[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Rajoitteinen mutta inspiroiva teos urheiluhistorian saralta

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Jari Nikkola <jari.nikkola at utu.fi> FM, Turku
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Arponen, Antti O.; Kasila Markku; Peltola, Vesa-Matti: He antoivat kaikkensa.
Viime sodissa menehtyneet suomalaiset mestariurheilijat.. Auditorium
Kustannusosakeyhtiö, 2014. 502 sivua.


Rajoitteinen mutta inspiroiva teos urheiluhistorian saralta
---------------------------------------------------------

"He antoivat kaikkensa" on huolellista työtä mutta herättää
rajoittuneisuudessaan myös kysymyksiä. Urheiluhistorian ja etnisyyden
tutkimuksen yhdistäminen voisi tuoda alan tutkimukseen yleisesti
virkistystä. 

Arposen et al. teos 1900-luvun suomalaisissa sodissa kaatuneista
mestariurheilijoista on haastava pala historiantutkimuksen näkökulmasta.
Periaatteessa opus suoriutuu perustehtävästään kunnialla. Se tuo esille
merkittävän urheilutaustan omanneita sankarivainajia esittelemällä
lähteiden suomissa rajoissa myös heidän metrien ja sekuntien ulkopuolelle
ulottunutta laajempaa henkilöhistoriaansa. Tältä osin varsinkin
urheilujournalismin pitkäaikainen viehtymys kelloilla ja mittanauhoilla
mitattaviin merkkitekoihin on kierretty oivallisesti.  

Vanhahtavimmasta nationalistisesta paatoksestakin on tutkimuksessa päästy
eroon, sillä mukana ovat SVUL:n urheilijoiden ohella myös vasemmistolaisen
urheilutoiminnan (TUL) tärkeimmät sotauhrit. Tältä osin He antoivat
kaikkensa onkin mallikasta ja 2010-luvulle saapunutta työtä urheiluhistorian
ja urheilutrivian parissa kunnostautuneelta tekijätriolta.

Trviamainen hakuteos

Mutta. Luetteloidessaan sinänsä tunnollisesti sankarivainajia ja heidän
saavutuksiaan He antoivat kaikkensa ei välttämättä pysty perustelemaan
olemassaoloaan juuri muuna kuin triviamaisena hakuteoksena. Laajempaa perustelua
sille miksi juuri urheilun parista tulleet sotauhrit pitäisi nostaa tarkemman
analyysin kohteeksi ei välttämättä reilun viidensadan sivun aikana tule
esille. Eivätkö kaikki taisteluihin osallistuneet olekaan tärkeitä, miten
hyväkään kuulantyöntötulos luokitusta inhimillisestä näkökulmasta
muuttaa?

On totta, että osa kaatuneista urheilijoista olisi uraansa sotien jälkeen
jatkaessaan varmasti muuttanut suomalaisen urheiluhistorian “hall of famea”
toisenlaiseksi meidän tuntemastamme. Sama koskee urheilujohtamista,
sankarivainajien listalla on myös nippu potentiaalisia rauhan ajan
urheilujohtajia, joiden elämä ja saavutukset kuitenkin päättyivät
ennenaikaisesti rintamalla. Ehkä tekijät olisivatkin voineet ottaa teokseen
tulkitsevamman otteen ja lähteä maalailemaan mahdollisia
vaihtoehtoskenaarioita tässä mielessä, jos ei muuta niin teoksen yleistä
luettavuutta ajatellen.



Kuva: Etelä-Saimaan Kisan pesäpallojoukkueen jäseniä. Joukkue pelasi vuoden
1941 Suursarjassa. Sen jäsenistä kaatui 3 pelaajaa. (Kuva Pesäpalloliitto)

Oma ihmetyksen aiheensa on myös luvun “Maailmansodissa kuolleita ulkomaisia
huippu-urheilijoita” mielekkyys suomalaisia mestariurheilijoita
käsittelevässä teoksessa. Osa listatuista urheilijoista oli toki tuttuja
Suomenkin urheilukentiltä mutta yleisemmin luku vaikuttaa kirjassa lähinnä
kuriositeetilta. Aiheen rajaamiselle olisi varmasti ollut perusteita tässä
kohdin.

Urheiluhistorian tutkimukseen kannattaisi toki jatkossakin satsata, sikäli
Arposen et al. teos on tervetullut lisä tarjontaan selkeine rajoitteineenkin.
Etenkin monitieteellinen suuntautuminen voisi toimia hyvänä työkaluna
asiassa. Historiantutkimuksen rinnalla toimiessaan vaikkapa etnisyyden ja
etnisen identiteetin tutkimus voisi tuottaa mielenkiintoisia tutkimuksellisia
tuloksia.

Esimerkiksi sinnikäs myytti lähihistorian monokulttuurisesta Suomesta voisi
tulla inspiroivasti haastetuksi kun esille juoksutettaisiin eläviä ja
kuolleita monietnisiä suomalaisurheiljoita historian varrelta. He antoivat
kaikkensa tuo esille tätä ulottuvuutta lyhyellä mutta mielenkiintoisella
kappaleella Palestiinan mandaattialueen sisällissodassa tarkka-ampujan luodista
kaatuneen turkulaisen olympiavoittajan Elias Katzin traagisesta
kohtalosta. Teksti on lyhyt mutta sisällöltään tässä mielessä hyvin
inspiroiva.



Kuva: Elias Katz Pariisin olympiakisojen 3000 metrin estejuoksun maalissa. Katz
sijoittui hopealle.

Suomen juutalaisen urheiluyhteisön historiassa riittäisi lähdemateriaalien
niin salliessa varmasti muutenkin tutkittavaa. Helsingissä ja Turussa pelatut
Makkabin ja Makkabén hegemoniakamppailut jalkapallossa ovat nykyhetkeltä
unohtuneita koitoksia mutta vahvoja todisteita suomalaisuuden monietnisestä
lähihistoriasta vielä suurten ikäluokkien nuoruutta koskien. Atik
Ismaileista, Eduard Hämäläisistä ja Roman Eremenkoista nyt puhumattakaan.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/