[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Hertta Kuusisen rakkaus ja tragedia

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pentti Stranius <pentti.stranius at telemail.fi> FL, tutkija-toimittaja, Lieksa
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Köngäs, Heidi: Hertta. Otava, 2015. 285 sivua.


Hertta Kuusisen rakkaus ja tragedia
---------------------------------------------------------

Heidi Köngäs valottaa Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon (1897–1961)
henkilökohtaisia puolia fiktiivisessä Hertta romaanissaan. Köngäs on ottanut
asioista selvää. Hän keskittyy Hertta Kuusisen yksityiselämään pääosin
ennen vuotta 1945. Ihan kaikki historialliset faktat eivät silti täsmää –
mutta onko sillä väliä?

 

Hertta Kuusinen (1904–1974) on ollut epäilemättä Suomen historian
vaikutusvaltaisimpia naisia politiikassa. Sodan jälkeen hän nousi
vasemmistopuolue SKDL:n edustajana aivan politiikan eliittiin. Hänen isänsä,
Otto Wille Kuusisen (1881–1964) varjo roikkui silti aina hänen yllään,
mutta harva suomalainen tietää Hertan Kuusisen yksityiselämästä.



Kuva: Otto  Wille Kuusinen ja Hertta Moskovassa 1940-luvulla. Kuvalähde:
Hertta Kuusinen 1904-1974. Pirkko Kotilan ja Sanna Tarnasen suunnittelema
näyttely. Kansan Arkisto, Otto Wille ja Hertta Kuusisen Säätiö, 2004.

Tragedioita riitti siinä missä Otto-isälläkin: vankiloita, avioliittoja ja
rakkaustarinoita. Suhde Venäjälle jääneeseen Juri-poikaan saattoi silti olla
kaikista koskettavin tragedia. Pojan kuolema leirillä 1942 mursi Hertan kun
tieto siitä tuli Suomeen, juuri hänen poliittisen uran huippuhetkellä 1945.

Jurin isä oli maailmanvallankumouksellinen Tuure Lehen (1893-1976, Hertan
ensirakkaus Moskovassa. Hän, kuten ei isäkään, tehnyt yhtään mitään
läheistensä, edes lastensa, pelastamiseksi Stalinin vainoilta. Voiko sellaisia
ihmisiä arvostaa, rakastaa, kunnioittaa? Hertta Kuusinen taisi silti arvostaa
elämänsä loppuun isäänsä. PUOLUE oli hänelle kaikki kaikessa, jopa
silloin kun Stalin-mielistelijä-nöyristelijä Aimo Aaltonen (1906-1987)
hääräili ja siivosi Ville Pessin (1902-1983) kera täitä punalipusta - so.
ilmiantoi tovereitaan Moskovaan.



Kuva: Hertta, poika Yrjö (Jurkka, Jura) (1924-1942) ja Tuure Lehén (puoliso
1923-1933) Moskovassa 1920-luvulla. Kuvalähde: Hertta Kuusinen 1904-1974.
Pirkko Kotilan ja Sanna Tarnasen suunnittelema näyttely. Kansan Arkisto, Otto
Wille ja Hertta Kuusisen Säätiö, 2004.

Teoksen kolmas kertoja on Supon etsivä Esko Riekki (1891–1973). Keskiössä
ovat silti Hertta Kuusisen yksityiselämän valo- ja varjopuolet, varsinkin
suhde poikaan sekä kiisteltyyn Yrjö Leinoon. Köngäs on loistava kertoja ja
esimerkiksi Hertan elämään liittyvien rakkauksien, kolmiodraamojen osaava
tulkitsija.

Lähteille Köngäs ei ole aina uskollinen, mutta sitäkin paremmin
mielikuvitusta käyttävä kirjailija. Hertta on Köngäksen parhaita romaaneja!
Se on fiktiivinen tarina, jossa on historiallisten tosiasioiden kustannuksella
otettu suuria vapauksia. Se ei tee romaanille pahaa, mutta pitää muistaa,
että romaani on silti mielikuvituksen innoittama.

Tapaus Yrjö Leino

Puutun tässä vain yhteen seikkaan, jossa historialliset faktat eivät tue
kaikkea niitä juonen käänteitä, joita Köngäs esittää. Esimerkiksi Hertan
rakastettu Yrjö Leino on yhä arvoitus ja tarkemmankin tutkimuksen kohde.
Ministeriksi kohonnut ja sitten pahasti alkoholisoitunut Leino on romaanissa
huikenteleva naistenmies, mutta myös ilmiantaja ja petturi. Hän riutuu
rahapulassa ja monen naisen loukussa ja tilaisuuden hoksannut suojelupoliisin
Esko Riekki lahjoo häntä setelinipuin. Supon arkistoja tutkinut historioitsija
Kimmo Rentola silti kiistää, että Leino olisi ollut ilmiantaja, joka olisi
myynyt rahasta tietoja kommunistiystävistään. Tästä ei löydy todisteita
suojelupoliisista eikä myöskään kukaan aikalainen ole väitettä esittänyt
myöhemminkään.

Tämä ei alenna Heidi Köngäksen romaanin vetovoimaa; se on hänen parhaitaan.
Toki kolmannen kertojan eli Supon Riekin osuus tuntuu välillä päälle
liimatulta. Se enemmänkin toistaa kuin valottaa taustahistoriaa. Naisen
näkökulma on keskeinen, siis Hertan. Aina ei tunnu edes, että Leino olisi
oikeasti äänessä.

Leinon roiston rooli on tietenkin mannaa. Se pistää lukijan miettimään
kaksoiselämää, vähän kuin Anais Ninin pienoisromaanissa Vakoilija rakkauden
talossa. Petturuutta ja valheita riittää, rakkauden moninaisia särmiä.
Kuinka naivi hurmaantunut järkevä poliitikkonainen Hertta Kuusinen kirjassa
onkaan rakastuessaan, himotessaan miestä, vietettyään selibaatissa ja
vankilassa vuosikausia. Entä sitten valta? Se turmelee aina, kaikki
vallankumouksellisetkin.

Voi olettaa, että Hertta-kirja voisi saada jatkoakin. Se päättyy suunnilleen
vuoteen 1945. Hertan ja Yrjön ero on käsillä, mutta Hertan uudet miessuhteet
jo oraalla. Hertta Kuusinen oli emansipoitunut uuden ajan nainen, joka oli
imenyt feministiset ajatuksensa itseltään Aleksandra Kollontailta.
Vesilasi-teorian hän osasi ulkoa ja yritti selittää sitä Yrjö Leinollekin.
Turhaan! Mutta: kirjassa ei edes vihjata Olavi Paavolaiseen, josta tulee
kuitenkin aivan lähivuosina Hertan märkien unien uusi kohde. Näin elämä
meitä heittelee. Ja rakkaus.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/