[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kiittämättömys oli kenraalin palkka

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Juha Vahe <juha.sukunimi at dnainternet.net> FM
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Iskanius, Markku: Ilmojen kenraali ja kiistelty komentaja J. F. Lundqvist
1940–1946. Docendo, 2015. 450 sivua.


Kiittämättömys oli kenraalin palkka
---------------------------------------------------------

Kenraaliluutnantti J. F. Lundqvist toimi 1930-luvun ja sotien ajan
ilmapuolustuksen komentajana. Kesästä 1945 kesään 1946 hän oli noin vuoden
ajan puolustusvoimien väliaikaisena komentajana. Kyseiseen aikaan Suomen
puolustusvoimissa kuohui ankarasti. Kuohunta aiheutti myös Lundqvistin oman
eron armeijasta. Lundqvist on jäänyt suurelle yleisölle tuntemattomaksi,
mutta Iskanius on löytänyt uutta, tärkeää ja mielenkiintoista tietoa,
etenkin hänen kaudestaan puolustusvoimien v.a. komentajana.

Eversti, sotatieteiden tohtori Markku Iskanius julkaisi 2013 Lundqvistin
elämäkerran ensimmäisen osan, joka käsitteli aikaa talvisotaan asti.
Valitettavasti kyseistä kirjaa Tuntematon kenraali J. F. Lundqvist ei ole
yhtään kappaletta Turun tiedekorkeakoulujen kirjastoissa. Koska silloinen
kustantaja Apali on mennyt konkurssiin, on kyseisen kirjan hankkiminen ilmeisen
vaikeaa eikä se ole ollut käytettävissäni. Huonon saatavuuden takia olisi
ollut suotavaa, että Iskanius olisi ainakin tiivistelmänluontoisesti
käsitellyt myös ensimmäisen kirjan sisältöä kirjasarjan toisessa osassa.

Saksassa jääkärikoulutuksen saanut Lundqvist palveli Suomessa 1930-luvun
alkuun asti kenttätykistössä, jolloin hänet siirrettiin ilmavoimien
komentajaksi. Lundqvistin koulutus ilmavoimissa rajoittui tähystäjäkurssiin.
Tilanne, jossa ilmavoimien komentaja ei lentämistä pahemmin tuntenut, oli
1930-luvulla kansainvälisesti varsin yleinen. Johtamista se ei kuitenkaan
helpottanut missään maassa.



Kuva: Jarl Lundqvist 1946. (Wikimedia Commons)

Martti V. Terä on kirjassaan Kesäkuun kriisi 1944 antanut kielteisen kuvan
Lundqvistista ilmavoimien sodanaikaisena komentajana. Terän mukaan Lundqvistin
nuiva suhtautuminen Saksaan ja etenkin Göringiin rajoitti Suomea hankkimasta
ilmapuolustuksen tarvitsemaa kalustoa Saksasta riittävästi. Myös Iskanius
kertoo Lundqvistin vastenmielisyydestä Göringiä kohtaan. Ilmavoimien kaluston
osto Saksasta sujui hitaasti. Iskaniuksen kuvauksesta saa vaikutelman, että
ilmavoimien hankinnoissa aktiivisia olisivat olleet muut kuin Lundqvist aina
Mannerheimia myöten. Iskaniuksella ei ole analyysia siitä, miten suotavaa oli,
että pienen maan kenraali tunsi voimakasta vastenmielisyyttä Saksaan kohtaan,
josta Suomi kuitenkin oli kovasti riippuvainen jatkosodan aikana.

Mahdoton tehtävä

Iskaniuksen kirjan tutkimuksellisesti antoisin osa kuvaa aikaa aselevosta
syksyllä 1944 kesään 1946, jolloin Lundqvist erosi puolustusvoimista. Ajat
olivat vaikeita, mutta toisaalta Suomen puolustusvoimien johdon järjestelyt
olivat ajoittain huonosti suunniteltuja. Kun kävi selväksi, että Erik
Heinrichs joutuisi jättämään puolustusvoimien komentajan tehtävät,
Mannerheim halusi ohjata tapahtumien kulkua nimittämällä nopeasti suullisesti
Lundqvistin puolustusvoimien väliaikaiseksi komentajaksi kesällä 1945.
Asianomainen sai itse ilmoittaa nimityksestään sekä alaisilleen että
valtioneuvostolle. Tällä järjestelyllä tehtävän aloitus tuskin olisi
voinut olla hankalampi.

Paasikivi puhui julkisuudessa Suomi-NL-seuran (SNS) jäsenyyden suotavuudesta ja
jopa Mannerheim suostui ilmoittamaan jäsenyyden olevan upseereille mahdollista.
Lundqvist liittyi itse seuran jäseneksi ja suositteli sitä toistuvasti
alaisilleen. Valvontakomission aikana sekä poliittisten konjunktuurien nopeat
muutokset että mahdottomuus taustoittaa asioita julkisesti johtivat hankaliin
tilanteisiin. Paasikiven tarkoitus oli estää vasemmistoa monopolisoimasta
idänsuhteita ja pyrkiä valvomaan esimerkiksi SNS:n toimintaa. Tällaisia
asioita ei voinut kuitenkaan ääneen sanoa ja upseeriston enemmistö lienee
päättänyt pysyä kommunistiseksi katsomastaan järjestöstä mahdollisimman
kaukana. Lundqvist puolestaan sai tästä ja eräistä muista ratkaisuistaan
takinkääntäjän maineen.



Kuva: Hitlerin vierailu Suomessa. Lentokone on Heinkel He 111 H-6. Vasemmalta:
kenraali Lauri Malmberg, Saksan ilmavoimien päämajoitusmestari Hans-Georg von
Seidel, ilmavoimien komentaja kenraaliluutnantti Jarl Frithiof Lundqvist ja
kenraalimajuri Ruben Lagus. (Sotamuseo/SA-kuva)

Lundqvistin kausi puolustusvoimien johdossa päättyi lähes tragikoomiseen
episodiin. Puolustusvoimia supistettaessa sodan jälkeen moni nuorehko ja
sodassa kunnostautunut upseeri oli joutunut lähtemään armeijasta puuttuvan
virkanimityksen takia. Niitä oli sodan aikana tehty vain vähän. Jotta
nuoremmille upseereille taattaisiin ylenemismahdollisuuksia, vapautettiin
armeijasta vanhempaa väkeä tehtäviin soveltumattomuuden takia. Tällä
järjestelyllä oli armeijassa periaatteessa laaja kannatus. Kenraalimajuri
Aaro Pajari oli jo talvisodan aikaan ollut terveydeltään heikko. Selvää
varmaan on, ettei kuusi vuotta lisää ikää ollut hänen erittäin heikkoa
kuuloaan tai vaikeaa sydänvikaansa parantaneet. Lundqvist antoi Pajarille
kehotuksen lähteä armeijasta, mutta tämä riitautti asian ja vetosi
sairaslomalla olleeseen presidentti Mannerheimiin. Jostain syytä Mannerheim
suuttui Lundqvistille ja moitti häntä kirjallisesti tavalla, joka aiheutti
Lundqvistin eroamisen armeijasta. Koko episodista on mahdotonta ymmärtää,
kuka siitä hyötyi tai miten se palveli Suomen etua. Pajari kuoli virkamatkalla
sydänkohtaukseen 1949.

Iskaniuksen valvontakomission aikaa kuvaavassa tutkimuksessa on paljon
sellaista, mikä puolustusvoimien virallisessa historiassa (Suomen
puolustusvoimat 1944-1974) on sivuutettu. Esiin tulee niin päämajan kuin
valvontakomissionkin pikkumaisuus, uutta tietoa silloisesta puolustuskomiteasta
eli puolustusrevisiosta sekä kuvauksia siitä, miten koko puolustusvoimat
suhtautui hyvin varauksellisesti itänaapuriin ja kuinka syksyllä 1944 äkkiä
solmittu ”ystävyys” oli varsin teennäistä.

Entä Lundqvist?

Oikeastaan ainoa varjopuoli Iskaniuksen uraauurtavassa tutkimuksessa on se,
ettei kirja miltään osin ole elämäkerta, vaan kuvaus asioista, jotka
liittyivät Lundqvistin virkatyöhön. Lukija ei saa käsitystä siitä, mistä
Lundqvist vaikutteensa ammensi tai mikä hänen henkilökohtainen osuutensa oli
ilmavoimien kehityksessä. Tekniikka eteni monissa maissa ja kehitystä seurasi
Suomen ilmapuolustuksessa moni muukin mies kuin Lundqvist, joka ei ilmeisesti
jättänyt jälkeensä paljoakaan yksityisiä muistiinpanoja tai kirjoittanut
muistelmiaan. Iskanius ei kerro montaakaan lausetta Lundqvistin
yksityiselämästä.

Puolustusvoimien suuressa organisaatiossa yhden ihmisen roolia lienee usein
vaikea löytää ja muistitietoa on hävinnyt paljon viimeistään 2000-luvulle
tultaessa. Varmasti Iskanius on tarkasti käynyt kaiken relevantin
lähdemateriaalin läpi ja kirjoittanut, mitä aineisto on mahdollistanut. On
tärkeää, että Suomen armeijan vaiheista 1940-luvulla on saatu sitä uutta
tietoa, mitä Iskaniuksen kirjassa runsaasti on.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/