[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Onko Suomi yhden historiallisen totuuden maa?

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Henna Karppinen-Kummunmäki <hkarpp(at)utu.fi> FM, tutkija, kulttuurihistoria,
Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Ylikangas, Heikki: Mitä on historia ja millaista sen tutkiminen. Art House,
2015. 253 sivua.


Onko Suomi yhden historiallisen totuuden maa?
---------------------------------------------------------

Emeritusprofessori Heikki Ylikangas pohdiskelee historiantutkimuksen ja
historiallisen tulkinnan käytännön kysymyksiä ja ongelmia sekä tutkimuksen
nykytilaa. Hän haluaa samalla ravistella yhden totuuden historiantulkinnan
perustuksia. Mutta onko tällaiselle ravistelulle oikeasti tarvetta?

 

Emeritusprofessori Heikki Ylikankaan uusinta teosta Mitä on historia ja
millaista sen tutkiminen voisi luonnehtia esseistiseksi pohdinnaksi
historiatutkimuksen olemuksesta. Nimestään huolimatta kyse ei ole
historiantutkimuksen metodioppaasta. Kirja sisältää Ylikankaan tutkijanuransa
aikana tekemiään havaintoja historiantutkimuksen käytännön ongelmista,
tulkinnan eheydestä, objektiivisuudesta, lähteistä, koulukunnista ja
nykytutkimuksen tilasta.

Kaikkitietävän tutkijan ideaali

Ylikangas esittelee ja problematisoi historiantutkimuksen erityispiirteitä
mielenkiintoisesti. Jokainen tutkija tiedostaa tutkimusta tehdessään kirjassa
esitellyt ongelmakohdat, vaikka niitä harvoin kirjoitetaan minnekään auki.
Jokainen tutkija voi myös olla esitetyistä luonnehdinnoista samaa tai eri
mieltä.



Otettakoon esimerkiksi sivulla 93 esitetty väittämä:

”Olennaista tulisi aina olla, että tapahtuneesta muodostettuun käsitykseen
ei jää aukkoja eikä avoimia kysymyksiä. Kuvan on oltava ehyt ja katettava
kaikki tosiasiat.”

On totta, että tulkinnan on oltava hyvin perusteltu ja uskottava, mutta
sitaatista jää kuva, että Ylikangas kannattaa edelleen kaikkitietävän
tutkijan ideaalia, jossa tutkimuksen mahdolliset ongelmat ja epävarmuuskohdat
siivotaan piiloon lukijalta. Eikö kuitenkin läpinäkyvyys ole tämän päivän
historiantutkimuksen ydin? Jos ja kun joitain epävarmuuskohtia on, ne tuodaan
julki rehellisesti.

Toisekseen en ole varma, ymmärrämmekö kulttuurihistorian luonteen samalla
tavalla kuin Ylikangas. Hän tuntuu niputtavan sen aatehistorian kanssa – toki
näillä kahdella on paljon yhtäläisyyksiä, mutta erovaisuuksia löytyy
myös. Kulttuurihistoria ei rajaudu pelkästään aatteellisiin ilmiöihin tai
taideaiheisiin, kuten niin monesti kulttuuri-sana virheellisesti käsitetään.
Keskeisintä siinä on menneisyyden ihmisten maailmankuvan ymmärtäminen ja
sitä voidaan tutkia hyvin monien erilaisten aiheiden kautta. Nämä aihepiirit
voivat vaihdella poliittisesta historiasta arjen historiaan ja
populaarikulttuuriin.

Kirjan ansio on, että se haastaa lukijansa tarkemmin pohtimaan ja myös
puolustamaan omia tutkimusnäkemyksiään. Kirjan ongelma onkin sen ilmeinen
suuntautuminen niin sanotulle suurelle yleisölle. Maallikkolukijassa saattaa
nimittäin herätä kysymys siitä, kuinka hyvin hän oikeastaan tätä
historiasta käytävää keskustelua tuntee, ja kuinka hyvin hän osa arvioida
teoksessa esitettyjä näkemyksiä.

 Kuva: Heikki Ylikangas Helsingin kirjamessuilla 2013. (Soppakanuuna/Wikimedia
Commons)

 

Yhden totuuden ongelma ja maailman muuttuminen

Keskustelun herättäminen on hyvä asia ja sitä Ylikangas on todella saanut
urallaan aikaan. Jäin kuitenkin kirjan luettuani pohtimaan, mitä ongelmaa hän
todellisuudessa ajaa takaa? Onko Suomi yhden historiallisen totuuden maa,
kartellaanko vaikeita aiheita tai erilaisia tulkintoja kuten hän väittää? 
Oma kokemukseni on, että useammalle kuin yhdelle tulkinnalle kyllä on
historiantutkimuksen kentällä tilaa. Tämä yhden totuuden probleema voi toki
koskea nimenomaan Ylikankaan mainitsemia Suomen historian käännekohtia. Itse
tarkastelen tilannetta kulttuurihistorian näkökulmasta.

Hän ei tunnu muutenkaan arvostavan nykyisiä
kulttuurihistoriallis-aatehistoriallisia tutkimusaiheita. En täysin
allekirjoita hieman peiteltyä kritiikkiä siitä, että nykytutkijat eivät
uskalla tarttua hankaliin aiheisiin. Näillä hankalilla aiheilla hän viittaa
nimenomaan poliittisiin aiheisiin, jotka ovat toki edelleen kiisteltyjä.
Tähän voisi todeta, että maailma on muuttunut. Tutkimusaiheet ovat
muuttuneet. Kuten tunnettu klisee menee, jokainen tutkijapolvi kirjoittaa oman
historiansa. On kuitenkin tärkeää tutkia menneisyyttä monipuolisesti, sillä
sen ymmärtäminen vaatii myös vähemmän tärkeiltä tuntuvien aiheiden
tutkimista. Sitä paitsi maailman muuttuessa myös hankalat aiheet muuttuvat.
Tänä päivänä tällaisia aiheita voivat hyvin olla kulttuurien kohtaaminen,
maahanmuutto, rasismi, uskonto, erilaiset ideologiat, perhesuhteet, sukupuolten
epätasa-arvo, itsemurha ja muut rikokset. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Professori Ylikankaalle lohdutukseksi voin sanoa, että edustamani
tutkijasukupolvi ei onneksi karta tällaisia vaikeita aiheita.



Kuva: Totuuden selvittelyä William Moulton Marstonin kehittämällä
valheenpaljastuskoneella 1920-luvulla.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/