[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Haja-ajatuksia hajanaisesta unionista

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Saila Heinikoski <saila.heinikoski at utu.fi> Tutkija, Åland Islands Peace
Institute
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kajanoja, Jouko; Yrjö-Koskinen, Eero (toim.): Hajoaako unioni? Kirjoituksia
EU:n kohtalonkysymyksistä. Into, 2016. 223 sivua.


Haja-ajatuksia hajanaisesta unionista
---------------------------------------------------------

Hajoaako Unioni? Kirjoituksia EU:n kohtalonkysymyksistä on artikkelikokoelma,
jossa tutkijat, poliitikot ja eri alojen asiantuntijat kirjoittavat siitä,
mikä unionissa mättää ja mitä sille pitäisi tehdä. Kirja käsittelee
unionin eri aspekteja talouspolitiikasta tasa-arvopolitiikkaan ja vapaasta
liikkuvuudesta ympäristöpolitiikkaan. Ongelmiin tarjotut ratkaisut ovat usein
ristiriidassa keskenään.

Kirjaa on vaikea arvostella kokonaisuutena, sillä artikkelit ovat hyvin
erilaisia, vaihdellen filosofisista pohdiskeluista käytännön
politiikkaneuvoihin. Kaikki kirjoittajat ovat yhtä mieltä siitä, että
unionissa on jotakin vialla, mutta keinot ongelmien ratkaisuun ovat usein jopa
päinvastaisia. Toiset ehdottavat ratkaisuksi EU:n yhtenäistä ääntä ja
toiset taas nimenomaan sisäisten ristiriitaisuuksien esiintuomista. Toisten
mielestä unionin talouspolitiikasta pitäisi järjestää kansanäänestys, kun
taas toisten mielestä EU-sääntöjen pitäisi olla jäsenvaltioita sitovampia.

Johdantoa lukuun ottamatta artikkeleita ei kirjassa käsitellä yhdessä eikä
niissä viitata toisiinsa. Vaikka artikkelit ovat sellaisenaan hyviä
kurkistusikkunoita unionin problematiikkoihin, niistä ei muodostu
kokonaiskuvaa. Ennemminkin lukijalle jää ajatus, että miten ihmeessä
unionissa pystytään yhteisesti sopimaan päämääristä ja keinoista, kun
yksi kirjakin tarjoaa näin monta vastakkaista vaihtoehtoa.



Pidän kuitenkin myönteisenä sitä, että unionista julkaistaan suomeksi
helposti lähestyttäviä kirjoja. Artikkelit ovat helppolukuisia ja niistä voi
valita itseään kiinnostavimmat, joten toivottavasti kirja saa lukijansa
pohtimaan unionia edes joltakin kantilta. Tiettyihin unionin lohkoihin
keskittyvät artikkelit ovat informatiivisempia, kun taas yleisesti unionin
tilaa käsittelevät ovat pohdiskelevampia.

Kirjan ensimmäinen, Markku Kuisman artikkeli käsittelee kartelleja,
suurvaltakilpailua ja valtioetuja unionissa, ja artikkelin mukaan EU:n pitäisi
satsata enemmän nuoriin ja nuorten liikkumiseen ja vähemmän EU-tason
taloussääntelyyn. Hänen mukaansa eurooppalaista yhtenäisyyttä ja
identiteettiä voidaan rakentaa juuri nuorten kautta. Seuraavat kirjoittajat
kyseenalaistavat näkemyksen siitä, että pitäisi olla yhtenäinen
eurooppalainen identiteetti. Heikki Mikkeli korostaa historiallisesta
näkökulmasta käsin, että yhtenäisyyttä enemmän on korostettava
moninaisuutta ja erilaisuutta. Henri Vogt on samoilla linjoilla todetessaan,
että sisäisten ristiriitojen korostaminen voi vähentää jakolinjojen
merkitystä.

Tiettyyn politiikkalohkoon keskittyvät luvut aloittaa Johanna Kantola, joka
käsittelee sukupuolten tasa-arvoa unionissa. Hän kritisoi unionia siitä,
että sukupuolten tasa-arvoa ei ole pyritty vahvistamaan riittävän sitovilla
keinoilla, ja tasa-arvokysymykset jäävät usein talouspolitiikan varjoon. Ismo
Söderling taas tarkastelee unionin muuttoliikepolitiikkaa, jossa painottuu
EU-työntekijöiden suosiminen ja kolmansista maista tulevan maahanmuuton
rajoittaminen. Toisaalta muuttoliike pakottaa unionin tekemään yhteisiä
päätöksiä, mutta toisaalta jäsenvaltiot haluavat itse päättää
maahanmuuttajistaan, mikä nähtiin myös brexit-äänestyksessä. Timo Mäkelä
tarkastelee unionia ympäristöpolitiikan näkökulmasta, ja pohtii myös,
aiheuttaako Britannian ero tiivistyvää vai eriytyvää ympäristöpolitiikkaa.
Tämä onkin kirjan läpitunkeva teema: kukaan ei oikein tunnu tietävän, mihin
unioni todella on menossa.

Kansanäänestys fiskaalisesta unionista

Heikki Patomäki tarjoaa kuitenkin selkeän ratkaisuvaihtoehdon yhteen unionin
kriisiin. Hänen mukaansa EMU-maissa tulisi järjestää kansanäänestys
siitä, haluavatko kansalaiset fiskaalisen ja demokraattisen unionin,
nykyisenkaltaisen talouskuriunionin vai eron eurosta. Hän toteaa, että kannan
pohtimiseen ja valistukseen tulisi varata riittävä aika, mutta populismin
aikakaudella voi olla, että kansalaiset lähtisivät helposti helpoimmalta
vaikuttavan euroeron puoleen. Britannian EU-kansanäänestys osoitti, että
huolimatta pitkän aikavälin kampanjoinnista moni äänestäjä teki
päätöksen tuntematta kunnolla sen seurauksia. Vaikka kansanäänestykset
lisäävät politiikan legitimiteettiä, ne voivat johtaa tunneperustaiseen
politiikkaan, jossa kahtiajaot voimistuvat.



Kuva: Euron patsas Frankfurtissa, Eric Chan

Kirjan viimeisen luvun on kirjoittanut europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen.
Hän tarkastelee laajasti EU:n eri ongelmia ja toimenpiteitä, joita unionin
olisi tehtävä. Timo Mäkelän ja Sirpa Pietikäisen artikkelit ovat kirjassa
ainoita, joissa ei ole tieteellisiä viitteitä ja jotka vaikuttavat perustuvan
enemmän omaan kokemukseen. Mäkelä tarkastele ympäristöpolitiikkaa
virkamiesnäkökulmasta ja peräänkuuluttaa selkeyttä Suomen linjoihin.
Pietikäinen taas vie poliitikkona eteenpäin tärkeinä kokemiaan tavoitteita,
kuten paljon julkisuudessa ollutta puolustusyhteistyön tiivistämistä. Hänen
mukaansa esimerkiksi Suomea kohtaavaan uhkaan vastaaminen pitäisi EU:ssa olla
automaatio sen sijaan, että jokaista maata konsultoitaisiin erikseen.

Yhdistävätkö uhkakuvat?

Kirja kuvastaa hyvin unionin epävarmaa tilannetta, jota ovat entisestään
horjuttaneet Britannian kansanäänestys ja Yhdysvaltain presidentinvaalit.
Kukaan ei tiedä, mitä Britannian EU-ero tulee tarkoittamaan tai millaisiksi
EU:n ja Yhdysvaltain suhteet muodostuvat Trumpin aikakaudella. Molemmat
tapaukset näyttävät ainakin vahvistaneen kiinnostusta Euroopan unionin
puolustusyhteistyön vahvistamiseen, jota kirjassa ei juuri Pietikäisen
muutamaa sivua enemmän käsitellä. Sen sijaan esimerkiksi Henri Vogtin mukaan
EU:n ei nimenomaan katsota tarvitsevan sotilaallista voimaa vaan äänien
moninaisuutta (s. 77).

Ehkäpä yhteiset uhkakuvat ovatkin ne tekijät, jotka lopulta yhdistävät
Eurooppaa? Kun puolustusyhteistyötä vastustava Britannia poistuu unionista ja
Euroopan puolustamiseen vastahakoisesti suhtautuva Trump on vallassa, ehkäpä
EU pyrkiikin luomaan todellisen deutschilaisen
https://en.wikipedia.org/wiki/Karl_Deutsch  turvallisuusyhteisön, jossa unioni
vastaa myös omasta turvallisuudestaan. Kuten Sirpa Pietikäinen totesi,
EU-mailla olisi yhdessä maailman toiseksi suurin armeija (s. 209).

Vaikka unioni voisi kokonaisuudessaan hyötyä lisääntyvästä yhteistyöstä
monella alalla, tarkoittaako se, että integraatiota tulisi väistämättä
syventää? Usein EU:sta puhuttaessa käytetään polkupyörävertausta: jos ei
koko ajan kulje eteenpäin, kaatuu. Tuntuu, että yhteistyön syventäminen on
itseisarvo, eikä tarpeeksi paljon pohdita sitä, mitä laajempi vaikutuksia
integraatiolla on. Nykyisin useilla aloilla integraatio etenee niin sanotun
halukkaiden koalition välityksellä, jossa tietyt maat syventävät
yhteistyötään toisten jäädessä ulkopuolelle. Tällaiset ratkaisut
lisäävät unionin joustavuutta, mutta voivat toisaalta syventää jakolinjoja,
joita Henri Vogt artikkelissaan käsittele. Nähtäväksi jää, miten unioni
päätyy tasapainottelemaan Trumpin ja Putinin yhteistyöpolitiikan välissä.



Kaiken kaikkiaan voin lämpimästi suositella kirjaa kaikille omasta
tulevaisuudestaan kiinnostuneille. Kirjan eri näkemysten hajanaisuus on
myönteistä siinä mielessä, että kirjassa ei pyritä ajamaan tietynlaista
näkemystä unionin toivotusta tulevaisuudesta. Kirjasta löytää varmasti
tukea hyvinkin erilaisille katsantokannoille, ja se toisaalta pakottaakin
katsomaan asioita eri näkökulmasta. EU-tutkijalle kirja on kiinnostava
visioiden joukko, jossa eri alojen ihmiset ovat pohtineet asioita hyvin
monenlaisista näkökulmista. Historian ja politiikan tutkijoiden lisäksi
kirjoittajakunta sisältää asiantuntijoita muuttoliikkeessä,
ympäristöpolitiikassa ja politiikan arkipäivässä.

Helppo syntipukki

Nykypäivän politiikkaa käsittelevien kirjojen suurin ongelma on nopea
vanhentuvuus. Siinä missä kirjassa vielä jossain määrin ehdittiin
huomioimaan Britannian kansanäänestys, laittavat Yhdysvaltain presidentinvaali
monet asiat eri valoon. Jos maailman voimakkaimman valtion politiikassa on
siirrytty totuudenjälkeiseen aikaan, mitä Euroopassa tapahtuu? Onko enää
mitään mieltä pohtia sitä, mikä on totta tai mitä asioista seuraa, kun
menestyksekkäämpää on vedota siihen, mikä uppoaa yleisöön.

Euroopan unioni on helppo syntipukki uhkakuvien aikakaudella, ja syntipukin
löytäminen tuntuu lohdulliselta. Ismo Söderling totesi artikkelissaan, että
media vaikuttaa olevan pääsyy maahanmuuttoasenteiden koventumiseen, ja
Britannian lehdistön EU-vastaisuus on tunnettu tosiasia. Onkin tärkeää
kiinnittää huomiota myös siihen, millaisena EU näyttäytyy julkisessa
keskustelussa, mutta ainakin tämän kirjan sivuilla saavat erilaiset
näkemykset yhtäläisesti tilaa.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/