[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Paluu Sibeliusten Ainolaan

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Anniina Lehtokari <annpuo at utu.fi> tutkija, FM, Yleinen historia, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Häkli, Esko; Blomstedt Severi (toim.): Ainola, Sibeliusten koti
Järvenpäässä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 215. 176 sivua.


Paluu Sibeliusten Ainolaan
---------------------------------------------------------

Jean Sibeliuksen syntymän 150-juhlavuonna julkaistussa teoksessa Ainola,
Sibeliusten koti Järvenpäässä palataan jo runsaasti kirjallisuutta
tuottaneen aiheen pariin. Asiantuntevien kirjoittajien luoma tasapainoinen ja
kaunis teos tuo kuitenkin uutta aiheeseen pohtimalla tutun henkilö- ja
tapahtumahistorian ohella Ainolaa kotina, sen asukkaiden suhteiden, paikkojen ja
tilojen havainnollistajana.     

 

Säveltäjä Jean Sibeliuksen ja hänen vaimonsa Ainon elämästä sekä heidän
vuonna 1904 Järvenpäähän valmistuneesta kodistaan, Ainolasta, on kirjoitettu
vuosikymmenien aikana lukuisia kirjoja ja artikkeleita. Seuraavassa pohdin,
mikä on Jean Sibeliuksen (1865 - 1957) syntymän 150-juhlavuonna ilmestyneen ja
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaiseman tietokirjan Ainola, Sibeliusten
koti Järvenpäässä (toim. Esko Häkli ja Severi Blomstedt, SKS 2015) paikka
jo olemassa olevan runsaan kirjallisuuden keskellä.



Kuva: Ainola vuonna 1915.

Ainola toimi perheen kotina valmistumisvuodestaan 1904 aina Aino Sibeliuksen
(1871–1969) kuolemaan saakka. Tänä vuonna julkaistu teos pyrkii tuomaan
esille museokohteen monitasoisuuden avaamalla Sibeliusten kodin historiaa eri
näkökulmista ja eri lähteiden kautta. Neljä asiantuntevaa ja aiheen
ympäriltä aikaisemminkin julkaisutta kirjoittajaa käsittelevät taiteilija-
ja maaseutuyhteisöä, alueen rakennuksia, elämää talossa, kokoelmia sekä
Aino Sibeliusta ja puutarhaa. Sibelius-tutkija Markku Hartikainen on toiminut
hankkeessa avustajana.

Ainolan polveilevilla poluilla

Helsingin yliopiston taidehistorian professori emerita Riitta Konttinen
johdattaa lukijan teoksen ensimmäisessä luvussa siihen, miten Järvenpää
valikoitui Sibeliusten kasvavan perheen kotikunnaksi, ja miten tämä
taiteilijakodeista muodostunut yhteisö toimi niin arjessa kuin juhlassa aina
hajoamiseensa saakka. Tuusulanjärven rannalla sijaitsivat (ja sijaitsevat
edelleen) myös Ainon veljen Eero ja Saimi Järnefeltin Suviranta, kirjailija
Juhani Ahon ja taiteilija Venny Soldan-Brofeldtin Ahola sekä hieman kauempana
Ainolasta taidemaalari Pekka Halosen Halosenniemi sekä J.H. Erkon Erkkola.
Konttinen kuvaa, miten taiteilijayhteisöä määrittivät toisaalta
luomiskaudet sekä toisaalta vilkas kanssakäyminen ja talon elämien
limittyminen. Koti maaseudulla oli rauhan tyyssija, luomisvoiman lähde ja
työrauhan takaaja vastakohtana paheisiin johdattavalle kaupungille.



Kuva: Näköala Ainolan yläkerrasta. Taustalla Tuusulanjärvi, 1940-1945.
(Santeri Levas/Suomen valokuvataiteen museo)

Alueen rakennuksiin pureutuu kirjan toisessa luvussa arkkitehti Severi
Blomstedt, joka suunnitteli Ainolan peruskorjauksen vuonna 1985 sekä Ainolan
satavuotisnäyttelyn vuonna 2014. Rakennushistoriaan keskittyvä artikkeli on
olennainen teoksen kokonaisuuden kannalta, sillä itse rakennus on kaikki teemat
yhteen nivova tekijä. Tässä luvussa yhteys nykypäivään tulee parhaiten
esille, paitsi valokuvataiteilija Taneli Eskolan ottamien valokuvien, myös
rakennuksen museotoiminnan sivuamisen kautta.  Arkkitehtuuria ja rakennuksia
käsittelevä luku jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa keskitytään
museoitujen rakennusten nykytilaan sekä sijaintiin.  Tässä lukijalle
näytetään tekstien, valokuvien sekä pohjapiirrosten avulla, millainen Ainola
on museokohteena. Lukijalle tarjotaan sanallinen ja kuvallinen esittely museosta
ja sen paikoista. Ainolan rakennuskannasta huomiota saa myös (kenties
ensimmäistä kertaa) vuonna 1974 valmistunut, arkkitehti Aulis Blomstedtin
suunnittelema uudisrakennus, jonne sijoitettiin uuden museokohteen vaatimat
modernit museopalvelut. Paikan entinen isäntä - miksei musikaalinen perhe
kokonaisuudessaankin - on läsnä uudisrakennuksessa, jonka arkkitehtuuri on
saanut innoituksensa antiikista ja musiikista. Toisessa alaluvussa Blomstedt
keskittyy arkkitehti Lars Sonckin (1870–1956) piirtämän Ainolan ideoimis- ja
rakennusvaiheeseen. Ilahduttavaa on toteutumattomien hahmotelmien esittely,
mikä usein on jäänyt rakennushistorioissa vähälle huomiolle.  Tässä,
kuten myöhemmissäkin luvuissa, on mielenkiintoista lukea siitä, miten
rakennus muuttui ja muokkautui sekä vaikutti eri aikoina eri tavoin
asukkaidensa elämisen tapoihin.



Kuva: Ainolan isäntä lempinurkkauksessaan kirjastossa. Jean Sibelius n.
1940-1945. (Santeri Levas/Suomen valokuvataiteen museo)

Professori Esko Häklin laatima luku ”Elämää Sibeliusten Ainolassa” kuvaa
perheen arkea ja vaiheita. Näkökulmana on Jean Sibelius, hänen uransa ja
persoonansa, niiden vaikutus perheen toimintaan ja pitkään parisuhteeseen.
Ensimmäistä jaksoa perheen elämässä leimaa neljän tyttären kasvaminen
aikuiseksi luomistyössään hiljaisuutta vaativan isän talossa. Toista kautta
määrittää kahden aikuisen hidastuva arki kasvavasta kansainvälisestä
ihailijajoukosta, lapsenlapsista sekä muista vierailijoista huolimatta.
Säveltäjän itsensä ohessa rakennus ja sen paikat toimivat tarinaa ohjaavana
tekijöinä, kerronnan piipahtaessa ajoittain Sibeliuksen jäljillä
Helsingissä tai Euroopan musiikkiareenoilla. Jean Sibeliuksen ”omiksi
paikoiksi” osoittautuvat työhuone yläkerrassa ja myöhemmin - lasten
muutettua pois - uusi alakerran kirjasto. Kaikkina aikoina hänet kuitenkin
saattoi löytää päiväkävelyltä läheisestä metsästä, sävellyksiä
päässään sommittelemasta.

Häkli ja Konttinen käsittelevät teoksen neljännessä luvussa kotimuseon
kokoelmia, jotka muodostuvat kirjallisuudesta, musiikista, huonekaluista, arjen
esineistä sekä taiteesta. Kuten tekstissä tuodaan esille, musiikki ja
kirjallisuus olivat asukkaiden itsensä valitsemia, mutta taidetta he sen sijaan
saivat paljolti lahjaksi. Taideteokset kertovat siten paljon heidän tuttava-,
ystävä- ja sukulaisverkostoistaan. Kokoelman ainutlaatuisuus on siinä, että
se on tiukasti sidoksissa rakennukseen, sen tiloihin ja niissä eläneiden
vaiheisiin. Alkuperäiset esineet ovat kotimuseoissa erityisen tärkeässä
roolissa. Niiden kautta todennetaan paitsi kodissa eläneiden
persoonallisuuksia, historioita sekä makua, myös ajan muotivirtauksia
yleensä.

Kirjassa kuljetaan eri vuodenaikojen läpi tekstien ja kuvien välityksellä, ja
kirjan päättää kesäntuoksuinen ”Ainon Ainola”. Viimeisessä luvussa
siirrytään taidehistorioitsija Julia Donnerin johdattamana keittiön
sivuovesta rakennuksen ulkopuolelle, pihalle, metsään ja puutarhaan.
Keskiöön nousee Aino Sibelius, hänen henkilöhistoriansa, lahjakkuutensa ja
kiinnostuksensa, kodissa tehty työ ja sen tulokset, kuten huonekalujen tai
saunan suunnittelu ja suuri rakkaus, puutarhanhoito. Luvussa hahmotetaan myös
perheen naisten ”tiloja” ja ”paikkoja” niin kotiympäristössä kuin
yhteiskunnassa yleensä ja avataan palvelusväen sekä isäntäperheen
läheistä yhteiseloa Ainolan katon alla.



Kuva: Kasvihuoneessa kypsyvät punaiset tomaatit. Aino Sibelius n. 1940-1945.
(Santeri Levas/Suomen valokuvataiteen museo)

Erityiseksi tavoitteekseen kirja asettaa puolisonsa varjoon ajoittain jääneen
Aino Sibeliuksen nostamisen esille, mikä korostuu siis etenkin hänelle
omistetussa viimeisessä luvussa. Hänestä muotoutuu kotia ja sen eri
osa-alueita hallinnoiva, aikansa ihanteita kuvastava perheenemäntä ja
tasavertainen puoliso. Kaiken kaikkiaan teos onnistuu tarkastelemaan
tasapainoisesti tämän 1900-luvun alun taiteilija- ja kulttuuriperheen vaiheita
unohtamatta liittää niitä laajempaan yhteiskunnalliseen pohdintaan ja
kontekstiin. 

Kirjan paikka?

Jean Sibeliuksesta ja Ainolasta on vuosien mittaan ilmestynyt runsaasti
kirjallisuutta. Lähimmäksi käsillä olevan teoksen genreä osuvat tuoreimmat
julkaisut, kuten kokoelmateos Ainola, Jean ja Aino Sibeliuksen koti (SKS 2004),
lyhyempi, valokuviin keskittyvä teos Jean Sibelius kodissaan (Teos 2010),
Riitta Konttisen Onnellista asua maalla. Tuusulanjärven taiteilijayhteisö
(Siltala 2013), Sibeliuksen henkilöhistoriaan keskittyvä Aina poltti sikaria.
Jean Sibelius aikalaisten silmin (Otava 2012) ja Ainolan puutarhaan vaiheita
avaava Julia Donnerin Oi terve tarhurineito…! Aino Sibeliuksen puutarha
(Multikustannus 2006).  Etenkin Konttinen ja Donner siis liikkuvat tutulla
alueella omissa osuuksissaan. Haasteena onkin, miten kirjoittaa saman aiheen
ympäriltä siten, että henkilöhistoriallisen tekstin ohessa tutut valokuvat,
kuvat ja lainaukset sekä hauskat sattumukset eivät tuntuisi vanhan toistolta.

Edellä luetelluista on tässä kohtaa syytä nostaa esiin ensin mainittu
Ainola, Jean ja Aino Sibeliuksen koti, jonka SKS on julkaissut kymmenisen vuotta
sitten.  Kirjoja on vaikea olla vertaamatta toisiinsa monestakin syystä.
Osittain samoja valokuvia sekä lainauksia käyttävän kirjan tulokulmista
löytyy yhteneväisyyksiä, vaikka kirjoittajat ovat Donneria lukuun ottamatta
eri henkilöitä. Käsillä oleva teos tuntuukin uudistetulta versiolta vuoden
2004 kanssasisarestaan, joka ilmestyi Ainolan satavuotissyntymäpäivän
kynnyksellä. Toki Ainola museokohteena muodostuu juuri näistä aineksista,
joten rakennus, puutarha, esineet, taiteilijayhteisö ja Sibeliusten
henkilöhistoria ovat luonnolliset käsittelyn tavat. On myös selvää, että
Sibeliuksen juhlavuodeksi 2015 oli hyvä saada uusi julkaisu, ja toistosta
huolimatta Ainola, Sibeliusten koti Järvenpäässä tuo uusia tuulahduksia
aihetta ympäröivään kirjallisuuteen. Kokeneet asiantuntijakirjoittajat
pääsevät napakassa 176 sivussa astetta syvemmälle teemoihinsa ja jotain
uuttakin pilkahtelee sivuilla, kuten esimerkiksi tilallisuuteen liittyvät
huomiot Ainolan paikoista sisällä ja ulkona: miten ne toimivat toisaalta
erilaisten suhteiden ilmentäjinä ja yhteen tuojina, toisaalta jokaista
persoonaa määrittävinä. Näistä kysymyksistä olisi lukenut mielellään
enemmänkin ja tällä tavoin kirjaa olisi voinut vahvemmin profiloida omalle
polulle.

Rakenteesta johtuen kappaleet menevät ajoittain päällekkäin, ja etenkin
taiteilijayhteisöä käsittelevässä ensimmäisessä luvussa sekä elämää
Ainolassa käsittelevässä kolmannessa luvussa lukija huomaa lukeneensa samat
asiat jo aikaisemminkin. Tähän olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota,
koska kyse on varsin tiiviin teeman ympärille kirjoitetuista osioista.
Toisaalta etuna on, että näin luvut toimivat yksinäänkin. 

Tasapainoinen ja runsaasti sekä värikkäästi kuvitettu teos on
miellyttävästi taitettu. Vaikka teoksessa ei omisteta kappaletta museon
perustamiselle ja toiminnalle, nykyaika on läsnä museosta otettujen uusien
valokuvien muodossa.  Vanhat valokuvat (joukossa muista julkaisuista tuttuja
sekä joitain aikaisemmin julkaisemattomia) kulkevat rinnan uusien museokuvien
kanssa, ja myös erilaiset suunnitelmapiirrokset paitsi rakennuksista myös
puutarhasta kuvittavat Ainolaa prosessina, muuttuvana ja tarkoitustaan
vaihtavana.



Kuva: Ainolan palveluskuntaa vuonna 1915, lastenhoitaja Aino Kari ja keittäjä
Helmi Vainikainen huoneessaan. (Helsingin kaupunginmuseo)

Kirjan osioita rytmittävät sivussa juoksevat tietolaatikot, joissa
esitellään henkilöitä, tuodaan esille knoppitietoa sekä mielenkiintoisia
yksityiskohtia. Kiinnostavimpia, ja samalla Sibeliusten oman äänen lukijalle
lähemmäksi tuovia, ovat toki perheenjäsenten elämään liittyvät (vaikkakin
useasta kirjasta jo osittain tutut) lainaukset ja kaskut, joita on poimittu
haastatteluista, kirjeistä ja päiväkirjoista, niin muilta kuin heiltä
itseltään. Vaikka laatikkotekstit vievät joissain teoksissa liikaa tilaa
leipätekstiltä, tässä tapauksessa ne säilyvät sopivan lyhyinä ja
päätekstiä maustavina yksityiskohtina.

Ainola, Sibeliusten koti Järvenpäässä -teoksen kaltaiset laadukkaat
tietokirjat ovat käytännöllisiä monella tapaa. Ne antavat tietoutta
Sibeliuksista yleisesti kiinnostuneille lukijoille, mutta myös
museovierailijoille välineen, jonka avulla tulkita näkemäänsä sekä
kokemaansa syvemmin, ja tukevat siten lyhyempien ja yksinkertaistavien
opaskirjojen antia. Uudet julkaisut ovat osa museopalveluita ja tärkeitä
museoiden ajankohtaisuudelle sekä uusiutumiselle. Ainola on
kansainvälisestikin suosittu ja tätä tarvetta palvelevat kirjasta tehdyt
ruotsin ja englanninkieliset versiot.

Koti, museo, kotimuseo

Kirjan tehtävänä tuntuu olevan edelleen vahvistaa Ainolan profiloitumista
”aitona kotina”, mikä tuodaan jo Ainolasäätiön kirjoittamissa
alkusanoissa esille. Museovierailua kuvataan ”elämysmatkana” ja luvataan,
että vierailija kohtaa kodin ”sellaisena kuin se oli”, tarkoittaen Aino
Sibeliuksen 1960-luvun lopulla jälkeensä jättämää muotoa. Alkuperäisyyden
tai ”autenttisen” korostaminen on usein ollut tunnusomaista juuri talo- ja
kotimuseoille, jotka niin historiansa kuin materiaalisen jäämistönsä kautta
näyttäytyvät vierailijoille erityisen aitoina ja ajassa pysähtyneinä. Kirja
kuitenkin antaa lukijalle mahdollisuuden sekä hahmottaa Ainolan kehitystä ja
muuttumista vuosikymmenien läpi että oivaltaa prosessin jatkuvan
nykypäivänäkin rakennuksen uuden tehtävän kautta.  

Teoksessa Ainola rakentuu myös lapsiperheen kodiksi, mitä useat vierailijoiden
muistelut koskevat. Kirjan kannessa Ainola loistaa syksyisessä illassa antaen
vaikutelman, että rakennuksessa ”ollaan kotona”. Vaikka valaistu yläkerran
ikkuna Tuusulanjärven yössä nousee esille naapurien muistoissa ja toimii
Sibeliuksen luovuuden ja taiteilijuuden symbolina, kannessa valo sen sijaan
heijastuu kaikista rakennuksen ikkunoista ikään kuin korostaen sekä
rakennusta että sen kaikkien asukkaiden merkitystä Ainolan historiassa.
Riippumatta siitä, puhutaanko kotimuseosta, säätyläis-, taiteilija- tai
kulttuurikodista, koti on se, jolla rakennusta halutaan ensisijaisesti
määrittää ja tähän varmastikin Sibeliusten tyttärillä, Ainolan
entisillä asukkailla on ollut suuri merkitys. Huolimatta kuuluisista
asukkaistaan, Ainolan kautta voimme pohtia myös 1900-luvun perhehistoriaa ja
rakennusta sen havainnollistajana.  

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/