[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Muistokirja Klaus Mäkelästä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Timo Toivonen <timo.v.toivonen at utu.fi> professori (emer.), Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Hakulinen, Auli ; Jaakkola, Risto (toim.): Klaus Mäkelän tekstit, teot ja
elämä. Sosiaalipoliittisen yhdistyksen julkaisuja 65, 2014. 216 sivua.


Muistokirja Klaus Mäkelästä
---------------------------------------------------------

Vuoden 2013 lopulla kuollut sosiologi Klaus (”Klasu”) Mäkelä oli
Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen pitkäaikainen johtaja ja epäilemättä
yksi 1960-luvun uusvasemmiston kärkihahmoja. Hänestä julkaistiin nopealla
aikataululla muistokirja jo viime heinäkuussa.

Klaus Mäkelä oli mukana keskeisenä henkilönä ja alkuunpanijana monissa
1960-luvun liikkeissä kuten Sadankomiteassa, Marraskuun liikkeessä ja Yhdistys
9:ssä. Muistokirjan artikkeleista monet ovat hauskoja ja oivaltavia, mutta
mukana on myös valitettavasti melko ponnettomia kontribuutioita. Vaikka
kyseessä onkin muistokirja, jotenkin analyyttisempää ja kriittisempää
otetta olisi kaivannut.

Kirjoittajia kirjassa on kaikkiaan 31, joista useimmat ovat tunnettuja
tutkijoita ja vaikuttajia – erityisesti 60-lukulaisina tunnettuja. Mäkelä
oli lukenut ja hän liikkui sujuvasti tieteen rajojen yli oikeustietieteistä
kielitieteisiin. Tämä näkyy myös kirjoittajakunnan koostumuksessa. Kirjan
artikkelit ovat lyhyitä ja helppolukuisia - mutta usein melko pinnallisia.
Mutta mukana on myös verraten seikkaperäisiä tekstejä kuten Pia
Rosenqvistin, Astrid Skrettingin ja Kerstin Steniuksen artikkelit.

Tällaisia muisto- ja juhlakirjoja on kahta tyyppiä. Ensimmäisessä tyypissä
kaikkien kirjoittajien, ystävien ja kollegoiden, tekstien keskeinen henkilö on
juuri hän, jota juhlitaan tai muistellaan. Toisessa tyypissä kirjoittajat taas
tuottavat tekstinsä omista aihepiireistään, ja muistamisen tai juhlinnan
kohde ei esiinny jutuissa kuin satunnaisesti. Suurin osa tällaisista kirjoista
on siltä väliltä, mutta Mäkelän muistokirja kuuluu melko puhtaasti
edelliseen tyyppiin.



Kuva: Klaus Mäkelä ja Kettil Bruun 1970-luvulla, Elina Haavio-Mannila.

Elämäkerrallinen katsaus puuttuu

Vaikka kyseessä ei olekaan elämäkerta Klaus Mäkelästä, niin olisin silti
odottanut edes lyhyttä elämäkerrallista katsausta: milloin Klaus
Mäkelä syntyi, milloin tuli ylioppilaaksi, mitä hän opiskeli, millainen oli
hänen työuransa? Tämä puute on yksi osoitus siitä, että kirja on aika
lailla sisäänlämpiävä ja herättää varmasti paljon kysymyksiä niissä
lukijoissa, jotka tuntevat Klaus Mäkelän korkeintaan nimeltä.

Kirjan artikkeleista monet ovat hauskoja ja oivaltavia kuten Tapani
Brotheruksen, Ilkka Taipaleen, Risto Heiskalan ja Risto Jaakkolan tekstit, mutta
mukana on myös valitettavasti melko ponnettomia kontribuutioita, jotka
vaikuttavat vähän väkisin tehdyiltä.

Kirjassa on luettelo Klaus Mäkelän teksteistä mutta vain niiltä osin, kun ne
on mainittu tässä muistokirjassa. Lisäksi tekstien alkuperäistä
julkaisufoorumia ei ole mainittu, mikäli ne on julkaistu jo toisessa Mäkelän
tekstejä sisältävässä kokoomateoksessa. Tällainen ei ole vakuuttavaa. Yksi
tällainen puuttuva julkaisu on Pekka Sulkusen kirjasta The Saturated
Society,Sosiologia-lehteen kirjoitettu arvostelu Tyylit ja rakenteet (2010),
jossa Mäkelä voimakkaasti korostaa yhteiskunnan rakenteiden tutkimusta eikä
ollenkaan hyväksy noin vain teesiä luokkajaon katoamisesta.

Voi tietysti olla niinkin, että koska Mäkelä kirjoitti paljon, hän ehkä
suhtautui sangen suurpiirteisesti johonkin sellaiseen kuin julkaisuluettelon
laadintaan. Tällöin täydellisen julkaisuluettelon laatiminen Mäkelän
teksteistä olisi ollut nopealla aikataululla vaativa tehtävä.

Kirjaan sisältyy myös toistakymmentä valokuvaa, jotka on sijoitettu hiukan
mielikuvituksettomasti kirjan loppuun omaksi osastokseen. Jotkut kuvista ovat
kuitenkin erikoisen mielenkiintoisia ja tuovat muun muassa esiin Mäkelän
”muovikassi-kädessä-habituksen”. Monet kuvista ovat kuitenkin turhan
pieniä.

Teoksen esipuheessa luonnehditaan Mäkelää tutkijana ja kansalaisena
kirjoittamalla, että Mäkelä oli ”kansainvälisesti arvostettu
alkoholitutkija, tieteen kehittäjä, ajattelija, yhteiskunnallisten uudistusten
vaikuttaja, satojen intohimojen yhteiskuntatieteilijä ja suomen kielen
salarakastaja”. Mielestäni Mäkelää voisi kutsua yksinkertaisesti
 ”osallistuvaksi sosiologiksi”, kuten 1960-luvulla konservatiiviset
yliopistomiehet hänen kaltaisiaan kutsuivat, tai että Mäkelä harjoitti
burawoylaista ”julkista sosiologiaa” (public sociology).   Tällaisessa
sosiologiassa keskeistä ei ole niinkään ankara tiede vaan laajemman yleisön
kiinnostuksen herättäminen yhteiskunnan ilmiöihin kantaa ottamalla.
Esimerkiksi kun joskus 1990-luvulla Mäkelä piti silloisesta kiinnostuksen
kohteestaan puhetavoista vierailuluennon Turussa, hän esitti teesin, jonka
mukaan suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole sellaisia luokka- ja alue-eroja
puheessa kuin vaikkapa brittiläisessä tai ranskalaisessa yhteiskunnassa. Kun
sitten kysyin häneltä, minkälaiseen aineistoon ja tutkimukseen hän
väitteensä perustaa, hän ikään kuin ohitti kysymykseni turhana
nipottamisena.

1960- ja 1970-luku olivat suomalaisessa sosiologiassa vahvasti
”rakennesosiologian" aikaa: ihmisten käyttäytymiseen vaikuttivat ennen
kaikkea yhteiskunnan rakenteet kuten luokka- tai aluerakenne. 1980-luvulla
tapahtui kielellinen käänne ja yhteiskunnallisia ilmiöitä alettiin tutkia
semiotiikan kautta. Ääritulkinnoissa yhteiskunnallinen eriarvoisuuskin oli
vain eräs puhetapa, diskurssi, yhteiskunnasta. Taisi olla niin, että yhteen
aikaan hyvin monen sosiologin johtava teoreetikko oli esimerkiksi Saussure eikä
kukaan perinteinen sosiologi. Tämän suuntauksen johtavia lanseerajia oli
Suomessa Klaus Mäkelä.

Diskurssianalyysilla oli varmasti oma tärkeä tilauksensa, mutta yhteen aikaan
se näytti kokonaan syrjäyttävän ”rakennesosiolgian” varsinkin
yliopistoissa. Jonkinlainen arvio siitä, miten siunauksellista tämä on
suomalaiselle sosiologialle ollut, olisi ollut paikallaan. Joka tapauksessa
rakennesosiologiaa on taas 2000-luvulla alettu arvostaa, kuten Mäkelä itsekin
yhdessä viimeisistä teksteistään on tehnyt, mutta selvä kuilu on jäänyt
rakennesosiologian ja lingvistisen suuntauksen väliin.

Yksi Mäkelän vetämistä instituutioista on ollut vuodesta 1971 asti toiminut
lukupiiri, jossa luetaan sekä ajankohtaista yhteiskuntatieteellistä
kirjallisuutta että klassikkoja kuten Marxia. Weberiä, Durkheimia. Kirjasta
käy ilmi, että viimeisinä vuosina Mäkelän kiinnostuksen kohteiksi nousivat
myös skottilaiset valistusfilosofit ja taloustieteilijät kuten David Hume,
David Ricardo ja Adam Smith. Tämä todistaa Mäkelän kiinnostuksen
laaja-alaisuudesta, sillä lienee aika epätavallista, että sosiologin
intressipiiriin kuuluu sekä kielellinen käänne että tiukan analyyttinen
skottilainen valistus. Koska itse kirjoitin jo 1980-luvun alussa pari artikkelia
Adam Smithistä (Adam Smithin merkitys yhteiskuntaluokkien teorialle ja Adam
Smithin moraalifilosofian pääpiirteet) ja pidin luentosarjankin Ricardosta,
kysyin kerran Mäkelältä, aikooko hän julkaista jotain tämän
kiinnostuksensa tiimoilta? Mäkelä vain murahti ja sanoi harkitsevansa asiaa.
En tiedä, julkaisiko jotain? Mutta sekin oli Mäkelää, että lanseerattiin
monia asioita ja herätettiin muissa ihmisissä mielenkiintoa kyseisiin
asioihin, mutta omalta osalta asia jätettiin silleen.

Pokeria Katmandussa

Kirjassa kerrotaan myös Mäkelän harrastuksista. Näistä kenties
odottamattomin lienee ollut intohimoinen pokerinpeluu. Itse sain tietää
tästä Mäkelän vakavamielisestä harrastuksesta Katmandussa Nepalissa. Vuoden
1986 sosiologian maailmankongressi pidettiin New Delhissä. Kongressin jälkeen
oli järjestetty matkoja paitsi eri puolille Intiaa myös Nepaliin tai jopa
Bhutaniin. Olimme Ahti Laitisen kanssa ainoat suomalaiset erään tanskalaisen
matkatoimiston reissulla Nepalissa. Yövyimme Kalla-nimisessä hotellissa.
Eräänä päivänä saavuimme kirkkaasta auringonpaisteesta hämärään
hotellin baariin, jossa ensin havaitsin Anttilan muovikassin ja sitten Klaus
Mäkelän, joka oli tullut Katmanduun omia teitään. Klasu kertoi olleensa
seuraamassa jotain uskonnollista juhlaa ja siellä väentungoksessa hänen
muovikassistaan oli varastettu lompakko. Nyt hän halusi pelata pokeria
ansaitakseen rahaa. Itse en ole ollut koskaan innostunut sellaisiin
epävarmoihin sijoituksiin kuin pokerinpeluuseen rahasta mutta suostuin tällä
kertaa. Olin kuitenkin pelatessani hyvin varovainen ja jätin pienenkin
nokituksen väliin, jos minulla ei ollut kunnon peliä. Tämä suututti
selvästi muuten niin joviaalia Klasua ja päätinkin kokonaan lopettaa
pelaamisen melko pian. Hän sätti minua ja olin aika lailla hämmästynyt.

Tällaiset kirjat eivät ole tavallisesti kohteeseensa nähden kovin
kriittisiä. Näin on tässäkin tapauksessa ja yhtään poikkipuolista sanaa en
Mäkelästä löytänyt. Päin vastoin Mäkelä tuntuu olleen monelle
kirjoittajalla suorastaan palvonnan kohde. ”Klausin korvaavaa yhdyshenkilöä
ei ole ilmaantunut. Eikä ilmaannu”, kirjoittaa eräs. Toinen taas mainitsee
Klaus Mäkelän ”olevan tällä hetkellä ehkä kansainvälisesti tunnetuimman
sosiologimme”. Voiko ylipäänsä kenestäkään objektiivisesti sanoa näin?
Jotenkin analyyttisempää otetta olisin kaikesta huolimatta kaivannut.

Tämän arvostelun voisi kuitenkin lopettaa mukaillen Risto Heiskalaa, joka taas
mukailee Klaus Mäkelän kirjoittamia suosituksia: Edellä sanotun pohjalta ja
äskeisestä kriittisestä arviosta huolimatta suosittelen erittäin
lämpimästi mitä suurimmalla mielihyvällä tämän kirjan pitämistä
suuressa arvossa.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/