[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Piippolan Mr. Kampei

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pentti Stranius <pentti.stranius at telemail.fi> FL, tutkija-toimittaja, Lieksa
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Salminen, Matti: Pentti Haanpään tarina. Into Kustannus Oy, 2013. 304 s.
sivua.


Piippolan Mr. Kampei
---------------------------------------------------------

Matti Salmisen kirjoittama elämäkerta Pentti Haanpään tarina, ja saman
miehen toimittama novellikokoelma, Ilmeitä isänmaan kasvoilla ovat tämän
vuoden suomalaisen kirjallisuuden kulttuuritapaus.

Tietokirjailija Matti Salminen on tehnyt perusteellista työtä ja kaivanut
esiin paljon uutta lähdeaineistoa niin Pentti Haanpään elämästä,
kirjoittamistyöstä, unohdetuista novelleista kuin viinasta ja naisistakin.
Kuva Piippolan Suurmiehestä, Suomen ”viimeisestä aidosta
maaseutukirjailijasta” muuttuu kummasti.

Novellikokoelma Ilmeitä isänmaan kasvoilla julkaistaan nyt ensi kertaa
Haanpään toivomassa muodossa - ja novellit on siis kirjoitettu ennen vuotta
1933. Kokoelma on aivan ilmeisesti parasta mahdollista novellimuotoista
kaunokirjallisuutta 1930-luvun alun lama-ajan Suomesta. Haanpään elinaikana
julkaisematon Noitaympyrä täydentää pula-ajan novellien uskomattomat
tarinat. Hienoa, että nämä eriskummallisia kielikuvia ja menneen maailman
ihmiskohtaloita ja persoonallisuuksia sisältävät novellit on koottu
lopultakin sellaiseksi paketiksi, jollaisen Pentti Haanpää itsekin
hyväksyisi.

Porvarin jäniskoiran hurja temppu


Aikaisemmin kokonaan julkaisematon novelli Herra tohtori, kirkko ja porvarin
jäniskoira on kyllä Haanpään harrastamassa uskontokritiikissäkin
ylittämätön. Pieni lyhennelmä loppukohtauksesta:

Kun pappi kääntyy selin kirkkokansaan alttarilla, polvistuu ja alkaa rukoilla
, ”porvarin jäniskoira” lähtee liikkeelle penkin alta ja kirkossa tapahtuu
seuraavaa: 
"Se lähestyi ja nuuhki, nuuhki papin mustan kauhtanan liepeitä. Lopulta se
teki koiramaisen tempun: kääntyi ja kohotti toista takajalkaansa
sielunpaimenen mustan liepeen yllä...".

Haanpään elämä 

Matti Salminen osoittaa Pentti Haanpään tarinassa vakuuttavasti, kuinka
kirjailijan tuotantoa sensuroitiin ja valikoitiin. Novelleja toimitettiin
tarkoitushakuisesti tai jätettiin kokonaan julkaisematta – jopa
kuolemanjälkeistä jäämistöä ”pahoinpideltiin” ja väärinkäytettiin.
Asialla oli suurimmaksi osaksi Otavan kustannustoimittaja Eino Kauppinen,
jäämistön yksinvaltainen hallitsija. Hämmästyttävää on sekin, etteivät
myöhemmätkään Haanpää-tutkijat juuri vaivautuneet kirjailijan kotiseudulle
Piippolaan, kaivamaan esiin niitä tuntemattomia lähteitä, jotka olivat yhä
saatavilla.

Salminen myös todistaa, että Haanpää ei ollut mikään erakoitunut
yksinäinen ”maalainen”, vaan erinomaisen sivistyneestä maalla asuvasta
perheestä lähtöisin. Hänellä oli laaja ystäväpiiri – toki joukossa
mukana enemmän narreja kuin herroja. Isä, politiikassakin monessa puolueessa
viivähtänyt kansankynttilä Mikko Haanpää oli kenties poikansa suurin
innoittaja, tietolähde ja tarinankertoja. Totta on se, että Pentti tunsi
jatkuvaa vastenmielisyyttä Helsingin herroja ja kulttuurieliittiä kohtaan.
Vain ”Stadin Arska” eli Arvo Turtiainen taisi oikeasti ymmärtää hyvissä
ajoin millaisesta lahjakkuudesta oli kysymys. Hänen muistosanansa Haanpään
hautajaisissa ovat huikeata luettavaa.

Pentti Haanpään avioliitto oli pääsääntöisesti onneton. Hän ei halunnut
edes sitä ainoata lasta, tytärtä, joka syntyi Aili-vaimon päätöksellä.
Pentti yritti näytellä isää, mutta rimpuili vaimostaan irti moneen
otteeseen, erityisesti elämänsä viimeiset pari vuotta. Ei onnistunut. Viina
vei miehen, hetken lohtu. Edes salarakkaus ei pelastanut.

Aili-vaimo oli aivan eri maata miehensä kanssa: uskonnollinen, sukunsa
pauloissa ja rahanahne. Eikä tässä vielä kaikki. Hän halusi Pentin jopa
kirjoittavan armeijasta ja sodasta sankaritarinoita "isänmaan hyväksi".
Kuvaavaa on, että Aili lähetti jatkosodan aikana Pentille rintamalukemista:
kirja oli Adolf Hitlerin Mein Kampf .

Ja toisaalta, Piippolasta välillä Helsinkiin ja Ouluun tai Lamujärvelle
karkaileva Pentti Haanpää ei ollut Matti Salmisen lähteiden ja dokumenttien
valossa lainkaan köyhä mies. Hän oli pikkutarkka menojensa suhteen, mutta
myös bisnesmies, joka myi juttunsa ja novelliensa aihiot moneen kertaan eri
lehdille. Hän myös sai apurahoja ja melkoisia summia kustantajaltaan,
kirjoitustyöstään. Vasemmistolainen, ateisti ja pasifisti hän oli ilman
muuta, ja koko elämänsä vähäväkisen maalaiskansan puolella.

Kuolema

Haanpää sai todennäköisesti vakavanpuoleisen sydänkohtauksen jo toukokuussa
1954, pyörryttyään kotonaan - puolitoista vuotta ennen kuolemaansa.
Lääkäritutkimusten mukaan aivoissa, sydämessä ja maksassa alkoi olla
jälkiä rankasta elämästä, siis fysiologisia muutoksia.

Haanpään viinankäyttö oli 1940-50 -lukujen vaihteessa holtitonta: saattoi
mennä viikon putki ryypiskellessä milloin missäkin korttiseurassa, muutama
päivä selvin päin ja jatkoa. Haanpäällä oli varaakin ryypätä, ostaa
kesämökki Lamu-järven rannalta, vaimolleen auto ja perheelle uusi talo.
Esimerkkinä olkoon vaikka puolen miljoonan eli noin 500 000 markan
ylimääräinen kustantajapalkkio kertamaksuna. Se oli oikeasti iso raha
1950-luvun alun Suomessa. Matti Salminen arvelee, että voi olla niinkin, että
”Pentillä meni liian hyvin" ja liian lujaa, jotta kunnon tekstiä olisi
syntynyt vielä viimeisinä elinvuosina.

Haanpää ei ollut varsinainen naistenmies. Mutta hänellä oli elämänsä
ehtoona parin vuoden rakkausseikkailu kulttuuriaktivisti Aune Laurikaisen
kanssa. Suhde oli ilman muuta intiimi. Salarakkaan kanssa tapailtiin
harvakseltaan, ja tutustuttiin Pentin ainoan ulkomaanmatkan eli Kiina-reissun
aikana. Suhteesta saivat tietää molempien aviopuolisot tahollaan. Kirjeetkin
kulkivat lopulta poste restantessa Oulun-Helsingin väliä, koska Haanpään
vaimo Auli oli saanut Pentin kiinni, lukenut hänen Aunelta saamiaan
ensimmäisiä kirjeitä Piippolaan.

Haanpää hukkui paria viikkoa ennen 50-vuotispäiväänsä, vaimonsa siskon
miehen kanssa tehdyllä syksyisellä kalastusreissulla. Hukkuminen tapahtui vain
130 metrin päässä Iso Lamu -järven Pitkäsaaren rannasta. Päivämäärä
oli 27.9. 1955 ja kellonaika viiden ja kuuden välillä iltapäivällä. Vettä
oli sillä kohtaa Lamussa vajaat kaksi metriä. Hukkumiskuoleman oikea syy
veneen täytyttyä vedellä oli tukeva humala, vähintäänkin puolitoistapulloa
nautittua raakaa viinaa tuon tuulisen syyspäivän aikana. Todennäköisesti
juotu oli enemmänkin. Kun Pentillä oli päällään sadetakki, sarkatakki,
housut ja kengät, rantaan hän ei humalatilansa vuoksi selvinnyt, vaikka hyvä
uimari olikin.

Noitaympyrän Haanpää -aforismi siis toteutui kuolemassa kirjaimellisesti:
"Syvempiä kokemuksia, sanoi jätkä kun suohon upposi" 

PS.
Matti Salmisen mukaan Pentti Haanpää ei koskaan sanonut lasia nostaessaan
kippis tai skool, vaan "hup". Kiina-reissulla hän sai lempinimen Mister Kampei,
arvatkaa vain miksi? Tai lukekaa Pentti Haanpään tarina. Tervemenoa myös
Piippolaan, Haanpää-museoon – ja Lamujärvelle, josta nousee edelleen kalaa,
voin vakuuttaa!

***

Julkaistu aiemmin myös Kansan Uutiset verkkolehden blogikirjoituksena: ”Mr.
Kampei – Pentti Haanpään tarina” 4.9.2013.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/