[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Filosofisia, yhteiskuntatieteellisiä ja psykologisia näkökulmia muistiin, muistamiseen ja muistelemiseen

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Jan Löfström <jan.lofstrom at helsinki.fi> dosentti, yliopistonlehtori, Helsingin
yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Hakkarainen, Jani; Hartimo, Mirja; Virta, Jaana (toim.): Muisti. Tampere
University Press, 2014. 228 sivua.


Filosofisia, yhteiskuntatieteellisiä ja psykologisia näkökulmia muistiin,
muistamiseen ja muistelemiseen
---------------------------------------------------------

Muistin ja muistamisen tutkimus on elänyt vuosituhannen vaihteessa suoranaista
korkeasuhdannetta, kun aihetta koskevia tutkimusverkostoja ja journaaleja on
perustettu ja tutkimuksia julkaistu vilkkaasti. On oma kiinnostava
kysymyksensä, mitkä kulttuuriset ja yhteiskunnalliset tekijät ovat
vaikuttaneet tähän. Suomen Filosofinen Yhdistys on kantanut arvokkaan kortensa
muistitutkimuksen kekoon kokoomateoksellaan, jossa useiden, lähinnä
humanististen tieteiden edustajat tarkastelevat muistia, muistamista ja
muistelemista.

Muistia käsittelevän kokoomateoksen esittely on kiusallista aloittaa
tunnustuksella, että kirjoittaja unohti esittelyn laatimisen ja muisti sen
vasta, kun kesä oli vaihtunut syksyn ja talven kautta kevääksi ja uudeksi
kesäksi. Teoksen aihe ei kuitenkaan ole menettänyt tänä aikana yleistä
kiinnostavuuttaan.

Muisti pohjautuu Tampereen yliopistossa vuonna 2013 järjestetyn muistia
käsitelleen monitieteisen tutkijakollokvion esitelmiin. Esitelmiä pidettiin
tapahtumassa puolisen sataa. Niistä kirjaan on valittu 19, lisäksi mukana ovat
Ilkka Niiniluodon avaussanat kollokviossa. Kollokviossa oli läsnä filosofian,
historian, psykologian ja sosiologian edustajia. Nämä tieteenalat ovat
edustettuina myös teoksessa, filosofia jonkin verran muita enemmän
painottuneena.

Kunnianhimoinen ja huolellisesti toimitettu kokoomateos

Kokoomateosten esittely on hankalaa siksi, että artikkeleiden käsittely yksi
kerrallaan johtaa helposti luettelomaiseen esitykseen, ja toisaalta ei ole
useinkaan helppo nähdä artikkeleissa myöskään sellaista punaista lankaa,
jonka ympärille kirjaesittelyn voisi napakasti kokonaan kietaista. Muistikin on
tällä tavoin vaikea käsitellä, mutta se on julkaisutyypin oma piirre eikä
tarkoita, että teos sinänsä olisi epäonnistunut. Teos on
kollokviopohjaiseksi julkaisuksi nähdäkseni melko kunnianhimoinen ja
huolellisesti toimitettu. Otan seuraavassa käsittelyyn joitain kirjan monista
artikkeleista. Valinnat heijastavat omia tutkimusintressejäni eivätkä ole
kannanotto artikkelien laatueroihin.

Teoksessa on kolme osaa. Ensimmäinen, otsikoltaan Johdatus muistiin, on noin 30
sivua pitkä. Se sisältää Ilkka Niiniluodon avaussanat, psykologi Virpi
Kalakosken artikkelin muistin toiminnasta ja rajoista, sekä Matti Hyvärisen
artikkelin muistin, kertomuksen ja kertomisen suhteista. Toinen osa on Muisti
filosofian klassikoissa. Tässä noin 90 sivua laajassa osuudessa kahdeksan eri
kirjoittajaa käsittelee kukin artikkeleissaan, mitä eräät keskeiset
filosofit ovat sanoneet muistin ja muistamisen problematiikasta. Oman artikkelin
ovat saaneet Platon (kirjoittaja Eero Salmenkivi), Aristoteles (Mika Perälä),
Locke (Ville Paukkonen), Hegel (kaksi eri artikkelia, Ari Korhonen ja Ilmari
Jauhiainen), Arendt (Ari-Elmeri Hyvönen) ja – filosofian aluetta jossakin
määrin venyttäen – Lacan (Janne Kurki). Lisäksi Markku Roinila esittelee
artikkelissaan Unet ja muisti varhaismodernissa filosofiassa Descartesin,
Hobbesin, Leibnizin ja Spinozan käsityksiä.

Teoksen kolmas osa, Näkökulmia muistiin ja muistoihin, on niin ikään noin 90
sivua. Sen kirjoittajina on historian, filosofian ja psykologian edustajia, ja
artikkelien aiheet ulottuvat muistin logiikasta kehomuistiin ja muistoesineiden
filosofiasta muisteluihin historiantutkimuksen lähteenä. Yhtä lukuun
ottamatta teoksen artikkelit ovat selvästi yhteydessä teoksen teemaan. Martin
Gustafssonin artikkeli Vad är en anakronism on poikkeus. Se käsittelee
filosofian historian ja aatehistorian näkökulmista keskustelua, voiko ja
millä ehdoilla filosofisen tekstin jälkikäteisessä tulkinnassa tavoittaa
tekstin alkuperäisen kirjoittajan ajatukset ja tarkoitukset paremmin kuin
kirjoittaja aikanaan. Artikkelin aihe on kiinnostava, ja on harmi, jos artikkeli
jää potentiaalisilta lukijoilta huomaamatta siksi, että sitä ei tulla
etsineeksi tämännimisestä teoksesta.  

Filosofisten tekstien lisäksi mukana historiallis-yhteiskuntatieteellinen
näkökulma

Motiivini tarjoutua teoksen esittelijäksi liittyy siihen, että olen tutkinut
historiallisten vääryyksien käsittelyä ja nuorten ajatuksia historiallisten
vääryyksien hyvittämisestä. Noissa vääryyksissä on kyse yksityisistä ja
kollektiivisista kipeistä muistoista. Niillä voi olla ei-kielellinen
kokemuksellinen taso – Jaana Parviainen pohtii teoksessa juuri, miten
keholliset traumat voivat siirtyä ihmisten välillä ja sukupolvelta toiselle
– sekä kielellinen taso. Muistoja kerrotaan ja samalla niitä myös tuotetaan
ja vahvistetaan tai vaimennetaan. Tällä on yksilöille ja yhteisöille
monenlaisia identiteettien tukemiseen, poliittiseen mobilisaatioon ja
terapeuttisiin tarpeisiin liittyviä merkityksiä. Historian vääryyksiä
koskevien muistojen kertomisessa nuo merkitykset ovat erityisen selvästi
läsnä.

Teos vaikutti siis houkuttelevalta tutkimusintressieni kannalta, joskin saatoin
olettaa, että muistia filosofisissa teksteissä käsittelevä osa olisi
vaikeahko minulle. En puutu siihen tässä muutoin kuin toteamalla, että
historiallis-yhteiskunnallisen kasvatuksen tutkijana pidin hyvin antoisana
Ari-Elmeri Hyvösen artikkelia muistin merkityksestä Hannah Arendtin
ajattelussa. Hyvönen esittää Arendtin pitäneen historiallista muistia
keskeisenä kriittisen poliittisen toiminnan edellytyksenä, sillä se tekee
mahdolliseksi nähdä asiat uusista näkökulmista ja ajatella vaihtoehtoja
nykyisille oloille. Hyvönen lainaa Arendtin sanoja: ”muisti muuntaa
menneisyyden tulevaksi mahdollisuudeksi” (s. 127). Toinen itselleni
opettajankouluttajana ja opetuksen tutkijana hyvin kiintoisa teksti kirjassa on
Eero Salmenkiven artikkeli, joka käsittelee syvemmän oppimisen ja
mieleenpalauttamisen välistä suhdetta Platonin anamnesis-käsitteessä.

Muistia ja muistamista historiallis-yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta
käsittelee jo yllä mainittu Matti Hyvärisen artikkeli ja Katja-Maria
Miettusen artikkeli muistelusta historiantutkimuksen haasteena ja
mahdollisuutena. Ne muodostavat toisiaan tukevan kokonaisuuden, vaikka ne
teoksessa on sijoitettu kauas toisistaan. Niissä analysoidaan muistamista
nimenomaan muistelemisena ja kertomusten rakentamisena. Muistelussa ihmiset
rekonstruoivat kokemaansa menneisyyttä ja toisilta kuultua menneisyyttä sekä
linkittävät noita menneisyyksien sirpaleita jotenkin johdonmukaisiksi
kertomuksiksi. Hyvärinen toteaa, että muistikuvien tulkinnat yksilön
itselleen kertomissa kokemusten ”helminauhoissa” saattavat muuttua elämän
aikana uusien kokemusten myötä. Kuten Katja-Maria Miettunen tuo esiin,
historiantutkimus suhtautui Suomessa pitkään hyvin torjuvasti muistitietoon
historiallisena lähteenä, koska sen katsottiin olevan muuttuvaa ja
epätarkkaa. Käsitykset ovat muuttuneet 20 viime vuoden aikana ja on alettu
katsoa, että muistitiedon arvo on juuri siinä, että se kertoo, mitä ja miten
ihmiset muistelevat. Kerrottujen muistojen vastaavuus historiallisten
olosuhteiden ja tapahtuminen kanssa kiinnostaa toki sekin usein
historiantutkijoita, mutta heidän tarkastelunsa painopiste on kuitenkin siinä,
minkälaista suhdetta kansalaiset rakentavat menneisyyteensä, kun he
muistelevat sitä.

Tässä kohden on syytä todeta, että muistitiedon tutkimuskäytöllä on
Suomessa pitkä perinne. Kansanrunouden tutkijat eli nykyisittäin sanoen
folkloristiikan tutkijat sekä kansatieteilijät ovat keränneet muistitietoa
systemaattisesti jo 1800-luvulta alkaen ja analysoineet sitä paitsi
kertomuksina myös maailmankuvien ja materiaalisten olojen heijastajana. Tätä
taustaa vasten kiinnittää huomiota, että Muisti-teoksessa ja
Muisti-kollokviossa ei ollut etnologian, folkloristiikan ja antropologian
edustajia esiintyjinä.

Kiinnostavaa pohdintaa kehomuistista ja muistamisen etiikasta

Teoksen monista artikkeleista haluaisin nostaa esiin edellä mainitun Jaana
Parviaisen artikkelin kehomuistista sekä Sami Pihlströmin artikkelin muistista
ja kuolemasta. Parviaiselle kehomuisti on fenomenologinen ilmiö; se tarkoittaa
”muistin ei-kielellistä osa-aluetta, joka todentuu kokemuksellisina […]
aistimuksina kehon topografiassa”. Tällaisina aistimuksina mainitaan tunto-
ja kosketusaistimukset, liikkeet ja asennot, jotka konkreettisesti voivat olla
vaikkapa puutuneisuutta, jännittyneisyyttä ja poltetta. Artikkeli pohtii
mahdollisuuksia tutkia paitsi yksilöiden myös kollektiivien traumoja ja
nimenomaan myös ylisukupolvisia traumoja ”affektiivista kehollisuutta”
koskevana ilmiönä. Viime vuosina on julkaistu useita tutkimuksia, joissa
käsitellään ajanjakson 1939–1944 jättämiä jälkiä suomalaisessa
mielenmaisemassa; kirjoittajista mainittakoon Tiina Kinnunen, Ville Kivimäki,
Juha Siltala ja Sari Näre. Parviainen esittää, että näiden tutkimusten
avaamia tärkeitä näköaloja voitaisiin ehkä syventää kollektiivisten
traumojen kehollista perustaa ja kehomuistia koskevien analyysien avulla.

Sami Pihlström pohtii teoksen päättävässä artikkelissaan muistamisen
etiikkaa sekä sitä, miten kuolleiden muistaminen rakentaa suhdetta ihmisen
yleiseen ja myös itse kunkin henkilökohtaiseen kuolevaisuuteen ja samalla
subjektiuteen. Muistettavat ja muisteltavat kuolleet ovat yleensä omaisia sekä
länsimaissa viime vuosikymmenten julkisessa historiakulttuurissa entistä
useammin myös historian erilaisten traagisten tapahtumien ja hirmutekojen
uhreja. Avishai Margalitiin viitaten Pihlström esittää: ”Erityisen
tärkeää moraalisen yhteisön ylläpitämiselle on menneiden vääryyksien –
negatiivisten kokemusten ja tunteiden – muistaminen”. Asiassa on eettinen
sekä identiteetti- ja poliittinen aspekti, jonka myös Pihlström tuo esiin,
joskin se on hänen analyysinsä sivujuonne. Politiikan tutkijalle tärkeä
tarkastelukohde voisi olla juuri se, miten muistamisvelvollisuuden asettaminen
rakentaa ”meidän” moraalista yhteisöä, vaikkapa modernia moraaliset
vastuunsa tunnustavaa Unioni-Eurooppaa, jossa holokaustin (shoahin) julkinen
muistelu on osa kulttuurista itseymmärrystä ja identiteettiä ainakin
normitasolla ja ehkä reaalisestikin.

Pihlströmin pohdinta muistamisen etiikasta ja muistamisen ja oman
kuolevaisuuden (ajallisuuden) tiedostamisen yhteydestä vaikuttaa minusta hyvin
kiinnostavalta siksi, että sillä vaikuttaa olevan läheinen yhteys itseäni
nykyisin askarruttavaan aiheeseen historia- ja moraalitietoisuuden kehityksen
välisestä suhteesta. Aiheesta järjestettiin huhtikuussa 2015 Helsingissä
Riksbankens Jubileumsfond -säätiön tuella workshop Towards an integrated
theory of historical consciousness and moral consciousness, jossa myös
perustettiin aiheen ympärille pienehkö tutkijaverkosto HiMoCo.

Biologia ja lääketiede jäävät puuttumaan

Muisti-teoksen teksteistä Virpi Kalakosken jo aiemmin mainittu kontribuutio
edustaa kognitiivista psykologiaa ja Valtteri Arstilan artikkeli muistista ja
aistimuksista osin havaintopsykologiaa ja osin (neuro)filosofiaa. Sitä
lähemmäs luonnontieteitä teos ei tule. Toimittajat eivät tietenkään voi
aina valita, keitä saadaan kirjoittajiksi, ja tässä tapauksessa olisi
kohtuutonta moittia teosta kapea-alaisuudesta. Voi silti toivoa, että
kirjoittajiksi olisi ilmaantunut myös biologian ja lääketieteen edustajia.
Edesmennyt Paul Ricoeur esitti teoksessaan La mémorie, l’histoire, l’oubli,
että muistaminen on historiateoreettinen, psyykkinen ja neurofysiologinen
kysymys ja niinpä ”[m]uistin fenomenologia ei voi jättää neurotieteitä
huomiotta”. Menneisyydestä jää Ricoeurin sanoja lainatakseni kirjoitettuja,
psyykkisiä ja kortikaalisia, aivokuoreen uurtuvia jälkiä. ”Kortikaalisten
jälkien” tutkijoita ei kirjassa oikeastaan ole lainkaan, vaikka muutoin teos
on aika monitieteinen. Luonnontieteiden edustajien poissaolo saattaa toki johtua
monista tekijöistä, enkä osaa sanoa, kummalla puolella – humanististen
tieteiden vai luonnontieteiden puolella – olisi enemmän syytä ottaa asiaksi
luoda ja edistää osapuolten keskusteluyhteyksiä, vaikkapa muistin kaltaisen
moniulotteisen ilmiön tutkimuksessa.



Kuva: Mnemosyne oli kreikkalaisen mytologian mukaan muistin jumalatar.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/