[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Naiskohtaloita miesyhteisössä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Saressalo, Lassi <lassi.saressalo at elisanet.fi> dosentti, Turku
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kosonen, Matti; Ruotsalainen, Heidi: Agenttikoulun naiset. Lottana vakoilijoiden
ja kaksoisagenttien keskellä.. Tammi, 2015. 285 sivua.


Naiskohtaloita miesyhteisössä
---------------------------------------------------------

Matti Kososen ja Heidi Ruotsalaisen Agenttikoulun naiset täydentää kuvaa
suomalaisesta sotilasvakoilusta jatkosodan aikana. Teoksen näkökulma on
sotahistoriallinen mutta myös lottien kokemuksia valottava. Samalla tutustutaan
suomalaiseen kaukopartiotoimintaa Osasto Kuismasen kautta.

 

Matti Kosonen tunnetaan aktiivisena sotahistorioitsijana, joka on myös
syvällisesti perehtynyt viime sotien, erityisesti jatkosodan tiedusteluun,
vakoiluun ja kaukopartiointiin. Heidi Ruotsalainen on (vielä) hieman
tuntemattomampi Maanpuolustuskorkeakoulussa väitöskirjaansa viimeistelevä
tutkija, joka hänkin on perehtynyt jatkosodan kaukopartiotoimintaan ja kylmän
sodan Nato-vakoiluun.

Nyt nämä kaksi ovat yhdessä teroittaneet kynänsä ja lähteneet
tarkastelemaan suomalaisen kaukopartiotoiminnan ja vakoilukoulutuksen kenttää
naisten kertomusten kautta. Perusaineistona ovat lähdekirjallisuudessa mainitut
sotahistorialliset teokset, mutta uutena aineistona eri arkistojen materiaalit
ja sotatoimiin osallistuneiden miesten ja naisten haastattelut, joita ei kyllä
lähteissä ole ajoitettu. Jostain syystä tekijöiltä on jäänyt huomaamatta
Utin jääkärirykmentissä oleva Erillinen Pataljoona 4:n (ErP4) arkisto, jossa
on runsaasti tietoa Osasto Kuismasen toiminnasta.

Kokonaisuudessaan teoksessa on kyse siitä, millä tavalla suomen tiedustelu- ja
vakoilutoiminta oli organisoitu jatkosodan aikana. Sotilaallista tiedustelua
suorittivat rintamajoukkojen partiotiedustelun lisäksi erilliset
kaukopartio-osastot. Niitä oli neljä ja etelästä pohjoiseen
tiedustelualueittain lueteltuina: Osasto Vehniäinen, sittemmin 1/ErP4, joka
toimi Kannaksella ja asemasotavaiheen aikana Syväriltä etelään, Osasto
Kuismanen (2/ErP4) Laatokalta pohjoiseen, Osasto Marttina (3/ErP4) Karhumäen
suunnalla ja osasto Paatsalo 4/ErP4 Sallasta pohjoiseen ulottuvalla
suomalais-saksalaisella rintamaosalla. Osastojen nimet tulivat niiden
päälliköiden mukaan.



Kuva:Kaukopartion johtaja, kapteeni Kuismanen on juuri saapunut partiomatkaltaan
AKE:een. Manssila 1941, Kuva Borg, SA-kuva.

Kaukopartio-osastot olivat suoraan päämajan alaisia erillisyksiköitä, kunnes
ne yhdistettiin yhdeksi hallinnolliseksi pataljoonaksi (ErP4) 1.7.1943. Tuolloin
siirrettiin myös varsinaista kaukotiedustelutoimintaa rasittanut sotavankien
kuulustelu pois komppanioista. Sodan alkuvaiheessa osastot osittain itse tai
Päämajan avustuksella kouluttivat myös siviilitiedustelijoita, asiamiehiä,
agentteja, vakoilijoita – miten halutaan – ja toimittivat näitä vihollisen
selustaan. Olipa Osasto Marttinalla oma asiamieskoulutuspiste jatkosodan
alkuvaiheissa, mutta siitä luovuttiin tuloksia tuottamattomana. Myös Paatsalo
toimitti verraten runsaasti asiamiehiä yli rintamalinjojen Muurmanskin
suuntaan. Nämä asiamiehet olivat usein karjalaisia, johon oli saatu kontakti
jo ennen sotia.

Mutta varsinainen vakoojakoulutus tapahtui alkukuukausina Osasto Kuismaseen
kuuluneessa vakoojakoulussa, joka sijaitsi Äänislinnassa samoissa tiloissa
kuin kaukopartiomiehetkin. Aluksi tästä oli suurta hyötyä, kun
sotavankikuulustelut, sotasaalisasiakirjat ja muu saatu tieto voitiin yhdistää
tiedustelutiedoiksi eteenpäin lähetettäväksi. Mutta jo kesällä 1941, kun
vankien määrä väheni ja asiakirja-aineiston kertyminen loppui, tämä
toiminta eriytettiin erilliseksi yksiköksi, joka kulki nimellä ”osasto
Raski” johtajansa kapteeni Reino Raskin mukaan. Samalla tämän osaston
toimipaikka siirrettiin pois OsKun toimipaikasta. Molemmat toimivat edelleen
Äänislinnassa, kunnes OsKu keväällä 1942 siirtyi Kossalmelle,
parisenkymmentä kilometriä kaupungista pohjoiseen.

Vakoilun vaatimattomat tulokset

Osasto Raski toimi kaupungissa huhtikuuhun 1943 asti ja siirtyi sitten länteen
Sotjärven erämaakylään. Syynä olivat saadut tiedustelutiedot, joiden mukaan
vastapuoli tosissaan suunnitteli Raskin tukikohdan tuhoamista. Sotjärven vanha
karjalaiskylä oli todella erämaassa, se oli tyhjänä ja sinne vakoojakoulu
saatettiin turvallisesti siirtää. Toiminta myös tehostui, kun nyt voitiin
vapaaehtoisista sotavangeista värvätä toimintaan suurempia ryhmiä kuin
aiemmin Äänislinnassa. Marraskuussa 1943 vakoojakoulu, joka käytännössä ei
enää toiminut, siirrettiin pois Sotjärveltä – samasta syystä kuin se
sinne oli viety – ja viimeisin toimipaikka oli Ruokolahdella.

Vakoilutoiminnasta voidaan lyhyesti todeta, että sen tulokset olivat
kohtalaisen vaatimattomia. Usein kävi niin, että kun Suomessa koulutetut
asiamiehet ”peitelegendoineen” toimitettiin joko maitse tai yhä useammin
laskuvarjopudotuksin toiminta-alueilleen, he välittömästi ilmoittautuivat
paikalliselle KGB-toimistolle ja kertoivat kaiken tietämänsä Suomen oloista
ja vakoilukoulutuksesta. Osapuilleen puolet lähetetyistä ei koskaan palannut.
Palanneista aikamoinen joukko oli kaksoisagentteja, jotka olivat saneet
vakoiluohjeensa kotimaastaan. Kaiken kaikkiaan tuo toiminta oli varsin
monimutkaista ja sen pyörittäjänä oli varsinaisia vakoiluasiantuntijoita.
Lisätietoja tästä toiminnasta saa Mikko Porvalin teoksista Salainen
tiedustelija(Atena 2012) ja Vakoojakoulu(Atena 2010).

Lotat ja värvätyt naiset sotilasyksiköiden palveluksessa

Tähän kehykseen liittyvät myös Kososen ja Ruotsalaisen kertomukset naisista
sotilasyksiköiden palveluksessa joko lottatehtävissä tai värvättyinä
työntekijöinä. Lotat rekrytoituivat luonnollisesti Lotta-Svärd -järjestön
kautta koulutettuina toimisto-, huolto- tai radiosähköttäjätehtäviin.
Värvätyt taas olivat usein kaksikielisiä paikallisia naisia, jotka olivat
omiaan toimimaan kaksikielisissä työyhteisöissä. Kirjassa kuvataan naisten
oloa ja tehtäviä sekä yleisesti että henkilökohtaloiden ja -kuvausten
kautta.



Kuva: Radistilotta Kuva: Pala Suomen Historiaa, Lottavalokuvat.


Jossain määrin lukijaa häiritsee se, ettei aina tiedä kuvataanko naisten
työtä OsKussa vai Osasto Raskissa – naiset kun komennettiin tarpeen tullen
osastosta toiseen. Mutta selvästi tulee esiin se, miten miehinen työyhteisö
kohteli naissukupuolta arvokkaasti joitain harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta.
Toki romanssejakin – sittemmin myös avioliittoon johtaneita – kohdataan,
mutta myös suurta surua, kun läheinen mies jäi partiomatkalle eikä sieltä
palannut. Nämä tapaukset koskevat pääasiassa Oskussa palvelleita. Raskin
osastossa rajat olivat toki tiukemmat, olivathan vakoojakoulutettavat vierasta
väkeä ja tuskin juuri heidän paluuseensa uskottiin. Mutta kyllä sielläkin
saatettiin kiintyä.

Kirjan pääjuonne loppuu sodan päättymiseen, jolloin osa asiamiehistä,
luottovangeista, kouluttajista mutta myös varsinkin inkerinsuomalaisista
kaukopartiomiehistä ja tiedustelun johtotehtävissä palvelleista lähti
punaista Valpoa pakoon Ruotsiin, jotkut Venezuelaan, Yhdysvaltoihin, kuka
minnekin. Joku, niin kuin Raskissa palvellut kapteeni Komulainen jatkoi Naton
leivissä vakoilutoimintaa muutaman suomalaisen kaukopartiomiehen kanssa – ja
sekoitti vielä tyttärensäkin tähän mukaan.

Saksalaisten vakoilu Suomessa Lapin sodassa

Jokseenkin irrallisena loppukappaleena tarjotaan yllättäen näkemys
saksalaisten vakoilutoiminnasta Suomessa maailmansodan loppuvaiheissa, jolloin
käytiin Lapin sotaa saksalaisia vastaan. Kyse oli joukosta saksalaismielisiä
sotilaita ja siviilejä, jotka vielä uskoivat Saksan voittoon ja valmistelivat
vastarintaliikettä Suomessa. Joukkoon värvättiin sekä entisiä SS-miehiä
että saksalaisten vangiksi jääneitä suomalaisia sotavankeja. Toimintaan
kytkettiin myös saksalaisten mukana maasta poistuneita suomalaisia naisia,
joita käytettiin mm. toimisto- ja radiotiedustelutehtävissä. Tämä lisäluku
teoksessa vaikuttaa keinotekoiselta eikä oikein istu ilmeisesti kustantajan
kehittämään kirjan nimeen.

Teoksessa on viittausjärjestelmä, mielestäni tosin kuitenkin hieman
”harva”, koska tekstistä löytyy kohtia, joiden lähteisiin olisi ollut
syytä viitata. Mutta ehkä uudenlainen kirjoitustyyli johtaa siihen, että ns.
tunnettuja ja julkaistuja tietoja ei tarvitse enää niitä käytettäessä
nootittaa. Henkilöhakemisto täydentää kokonaisuutta.

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/