[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Sisällissota Helsingissä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Tiina Lintunen <tiina.lintunen at utu.fi> VTT, Poliittinen historia, Turun
yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Jarmo Nieminen (toim.): Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa – Sotasurmat
1917–1918. Gummerus, 2015. 526 sivua.


Sisällissota Helsingissä
---------------------------------------------------------

Suomen sisällissodasta on alettu kirjoittaa yhä enemmän paikallisesta
näkökulmasta. Tällä kertaa on Helsingin vuoro. Laajassa kokoomateoksessa
tuodaan ilman asenteellista kiihkoa esille vuosien 1917-1918 tapahtumia useista
eri näkökulmista.

Jarmo Niemisen toimittama järkälemäinen 526-sivuinen kirja käsittelee
Helsinkiä vuosina 1917-1918. Kirjan nimi voi johdatella lukijaa hieman
väärille urille, sillä Helsinkiä nimenomaan ensimmäisessä maailmansodassa
käsitellään vain yhden artikkelin verran. Samoin Venäjän vallankumouksen
vaikutuksia Helsingissä pohditaan yhdessä artikkelissa. Muu osa kirjasta
käsittelee lähinnä Suomen sisällissotaa, siihen johtanutta kehitystä ja sen
seurauksia Helsingissä. Myöskään sotasurmat eivät ole aivan niin hallitseva
elementti kuin kirjan kannen perusteella voisi luulla. Toki kirja on oleellinen
osa sotasurmat 1917–1918 –projektia, mutta siinä käsitellään Helsingin
tapahtumia ja sisällissodan kokemista laajemmasta näkökulmasta. Kirjan
viimeiset sata sivua koostuvat erilaisista kuolleiden matrikkeleista, mutta
sitä edeltävät käsittelyluvut antavat kuitenkin monivivahteisen ja
kiinnostavan kuvan niin kaartilaisten kuin siviilienkin elämästä
sisällissodan koettelemassa Helsingissä.

Kirjan tutkimushankkeessa ja itse kirjoittajakunnassa on mukana suuri joukko
tutkijoita, niin konkareita kuin aivan tutkijanuransa alussakin olevia: Harry
Halén, Tuomas Hoppu, Ilkka Jokipii, Jarkko Kemppi, Jenni Kirves, Laura Kolbe,
Kari Kuusela, Jukka I. Mattila, Jarmo Nieminen, Sari Näre, Samu Nyström,
Tuukka Pirttilahti, Juhani Piilonen, Aapo Roselius, Tauno Tukkinen ja Erkki
Tuomioja. Erkki Tuomiojan osuus jää valitettavasti vain kahden sivun
mittaiseen esipuheeseen. Hänen pohdintaansa menneisyydenhallinnasta olisi
mielellään lukenut enemmänkin.

Kirja sisältää eritasoisia ja -pituisia artikkeleita. Osa jää
parisivuisiksi katsauksiksi, osa on aiempien tutkimusten kertausta, mutta
merkittävä osa on kuitenkin uutta tietoa tuottavia tutkimuksia. Tämä käy
nopeasti ilmi eri artikkelien lähteistä. Kirjan onkin toki tarkoitus olla
synteesi jo tehdystä ja uudesta tutkimuksesta ja antaa lukijalla kattava kuva
Helsingistä itsenäisyyden synnyn murrosaikoina.



Kuva: Veneistä tehty katusulku Pitkälläsillalla huhtikuussa 1918.

Jarkko Kempin artikkelissa Helsinki maailmansodassa kirjoitetaan enemmän
maailmansodan vaiheista Helsingin jäädessä sivuosaan. Samassa luvussa
esitetään myös sisällissodan päätapahtumat. (Tosin hän nimittään sotaa
vapaussodaksi.) Laura Kolben artikkeleissa sen sijaan Helsinki ja sen
kunnallispolitiikka vuosina 1917-1918 ovat keskiössä, kuten hänen otsikkonsa
mukaan on lupa odottaakin. Erityisen kiinnostava on Kolben kirjoitus Helsingin
”punaisesta kaupunginjohtajasta” Jussi Tuomisesta. Yhden henkilön tarinan
kautta piirretään taitavasti kuva työväenliikkeen pyrkimyksistä ja arjesta
1900-luvun alun Helsingissä.

Harry Halén kuvaa, miten Helsingissä sijaitsevat venäläisjoukot reagoivat
Venäjän vallankumoukseen ja millaisia seurauksia siitä oli kaupungissa.
Tuomas Hoppu käsittelee kahdessa huolellisesti laaditussa artikkelissaan paitsi
paikallisten kaartien muodostumista ja sosiaalista rakennetta myös kaartien
kohtalonhetkiä taisteluissa. Samasta teemasta jatkaa Aapo Roselius, joka kuvaa
Karjalassa taistelleiden helsinkiläisten vaiheita. Erityisen mielenkiintoisesti
hän valottaa rintamalla olleiden miesten sodan arkipäivää, jossa nälkä,
vilu, tiedonpuute ja kaipuu kotiin olivat lähes alati läsnä.

Samu Nyström ja Sari Näre kuvaavat artikkeleissaan kiintoisasti
helsinkiläisten arkea taisteluiden jaloissa. Sari Näre tarkastelee lasten,
nuorten ja naisten kokemuksia sisällissodassa, niin toimijoina kuin uhreinakin.
Artikkeliin on koottu kattavasti aikaisempien teemaa koskettelevien tutkimusten
keskeiset tulokset, joita on täydennetty eri arkistojen, erityisesti
Kansanrunousarkiston, muistitietoaineistoilla.



Kuva: Perunajono Helsingin kauppatorilla 1918. Ivan Timiriasew, Helsingin
kaupunginmuseo.

Vankilerikirjeenvaihtoa ja päiväkirjoja lähteinä

Tuukka Pirttilahti ja Ilkka Jokipii kirjoittavat siitä, miten Helsingin
valloituksen jälkeen kaaosmaisesta tilanteesta yritettiin päästä
järjestykseen vankileirejä perustamalla ja millaiseksi punavankien arki
näillä puutteellisilla leireillä muodostui. Erityisen kiinnostavaa on lukea
vankien työssäkäynnistä sekä siitä, miten he suhtautuivat omaan
tilanteeseensa vankeina. Näitä tunnelmia on selvitetty
vankileirikirjeenvaihdon avulla.

Juhani Piilonen on selvittänyt seikkaperäisesti oikeudenkäyttöä ja
teloituksia sekä ennen valtiorikosoikeuksien perustamista että niiden jälkeen
Helsingin vankileirissä. Varsin synkeän ja kaunistelemattoman kuvan Piilonen
piirtää lukuisia teloituksia tehtailleesta Helsingin kaupungin käskynhaltija
Göstä Theslöfistä, jota hän nimittää Helsingin elämän ja kuoleman
herraksi. Piilonen pohtii myös juristien myöhempää suhtautumista omiin
toimiinsa valtiorikosoikeuden jäseninä ja sitä, halusivatko nämä pimittää
omaan osallisuuttaan tuomioistuimissa.

Jenni Kirves kirjoittaa niistä henkisistä jäljistä, joita sisällissota
jätti helsinkiläisiin. Hän päästää ääneen useat aikalaiset, jotka
muistelmissaan kuvaavat näkemäänsä. Muistelmien ohella kiehtovia, ja ehkä
niitä tärkeämpiäkin, ovat Kirveen käyttämät päiväkirjalähteet. Niissä
kuvataan aidosti juuri sodanaikaisia tuntemuksia, eikä niissä ole mukana
ajallisen etäisyyden mukanaan tuomaa selittämisen ja viisastelun elementtejä.
Tässä artikkelissa tuodaan hyvin esille molempien osapuolien, niin punaisia
kuin valkoisiakin sympatisoivien, näkökantoja.

Jarmo Niemisen artikkelissa perehdytetään lukija Santahaminan
punavankihautausmaan muistamiskulttuuriin eri vuosikymmeninä.  Vuosina 1917 ja
1918 Helsingin kaduilla ja vankileireillä kuoli n. 2300 ihmistä. Kirjan
lopussa on liki 100 sivua erilaisia matrikkeleita, joihin nämä vainajat on
kirjattu. Nämä suuritöiset ja aikaa vieneet luettelot ovat tärkeitä paitsi
tutkijoille myös sukulaistensa kohtaloista kiinnostuneille.

Kirja sisältää paljon yksityiskohtaista ja monin osin uutta tietoa.
Lukijaystävällisemmäksi sen olisi tehnyt, jos muutkin olisivat Jukka I.
Mattilan ja Aapo Roseliuksen tavoin koonneet johtopäätöksensä artikkelinsa
loppuun. Kirjan artikkelit ovat pääsääntöisesti rakenteellisesti selkeitä
ja hyvällä suomen kielellä kirjoitettuja, paria artikkelia olisi tosin ollut
syytä toimittaa hieman enemmän. Pieni taitollinen kömmähdys on tapahtunut,
kun ”Kunilan paperit” –niminen tietoiskuaukeama on sijoitettu keskelle
toista lukua, jopa kesken virkkeen. Lähdeviitteet on laadittu erinomaisesti ja
auttavat asiasta kiinnostunutta lukijaa pääsemään alkuperäisaineiston
äärelle. Kirjassa on runsas, hieno kuvitus. Osa kuvista on tuttuja ja hieman
kuluneitakin, mutta enemmistö avaa uusia kurkistusikkunoita menneisyyteen.
Erityisesti vankileirien elämää kuvaavan luvun kuvitus on ajatuksia
herättävä.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/