[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Lenin Aimo Minkkisen arvioimana

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pentti Stranius <pentti.stranius at telemail.fi> FL, tutkija-toimittaja, Lieksa
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Minkkinen, Aimo: Lenin: Helmirasia. Juttuapaja. Wanhatkirjat.fi, 2014. 160
sivua.


Lenin Aimo Minkkisen arvioimana
---------------------------------------------------------

Minkkisen Lenin-teos antaa kuvan sivistyneestä, kielitaitoisesta ja
älykkäästä, vallankumousjohtajasta, joka oli kiinnostunut myös
venäläisten sivistämisestä. Hän keskittyy pitkälti Leninin
kansallisuuspolitiikkaan ja erityisesti Suomen itsenäistymisvaiheisiin.

 

Suomen kenties paras Lenin-tuntija on pitkään Lenin-museota Tampereella
johtanut, nyttemmin eläköitynyt tohtori Aimo Minkkinen ja koska Lenin-museo
täyttää tammikuussa 2016 jo 70-vuotta, pistän tähän muutaman mietteen
Minkkisen vuonna 2014 ilmestyneestä kirjasta Lenin: Helmirasia. Kyseessä on
hieman sirpaleinen näkemys eräästä maailmanhistorian tunnetuimmasta
henkilöstä, mutta kirjoittaja tuntee aiheensa perin juurin. Lenin: Helmirasia
-teos sisältää paljon uutta, ennen julkaisematontakin mielenkiintoista
materiaalia.

Uutisankka ja Lenin-museo

Aimo Minkkisen työpaikka, Lenin-museo ponnahti maailmanlaajuiseen julkisuuteen
Neuvostoliiton hajoamisen myötä, kun Boris Jeltsin kumppaneineen harkitsi
bolshevikkijohtajan balsamoidun ruumiin kantamista ulos Punaisen torin
mausoleumista. Sattumalta Minkkisen junassa tavannut Izvestijan toimittaja oli
kuullut huhuista ja tiedusteli Lenin-museon johtajan kantaa asiaan. Minkkinen
vastasi hurtilla huumorilla, ottavansa mielihyvin Leninin vastaan vaikka
Tampereen museoon, koska mies on ennenkin saanut turvapaikan Suomesta.

Innokas toimittaja laittoi juttunsa otsikoksi, että siirtoa Tampereelle
oltaisiin jo suunnittelemassa. Siitäkös koko maailman lehdistö innostui.
Juttua käännettiin monille kielille ja siitä innostuttiin niin, että
seuraavina vuosina Lenin-museon kävijämäärät nousivat huimasti. 



Kuva: Leniniä on pidetty erinomaisena puhujana

Lenin ja Suomen itsenäisyys

Minkkinen on koonnut Lenin-kirjaansa monenlaisia näkökulmia Vladimir Iljits
Uljanovista (1870-1924). Ne antavat kuvan harvinaisen sivistyneestä ja
kielitaitoisesta intelligentistä, joka oli kiinnostunut paitsi vallankumouksen
organisoinnista, myös venäläisten sivistämisestä, taloudesta,
maailmanpolitiikasta ja erityisesti kansallisuuskysymyksestä. Olihan tsaarien
Venäjä tunnettu myös pienten kansojen orjuuttajana ja vankilana kautta
historian.

Leninillä oli syvällinen näkemys eurooppalaiseen todellisuuteen –
vietettyään maanpaossa, osin Suomessakin, yli 15 vuotta! Minkkinen keskittyy
monissa lyhyissä artikkeleissa Leninin kansallisuuspolitiikkaan ja siinä
nimenomaan Suomen itsenäistymisvaiheisiin. Käy ilmi, että Lenin oli
puheissaan ja artikkeleissaan yksiselitteisesti Suomen ja Puolan
itsenäistymisen ja Venäjästä eroamisen kannalla jo aivan 1900-luvun alussa.
Leninin pakeilla jo paljon ennen vuotta 1917 käyneet vanhan
sosiaalidemokraattisen työväenliikkeen johtajat (Yrjö Sirola, Edvard Gylling,
Kullervo Manner, Kustaa Rovio, Eetu Salin, Oskari Tokoi, K.H. Wiik, Otto Wille
Kuusinen) ajoivat myös selkeästi Suomen itsenäisyyttä. Lenin oli heidän
kanssaan samaa mieltä, jopa kehotti tarttumaan tilaisuuteen. Suomalainen
”myöntyväisyysporvaristo” sen sijaan toimi paljolti Aleksandr Kerenskin
ehdoilla vielä alkuvuodesta 1917.

Ei P. E. Svinhufvudin johtama delegaatiokaan aivan helpolla lähtenyt hakemaan
itsenäisyysjulistukseen allekirjoitusta bolshevikeilta ja Leniniltä vuoden
1917 lopulla. Vasta kun muut valtiot asettivat Suomen itsenäisyyden
tunnustamisen ehdoksi Venäjän uuden vallan hyväksynnän, alkoi tapahtua.
Mitä luultavimmin Leninin rooli oli hyvin keskeinen näissä tapahtumissa,
sillä esimerkiksi Lev Trotskihan ei neuvottelujen päätyttyäkään suostunut
puristamaan ”porvariedustajien” kättä. Toki Lenin melkoisella varmuudella
uskoi, ainakin vuoden 1918 alussa, että vallankumous toteutuu myös Suomessa ja
hänen hyvin tuntemiensa suomalaisten Pietarin bolshevikkien ja Helsingin
sosiaalidemokraattien kanssa olisi helppo neuvotella yhteistyöstä ja Suomen
asemasta – kunhan maailmanvallankumous ensin toteutuu muuallakin.

Minkkinen muistuttaa, että presidentti Urho Kekkonen on myös omissa puheissaan
tuonut näitä vuoden 1917 seikkoja ja Leninin roolia päivänvaloon, mutta
kukapa Kekkosta nykyisin siteeraisi. Kaiken kukkuraksi Venäjälläkin monet
kuvittelevat tänäkin päivänä, että Suomi itsenäistyi vasta vuonna 1945,
koska meillä joulukuun kuudentena omituisesti ”juhlistetaan” hävittyjä
talvi- ja jatkosotia. Saapa nähdä millaiset sotaisat paraatijuhlat uusine
Tuntemattomineen ovat vuorossa vuonna 2017? 



Kuva: Joseph Stalin, Vladimir Lenin, ja Mihail Kalinin, maaliskuussa, 1919. 

Lenin ja Stalin

Minkkinen painottaa myös sitä, että Leninillä ja Stalinilla oli huomattavia
ristiriitoja kansallisuuskysymyksessä, koska yllättäen georgialainen Stalin
osoittautui keskusvallan rakentajaksi ja tulevan Neuvostoliiton ajajaksi sekä
venäläiseksi sovinistiksi.

Uutta tietoa on sekin, että Minkkisen siteeraamien lähteiden mukaan Lenin ei
missään vaiheessa esittänyt ”Neuvostoliiton” perustamista (1922), vaan
varoitti useaan otteeseen bolshevikkeja perivenäläisestä sovinismista,
pienten kansojen sortamisesta tsaarivallan tapaan. Lenin oli sitä paitsi vuonna
1922 jo vakavasti sairas, kärsien jälkiseurauksista jouduttuaan aikaisemmin
vuonna 1918 murhayrityksen kohteeksi. Tuo murhayrityshän kostettiin sitten
julmasti täysin syyttömillekin ”luokkavihollisille” ja ensimmäinen
vankileirien saariston tukikohta perustettiin Solovetskin luostarisaarelle jo
1920-luvun alussa.



Kuva: Nadezhda Krupskaja, Leninin kissa,Lenin ja amerikkalainen journalisti
Kremlissä 1920.(Wikipedia)

Viimeisissä, nykyisin jo tunnetuissa, kirjoituksissaan Lenin kuitenkin myös
tuomitsi Stalinin rajut otteet ”puoluevihollisia” kohtaan ja varoitti
tämän julmista luonteenpiirteistä. Leninillä oli tähän
henkilökohtaisetkin syynsä, sillä Stalin oli törkeästi loukannut hänen
vaimoaan, Nadezhda Krupskajaa. Lenin olisi (ehkä) mieluummin nähnyt
intelligentti Trotskin Stalinin sijaan puoluejohdossa. Sanottava on silti, että
”permanenttivallankumouksellinen” Trotski olisi mitä luultavimmin vienyt
Venäjän täydelliseen tuhoon maailmanvallankumous-ajatuksineen ja
sotakommunismeineen.

Aimo Minkkisen Lenin-kirjassa on paljon toistoa, ja pientä toimitustyötä
teksti olisi vielä kaivannut. Monipuoliset sirpaleisetkin katkelmat Leninin
elämänvaiheista ja ajatuksista tuovat silti tervetullutta uutta näkemystä
suomalaiselle lukijalle. Myös se tosiasia varmistuu, että Lenin ei todellakaan
olisi halunnut itselleen sellaista yksilökulttia ja mauseleum-palvontaa, jonka
kohteeksi Neuvostoliitossa sittemmin joutui varhaisen kuolemansa jälkeen.



Kuva: Leninin balsamoitu ruumis mausoleumissa. (Comturist)

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/