[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Harmahtavan kenraalin elämäkerta

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Juha Vahe <juha.sukunimi at dnainternet.net> FM, Turku
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Määttä, Vesa: K.L. Oesch Ylivoimaa vastassa. Gummerus, 2015. 453 sivua.


Harmahtavan kenraalin elämäkerta
---------------------------------------------------------

Kenraaliluutnantti K.L. Oesch on Suomen itsenäisyyden ajan historian
merkittävimpiä sotilaita. Hän toimi 1930-luvun yleisesikunnan päällikkönä
ja sen jälkeen komensi taisteluissa suurempia sotatoimiyhtymiä kuin kukaan
toinen suomalaiskenraali. Määtän kirja on ensimmäinen tieteellinen esitys
Oeschista.

FT Vesa Määtän biografia kenraaliluutnantti K.L. Oeschista perustuu erittäin
laajaan lähdeaineistoon, johon viitataan teoksen nooteissa vajaa tuhat kertaa.
Kyseessä on kiistatta tieteellinen tutkimus, johon olisin kaivannut yhtä
tieteellisen tutkimuksen elementtiä, nimittäin johdantoa, jossa olisi
käsitelty aikaisempaa tutkimusta ja rajattu aihetta. Määttä viittaa
lähteissään Helge Seppälän Oesch-biografiaan vuodelta 1998, muttei
missään vaiheessa pohdi oman kirjansa suhdetta Seppälään siitäkään
huolimatta, että Määtällä on paljon laajemman lähdeaineiston ja
nootituksen takia monia vahvuuksia Seppälään nähden.



Kuva: Kenraaliluutnantti Oesch seurueineen Viipurissa 1941. SA-kuva.

Vielä paljon enemmän aiheen rajausta olisi tarvittu siksi, että 1930-luvulla
Oesch toimi yleisesikunnan päällikkönä ja jatkosodassa hän komensi kahta
oman aikansa suurinta yhtymää: Aunuksen ryhmää asemasodan aikaan ja
Kannaksen joukkoja kesällä 1944. Oeschin virkaura 15 vuoden ajalta on monin
paikoin rinnastettavissa Suomen sotilashistoriaan samalta ajalta lähes yhden
suhde yhteen.

Oeschin sotilasuran lakipiste saavutettiin kesällä 1944, kun hänet
määrättiin Kannaksen joukkojen komentajaksi. Määttä kuvaa tarkasti sitä
kritiikkiä, jota esimerkiksi kenraalit Siilasvuo ja Airo nimitykseen
kohdistivat: he pitivät uutta komentoporrasta turhana. On kuitenkin selvää,
että Oeschin nimitykseen turvauduttiin tilanteessa, jossa päämaja ei pystynyt
tehokkaasti suoraan komentamaan Kannaksen armeijakuntia. Oesch asettui aluksi IV
AK:n komentopaikalle kenraali Taavetti Laatikaisen seuraan. Tämä viittaa
vahvasti siihen, että Laatikainen epäonnistui tehtävissään ja Oeschista
tehtiin nimenomaan hänen päällystakkinsa.

Tehtävässään 1944 Oesch komensi kahta kolmannesta Suomen kaikista
taistelujoukoista (kolmessa armeijakunnassa oli yli kymmenen divisioonaa),
joitten voimin Neuvostoliiton suurhyökkäys pysäytettiin. Ansioistaan Oesch
sai Mannerheim-ristin 1944, jonka Laatikainen oli saanut jo kolme vuotta
aikaisemmin. Kaiken huipuksi sodan jälkeen Laatikainen ylennettiin
jalkaväenkenraaliksi, kun Oeschia ei vuoden 1936 jälkeen ylennetty kertaakaan.



Kuva: Korkeaa upseeristoa maastoammunnan Aunuksen kannaksen
mestaruuskilpailuissa. Keskellä kenraaliluutnantti Oesch. Äänislinnan luona,
maaliskuu 1942. SA-kuva.

Sotilasuran ikävä loppu

Vuonna 1945 Oesch erosi armeijan palveluksesta ja määrättiin
tutkintovankeuteen. Seuraavana vuonna hänet tuomittiin 12 vuoden
vapausrangaistukseen yksin teoin tehdyistä 17 käskynalaisen sotavangin tapon
yllytyksestä. Vuonna 1947 korkein oikeus tuomitsi hänet yksin teoin tehdyistä
17 sotavangin kuoleman tuottamuksesta ja huolimattomuudesta johtuneesta
sotavankeihin kohdistuneesta virkavelvollisuuden rikkomisesta kolmeksi vuodeksi
vankeuteen, mikä tuomio jäi voimaan. Ankarimman tuomion sai sotavankileirin
päällikkö Eero Nero.

Oikeusprosessia Määttä kutsuu vaikeaselkoiseksi. Vaikeaselkoiseksi asian
tekee jo se, että Määttä esittää asiat hankalassa aikajärjestyksessä,
joka ehkä parhaiten kuvaa sitä järjestystä, jolla asiat tuotiin
oikeusviranomaisten tietoon. Ei voi sanoa, että Määttä varsinaisesti
koettaisi valkopestä Oeschia. Kirjassa on mukana oikeusneuvos Taipaleen
kaksisivuinen näkemys vuodelta 2014, jossa Taipale pitää lopputulosta eli 17
sotavangin tahallista surmaamista törkeänä rikoksena kaikin tavoin sota-ajan
poikkeukselliset olotkin huomioon ottaen. Ainoa lapsus on Määtän kovin
lyhyessä epilogissa, jossa viitataan ”voittajan edessä taivuttuihin
näytösoikeudenkäynteihin”. Tällaisiksi voidaan luonnehtia sotasyyllisyys-
ja asekätkentäjuttuja, muttei varsinaisia sotarikoksia, joista siis Oesch
tuomittiin.

Ihminen upseerin takana?

Määtän teoksessa jää usein epäselväksi, mitä Oesch itse ajatteli, mitkä
hänen vaikutteensa ja vaikuttimensa olivat ja mitä hän koki
henkilökohtaisesti itse saaneensa aikaan. Suunnittelin itse 20 vuotta sitten
biografian kirjoittamista Oeschista. Esittelin suunnitelmaani silloin yhdessä
parisivuisessa artikkelissa. Perehdyin aiheeseen pienen murto-osan verran siitä
kuin Määttä, enkä varmasti olisi koskaan saanut kokoon niin laajaa
faktakokoelmaa kuin Määttä. Omassa vähäisessä artikkelissani käsittelen
Oeschin kymmenvuotista kautta yleisesikunnan päällikkönä hänen
henkilöstään lähtien, kuvaan hänen työpäiviään ja ominaisuuksiaan, kun
Määttä kuvaa lähinnä kaikkea sitä, mitä yleisesikunnassa ja armeijassa
kymmenen vuoden aikana tapahtui.

Oeschin tuomion takia silmäilin Antti Kujalan kirjaa vankisurmista. Vaikka aihe
ei kovin paljon Oeschin koko uraan liitykään, juuri sieltä löysin pari
osuvaa luonnehdintaa Oeschista. Kujala pitää häntä tosikkomaisena ja
”yksioikoisena”. Oesch hallitsi detaljit erinomaisesti (Määttä mainitsee
ohimennen pedanttisuuden), mutta jossain vaiheessa herää kysymys siitä, miten
hyvin kenraali hallitsee kokonaisuuksia. Esim. Oeschin liukuminen 1970-luvulla
äärioikealle ei anna kovin hyvää kuvaa politiikan realiteettien
ymmärryksestä.

Kujalalta löysin myös hyvän tiivistyksen Oeschin suhteesta Mannerheimiin.
Kujalan havainnon mukaan Oesch lensi Ikaroksen tavoin liian lähelle aurinkoa.
Kukaan puolustusneuvostossa 1930-luvulla toimineista jäsenistä ei edennyt
urallaan oikein minnekään. Oesch valitteli sitä, miten Mannerheim ei
ymmärtänyt graafisia esityksiä. Kun sotamarsalkka ei hallinnut
luonnontieteiden esitystapoja, vika oli tietysti luonnontieteissä (joita
puolestaan Oesch oli opiskellut ennen sotilasuraa).



Kuva: Kenraali Oesch komentokorsussaan. Kolatselkä, Aunuksen R:n Esik.
1942.SA-kuva.

Kenraalin maine ja unohdus

Suomessa Oesch ei ole sodan jälkeen saanut juuri muuta kuin hautapaikan, ja
hänen mainettaan on myös käsitelty usein sopimattomasti. Erityisesti tämä
kritiikki on liittynyt Oeschin alaisten komennossa olleiden sotavankileirien
vankisurmiin. Sotavankeja ampunutta Eero Neroa on esimerkiksi sitkeästi ja
perättömästi väitetty Oeschin vävyksi. (kts. lisää Agricolan foorumin
keskustelusta Oeschin sotarikostuomio (10.2.2013). Kun Oeschin saama tuomiokin
on kärsitty jo 1940-luvulla, tarvitaanko vielä 2010-luvullakin
historiantutkijain pilkkaa?

Oesch harmaantui lyhyessä ajassa kesällä 1944. Hänen käyttämänsä
univormu oli harmaa ja jotain harmaata oli miehen olemuksessa. Kustantajille,
kirjoittajille ja lukijoille ikävä kysymys kuuluu: onko niin, että
velvollisuutensa yleensä tunnollisesti ja vähin äänin täyttänyt mies
unohdetaan, kun esimerkiksi tehtävissään toistuvasti humalassa törmäillyt
kenraalimajuri K. M. Wallenius tunnetaan vähintään yhtä hyvin?  

Määttä kuvaa hienosti, miten vuonna 2014 Oesch sai muistomerkin
puolustusministerin läsnä ollessa. Hävittäjäkoneet suorittivat ylilennon ja
tunnelma lienee ollut juhlava. Erikoinen piirre tapahtumassa on se, että
sukutaustaltaan sveitsiläisen Karl Lennar Oeschin muistomerkki paljastettiin
Schwarzeneggissä Sveitsissä, läsnä oli Sveitsin puolustusministeri ja
ylilennon tekivät sveitsiläiset hävittäjät.



Kuva: Karl Lennar Oeschin muistomerkki Schwarzeneggissä Sveitsissä. Suomen
suurlähetystö.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/