[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kannakselaisia sukupolvesta toiseen

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Merja Leppälahti <meleppa at utu.fi> filosofian lisensiaatti, Turku
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Ilonen, Anneli: Rajan lapset. Identiteettityö Kannaksen evakkojen
sukupolvissa.. Lapin yliopistokustannus, 2013. 255 sivua.


Kannakselaisia sukupolvesta toiseen
---------------------------------------------------------

Anneli Ilosen kasvatustieteen alaan kuuluva tutkimus käsittelee Kannaksen
evakkojen ja heidän jälkeläistensä identiteettityötä ja kannakselaisen
identiteetin rakennusaineita. Ilonen pitää kannakselaisen identiteetin
keskeisinä osina isänmaallista karjalaisuutta, tasa-arvoisuutta,
suvaitsevaisuutta, aktiivista kansalaisuutta, yritteliäisyyttä ja
yrittäjyyttä.

 

Anneli Ilosen väitöstapahtuma herätti alkukesästä 2013 huomiota mediassa,
koska väittelijä oli jo 82-vuotias. Aivan ennätys tämä ei ole, yli
80-vuotiaana väitelleitä löytyy muutamia muitakin, vanhin Suomessa väitellyt
on tiettävästi ollut 87-vuotias. Ilosella on siinä mielessä ainutlaatuinen
näkökulma aineistoonsa, että hän on itse syntynyt Karjalankannaksen
Kivennavalla aivan rajan tuntumassa ja kokenut evakkomatkat myös
omakohtaisesti.

Anneli Ilonen esittelee väitöskirjansa teoriaosuudessa Heikki Kirkiseen
tukeutuen karjalaisen heimon neljä identiteettikriisiä, joista ensimmäinen
alkoi ristiretkiajalla ja huipentui Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa, jossa
Karjala jaettiin kahtia. Toinen identiteettikriisi seurasi Stolbovan
rauhansopimusta, jossa Ruotsi sai hallintaansa ortodoksisen Karjalan alueita, ja
kolmas syntyi autonomisen Suomen myötä. Talvisota seurauksineen aloitti
karjalaisten neljännen identiteettikriisin, jota Ilonen tutkimuksessaan
käsittelee Kannaksen osalta.

Keskeiseksi tutkimusongelmakseen Ilonen määrittelee kysymyksen, miten
Kannaksen siirtokarjalaiset tekevät identiteettityötään. Hän kysyy myös,
mitä kannakselainen identiteetti on, mitä siihen sisältyy ja miten se
ilmenee, sekä miten kannakselainen identiteetti on säilynyt Kannaksen
evakkojen elämänvaiheissa ja sukupolvissa.

Tutkimuksen aineisto koostuu Ilosen itse tekemistä suullisista haastatteluista
ja kirjallisista kyselyistä.  Ilonen haastatteli kolmekymmentä Kannaksella
syntynyttä, jotka olivat olleet aikuisia tai melkein aikuisia evakkoon
lähdettäessä. Ensimmäisen polven haastateltujen jälkeläisiä toisessa
sukupolvessa on mukana 40, kolmannessa sukupolvessa 41 ja neljättä
sukupolveakin oli mukana yksi. Ilonen on tutkimuksessaan käyttänyt pääosin
henkilöiden oikeita etunimiä, mihin haastateltavat ovat antaneet luvan.
Aineistolainausten yhteydessä Ilonen mainitsee myös ensimmäisen sukupolven
lähtöpaikkakunnan. Useat haastatelluista olisivat olleet valmiit esiintymään
koko nimelläänkin, mikä kertoo siitä, että tutkimukseen osallistuminen
koettiin myönteiseksi ja arvokkaaksi asiaksi.

Kannakselaisidentiteetti?

Talvisodan ja jatkosodan seurauksina alueluovutuksissa yli 400 000 karjalaista
menetti kotinsa ja kotiseutunsa ja he joutuivat lähtemään evakkoon muualle
Suomeen.  Vastaanotto uusilla kotiseuduilla vaihteli säälistä ja
myötätunnosta suoranaiseen vihamielisyyteen. Myös erilaiset tavat aiheuttivat
tuon tuostakin väärinkäsityksiä ja sattumuksia, joskus hauskoja, joskus
ikäviä. 

Väestönsiirtojen aikaan karjalaisten oletettiin assimiloituvan nopeasti
alueella jo asuvaan väestöön. Todellisuudessa molemmat väestöryhmät
omaksuivat asioita toisiltaan. Vaikka karjalaiset menivät naimisiin
paikallisten kanssa, jotain karjalaisuudesta on säilynyt sekä evakoilla
itsellään että myös monilla heidän jälkeläisillään jopa useammassa
sukupolvessa.

Ilonen pitää kannakselaisen identiteetin keskeisinä osina isänmaallista
karjalaisuutta, tasa-arvoisuutta, suvaitsevaisuutta, aktiivista kansalaisuutta,
yritteliäisyyttä ja yrittäjyyttä. Käytännön identiteettityötä tehdään
tietoisella kasvatuksella, perinteitä vaalimalla ja ylläpitämällä
identiteetin keskeisiä arvoja. Identiteettityön perustana Ilonen näkee
kannakselaisten kokemukset, joita ovat toisaalta rajan tuntumassa eläminen ja
toisaalta koko kannakselainen kulttuuriperintö sisältäen myös luonnon ja
maiseman sekä ihmiset, suhteet perheeseen, sukulaisiin ja naapureihin.

Karjalaisuuden kuvia

Ilosen haastatteluissa esille nousseita, erityisesti karjalaisiin liittyviksi
koettuja asioita on paljon. Sellaisia ovat esimerkiksi sukurakkaus, yhteistyö
karjalaisten kesken, huumori, käden taidot, virpominen ja oma ruokaperinne.  

Ruokaperinne nähdään eräänä tärkeimmistä karjalaisen perinteen
osa-alueista.  Ilosen haastatelluista yli puolet nimesi ruokaperinteen
keskeiseksi osaksi karjalaisuuttaan ja ruokaperinteen siirtäminen sukupolvelta
toiselle nähtiin konkreettisena identiteettityönä.  Erityisesti
haastateltujen mielessä olivat erilaiset piirakat, joita Kannaksen alueellakin
tehtiin hyvin monenlaisia.  Monelle piirakat yhdistyivät muistoissa
karjalaiseen isoäitiin, joka saattoi opettaa tyttärien lisäksi myös miniät
piirakoiden leipojiksi.

Erityisen tärkeitä ja merkityksellisiä kannakselaisten ja heidän
jälkeläistensä kertomuksissa ovat kokemukset Karjalankannaksesta.
Ensimmäisen polven kannakselaisia yhdistävä tärkeä kokemus on evakkous.
Evakkomatkojen sekä talvi- ja jatkosodan aikaiset kokemukset ovat olleet hyvin
vaikuttavia ja mieleenpainuvia, ja Ilosen haastateltavatkin kertoivat niistä
yksityiskohtaisesti ja palasivat toistuvasti evakkoajan tapahtumiin. Nimenomaan
lähtö ensimmäiselle evakkomatkalle on ollut suuri käänne elämässä.
Jatkosodan ajan jälleenrakennuskauden näkivät Ilosen haastattelemat evakot
muistoissaan valoisana ja onnellisena aikana, vaikka raunioituneessa maassa
monien piti aloittaa lähes tyhjästä.

Karjalaistoiminnassa ovat tärkeitä myös kotiseutumatkoiksi nimitetyt matkat
suvun entisille kotipaikoille Karjalankannakselle. Ensimmäiset matkat olivat
Kannakselta lähteneiden ”pyhiinvaellusmatkoja” entisille kotiseuduille,
mutta nykyään matkat koetaan nimenomaan karjalaisen identiteetin vahvistajina
ja osoittajina sekä sukutietouden siirtämisenä uusille sukupolville.
 Nuorten osanottajien mukanaoloa matkoilla pidetään erityisen arvokkaana.

Anneli Ilosen väitöskirja on mielenkiintoinen matka entiseen ja nykypäivän
karjalaisuuteen. Aineistosta otetut lainaukset murreilmaisuineen tuovat tekstiin
haastateltavien oman äänen ja eletyn elämän tunnun. Kuten Ilonen itsekin
toteaa, Kannaksen evakkouteen liittyviä tutkimuksia on melko vähän,
tutkijoiden mielenkiinto on useammin kohdistunut muualle Karjalaan. Selvää on
myös, että tällaista tutkimusta ei enää muutamien vuosien kuluttua voi
tehdä. Vaikka luovutettuun Karjalaan liittyviä pitäjä-, kylä- ja
sukukirjoja sekä henkilökohtaisia muistelmia on kirjoitettu paljon,
kannakselaiselämän muistavien ja evakkomatkan kokeneiden määrä vähenee
vuosi vuodelta.

Ilonen ei ole tutkinut – eikä ole tainnut kukaan muukaan tutkia – sellaisia
sukuja, joissa karjalaislähtöisyys on kokonaan unohdettu. Ehkä sellaisiakin
on, tai ehkä karjalaisuus sisältää niin merkittäviä asioita, että
useimpien evakkona lähteneen jälkeläisistä ainakin joku haluaa vielä
sukupolvia myöhemmin vaalia karjalaista sukuperintöään.



Kuva: Evakkoja Mäntyharjulla kesäkuussa 1941, kuva Sa-kuva.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/