[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Luontoharrastuksen monet muodot ja vaikutuskanavat

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Seija A. Niemi <seasni at utu.fi> FL, tietokirjailija, Turun yliopisto, Suomen
historia
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Santaoja, Minna: Rakkaudesta luontoon. Luontoharrastajat luonnonsuojelun
toimijoina. Tampere University Press, 2013. 307 sivua.


Luontoharrastuksen monet muodot ja vaikutuskanavat
---------------------------------------------------------

Minna Santaojan väitöskirja on pioneeritutkimus suomalaisesta
luontoharrastuksesta yhteiskunnallisena ilmiönä. Aihe on tähän mennessä
jäänyt ympäristöliikkeen tutkimusten ulkopuolelle. Santaoja tarkastelee
suomalaisen luontoharrastuksen moninaisuutta kolmen tapaustutkimuksen kautta.
Väitöskirjan aineisto koostuu haastatteluista, havainnoinnista,
lehtimateriaalista, asiakirjoista ja internetaineistosta.

Minna Santaoja tarkastelee suomalaisen luontoharrastuksen moninaisuutta kolmen
tapaustutkimuksen kautta. Tapaukset muodostavat ajallisen kaaren
luontoharrastuksen alkuajoista tähän päivään. Yksittäisten tapausten
analyysi muodostaa myös jatkumon yleisestä yksityiskohtaiseen. Santaoja
selvittää harrastajayhteisön sisältä ja ulkoa käsin
tapaustutkimusmetodologian avulla luontoharrastajien toimijuuden eri puolia ja
harrastajien toiminnan mahdollisuuksia.

Tutkijan ja tutkittavan suhde

Kirjan alussa Santaoja toteaa, että tutkijan ja tutkimuskohteen kohtaamisista
puhutaan ja kirjoitetaan vähän. Hänen mielestään tutkijalla on kuitenkin
taipumus kasvaa kiinni tutkimusaiheeseensa niin, ettei lopulta ole mahdollista
ajatella yhtä ilman toista. Se, että hänen tutkimuskohteekseen valikoitui
luontoharrastus, on hänen mielestään eräänlainen paradoksi, koska hän ei
koe oikeastaan olevansa luontoharrastaja vähänkään vaativammassa mielessä.
Se on ehkä liian vaatimattomasti sanottu, sillä sen jälkeen, kun hän aloitti
ympäristöpolitiikan opintonsa Tampereen yliopistossa 2000-luvun alussa hän on
hankkinut melkoisen kokemuksen luontoharrastuksen alalla. Aloittaessaan
opiskelun hän liittyi Suomen luonnonsuojeluliiton ja paikallisen Tampereen
ympäristönsuojeluyhdistyksen jäseneksi. Nopeasti hän oli sekä
yhdistyslehden taittaja että pian sen päätoimittaja, sitten yhdistyksen
hallituksen jäsen ja pari vuotta puheenjohtajanakin.

Luontoharrastajien esiin nostamat kysymykset alkoivat kiinnostaa Minna Santaojaa
niin paljon, että hän otti ne ympäristöpolitiikan kandidaatintutkielmansa ja
pro gradunsa aiheiksi. Väitöskirjatyönsä aiheeksi hän otti
luontoharrastajien tiedontuottajan roolin. Luontoharrastajat ovat hänen
mukaansa varsin vaikutusvaltainen joukko, eräänlainen hyvin pidetty salaisuus
– mustia hevosia, jotka tekemillään luontoselvityksillä pääsevät
kulissien takana vaikuttamaan esimerkiksi maankäytön suunnitteluun.

Ympäristökansalaisuus

Minna Santaoja toteaa, että luontoharrastajat toimivat luonnonsuojelussa paitsi
havaintotiedon tuottajina, myös käytännön luonnonhoitajina ja monilla muilla
tavoin ympäristökansalaisina. Ympäristökansalaisuus pitää sisällään
monenlaista tieteellistä ja taiteellista toimintaa, jossa tuotetaan
merkityksiä ihmisen ja muun luonnon suhteesta.

Santaojan mukaan luontoharrastuksen taustalla on affektiivinen ja emotionaalinen
suhde luontoon. Väitöskirjassaan hän pyrkii hälventämään rationaalisen ja
emotionaalisen luonnonsuojelupuheen rajaa osoittamalla, että myös virallisen
luonnonsuojelun pohjana olevan tiedon taustalla on harrastajien ja
ammattilaisten affektiivinen luonnon tunteminen. Hänen mielestään rakkautta
luontoon ei pitäisi perustella tieteen tai hallinnon kielellä. Sitä ei
myöskään pitäisi vähätellä, sillä kiintymys luontoon toimii motivoivana
tekijänä niin luonnonsuojelun ja -tutkimuksen ammattilaisille kuin
luontoharrastajillekin. Hänestä luontoharrastus on moninaista, monille
yhteiskunnan ja kulttuurin alueille ulottuvaa toimintaa, joka avaa tilaa
uudenlaiselle ympäristökansalaisuudelle.

Harrastajat osallistuvat luonnonsuojelun tavoitteiden ja toimenpiteiden
määrittelyyn. Luonnonharrastajien asema luonnon tuntijoina on tunnustettu,
mutta harrastajien ja hallinnon intressit eivät aina osu yksiin. Toisaalta raja
harrastajien ja ammattilaisten välillä ei ole selväpiirteinen; se määrittyy
asiantuntijuuden mukaan. Harrastajayhteisönkin sisällä käydään rajanvetoa
sen suhteen, keiden havainnot kelpaavat ja minkälainen luontoharrastus on
“oikeanlaista”.

Luonnontieteillä on Santaojan mukaan ollut keskeinen asema
ympäristökysymysten ja -ongelmien havaitsemisessa, todentamisessa,
hahmottamisessa, rajaamisessa ja ratkaisujen etsimisessä. Hänestä
monimutkaisten ympäristöongelmien ratkaisemiseksi on kurkoteltava niiden
raja-aitojen yli, joita vallitsee tieteen ja taiteen, tutkimuksen ja
kansalaistoiminnan tai luonnontieteen, yhteiskuntatieteiden ja humanististen
tieteiden välillä. Luontoharrastajilla on tärkeä rooli yhteiskunnassa. He
antavat luonnolle äänen ja rakentavat käsityksiämme luonnosta. Santaoja
toteaa, että luontoharrastus muuttuu yhteiskunnan muutosten mukana. Siksi
harrastuksen eko-sosiaalisen dynamiikan tarkastelu on tarpeen
luontoharrastajien, ja viime kädessä luonnon kanssa muodostamamme yhteisön
toimintamahdollisuuksien hahmottamiseksi.

Kolme tapaustutkimusta

Tampereen seutu asettui luonnostaan Santaojan tutkimusalueeksi: hän itse asuu
siellä, on aktiivisesti osallistunut alueen luontoharrastustoimintaan ja
lisäksi seudun luontoharrastus on valtakunnan mittakaavassa harvinaisen
aktiivista ja monipuolista. Santaoja valottaa kirjassaan sekä Tampereen alueen
että yleensä Suomessa toimivien yhdistysten historiallisia vaiheita, niiden
monipuolista toimintaa ja laajoja verkostoja. Suomessa on yhteensä noin 15 000
luontoharrastajaa, joista kaksi kolmasosaa on lintuharrastajia. Toiseksi suurin
joukko toimii yhdistyksissä, jotka keskittyvät tiettyyn eliöryhmään. Suomen
suosituin luontoharrastusmuoto on ehdottomasti kalastus: vapaa-ajan kalastajia
vuonna 2010 oli 1,7 miljoonaa. Metsästäjiä puolestaan vuonna 2008 oli 326
600.

Minna Santaoja käsittelee aihettaan kolmen tapaustutkimuksen kautta.
Ensimmäinen käsittelee luonnontieteellisen museon perustamishanketta
Tampereella. Se kertoo, miten haaveesta tuli totta ja mitä siitä seurasi.
Toinen tapaustutkimus kertoo valtakunnallisen lintuhavaintoaineiston
kokoamisesta, miten lintuharrastus organisoitui teknologisesti, kun kerätyn
aineiston avulla selvitettiin lajiston levinneisyyttä lintuatlaskartoituksen
tueksi. Kolmas tapaus esittelee Ahtialanjärven suojelua ja kunnostusta
Pirkanmaalla, jossa yhtä sisämaan parhaista lintujärvistä kunnostettiin
taidekäsityönä.

Tapaustutkimusten avulla Minna Santaoja on selvittänyt luontoharrastajien
omaksumia tehtäviä ja heille avautuvia toimintatiloja, yksilöitä yhteisön
toimintatilan avartajina ja toimintatilan rajoituksia. Hän on analysoinut
luontoharrastajien tietoa ja tiedon laatua, pohtinut heidän ja hallinnon
ontologioita sekä kulkenut luontoharrastajien seurassa erilaisten tietojen
kentillä, kuten evidenssitiedon ja kosmopoliittisen tiedon alueilla. Hän on
pohtinut täydellisen luontotiedon utopiaa ja sitä, miten tietokäytäntöjen
performatiivisuus rajaa toimintatilaa. Santaoja onnistuu tuomaan hyvin esille
ympäristökansalaisuuden käsitteen ja sen elementit.

Muuten sujuvasti kirjoitettua ja kiinnostavaa kirjaa vaivaa ajoittainen
repaleinen käsittely. Esimerkiksi luontoharrastusta ja luonnonsuojelua
käsitteleviä historiaosasia on ripoteltu pirstaleisesti eri lukuihin. Santaoja
käsittelee luontoharrastuksen ja luonnonsuojelun historiaa johdannon lisäksi
melko laajasti myös luvun 2 alussa, jossa puhutaan ensimmäisestä
tapaustutkimuksesta. Loogisempaa olisi ollut esittää historian taustatiedot
yhtenä kokonaisuutena jo johdantoluvussa.

Santaojan luontoharrastajan ja järjestötoimijan kautta hankkimat omat
kokemukset ovat olleet tärkeä tulkintaresurssi väitöskirjamateriaalin
analysoinnissa. Yhdistystoiminta on toiminut hänen kansalaisosallistumisensa
korkeakouluna. Tampere on tarjonnut hänelle valtakunnan mittakaavassa
poikkeuksellisen vireän luontoharrastustoimintakentän, jossa toimii runsaasti
luontoharrastajia, tutkijoita ja viranomaisia.

Minna Santaoja toimii tällä hetkellä Tampereen yliopiston
johtamiskorkeakoulussa ympäristöpolitiikan tutkijana ja tuntiopettajana.
Hänen erikoisalojaan ovat kansalaisosallistuminen, luontoharrastus,
monitasoinen ympäristöhallinta sekä tietokäytännöt ja asiantuntijuus.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/