[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Balkanin vuohet kantavat vahvaa symboliikkaa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Tuomas Laine-Frigren <tuomas.laine-frigren at jyu.fi> FM, tohtorikoulutettava,
Jyväskylän yliopisto, historian ja etnologian laitos
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Luan Starova: Vuohien aika (Koha e dhive). Kääntänyt Tuula Nevala.
Lumikustannus, 2013. 176 sivua.


Balkanin vuohet kantavat vahvaa symboliikkaa
---------------------------------------------------------

Luan Starovan (1941-) Vuohien aika kuvaa kahden erilaisen kulttuurin
yhteentörmäystä toisen maailmansodan jälkeisessä Makedoniassa. Kommunismia
rakentavat uudet vallanpitäjät joutuvat vaikean ongelman eteen, kun Skopjea
ympäröiviltä vuorilta laskeutuvat vuohipaimenet tuovat mukanaan rakkaat
eläimensä ja kansoittavat kaupungin pääaukion.

”Vaikka olimme suljettuina Balkanin alati häilyvien ja muuttuvien rajojen
sisälle, kirjat avarsivat ympärillämme olevaa tilaa ja kuljettivat meidät
kauas.”

Turkulainen Lumikustannus on tehnyt pienen kulttuuriteon julkaistessaan
makedonialaisen Luan Starovan teoksen Vuohien aika. Albanian Pogradecissa,
Ohridjärven rannalla vuonna 1941 syntynyt Starova on kirjailija, diplomaatti ja
runoilija, jonka laajahko tuotanto käsittää niin runoja ja esseitä kuin
proosaa. Vuohien aika (Koha e dhive) on 10-osaisen teossarjan (Balkanilainen
saaga) toinen osa, ja perustuu Starovan ja hänen sukunsa kokemuksiin.

Romaani sijoittuu 1940-luvun jälkipuoliskolle, Titon ja Stalinin välirikon
(1948) aikaan. Tapahtumien polttopisteessä on Skopje, historiallisesti ja
kulttuurisesti monikerroksinen, Vardar-joen halkoma pohjoinen kaupunki, jota
500-luvulta peräisin oleva Kale-linnoitus vartioi. Makedoniasta tuli sodan
loppuvuosina tullut osa Jugoslaviaa, ja Makedonian kieli ja makedonialainen
identiteetti saivat ensimmäistä kertaa maan historiassa virallisen aseman.
Samaan aikaan kommunistit ajoivat autonomista osatasavaltaa tiukasti ja
määrätietoisesti osaksi Titon johtamaan Jugoslaviaa, eikä väkivaltaisilta
kohtaamisilta vältytty.  

Romaani alkaa elokuvallisella kohtauksella. Vuohipaimenet laskeutuvat kaupunkia
ympäröiviltä vuoristoseuduilta vuohineen ja kansoittavat Skopjen pääaukion.
Uudet vallanpitäjät, jotka olivat toivoneet vuoriston paimenten liittyvän
yhteisrintamassa taistelevaan ja tuottavaan työväenluokkaan, joutuvat
yllättävään tilanteeseen. Vastoin heidän kaavailujaan paimenet perheineen
tuovat mukanaan myös rakkaat vuohensa, valtavat laumat, jotka tuovat mukanaan
”vuorten tuulenhenkäyksen”. Tästä syntyy romaanin perusasetelma,
historiakäsitysten, kulttuurien, elämänmuotojen ja -filosofioiden ristiriita,
jota myyttistä roolia kantava vuohi symboloi.

Paikallinen eliitti joutuu vaikean dilemman eteen, kun keskushallinto määrää
vuohet teurastettavaksi jo muutenkin niukan ruokahuollon olosuhteissa.
Puoluetoimitsijoiden päänsäryn kuvaus saa koomisia piirteitä, mutta viime
kädessä tilanne on traaginen ja surullinen. Historiallisen materialismin
nimissä toteutettava modernisaatiopolitiikka ei tiedosta tai tunnusta
toisenlaisten elämänmuotojen rationaliteettia. Vuohien on hävittävä.

”Vuohipaimenkortteliksi” nimetyllä asuinalueella eletyt ja koetut
tapahtumat on kuvattu menneessä aikamuodossa, ja ne keskittyvät pääasiassa
yhden perheen, erityisesti perheen lasten näkökulmaan. Äänessä on
myöhemmin muisteleva aikuinen, mutta varsinaisesti elävästä ja
moniulotteisesta lapsuuden kuvauksesta ei voi puhua. Lapsilla ja lapsuudella on
teoksessa stereotyyppinen ja suuremmalle historiallis-myyttiselle kuviolle
alistettu rooli. Romaanin henkilöhahmot ovat muutenkin vahvasti tyypiteltyjä.
Useimmiten ne edustavat yleisempää ideaalia ja ovat siten varsin
yksiulotteisia.

Tärkeitä henkilöhahmoja ovat tiedonjanoinen, kirjojen pariin vetäytyvä isä
ja ihanteellisesti kuvattu äiti, joka on joutunut luopumaan paljosta miehensä
filosofisen ja ensyklopedisen harrastuksen takia. Kirjanoppineisuutta yli kaiken
arvostava isä yrittää selvittää Balkania kohdannutta, jälleen uutta
vitsausta omassa kammiossaan ja jättää perheen aineellisen selviämisen,
nälän kanssa kamppailun vaimon tehtäväksi:

”Tyhjin vatsoin, perhe harteillaan… isä tutki senaikaisia opinkappaleita
sekä kaikkia niitä idässä ja lännessä painettuja teoksia, jotka
täyttivät hänen kirjastonsa, ja yritti ymmärtää uutta uskoa, jonka nimiin
ihmiset nyt vannoivat, toisin sanoen sosialismia ja kommunismia” (33).

Isä päätyy filosofisten ja historiallisten pohdiskelujensa tuloksena
korostamaan eräänlaista Turkin vaikutuspiirissä olleiden kansojen pitkää
linjaa, ”janitsaari-ideologiaa”, Balkanin kansojen taakkana. Janitsaarit
(Yeni Ceri), sulttaanin vallanhaluiset erikoisjoukot, edustavat isälle
Balkanien valtakuntien nousua ja tuhoa, yhdistymisen ja hajaannuksen
dynamiikkaa.

Perheenisän viittaukset ”janitsaari-ideologiaan” ja sittemmin myös
balkanilaiseen ”likvidointisyndroomaan” ja ”kiroukseen” kietovat
henkilökohtaisen, historiallisen ja kansallisen, ja houkuttelevat myös alueen
historiaa tuntematonta lukijaa ottamaan selvää, mistä kaikki tällainen
oikein kumpuaa.  Isän pohdiskelut ovat kiehtova avaus alueen menneisyyteen,
jota kuitenkaan romaanissa ei enempää käsitellä. Jonkinlainen taustoittava
kappale olisikin ollut suomalaiselle lukijalle paikallaan, niin historian kuin
esimerkiksi 10-osaisen kirjasarjan yleisemmän luonteen ja vastaanoton suhteen.

Toinen keskeinen hahmo on paimenten johtaja Ganga, joka romaanin edetessä
edustaa kommunistisen eliitin silmissä yhä enemmän uhkaavaa vaihtoehtoista
valtakeskusta. Kiinnostavasti Ganga on vahvoine suhdeverkostoineen
horisontaalista sosiaalisten suhteiden organisoitumistapaa kantava hahmo, jonka
valta on hierarkkisesti järjestyvälle puolue-eliitille vaikea pala purtavaksi.

Starovan romaani ei ole taiteellisesti kovin kunnianhimoinen. Kirjallisena
lukukokemuksena se on välillä häiritsevän tendenssimäinen.
Historiantutkijan näkökulmasta kiinnostavinta olikin lukea siitä, miten
kommunismia rakentavat maat ja kansat kantoivat väistämättä mukanaan omia
historiallisia, kulttuurisia ja kansallisia erityispiirteitä, kulttuurin
kerrostumia. Tässä tapauksessa vuohet näyttäytyivät modernin pimeää
puolta edustavien kommunistien näkökulmasta villinä ja kontrolloimattomana
luontona, jonka kanssa oli tehtävä tilit selviksi. Vuohet, ne pirulaiset,
yrittivät ”pysäyttää historian kulun”.

Vuohilla on myös vuoristolaisten elämäntavan ja kulttuuriin sisäiseen
”totuuteen” viittaava symbolinen rooli. Ilman vuohia, elämänantajia, ei
olisi koskaan ollut näitä ihmisiä, kertojanääni toteaa. Tätä vuohien
funktiota kommunismia rakentava toimitsijakunta ei ymmärrä. Elikoista ja myös
paimenten ja paimenyhteisön sisäisistä kunnioituksen ja arvostuksen
rakenteista syntyy ratkaisua vaativa ongelma.

Toivottavasti kustantamolla on mahdollisuuksia jatkaa Balkanilaisen saaganmuiden
osien julkaisemista.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/