[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Beevoria Ardenneilta

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Otto Aura <otto.aura at gmail.com> VTM, väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Beevor, Antony: Ardennit 1944. Hitlerin viimeinen uhkayritys. (Ardennes 1944 -
Hitler's last gamble.). Kääntänyt Päkkilä, Markku. WSOY, 2015. 616 sivua.


Beevoria Ardenneilta
---------------------------------------------------------

Ardennit 1944 on suositun brittiläisen sotahistorioitsijan Antony Beevorin
tuorein teos. Käsittelyssä on loppuvuonna 1944 alkanut saksalaisten hyökkäys
Ardenneilla, operaatio Wacht am Main. Tapahtumat tunnetaan myös nimellä The
Battle of Bulge. Taistelu saattaa olla tuttu joillekin myös HBO:n palkitusta
sarjasta Taistelutoverit (The Band of Brothers), jossa yhtenä tapahtumapaikkana
oli Saksan hyökkäyksessä saarrostettu Bastognen kaupunki.

Antony Beevor on viime aikojen yksi suosituimpia sotahistorian kirjoittajia.
Teokset Stalingradista, Normandiasta ja Berliinistä ovat olleet menestyksiä.
Yksi syy epäilemättä on siinä, että Beevor osaa kirjoittaa vetävästi ja
pystyy tuomaan useita eri tason toimijoita ääneen. Ardennien taistelut on
hyvä kohde tälle kirjalle, sillä käsitykseni mukaan se on yksi hieman
vähemmän tutkituista toisen maailmansodan taisteluista.

Ardennien hyökkäys oli Hitlerin viimeinen yritys liittoutuneiden
voittamiseksi. Saksan sotavoimia siirrettiin itärintamalta ja hyökkäys lähti
liikkeelle joulukuun puolivälissä. Hyökkäys selvästi yllätti
liittoutuneiden tiedustelun ja aiheutti myös kovia tappioita. Saksan osastot
etenivät ja saavuttivat joitakin tavoitteita, mutta Hitlerin haluamaan
lopputulokseen se ei päässyt.

 

Kuva: Amerikkalaisia sotavankeja joulukuussa 1944. Bundesarchiv, Bild 183-J28589
/ CC-BY-SA 3.0.

Itse taistelun osalta Beevor nostaa esille esimerkiksi liittoutuneiden
tiedustelun epäonnistumisen sekä sen, että Amerikkalaisten operaatiot
perustuivat hyökkäykseen, eikä heillä sen takia ollut linjoissa syvyyttä
tai reservejä puolustustaistelua varten. Saksan puolelta Beevor kuvaa Hitlerin
sodanjohtoa perinteiseen tapaan, jossa vastaväitteitä ei kuunneltu, eikä edes
annettu esittää. Ei niin, että liittoutuneiden sodanjohtokaan saisi pelkkiä
ruusuja. Beevorin kirjassa esimerkiksi marsalkka Bernard Montgomery kuvataan
varsinaiseksi kelmiksi ja oman edun tavoittelijaksi.

Muutamat liittoutuneiden kenraalit eivät saa kovin mairittelevaa arviota.
Joitakin kuvataan suorastaan tyhmiksi, mutta mahtuu kuvauksiin myös mainintoja
pätevistä ja tuloksia aikaansaaneista sotilasjohtajista. Paikoitellen tulee
sellainen vaikutelma, että Beevor arvioi tehtyjä päätöksiä, tai
tekemättä jättämisiä, nykyajan tiedoista käsin hieman turhan
osoittelevasti. Tämä sodanjohdon yhteistoiminnan ja ristiriitojen taso
Beevorin kirjassa on varsin mielenkiintoinen.

Jos liittoutuneet eivät osanneet odottaa hyökkäyksen reittiä tai voimaa, ei
kaikki mennyt aivan suunnitelmine mukaan myöskään Saksalta. Panssarivaunujen
rooli oli hyökkäyksessä merkittävä, mutta ne tarvitsivat polttoainetta.
Saksalaiset olivat laskeneet ottavansa tarvittavan polttoaineen sotasaaliina
liittoutuneiden varastoista, mutta tiedustelutiedot polttoaineen määristä
eivät pitäneet paikkaansa. Polttoaineen kulutusta laskettaessa ei oltu otettu
huomioon myöskään talviolosuhteita, jotka saattoivat tarkoittaa kaikkea
mudan, loskan, lumen sekä jään väliltä.

Kartat ja listaukset tukevat esitystä

Teoksen rakenne on tiukan kronologinen. Hyökkäyksen ensimmäiset yksitoista
päivää on käsitelty jokainen omana lukunaan. Tuntuu, että yhtään kiveä
ei ole tahdottu jättää kääntämättä, eikä asiaa käsittelemättä.
Paikoitellen tahtovat lukijalta mennä hyökkäävät armeijat ja puolustavat
divisioonat sekaisin. Tämä johtuu siitä, että erilaisia yksiköitä oli
todella paljon ja niitä ehtii yhden historiallisen vuorokauden käsittelyssä
tulla vastaan monta ja vielä useampaan kertaankin. Hyvää tässä tarkassa
kerronnassa on ehdottomasti se, että molempia sodan osapuolia käsitellään
tasapuolisesti, sekä molempien tekemiä julmuuksia ja sotarikoksia.

Kirjan alussa esitellään kartoissa käytetyt taktiset merkit sekä sanastoa.
Lisäksi löytyy sotilasarvotaulukko, johon on lisätty myös suomalaiset
vastineet. Lukuun ottamatta Waffen-SS -sotilasarvoja, nämä ovat aika hyvin
pääteltävissä. Sotilasarvojen lisäksi on listaus siitä, minkä kokoisia
yksiköitä tai muodostelmia nämä johtivat tai komensivat. Molemmat listaukset
antavat hyviä eväitä lukemiseen. Sotahistoria kovin usein on kirjoitusta
siitä, kuinka jokin divisioona taisteli siellä ja niin edelleen ilman sen
suurempaa huomiota siihen, että vahvuus saattoi olla esimerkiksi 10 000
miestä. Tällaiset vahvuudet auttavat myös ymmärtämään paremmin kohtia,
joissa puhutaan yksiköiden kokemista miestappioista. Sen sijaan hämärän
peittoon jäi, kuinka paljon esimerkiksi kenraali Pattonilla oli panssarivaunuja
3. armeijassa tai 2. SS-panssiridivisioonassa oli panssareita ja miehiä.
Lisäksi olisi mielenkiintoista lukea kuvausta siitä, millaisilla aluevastuilla
nämä erikokoiset yksiköt ja yhtymät yleisesti ottaen toimivat.



Kuva: Kampfgruppe Peiperin sotilaita matkalla Malmédyihin

Koska kyseessä on alun perin englanniksi kirjoitettu teos, on suomennoksella
merkittävä vaikutus lukukokemukseen. Lukiessani hämmästyin muutaman kerran.
Esimerkiksi sivulla 39. puhuttiin operaatio ”Kauppapuutarhasta”. Kesti
hetken, ennen kuin osasin yhdistää sen englanninkieliseen operaationimeen
”Market Garden”. Saattaa olla makuasia, mutta mielestäni operaatioiden
nimet voisi pitää alkuperäisessä muodossaan. Myös saksalaisten
panssarivaunujen nimet oli suomennettu Tiikereiksi ja Panttereiksi, mutta
liittoutuneiden vastaavia ei oltu käännetty. Muuten Beevorin teksti on
luontevaa ja helppolukuista ja suomennos mallillaan. Kartat tukevat esitystä.

Painopiste kenraalitasolla

Beevorin tyyliin kuuluu se, että hän ottaa kerronnalliselle tasolle mukaan
rivimiehiä ja ylintä johtoa. Näitä elementtejä löytyy myös Ardennit 1944
-kirjasta, mutta painopiste tuntuu olevan tällä kertaa enemmän kenraalien
tasolla. Erikoisena lisänä kirjan läpi seurataan sodassa mukana kulkenutta
kirjailija Ernst Hemingwayta ja mainitaan hänen muun muassa tyhjentäneen
erään kirkon ehtoollisviinit, virtsanneen pullot täyteen ja vahingossa vielä
itse kyseisestä ”erästä” huikkaa ottaneen. Tässä Beevor kyllä menee
nippelitiedon puolelle.

Lähteitä on käytetty runsaasti. Löytyy paljon kirjallisuutta,
muistelma-ainesta sekä arkistomateriaalia molempien sodan osapuolien suunnalta.
Varsinaiset lähdeviitteet puuttuvat, mutta suorat sitaatit on merkitty loppuun
luvuittain. Tutkimuksellisista lähtökohdista katsottuna toivoisin, että koko
kirja olisi varustettu viitteillä. Mutta koska kyseessä on varsin populaari
esitys, niin mielestäni on kuitenkin hienoa, että edes suoriin lainauksiin on
merkitty lähde.

Aiheesta olisi ehkä voinut laatia myös hieman tiiviimmän esityksen. Nyt
sivuja on yli 600, vaikka käsiteltävä aihe on ajallisesti melko lyhyt. Kirjaa
varten on nähty paljon vaivaa ja sen eteen on tehty paljon työtä. Mikähän
mahtaa olla Beevorin seuraavan kirjan aihe, sillä tuskin hän tähän lopettaa
– itseäni kovasti kiehtoisi ajatus, jos Beevor kirjoittaisi vaikkapa kirjan
Karjalankannas 1941-1944. Tämä lienee toiveajattelua!

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/