[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Metallimusiikkia pohjoisen kolkosta valosta, ahdistuksesta ja elämän hauraudesta

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Riina Turunen <riina.j.turunen at jyu.fi> Tohtorikoulutettava, Jyväskylän
yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Riekki, Matti: Täältä pohjoiseen. Sentencedin tarina. LIKE, 2014. 262 sivua.


Metallimusiikkia pohjoisen kolkosta valosta, ahdistuksesta ja elämän
hauraudesta
---------------------------------------------------------

Kului kymmenen vuotta metalliyhtye Sentencedin lopettamisesta ennen kuin yhtyeen
jäsenet suostuivat kokoamaan yhtyeen tarinan kirjaksi. Infernon päätoimittaja
Matti Riekin kanssa syntynyt lopputulos on kuin itse yhtye – suora, hiomaton
ja rankka mutta myös syvästi tunteva ja humoristinen. Puhumattomuudestaan
tunnetut Sentenced-miehet yllättävät avoimuudellaan kirjassa, jossa
kiertue-elämä on kuluttavaa, ahdistus ainainen seuralainen ja elämän ja
kuoleman välinen raja hauras. 

Artistielämäkerroille on luonteenomaista, että yleensä ne kiinnostavat vain
artistin tuotannon ystäviä. Siksi hyvä artistielämäkerta kykenee tuomaan
esiin uusia puolia ennestään tutusta kohteestaan. Myös teoksen kirjoittajaksi
(tai arvioijaksi) valikoituu harvemmin henkilö, jolla ei ole henkilökohtaista
suhdetta artistin musiikkiin. Jos kirjailija pystyy asemoimaan itsensä
sopivasti ihailun ja objektiivisuuden välimaastoon ja jos teos onnistuu
käsittelemään kohdettaan osana laajempia ilmiöitä tai teemoja, vieläpä
kirjallisessa mielessä viihdyttävästi, kyseessä on varsin ansiokas
artistielämäkerta.

Matti Riekin teos Täältä pohjoiseen – Sentencedin tarina kuuluu tähän
kategoriaan. Tämän arvion esittäjällä on läheinen suhde yhtyeen
musiikkiin, mutta se ei tee arviosta puolueellista. Päinvastoin, omakohtaisen
suhteen vuoksi suhtauduin kirjaan tunnustellen. Ehkä kirja ei tekisikään
yhtyeelle oikeutta tai ehkä se olisi huonosti kirjoitettu. Molemmat pelot
osoittautuivat kuitenkin vääriksi. En toki voinut lukea teosta vain kirjana
kirjojen joukossa ja arvioimaan sitä vain kirjallisena esityksenä, vaan
lukukokemuksesta muodostui musiikin, sanojen ja muistojen paikoitellen –
myönnettäköön – mukavan tunnekylläinen sekoitus.

Sentenced oli vuonna 1989 Muhoksella Pohjois-Pohjanmaalla teini-ikäisten
poikien perustama metalliyhtye, jonka musiikillinen matka alkoi death metallista
ja päättyi melodiseen raskaaseen rokkiin. Yhtye lopetti vuonna 2005, josta
Riekki myös kirjan aloittaa. Se on hyvä ratkaisu, koska tietyssä mielessä
Sentencedin hautajaisiin kiteytyi paljon bändille leimallista – kun
lopetettiin, se tehtiin kunnolla ja varmuudella siitä, että minkäänlaista
paluuta ei tultaisi tekemään. Ei koskaan, vaikka useimpien arvioijien
mielestä yhtye lopetti paljon ennen sen musiikillisen annin loppuun kulumista.



Suomalaisen metallimusiikin ensimmäisessä vientiaallossa

Vaikka Sentencedin jäsenet eivät tietenkään asiaan ota kantaa, Riekin kirja
antaa yhtyeelle sen ansaitseman tunnustuksen suomalaisen raskaan musiikin
historiassa. Sentencedin musiikillinen perintö myöhemmälle suomalaiselle
metallimusiikille oli suuri. Rankkuuden yhdistäminen melodisuuteen,
melankolisuuteen ja tietynlaiseen herkkyyteen on ollut leimallista monille
myöhemmille suomalaisille metallibändeille. On kuitenkin huomionarvoista,
että yksikään yhtye ei ole onnistunut menestymään kuulostamalla
Sentencediltä, jonka musiikin tarkka kategoriointi oli vaikeaa ja jonka
musiikilliset vaikutteet liikkuivat äärimetallista Iron Maideniin ja Leevi and
the Leavingsiin. Sentenced oli myös osa suomalaisen metallimusiikin
ensimmäistä ulkomaille suuntautunutta vientiaaltoa. Täältä pohjoiseen
muistuttaakin ei niin kaukana menneisyydessä olevasta aikakaudesta, jolloin
suomalainen musiikkivienti ei ollut mikään käsite, jolloin englannin
lausumisen kanssa oli vähän niin ja näin ja jolloin musiikkivaihto tarkoitti
c-kasettien kirjeitse postittamista.

Rocklehdistössä kerrontansa tiiviiksi ja sujuvaksi hioneelle Riekille
Sentenced historiikin kirjoittaminen oli pitkäaikainen unelma. Haaveen
toteutumisen esteenä oli yhtyeen jäsenten haluttomuus kirjan tekemiseen,
sillä ilman heidän osallisuuttaan Riekki ei halunnut kirjaa tehdä. Teos
perustuu elossa olevien yhtyeessä vaikuttaneiden jäsenten ja muiden yhtyettä
lähellä olevien tahojen haastatteluihin. Rehellisellä
pohjois-pohjanmaalaisella murteella kerrottu tarina muodostaa siten Sentencedin
lopullisen tilinpäätöksen ja arkun viimeisen naulan. Kirjaa rytmittävät
yhtyeen sanoituksista ja haastatteluista poimitut otsikot. Rakenteellisesti
kirja etenee kronologisesti Riekin antaessa Sentencedin tarinan muotoutua
sellaiseksi, jollaisena yhtyeen jäsenet sen haluavat muistaa ja kertoa. Näin
ollen Täältä pohjoiseen jatkaa yhtyeen linjaa eli rankkojakaan elämän ja
kuoleman rajamailla liikkuvia aiheita tai kiertue-elämän rosoisuutta ei
silotella. Ja sitä rosoisuutta Sentencediin liittyi. Yhtyeelle kehittyi maine
paljon ryyppäävinä, mustiin pukeutuvina tuppisuina. Ja kuten Riekki
kirjoittaa, se perustui ainoastaan siihen tosiasiaan, että yhtye ryyppäsi
paljon, tykkäsi pukeutua mustaan eikä lätissyt turhia.

Täältä pohjoiseen kuvaa sitä, kuinka Sentencedille kaikenlainen puleeraus,
ulkomusiikillisuus ja teeskentely olivat sietämätöntä. Ne olivat sitä jopa
siinä määrin, että esimerkiksi musiikkivideoiden teko oli täyttä tuskaa.
Pitihän niissä teeskennellä soittavansa ja laulavansa. Toki yhtye oli sen
verran tarkka, että Levikset jalassa ei voinut uskottavasti soittaa death
metallia - piti olla mustat farkut – mutta pr-ihmisten kauhuksi valokuvissa
saattoi aivan hyvin poseerata toppatakissa tai Dunlop -lippis päässä, mikäli
sellaiset nyt sattuivat olemaan päällä toimittajia kohdattaessa. Kirja kuvaa
yhtyettä, joka oli rehellisesti sitä, mitä se oli. Tätä korostaa yhtyeen
pääasiallisen sanoittajan ja kitaristin Sami Lopakan kertomus bändikaverista
Miika Tenkulasta:

”Se tuli kuvauksiin Shellin kahaviosta ja oli sen näköinen mitä siellä
ollaan. Se ei paljon paitoja lainaillu [kuvauksia varten, kirj. huom.], ja sille
oli ihan turha sanoa yhtään mitään – eikä kyllä sanottukaan. Tämä
liitty siihen, ketkä oli skenemiehiä ja ketkä ei.”

Tietysti myös alkoholinhuuruisen keikkaelämän kuvaus on kirjassa keskeisessä
osassa. Rappioromantiikan harjoitus oli bändin jäsenille tuttua, joskus
liiankin kanssa. Periaatteessa bändin tunteville, saati Sami Lopakan vuonna
2014 julkaistun fiktiivisen bändikuvauksen (Marras, Like) lukeneille
Sentencedin viinamäen meininki ei tule yllätyksenä. Kirja kuitenkin osoittaa,
että totuus oli jopa mainetta rajumpi. Kirjan lukemisen jälkeen tuskin kukaan
enää ihmettelee, miksi Sentenced lopetti ikään kuin kesken kaiken.
Kiertue-elämä yksinkertaisesti kävi liian raskaaksi siihen pakollisina
kuuluvine promootiojuttuineen, haastatteluineen ja kotoa poissaoloineen.
Alkoholinkäytön lipsumisella hauskanpidon raameista masennuksen ja tylsyyden
hoidoksi oli tässä oma osansa. Yhtye olisi kenties voinut tehdä musiikkia ja
levyjä pidempääkin, jos se olisi onnistunut ilman kiertämistä.

Ei Sentencedin suhteessa alkoholiin toki ole mitään ennen kuulematonta
suomalaisten pulloon kompastuneiden artistien joukossa. Sentencedin kohdalla
kiertue-elämän kuvaus ei kuitenkaan ole verrannollinen kliseiseen, lukuisissa
rockelämäkerroissa ja -tarinoissa kuvattuun sex, drugs and rock’n roll
-elämäntapaan. Täältä pohjoiseen ei retostele tai rehvastele
kiertue-elämän kosteudella. Se pikemminkin kuvaa miehiä, jotka lääkitsivät
alkoholilla koti-ikävää, kiertue-elämän ankeita olosuhteita ja masennukseen
taipuvaisia mielenlaatujaan.

Ottaen huomioon bändin jäsenten puhumiselle ja avautumiselle antaman
vähäisen arvostuksen on yllättävää (ja lukijalle tietenkin ilahduttavaa),
kuinka avoimesti Sentenced-miehet avaavat kirjassa henkilökohtaista
sielunmaisemaansa ja kokemuksiaan. Kirja ui siten hetkittäin melkoisen syvissä
ja kylmissä vesissä. Muu toki tuskin olisi mahdollista tai uskottavaa
Sentencedin kohdalla. Yhtye ammensi musiikkinsa pohjoisen kolkosta kylmyydestä,
viimasta ja valaisemattomasta valosta, lohduttomuudesta ja kuolemasta.
Itsemurhateema oli kaiketi yhtyeelle se keskeisin. Yhtyeen pääasiallinen
sanoittaja Sami Lopakka saa kirjassa onneksi reilusti tilaa avatessaan
sanoituksia, joiden äkkiväärä ja musta huumori ja sanoitusten perimmäinen
tausta eivät avautuneet kaikille Sentencedin musiikkia kuulleille. Rankkojen
teemojen vastapainona yhtyeen lyriikoissa korostuivat kuitenkin myös toivo,
rakkaus ja hetkessä eläminen tärkeys elämän ohitse kiitävän nopeuden
vuoksi. Sami Lopakalle elämän ja kuoleman käsittely liittyivät yhteen:

”[...] se tavoite ollu, että puhutaan suoraan ja puhutaan elämästä,
ihimisen elämästä. Myös sillon ku puhutaan kuolemasta.”

Kaulahuivikeikat

Kuten kirjasta käy selväksi, ei Sentencedin ura tietenkään ollut pelkkää
alakuloa ja surkeutta, saati että kyse olisi ollut yhtyeen ylimielisyydestä ja
kyvyttömyydestä tajuta etuoikeutettua asemaansa suhteessa moniin muihin
läpimurtoa toivoviin yrittelijöihin. Siksi Täältä pohjoiseen on rankkojen
aiheidensa ohella myös hauska kirja. Se kuvaa esimerkiksi niitä
väärinymmärryksiä, joita syntyi, kun pohjoisen melankolinen ja juron
puhumaton luonteenlaatu joutui samaan kiertuebussiin huomattavasti puheliaampien
ulkomaisten kollegojen kanssa. Lähinnä niiden kanssa tultiin toimeen, joille
ahdistuksen määritelmä ei ollut vain kirjasta tuttu. Yhtyeen taival oli usein
myös tragikoominen. Näin oli esimerkiksi silloin, kun jouduttiin vetämään
niin sanottu kaulahuivikeikka. Se viittasi soolokitaristi Miika Tenkulan
hetkelliseen kyvyttömyyteen soittaa seisaaltaan vahvan humalatilan vuoksi.
Tällöin kitaristin istumista selitettiin kovalla flunssalla, ja
tragikoomisuuden puolelle lipsahdettiin, kun yleisöstä tarjottiin kärsivälle
taiteilijalle nenäliinaa, jonka Tenkula toki otti vastaan kiitollisena. Ja
niisti nenänsä.



Useampi yhtyeen läheinen ilmaisee kirjassa, että Sentencedillä olisi ollut
halutessaan mahdollisuus kasvaa isoksi stadionluokan yhtyeeksi. Mutta, kuten
bändin tuottaja Hiili Hiilesmaa esittää, ”nää teki kaikkensa, ettei se
homma vaan lähtis”. Lopettaminen hoidettiin tyylillä Oulun Teatrialla
syksyllä 2005, ja myös elämäkerran lopetus on onnistunut. Kirjan viimeinen
luku on perustellusti omistettu yhtyeen perustajalle, pääasialliselle
säveltäjälle ja soolokitaristille Miika Tenkulalle, joka kuoli 35-vuotiaana
vuonna 2009. Yhtyeen muut jäsenet kertovat ensimmäistä kertaa julkisesti
ystävän kuoleman ja sen julkisuudessa kokeman vääristelyn herättämistä
tunteista. Tenkulan tarinan viimeisiä vuosia kuvastaa tietynlainen surun,
säälin ja harmistuksen tunnelma, sillä kirjasta käy ilmi, että Tenkula
olisi ollut jossain määrin halukas jatkamaan Sentencedin uraa. Vaikka
metallimusiikkimaailmalle oli selvää, että poikkeuksellisen melodiatajun
omaavalla Tenkulalla olisi ollut vielä runsaasti musiikillista annettavaa,
uutta valmista musiikkia ei kuitenkaan enää syntynyt Sentencedin jälkeen.

Täältä pohjoiseen - nimi viittaa yhtyeen toisen albumin otsikkoon - on
pohjimmiltaan kertomus miehistä, joiden mielenkiinto oli täysin musiikin
tekemisessä ja soittamisessa. Levyjen myyntiluvut, ulkomusiikillisuus ja
musiikkibisnes olivat toisarvoista ja välttämätöntä pahaa. Yhtye liikkui
siis kovin kaukana valtavirtamusiikista ja -musiikkiteollisuudesta yhden hitin
Youtube -suosikkeineen ja Idols -tähtineen. Sentenced on saanut Matti Riekin
käsissä historiikin, joka tekee sille oikeutta sekä sisällöllisesti että
ulkoisesti. Se ei sorru tavalliseen elämäkertojen virheeseen eli kohteensa
elämän jokaisen yksityiskohdan puuduttavaan kuvaamiseen. Kirja on siis sopivan
mittainen. Olennaiset asiat tulevat kirjassa käsitellyiksi, mutta kirja ei
yliselitä ja -analysoi. Siten kirja jättää mietiskelemään esimerkiksi
sitä, mistä useimpien Sentenced miesten luontainen ahdistus oikeastaan
kumpusi. Riekkiä on kiitettävä siitä, että kirjassa ei yritetä
keittiöpsykologisoida bändin ydintä ja yhtyeen jäsenten toisinaan repivää
suhdetta elämään, vaikka jos jonkin, niin Sentencedin kohdalla
psykologisointi olisi kaiketi joskus ollut paikallaan. Niinpä voi sanoa, että
Matti Riekki onnistuu tavoitteessaan eli mahdollisimman rehellisen selonteon
tuottamisesta siitä, millaista oli soittaa yhtyeessä nimeltä Sentenced.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/