[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Merisodan teoriaa ja historiaa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Otto Aura <otto.aura at gmail.com> VTM, väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Vänskä, Ville: Merisota - Historia, teoria ja nykypäivä. Docendo, 2015. 183
sivua.


Merisodan teoriaa ja historiaa
---------------------------------------------------------

Komentajakapteeni Ville Vänskän kirjoittama Merisota – historia, teoria ja
nykypäivä tarjoaa mielenkiintoisen katsauksen merisotaan otsikon lupaamalla
tavalla. Teos on tarkoitettu oppikirjaksi ja yleistajuiseksi esitykseksi
kaikille niille, joita merisota tavalla tai toisella kiinnostaa. Kirjassa
käydään läpi merisodan historiaa, tärkeimmät teoreetikot sekä sitä,
miten teoriat ovat näkyneet merisodassa. Kirjalle on myös selvästi ollut
tilausta, sillä edelliset suomalaiset merisodan taktiikkaa käsitelleet teokset
ovat 1920-luvulta. Kirjan kirjoittanut komentajakapteeni Ville Vänskä on
toiminut Merisotakoulussa taktiikan opettajana, joten ammattitaitoa löytyy.

Kirjan alussa Vänskä asettaa kaksi ensisijaista tavoitetta. Ensimmäinen
tavoite on kirjoittajan mukaan ”sytyttää lukijassa liekki merisodankäynnin
opiskeluun” ja toinen ”rohkaista lukijaa itsenäiseen ja luovaan
ajatteluun”. Nämä molemmat ovat johdettavissa merisotataidollisen ajattelun
kehittämiseen. Lähdeaineistona kirjassa on käytetty koti- ja ulkomaisia
ohjesääntöjä, tutkimuksia ja pääosin sotilaskoulujen opinnäytteitä sekä
muuta kirjallisuutta. Lähdeaineisto vaikuttaa hyvin asialliselta ja teksti on
varustettu alaviitteillä.

Liikkeelle merisodankäynnin historiasta

Ensimmäinen varsinainen osuus käsittelee merisodankäynnin historiaa ja
kehittymistä. Lähtökohta on perinteisen sotahistoriallinen ja tavoitteena
suurempien kokonaisuuksien ymmärtäminen. Varhaisimmat merkinnät
merisodankäynnistä ovat Egyptin ajalta tuhansien vuosien takaa, joten sieltä
lähdetään liikkeelle. Myös kreikkalaiset ja roomalaiset käsitellään
pikaisesti. Merkittäviä vaikuttavia tekijöitä ajan mittaan olivat purjeet ja
tykit, höyryvoima ja panssarointi. Kotimaisilta vesiltä varhaisin merisodan
esimerkki on Ruotsinsalmen taistelu vuodelta 1790. Muutoksia peilataan suhteessa
kehitykseen ja uusiin tapoihin käydä merellisiä taisteluita.



Kuva: Egyptiläiset taistelevat merikansoja vastaan. Hautareliefi Medinet
Habusta. (Wikimedia Commons)

Merisodankäynnin kehittymistä tarkastellaan Tsushiman taistelun (1905) kautta
kohti ensimmäistä maailmansotaa. Mukaan otetaan myös lentokoneiden käyttö
merisotatoimissa ja lentoaseen tuoma kolmas ulottuvuus, joka muutti kehitystä
merkittävästi. Myös maihinnousuoperaatioilla on ollut oleellinen merkitys
merisodankäynnissä. Maihinnoususotatoimen kehittymistä Vänskä esittelee
kolmen eri maihinnousun kautta: Gallipolli 1915, Normandia 1944 ja Falkland
1982. Kaikki ovat hyvin perusteltuja esimerkkejä.

Seuraavana käsittelyyn tulevat (meri)sotataidon teoriat ja teoreetikot. Osansa
saa myös meri ja sen ymmärtäminen. ”Merisodankäyntiä ei voi ymmärtää,
jos ei ymmärrä itse merta.” (Vänskä, 59.) Tähän on muutama hyvin
yksinkertainen peruste: pitää esimerkiksi olla liikkumiseen tarvittava
apuväline ja teknologia, joskus on palattava maihin ja lisäksi on huomioitava
meren taloudellinen merkitys. Nämä on syytä muistaa kirjaa lukiessakin.
Vänskä käsittelee myös merisodan erikoispiirteitä sekä esimerkiksi
rannikkopuolustuksen teoriaa. Hän listaa lisäksi tyypillisiä suurvaltojen
merivoimien tehtävätyyppejä, jonka jälkeen siirrytään tarkastelemaan
Itämerta toimintaympäristönä. Itämeren käsittely on ajatuksia
herättävää läpi kirjan.

Tärkeimmiksi merisodan teoreetikoiksi mainitaan yhdysvaltalainen Alfred Thayer
Mahan (1840–1914) sekä britti Sir Julian Corbett (1854–1922). Näiden
ajattelun lisäksi esitellään lyhyesti myös ranskalainen Raoul Castex ja
saksalainen Wolfgang Wegener. Teorioiden lisäksi otetaan myös tarkasteluun
merisotataktiikka, jolle termille ei tunnu löytyvän yleispätevää
määritelmää. Merisotataktiikan elementeiksi Vänskä määrittelee
taktiikan, tekniikan ja johtamisen, jotka ovat kaikki suhteessa toisiinsa.
Suomalaisen operaatiotaidon ja taktiikan kehitys vie kirjan jälleen historian
tarkasteluun, mutta myös nykypäivän esimerkkeihin. Hyvin mielenkiintoinen
osuus on merisodan teorian ja taktiikan käsittely Suomen merivoimien tehtävien
kautta.

Yleisestä sotataidosta merisotaan, maailman meriltä Itämerelle

Useammassa luvussa käsitellään sotataidon teemoja ensin yleisellä tasolla,
jonka jälkeen siirrytään meriympäristöön. Samalla lailla monessa
yhteydessä eritellään esimerkkejä valtameriltä ja suurista laivastoista,
jonka jälkeen peilataan Suomen toimintaympäristöön, eli toimintaan
Itämerellä. Ero on merkittävä.

Kirjan rakenne antaa paikoitellen aihetta kritiikkiin. Esimerkiksi luku
"Klassiset taktiikat merisodankäynnissä" on sijoitettu kirjaan heti
nykypäivän merivoimien tehtävien kuvaamisen jälkeen. Tämä hyppäys Suomen
merivoimista antiikin soutulaivastoon aiheuttaa pientä hämmennystä. Muutenkin
kirjan alkupuoli vaikuttaa paremmin jäsennellyltä kuin loppupuoli. Tähän
saattaa vaikuttaa se, että loppupuolella lukuja on useampia ja ne ovat
lyhyempiä. Rakenteessa ei tietenkään voi olla mitään yhtä ja oikeaa tapaa,
mutta pienellä hiomisella lukukokemus olisi voinut olla vielä parempi.



Kuva: Venäjän Itämeren laivaston aluksia Helsingin pohjoissatamassa
maaliskuussa 1918. (Helsingin kaupunginmuseo)

 

Historiallisten esimerkkien ohella kirjassa ollaan kiinni myös tiukasti
nykypäivässä, kuten alaotsikossa luvataan. Näistä nykypäivän asioista
erityisen mielenkiintoinen osuus oli alaluku "Uudet uhat merisodankäynnissä".
Maailman meno on muuttunut ja niin myös merelliset uhat. Näistä mainitaan
esimerkiksi asymmetriset uhat ja merirosvous. Somalian merirosvojen taktiikasta
lukeminen oli kiinnostavaa. Uutisten maininta siitä, että merirosvot ovat
esimerkiksi kaapanneet jonkin aluksen, saa huomattavasti paljon enemmän
syvyyttä kun on lukenut yleiset taktiset periaatteet, joita merirosvot ovat
käyttäneet.

Lopetusluvussa Vänskä vetää lyhyesti yhteen merisodankäynnin
kehityslinjoja, joista kylmän sodan jälkeen merkittävimmäksi nostetaan
muutos valtamerioperaatiosta lähempänä rannikkoa tapahtuviin operaatioihin.
Vielä aivan lopuksi Vänskä esittää myös vision merivoimista vuonna 2030,
mikä on mielenkiintoista luettavaa.

Tiivis ja ajankohtainen kokonaisuus

Yhdistelmänä teoria, historia ja nykypäivä toimii hyvin ja on perusteltu.
Historiaosuudet on pidetty hyvin lyhyinä, mikä tarkoittaa tiukkaa otetta ja
ettei aiheisiin voi paneutua kovinkaan syvällisesti. Se, onko tämä
ensisijaisesti hyvä vai huono asia, jää lukijan omien kiinnostusten
määriteltäväksi. Kirjasta löytyi myös hyvin ajankohtaisiin aiheisiin
ajateltavaa, nimittäin osansa saa myös vedenalainen toiminta ja kyky sen
tunnistamiseen. Kirjan kuvitus tukee tekstiä ja siihen on selvästi kiinnitetty
huomiota.

Kirja on selvästi (meri)sotilaille suunnattu, mutta myös laajalle yleisölle
hyvin luettavissa. Sotilaallisten termien ymmärtäminen on helpompaa varsinkin,
jos ennen kirjan lukemista lukaisee läpi loppuun liitetyn käsitteet ja
määritelmät -osion. Kirja antaa paljon ajateltavaa Suomen
toimintaympäristöstä ja Itämeren merkityksestä. Ansiona on mainittava
useiden tasojen yhdistäminen. Yleinen sotataito ja taktiikka sekä teoriat
tuodaan suurvaltamerivoimien toiminnan kautta myös Suomen omaan
toimintaympäristöön.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/