[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Sodan tuntemukset rintamamiesten valokuvissa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Jussi Jalonen <jussi.jalonen at uta.fi> FT, historiantutkija, Tampereen yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kleemola, Olli; Kinnunen, Aake; Kivioja, Virpi: Tuntemattomien sotilaiden
albumi. readme.fi, 2014. 287 sivua.


Sodan tuntemukset rintamamiesten valokuvissa
---------------------------------------------------------

Aikoinaan "uutena sotahistoriana" tunnettu sodan kulttuurihistoria ja
mentaliteettihistoria on vakiinnuttanut asemansa sotahistorian tutkimuksessa.
Eräänä osoituksena suuntauksen lopullisesta sulautumisesta valtavirtaan on
se, että uuden sotahistorian hengessä voidaan tehdä myös tyylikkäitä
suurelle yleisölle suunnattuja populaareja kuvateoksia. Tuntemattomien
sotilaiden albumi esittelee sarjan rintamamiesten ottamia yksilöllisiä
valokuvia ja tarkastelee näitä temaattisesti, kokemushistorian pohjalta.

Kotimaamme vaiheet toisessa maailmansodassa ovat kirjamarkkinoilla vetävä
aihe, eikä myyntitahti ole viime vuosina hidastunut. Prameiden suurteosten ja
perinteisten taistelukertomusten ohella kustantamojen listoilla komeilee
nykyisin myös niin sanottu uusi sotahistoria. Alun alkaen eräänlaisena
tutkimuksen vastakulttuurina syntynsä saanut suuntaus on nyttemmin varsin hyvin
popularisoitu ja nauttii omasta huomiostaan sotahistorian valtavirrassa. Olli
Kleemolan, Aake Kinnusen ja Virpi Kiviojan teosta voi pitää viimeisimpänä
aluevaltauksena uuden sotahistorian saralla.

Kommentaarein varustettu kirja on kokoelma sodanaikaisista valokuvista ja pyrkii
vangitsemaan nimenomaan sodan visuaalisen ilmeen. Uuteen sotahistoriaan kirja
assosioituu viittaamalla vahvasti aiempiin suuntausta edustaviin teoksiin sekä
myös oman lähestymistapansa kautta. Kuten teoksen otsikosta voi arvata,
poimitut valokuvat ovat sotilaiden itsensä ottamia, ja niissä välittyy täten
rivimiesten oma sotakokemus. Tässä mielessä kirjan voi halutessaan nähdä
täydentävän niitä teoksia, joissa on esitelty TK-miesten kuvamateriaalia
sekä sotalaitoksen uutiskuviin nojannutta propagandaa. Puolustusvoimat on
tunnetusti avannut oman kuvakeskuksensa toistasataatuhatta valokuvaa yleisön
käyttöön sähköisessä verkkopalvelussa. Tuntemattomien sotilaiden albumi
-teoksen kuvat on kerätty yksityisistä kokoelmista, ja niiden painopiste on
siinä, mitä kameraa kantaneet yksittäiset sotilaat itse halusivat sodasta
taltioida. Tekstiosissaan kirja myös pyrkii pohdiskelemaan niitä mietteitä ja
ajatuksia, jotka valokuvaajan silmää ovat kenties ohjanneet. Teos on nimensä
veroinen, sillä valtaosa kuvista on tosiaan tuntemattomiksi jääneiden
sotilaiden taltioimia ja aiemmin julkaisemattomia.



Kuva: Kirjan kuvitusta

Sodan arkipäiväisyys

Albumin tapa esittää valokuvat on pelkistetty ja koruton. Temaattisiin
lukuihin jaetuissa valokuvasarjoissa ei ole juurikaan hätkähdyttävyyttä,
mutta sitäkin enemmän sodan arkisuutta ja jokapäiväisyyttä. Käsittely
alkaa koulutuskauden aikaisista valokuvista, joissa esiintyvät huolitellut ja
toisinaan hyvinkin iloisissa ryhmissä poseeraavat nuorukaiset. Pääosin
jatkosotaa käsittelevän varsinaisen kuvakavalkadin pääpaino on otoksissa,
jotka esittelevät poseeraavia asetovereita, loputonta tarpomista itärajan
takaisessa metsämaastossa, kulkuvälineitä ja armeijan kalustoa, lepotaukoja,
vapautettujen ja vallattujen seutujen maisemia, siviiliväestöä sekä
asemasodan näennäisen leppoisaa elämää. Muuten mustavalkoisen kertomuksen
keskellä muutamat sotilasvirkamies Per-Erik Norellin ottamat AGFA-värikuvat
tarjoavat hätkähdyttävän eloisan ja välähdyksen sodanajan tunnelmista,
aikana jolloin värikuva edusti vielä uusinta uutta valokuvaustekniikan
saralla.



Kuva: Petroskoin pääaukio, jossa Leninin patsaan tilalle on nostettu
suomalainen tykki. Kirjan kuvitusta

Yksilön sotakokemus ja valokuvan vangitsema tarina saattavat toisinaan näkyä
pienissä yksityiskohdissa, kuten valokuvaan kuulakynällä piirretyssä
ristissä, joka on merkkinä kuvassa esiintyvän aseveljen myöhemmästä
kuolemasta. Ennen aikojaan katkenneen elämän arkisuus ja kuoleman
yksitoikkoisuus tulevat selväksi myös kaatuneita esittävissä valokuvissa.
Vainajia käsittelevän kuvasarjan johdannon kirjoittanut Kleemola on esittänyt
valokuvat yrityksiksi käsitellä sodan kauhunäkyjen herättämää pelkoa.
Lukijalle kuvien kompositio kertoo enemmänkin siitä, miten kuolema oli
pitkäveteiseksi käyneen sodan oloissa enää vain arkinen ja
joutavanpäiväinen tapahtuma.

Yksittäisen valokuvaajan halu ja motivaatio tallentaa ja ikuistaa arkiset
maisemansa on kiintoisa kysymys, jota kirjoittajat ovat teoksen kerronnallisessa
osuudessa käsitelleet onnistuneesti. Muutenkin kirja asettaa valokuvat
luontevasti kontekstiinsa. Teoksessa arvioidaan sitä, mitä valokuvat
mahdollisesti kertoivat sotilaiden mentaliteetista ja suhteesta valokuvien
välittämään maisemaan, sekä myös sitä, millaisessa ympäristössä
valokuvausta harrastaneet sotilaat joutuivat toimimaan. Sotatoimialueella
kohdistui sotilaiden yksityiseen valokuvausharrastukseen tarkkailu ja kontrolli,
ja ylipäätään kuvaaminen oli luvanvaraista toimintaa. Oma kiehtova
ilmiönsä oli teoksessa hyvin kuvailtu valokuvien kaupustelu. Kuvia otettiin
paitsi oman sotaretken kuvakokoelmaa varten, niin toisinaan myös varta vasten
myyntitarkoituksessa.



Kuva: Kirjan kuvitusta

Kansallisuudet kohtaavat

Neuvostoliittolaisesta vihollisesta otettuja kuvia esittelevä luku on teoksen
kiinnostavin katkelma. Hämmästyneet suomalaiset rintamamiehet napsivat kuvia
etenkin eksoottisia, vieraita kansallisuuksia edustaneista laajan
neuvostovaltakunnan sotilaista. Kirgiisi- tai tataarivangeista otetut kuvat
edustavat vähemmälle huomiolle jäänyttä ylikansallista sotakokemusta, jonka
luonnetta olisi voinut pohtia kirjassa enemmänkin. Sodan paradoksaalisuutta
alleviivaavissa kansallisuuskohtaamisissa tasapainottuu toisaalta vihollisen
vieraus ja muuttuminen pelkäksi saaliseläimeksi, toisaalta taas vihollisenkin
ihmisyyden tunnustaminen. Yhdessä valokuvassa suomalaiset sotilaat poseeraavat
surmaamansa neuvostosoturin ruumiin äärellä kuin hirviporukan miehet
kellistämänsä saaliin vierellä; toisessa kuvassa taas suomalainen
rintamamies kuljettaa ilmeisesti haavoittunutta puna-armeijan asetoveriaan
reppuselässä, kasvoillaan levollinen ilme.

Neuvostoyhteiskunnan herättämä mielenkiinto suomalaisessa tarkkailijassa
ilmenee myös valokuvissa vallatun Petroskoin urbaaneista maisemista,
hallintopalatseista sekä Leninin ja Stalinin patsaista. Sosialistisen
suurvallan pyrkimys rakentaa modernia maailmaa on ollut ilmeistä jopa Karjalan
kaltaisessa periferiassa, ja kaupunkimaisemat luovat kiintoisan kontrastin
maalaisidylliä kuvanneille otoksille Vienan ja Aunuksen neitseellisestä
Arkadiasta. Suomalaisten sotilaiden suhde maisemien kontrastiin herättää
lukijassa lisäkysymyksiä. Ovatko neuvostojohtajien patsaista ja palatseista
valokuvia ottaneet voitonvarmat sotilaat kokeneet tallentavansa tuhoon tuomitun
vihollisvaltakunnan katoavia monumentteja? Entä onko itäkarjalaista maaseutua
kuvatessa haluttu ikuistaa ne maisemat, jotka haluttiin jälleenrakentaa ja
kohottaa uuteen kukoistukseen odotetussa Suur-Suomessa? Sotilaiden ottamat kuvat
eivät tässä kenties tarkoitusperiensä puolesta juurikaan eroa virallisista
TK-miesten kuvista.

Kuvia myyntiin?

Neuvostoliittolaisista naissotilaista otetut kuvat puolestaan kertovat
omanlaisestaan esineellistämisestä. Etnisesti vieraiden sotilaiden ohella
myös vangiksi jäänyt ”venäläinen amatsoni” on ollut konkreettinen
osoitus siitä, kuinka suomalaiset rintamamiehet olivat kulttuurisesti
vieraaseen Terra Incognitaan tunkeutuneita tutkimusmatkailija-sotureita.
Naissotilas on kiikutettu oitis paikalla yhteiskuvaan suomalaisen
komppanianpäällikön kanssa, ja tämä on päässyt poseeraamaan seuralaisensa
vierellä miehenä, joka on saavuttanut voiton oudosta ja vieraasta, kaikki
inhimilliset voimavaransa liikkeelle laittaneesta vihollisesta. Oma lukunsa ovat
makaaberit ja perverssit valokuvat, joissa vihollisen kaatuneilta naissotilailta
on riivitty vaatteet yllä ja kuvattu heidät osittain tai kokonaan alastomina.
Tekstissä esitetty haastatteluihin pohjaava tulkinta siitä, että nämä
valokuvat on saatettu itse asiassa ottaa myyntitarkoituksessa, on kiinnostava
uusi näkökulma ja täydentää aiempaa psykologisointia seksuaalisten
patoutumien käsittelystä. Morbidilla pornografialla on tunnetusti markkinansa
myös rauhan oloissa.

Kuvapainotteisena tietokirjana teos on mukavan kompakti. Ennen muuta kyseessä
on katselukirja. Vaikka kirjoittajat ovat laatineet kuvasarjoille huolelliset ja
tietorikkaat johdannot sekä asettaneet kuvat sujuvasti kontekstiinsa, ei
lukijan omaa katselukokemusta suitsita tai ohjailla liiallisella rautalangasta
vääntämisellä. Itse kukin saa miettiä myös itse, mitä valokuvat lopulta
kertovat kameraa käytelleen sotilaan aatoksista tai tuntemuksista.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/