja satamatiloja.   

Hyvin kirjoitetun ja kuvatoimitetun kirjan liki ainoaksi kauneusvirheeksi jää
muutaman kadunnimen kirjoittaminen väärin. Taajimmin toistuu virheellinen
Pohjois-Esplanadi, vaikka nimi tulisi kirjoittaa asussa Pohjoisesplanadi.

Kaupunkilaisten Helsinki kuvaa kaupunkia monipuolisesti. Laajaan teokseen mahtuu
paljon, mutta aina on tietenkin niitä, jotka eivät etsimäänsä kirjasta
löydä tai joutuvat tyytymään vain lyhyeen mainintaan. Minulle kirja toi
konkreettisesti esiin kaupungin kerroksellisuuden ja moniäänisyyden.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/