[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Historiaa tuoppi kädessä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Seppo Sivonen <seppo.sivonen at uef.fi> Dosentti, Itä-Suomen yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Rissanen, Mika; Tahvanainen, Juha: Kuohuvaa historiaa. Tarinoita tuopin takaa..
Atena, 2014. 246 sivua.


Historiaa tuoppi kädessä
---------------------------------------------------------

Tunnetut ja ansioituneet tietokirjailijat Mika Rissanen ja Juha Tahvanainen ovat
julkaisseet kirjan oluen ja historian yhteyksistä. Kirjan
kahdessakymmenessäneljässä luvussa he esittelevät tarinoita, joissa olut on
tavalla tai toisella mukana. Tarinoissa liikutaan varhaiskeskiajalta
2000-luvulle. Oluen ystäville esitellään jokaisen luvun päätteeksi siinä
kuvattuihin tapahtumiin liittyvä olutmerkki. Vaikka kirja etenee
kronologisesti, voi sitä lukea myös teemoittain. Kertomukset liittyvät
uskontoon, taiteeseen, tieteeseen, urheiluun, sotaan, yhteiskuntaan ja
talouteen. Kirjan lähteinä on monipuolinen niin olutta kuin kirjan teemojakin
käsittelevä kirjallisuus.

Olut, kirkko ja taide

Kirjoittajien ilmaisun mukaisesti varhaiskeskiajan Euroopassa toimi kirkon ja
oluen liitto. Useissa luostareissa pantiin olutta ja varsinkin Belgia vaalii
edelleen tarkasti luostarioluiden saavuttamaa mainetta.

Saamme tietää paljon varsinkin Pyhästä Columbanuksesta, joka syntyi
itäisessä Irlannissa noin vuonna 540.  Palveltuaan kotisaarensa useissa
luostareissa Columbanus matkasi lähetystyöhön Manner-Eurooppaan. Legendojen
mukaan hän teki ihmetekoja Jeesuksen tavoin. Hän sai tilkan olutta ja kaksi
leipää riittämään 60:lle peltotöitä tekevälle munkille. Varhaiskeskiajan
osalta olisi ollut kiinnostavaa lukea viikinkien olutkulttuurista. Mielikuvissa
hurjat viikingit on helppo nähdä oluthaarikat käsissään ja kerrotaanhan jo
kristinuskon vaikutukseen piiriin joutuneiden viikinkien joulun olleen oluen ja
läskin riemujuhlaa. Viikingit valmistivat oluensa suomyrtistä.

Uskopuhdistaja Luther oli myös olutmiehiä. Tosin monet häneen liitetyt
oluttarinat jäävät vain anekdooteiksi, joiden todenperäisyydestä ei ole
varmuutta. Yksi näistä on usean saksalaisen kapakan seinällä oleva
mietelmä. ”Joka juo olutta, nukkuu hyvin. Joka nukkuu hyvin, ei tee syntiä.
Joka ei tee syntiä, pääsee taivaaseen.” Mikään aikalaislähde ei vahvista
mietelmää Lutherin sanomaksi.

Luostareista kirjoittajat siirtyvät tavernoihin. Tämä tapahtuu kertomalla
alankomaalaisten 1500- ja 1600-lukujen kuvataitelijoiden kapakkamaalauksista.
Tavernoiden ja maalaispitojen riehakasta elämänmenoa kuvasivat maalauksissaan
mm. Pieter Brueghel vanhempi ja Adriaen Brouwer. Itse taiteilijoita oluttuvassa
on esitelty aivan toiselta aikakaudelta. Kirjallisia pubiseurueita on varmaan
ollut kaikkialla Euroopassa, mutta tämän tietokirjan sivuille on päätynyt
luku oxfordilaisista kirjailijoista ja kirjallisuuden ystävistä, joilla oli
tapana kokoontua säännöllisesti kantakapakkaansa. Tuohon kirjailijaporukkaan
kuuluivat mm. Tarun Sormusten Herroista kirjoittanut J.R. Tolkien ja
Narnia-sarjan luoja C.S. Lewis.  Tämä The Inkglings-nimellä tunnettu seurue
kokoontui viikoittain varsinkin The Eagle and Child -pubiin vuodesta 1933
seuraavan vuosikymmenen loppuun.



Kuva: Eduard von Grützner (1846-1925) Olutta juova munkki

Urheilua oluen voimalla

Jos taiteilijat ovat kautta aikain siemailleet olutta, on se maistunut myös
urheilijoille. Nykyisin tuskin yllättää, jos Ranskan ympäriajossa vuosittain
joku tai useampikin pyöräilijä kärähtää dopingista. Kirjoittajat
toteavat, että urheilulla on pitempi yhteinen historia alkoholin kuin
raittiuden kanssa.

Oluen ja urheilun yhteyksiä kirjassa esitellään kahden esimerkin kautta.
Toinen on varsin kostean menneisyyden omaava Ranskan ympäriajo (Tour de France)
ja toinen Englannin panimoiden ja jalkapalloilun yhteistyö. Ensimmäinen
Ranskan ympäriajo ajettiin vuonna 1903 ja alusta asti ajajien huolto takasi
kilpailoille oluen riittävyyden etappikilpailuissa. Kun vuosina 1905 - 1912
kilpailtiin sijoituspisteistä eikä kokonaisajasta, piipahdus oluelle kilpailun
tiimellyksessä ei aiheuttanut romahdusta kokonaistilanteessa.

Eiköhän moni tappelu kilpailevien jalkapalloseurojen kannattajin kesken ole
käyty muutaman tuopillisen siivittämänä. Rissanen ja Tahvanainen eivät
kuitenkaan käsittele jalkapallohuliganismia vaan jalkapalloseurojen suhdetta
olutpanimoihin. He toteavat olutrahan virranneen jalkapalloon 1880- luvulta
lähtien. Vuonna 2013 Euroopan jalkapalloliitto UEFA ja panimokonserni Heineken
tekivät kolmivuotisen jatkosopimuksen (2015 - 2018) Mestareiden liigan
pääsponsorin asemasta. Useilla nimekkäillä jalkapalloseuroilla on oma
panimosponsori, esimerkiksi Liverpool FC:llä se on Carlsberg ja Evertonilla
thaimaalainen Chang. Vaikka alkoholin yhdistäminen jalkapalloiluun on
kyseenalaistettu, ei tilanne näytä lähivuosina muuttuvan. Oluttuoppi pysyy
jalkapallon ystävän kädessä niin katsomoissa kuin kotisohvalla tai
kantakapakassa. Tämä luo oivan markkinointitilaisuuden olutpanimoille ja
niiden olutmerkeille.  

Armeija marssii kaljalla

Armeija marssii vatsallaan. Niin usein olut ja sotaväki liittyvät yhteen,
että tuohon vatsaan mahtuu myös olut. Kirjassa kertomukset oluesta
sotatantereilla ovat historian ei kausilta ja tapahtumiltaan hyvin
erilaisia.  

Brysseliin ehkä tunnetuin nähtävyys on pikkarainen, vain 61 cm korkea
pissaava pikkupoika Manneken-Pis. Itse asiassa turistien katseltavana on vain
alkuperäisen patsaan tarkka kopio. Alkuperäinen patsas on sen lukuisten
varkauksien vuoksi turvassa Brysselin kaupunginmuseossa. Legendan mukaan
pissaava pikkupoika on Brabantin herttuakunnan vallanperilliseksi vuonna 1141
syntynyt Gottfried III. Isän kuoleman vuoksi juuri kävelemään oppimaan
Gottfried joutui taistelukentälle johtamaan sodankäyntiä pohjoisen kapinoivia
aatelisukuja vastaan. Taistelun tiimellyksessä pikkuvesseli lasketteli pitkät
pissasuihkut päin vihollista. Tämä ratkaisi taistelun Brabantin joukkojen
hyväksi. Hyvän suihkun takasi paikallinen lambic-olut, jota hänen
imettäjänsä  nautti tiuhaan tahtiin. Kerrotaanpa pojan itsekin naukkailleen
maidon lisäksi laimennettua olutta.

Olutta kaipasivat ruotsalaiset sotajoukot Saksassa 30-vuotisen sodan aikana,
Sandelsin soturit Koljonvirralla ja Flanderiin sijoitetut brittilentäjät
toisen maailmansodan aikaan. Sitä heille kuljetettiin kanaalin yli
huoltolennoilla Englannista mm. siiven alle kiinnitetyissä oluttynnyreissä.
Luvussa Olutta Kanaalin Yllä teknisistä asioista vähemmän kiinnostunut
saattaa saada jo yliannostuksen sotilaslentokoneiden teknisistä tiedoista.
Ensimmäisen maailmansodan Flanderin juoksuhaudoissa ryvettyneet saksalais- ja
brittisotilaat joivat olutta sulassa sovussa pitäessään taistelutaukoa
jouluna 1914. Tuolloin inhimillisyys pilkisti kesken raakalaismaisen sotimisen.
Tilapäisen aselevon aina vihollissotilaat nousivat juoksuhaudoistaan, pelasivat
jalkapallon ystävyysottelun ja siemailivat olutta.



Kuva: Oluttynnyrit asennettuina Spitfire-hävittäjän siipien alle.

Keväällä 1992 Bosnia ja Hertsegovinan pääkaupunki Sarajevoa piirittävät
serbijoukot katkaisivat kaupungin vuorilta vettä tuovat vesijohdot. Pelastus
tuli Sarajevska-panimolta. Se jatkoi keskeytyksettä oluen panemista
kolmivuotisen saarron ajan. Lisäksi panimon syvistä kaivoista pumpattiin
vettä ahdinkoon joutuneiden sarajevolaisten veden saannin turvaamiseksi. 

Kuohuva yhteiskunta

Sotakenttien lailla olut on ollut mukana yhteiskunnallisissa ja poliittisissa
mullistuksissa. Toimipa Puolassa 1990-luvun alun murroskautena lyhyen aikaa aina
parlamenttiin noussut Puolan oluenystävien puolue.

Pietari Suuri oli Venäjän uudistaja ja halusi eurooppalaisten esikuvien
mukaisesti lisätä oluen suosiota perinteisessä vodkamaassa. Osin tämä maan
ylä- ja keskiluokan osalta onnistui, mutta suurempi muutos Venäjän
alkoholikulttuurissa kuivui kokoon jo Pietarin elinaikana. Samansuuntainen
juomatapojen muutosprosessi käynnistyi Italiassa toisen maailmansodan jälkeen.
Köyhä maa ihaili amerikkalaisuutta ja kävi läpi yhteiskunnallisen muutoksen,
mihin liittyi oluen suosion kasvu. Tätä edesauttoi onnistunut oluen
mainostaminen ja markkinointi.

Saksa on puolestaan ikimuistoisista ajoista lähtien ollut ja on olutmaa. Kirjan
saksalaisia ”olutpoliitikkoja” ovat Adolf Hitler ja maan ulkoministerinä
vuodet 1923 - 1929 toiminut Gustav Stresemann. Julkisuudessa Hitler esiintyi
absolutistina, mutta kyllä hänellekin olut silloin tällöin maistui. Baijerin
maaseutuasunnolle Hitlerille toimitettiin kuukausittain erä tummaa, tosin alle
2 %:sta lageria. Varmasti tunnetuin Hitleriin liitetty olutjuttu on hänen
suorittamansa olutvallankaappaus. Kannatuksensa vahvistamiseksi kesällä 1921
Saksan natsipuoleen johtajaksi noussut Hitler kiersi ahkerasti olutkapakoita ja
julisti 8.11.1923 Bürgerbraukellerin oluttuvassa Münchenissa kansallisen
vallankumouksen alkaneen. Hanke tyrehtyi jo seuraavana päivänä.
Valtiopetoksesta tuomittuna Hitler istui runsaat kahdeksan kuukautta
vankilassa.  

Gustav Stresemann oli laatinut väitöskirjansa aiheesta Pullotetun oluen kaupan
kehitys Berliinissä. Hänen isänsä oli vehnäolutta pullottava tukkukauppias,
jonka kotitalossa toimi perheen pyörittämä baari. Kirjan mukaan Stresemann
vei valtiovieraat mielellään krouveihin tietäessään, että oluttuopin
ääressä voitiin hoitaa suhteita henkilökohtaisemmin. Varsin kaukaa haetulta
kuulostaa kuitenkin toteamus, että Stresemann olisi perustanut
ulkopolitiikkansa samoille periaatteille kuin tuoppien tarjoilu eli molemmissa
kyse oli tasapainosta.

Oluen ääressä viihtyi myös näytelmäkirjailija ja Tšekin tasavallan
ensimmäinen presidentti Václav Havel, jonka uraan mahtui 1970-luvun
alkuvuosina lyhyt työsuhde Trutnovin olutpanimossa. Presidenttinä Havel jatkoi
vierailujaan olutkapakoissa ja saman teki vuosina 2004 - 2011 ensin Irlannin
valtiovarainministerinä ja sitten pääministerinä toiminut Brian Cowen. 
Havelin tavoin Cowen joi oluensa mielellään kansan parissa. Irlannin talouden
nousukiidossa Cowenin oma ura eteni samalla tavalla, mutta kesällä 2008
alkaneen talouskriisin mukana romahti aikaisemmin suositun poliitikon ura.
Hyväntuulisesta ja seurallisesta miehestä leivottiin mediassa kuva
typerästä, laiskasta ja juopottelevasta ministeristä, joka oli johtanut
Irlannin talouden perikatoon.

Innovaatioita ja liiketoimintaa

Muun liiketoiminnan tavoin olutpanimot ovat hyötyneet uusista innovaatioista,
niin teknisistä edistysaskeleista kuin tieteellisistä oivalluksistakin. Vuonna
1835 nykyisin yhteen kasvaneet Nürnbergin ja Fürthin kaupungit yhdistänyt
Saksan ensimmäinen rautatie tarjosi uuden ja nopean kuljetusväylän
Nürnbergin Lederer-panimon oluelle. Oluttynnyrien kuljetuksen siirtäminen
hevoskuljetuksista rautatielle toi panimolle mainetta ja menekin lisäyksen.
Ranskalaisen mikrobiologin ja kemistin Louis Pasteurin 1860- ja 1870 -luvulla
tekemät bakteeri- ja mikrobitutkimukset johtivat puolestaan monella tavalla
oluen laatua hyödyttäviin tuloksiin. Hänen oluenpanon teoreettisia
lähtökohtia ja käytännön sovellutuksia käsittelevästä 1876
ilmestyneestä Tutkimuksia oluesta (Études sur la Bière) tuli kaikkialla
Euroopassa oluenpanijoiden raamattu.



Kuva: Nürnbergin Lederer-panimo oli ensimmäinen rautatietä oluen rahtauksessa
hyödyntänyt panimo

Oluen valmistusta ovat harjoittaneet köyhät ja rikkaat. Tartossa 1780-luvulla
kaupungin panimo-yhtiö oli jonkun aikaa aikaisemmin oluen valmistuksesta
vastanneiden kiltojen perheiden leskien ja orpojen käsissä. Panimo oli
osuuskunta, joka tarjosi toimeentulon jäsenilleen. Kirjan luku Kööpenhaminan
riitaisat Medicitkertoo suuremman luokan oluen panemisesta tanskalaisen
mahtipanimo Carlsbergin vaiheiden kautta. Liiketoiminnan ohella kirjoittajat
kertovat värikkäästi panimonomistaja Jacob Christian Jacobsenin ja hänen
poikansa Carl Jacobsenin valtataistelusta, riidoista ja sovinnosta mitä
jännittävimpänä sukudraamana. Luku on yksi kirjan parhaita ja liittyy oluen
historiaan ilman minkäänlaisia aasinsiltoja.

Vanhempi Jacobsen nimesi vuonna 1847 perustamansa panimon poikansa Carlin mukaan
Carlsbergiksi. Isän ja pojan valtataistelu vaikutti niin siviilielämässä
kuin myös liiketoiminnassa. Kun isä kannatti oluen pitkää
kylmävarastointia, nuoremman Carlsbergin mukaan varastointiaika olisi voinut
olla paljon lyhyempi. Kun isä halusi myydä entiseen tapaan oluen tynnyreissä,
suosi poika pullotettua olutta. 1870–luvun lopulla vanhemman Carlsbergin
johtama vanha panimo ja nuoremman johtama laajennusosa olivat toistensa
kilpailijoita. Katkenneet suhteet kuitenkin korjautuivat vielä ennen isän
kuolemaa vuonna 1877. Medici-nimityksen kirjoittavat antavat Carlsbergeille
molempien laajamittaisen taiteen keräämisen ja kulttuurin ja
hyväntekeväisyyden tukemisen vuoksi.  

Mika Rissasen ja Juha Tahvanaisen teos on paitsi tietopaketti oluesta ja oluen
valmistamista niin myös monipuolinen kokoelma koko Eurooppaa mullistaneista tai
kansallisesti ja paikallisesti tärkeistä tapahtumista. Joidenkin lukujen
osalta on todettava oluen jäävän niissä jopa varsin ohueksi sivujuonteeksi.
Esimerkkinä vaikka kertomus norjalaisen Fritdjof Nansenin vuosien 1892 - 1896
lopulta epäonnistuneesta pohjoisnavan valloitusretkestä, jota toki sponsoroi
Rignesin olutpanimo.

Kuohuvaa historiaa on sujuvasti kirjoitettu tietokirja. Nimensä mukaisesti se
on yhtä paljon jos ei enemmänkin kuin kuohuvaa olutta niin esseekokoelma
Euroopan kuohuvasta historiasta. Kirjan pääosassa ovat oluen lisäksi usein
yhteiskunnan merkkihenkilöt. Hyvin kirjaan olisi mahtunut jokin historiallinen
kertomus tavallisen rahvaan kapakkareissusta. Suomesta mukaan on päätynyt vain
upseeri ja herkkusuu Sandels ja hänen nimeään kantava olutmerkki. Miten
huikeita tarinoita olisikaan saanut Karjala-oluesta.

 



Kuva: Todennäköisesti ensimmäinen valokuva olutta nauttivista
herrasmiehistä. Hill & Adamson 1844. (Wikipedia)

 

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/