[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Alpo K. Marttinen, kahden isänmaan mies

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Otto Aura <otto.aura at gmail.com> VTM, Vantaa
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Tuunainen, Pasi: Marttinen – Kahden armeijan soturi. Otava, 2012. 639 sivua.


Alpo K. Marttinen, kahden isänmaan mies
---------------------------------------------------------

Pasi Tuunaisen Marttinen – Kahden armeijan soturikertoo eversti Alpo K.
Marttisen elämän tarinan. Millainen oli asekätkennän myötä maasta paenneen
kahden armeijan everstin sotilasura? Millaiset motiivit olivat miehellä, jonka
missiona olivat uudessa isänmaassaan kommunismin ehdoton vastustaminen ja
entisen kotimaansa aseman parantaminen? Alpo Marttinen ansioitui talvi- ja
jatkosodassa, oli mukana asekätkennässä, pakeni maasta ja lopulta loi uuden
uran Yhdysvaltain armeijassa. Jostain syystä Marttisen elämäkertaa ei aiemmin
ollut kirjoitettu. Joillekin Marttisen hahmo saattaa toki olla tuttu Åke
Lindmanin elokuvasta Framom främstä linjen (Etulinjan edessä) vuodelta 2004.



Marttinen – Kahden armeijan soturi käsittää koko Alpo Kullervo Marttisen
(1908–1975) elämän ja erityisesti sotilasuran. Ja täytyy sanoa, että
siinä onkin kerrottavaa, sillä kyseessä ei ole aivan tavallinen upseerinura.
Tuunainen kertoo vahvaluonteisesta, paikoin häikäilemättömästä, toiminnan
miehestä joka loi kaksi menestyksekästä sotilasuraa kahdessa eri armeijassa.
Marttinen yleni everstiksi niin Suomen kuin Yhdysvaltojen armeijassa. Kahden
armeijan soturista ei ollut aikaisemmin kirjoitettu elämäkertaa, joten
Tuunaisen kirja paikkaa tätä aiemmin vallinnutta tilaa erinomaisesti.

Sotahistorian ja sotataidon historian dosentti, FT Pasi Tuunainen on tehnyt
suuren tutkimustyön, jonka tuloksena kirja Marttisesta on syntynyt. Erittäin
tärkeänä lähdeaineistona Tuunaisella ovat olleet Marttisen henkilökohtaiset
paperit, jotka ovat Alpo K. Marttisen pojan Risto Marttisen hallussa. Arkistosta
löytyvät muun muassa Marttisen taskukalenterit vuosilta 1942–75, joita hän
käytti muistikirjan tavoin merkiten ylös havaintojaan välittömästi.
Tuunainen ei kuitenkaan perusta kirjaansa vain Marttisen omien tuotosten varaan,
vaan hän on tehnyt ansiokkaan työn muiden arkistojen, haastattelujen ja
lähdekirjallisuuden parissa. Mikä parasta, lähdeviitteet ovat tarkasti
paikoillaan. Kirjan lopussa oleva lyhyt luku lähteistä ja kirjallisuudesta
valaisee hyvin tutkimuksen edellytyksiä. Itse luin tämän luvun alun
johdattelun jälkeen ja suosittelenkin samaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneet
lähdepohjasta ennen Marttisen tarinan lukemista.

Kirjan alussa Tuunainen kirjoittaa tehneensä kyseessä olevan kirjan ja
Marttisen henkilökuvan Marttisen omista lähtökohdista käsin. Marttisen
toiminnan selittämisessä Tuunainen on sanojensa mukaan käyttänyt
lopputulokseen tai pyrkimykseen perustuvaa ns. finaalista selittämistä.
Tuunaisen mukaan tällainen selitysmalli on mahdollistanut Marttisen arvojen,
asenteiden, ihanteiden ja motiivien hahmottamisen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita
sitä, että Tuunainen olisi lähtenyt liikkeelle deterministisesti lopusta
alkua kohti.

Marttinen Suomen armeijassa

Kirjan selvän kaksiosaisuuden johdosta tarkastelen ensiksi hieman Marttisen
Suomen aikaa käsittelevää puolta, joka alkaa Marttisen syntymästä. Lapsuus
ja nuoruusvuodet tarkastellaan melko nopeasti, mutta se ei lie mikään suuri
yllätys. Alkuvaiheista Tuunainen nostaa esille Marttisen kristillisen
kasvatuksen, joka tuli näkymään hänen ajatuksissaan loppuun asti. Upseeriksi
kasvaminen on kiinnostava osuus, jossa olisi mielestäni ollut mahdollisuus
hieman syvemmälle menevään kuvaukseen erityisesti upseerikoulutuksen osalta.
Näin olisi ollut kenties myöhempien toimintamallien ymmärtäminen helpompaa
tai laaja-alaisempaa. Ei ainoastaan Marttisen, vaan laajemminkin Suomalaisen
upseerikunnan sotatoiminnan, osalta. Marttinen kävi kadettikoulun 1928–30 ja
sotakorkeakoulun 1936–38.

Talvi- ja jatkosodassa Marttinen toimi menestyksellisesti. Talvisodassa kapteeni
Alpo K. Marttinen toimi esikuntapäällikkönä Hjalmar Siilasvuon komentamassa
divisioonassa ja oli Tuunaisen mukaan merkittävässä roolissa Suomussalmen ja
Raatteen taistelujen suunnittelussa. Tästä aiheesta Tuunainen on kirjoittanut
kirjan Tahtojen taisto (Otava 2010). Jatkosodassa Marttinen toimi alkuvaiheessa
esikunnassa, mutta sai myös tehtäväkseen komentaa taisteluosasto Marttista
kenraali Paavo Talvelan komentaman VI Armeijakunnan alaisuudessa. Marttinen
osoitti kovaa toimintakykyä ja menestyi tehtävissään. Vuodesta 1942 aina
jatkosodan loppuun Marttinen toimi jalkaväkirykmentin (JR) 61 komentajana.
Kesän 1944 menestyksekkään taistelunjohdon ansiosta Marttisesta tehtiin
Suomen armeijan nuorin eversti ja hänet palkittiin Mannerheim-ristin ritarina.

Kaiken kaikkiaan Marttisen sodan aikaiset toimet saavat kohtuullisen paljon
tilaa Tuunaisen kerronnassa. Osuus on kuitenkin moitteettomasti kirjoitettu ja
etenee hyvin sekä loogisesti. Sotien aikaa käsittelevä osio tuo uuden
näkökulman sotien tarkasteluun. Se on onnistuminen, sillä talvi- ja
jatkosodasta on tunnetusti kirjoitettu paljon. Tämä on laskettava sekä
mielenkiintoisen kohdehenkilön, että erityisesti kirjoittajan ansioksi.

Suomen aikaa käsittelevä osuus on vahvaa tekstiä. Marttisesta muodostuu kuva
hyvin vahvatahtoisena, tarmokkaana ja omapäisenä sotilasjohtajana, joka sanoi
mielipiteensä julki seurasta riippumatta. Yksityishenkilön roolin käsittely
ei saa tilaa paljoakaan. Tämä on toki ymmärrettävää, sillä Tuunaisen
mukaan Marttisen säilyttämä kirjeenvaihto alkaa vasta vuodesta 1945.

Useista sodan käyneistä upseereista on kirjoitettu elämäkertoja ja muita
kirjoja. Marttisen sotien aikaiset edesottamukset eivät olleet erittäin
poikkeuksellisia. Suuren poikkeuman normaaliin verrattuna aiheuttikin
asekätkennän myötä tullut etsintäkuulutus ja pako Suomesta. Tämä
nouseekin Tuunaisen tekstissä selvästi Marttisen avainkokemukseksi, joka oli
osaltaan ohjaamassa Marttisen ajatusmaailmaa erittäin tiukkaan kommunismin
vastaisuuteen. Tuunainen erittelee Marttisen antikommunismia useissa
yhteyksissä varsin perustellusti.

Ruotsin kautta uuteen maailmaan

Alpo Marttisen toinen elämä alkoi hänen siirryttyä Ruotsista Yhdysvaltoihin
loppuvuodesta 1946. Alku oli epäilemättä hankala, kun kielitaito ei ollut
englannin osalta kunnossa. Tästä Tuunainen antaa hyviä esimerkkejä
kirjassaan esimerkiksi sivulla 222. Alkuvaikeuksien jälkeen Marttinen ja mukana
tulleet asekätkijät otettiin Yhdysvaltain armeijaan alokkaiksi. Epäilemättä
olivat mielenkiintoiset hetket entisellä everstillä. Marttinen ei kuitenkaan
tyytynyt kohtaloonsa helposti. Tuunaisen tekstistä nousee kuva erittäin
määrätietoisesta ja itsepintaisesta Marttisesta, joka loi verkostot
mahdollisimman vaikutusvaltaisiin henkilöihin eikä kaihtanut hetkeäkään
virkatien ohittamista – mikäli siitä saattoi olla hyötyä.

Pasi Tuunainen käy Marttisen sotilasuran tarkasti läpi. Selkeänä
kirjoittajan painotuksena on Marttisen talvisodankäynnin kehittämisessä ollut
rooli. Se myös vaikuttaa perustellulta, sillä Tuunaisen mukaan osa Marttisen
ja kumppanien ohjekirjatyöstä on edelleen soveltuvin osin voimassa.
Talvisodankäyntiä käsittelevä osuus antaa myös kiehtovia näkökulmia
suomalaisen ja amerikkalaisen ajattelun vertailuun.

Marttisen kylmän sodan aikana tekemä työ toisen suurvallan armeijassa on
kokonaisuudessaan erittäin mielenkiintoista. Marttisen tehtävien kuvaaminen on
onnistunutta ja Tuunainen on käyttänyt lähdemateriaaliaan hyvin. Enemmän
olisin mieluusti lukenut Marttisen töistä Pentagonissa, mutta tehtävät
olivat ilmeisen salaisia, eikä niistä ole jäänyt paljoakaan jälkiä
Marttisen omaan arkistoon. Olisin toivonut Tuunaisen kirjoittavan siitä,
olisiko ollut mahdollisuuksia etsiä Pentagonin ajan papereita jostain
arkistossa Amerikassa, vai olivatko salattuja.

Tuunaisen teos avaa uusia näkökulmia kylmään sotaan. Marttisen työn
suhteuttaminen kylmän sodan toimintaympäristöön ja tapahtumiin auttaa
luomaan syvempää kuvaa niin Yhdysvaltain näkökulmasta kuin erityisesti
ulkosuomalaisen sotilaan näkökulmasta. Tuunainen korostaa Marttisen jatkuvaa
missiota Suomen puolesta ja kommunismia vastaan. Ulkosuomalaisen suhde vanhaan
kotimaahansa tulee tiukasti esille: ulkopolitiikan hoito oli pelkkää
nöyristelyä! Tuunainen ei kuitenkaan sorru sinisilmäisyyteen
kohdehenkilönsä suhteen, vaan toteaa hyvin realistisesti, ettei Marttisella
ollut selkeää kuvaa sen ajan Suomen todellisuudesta.

Miten Tuunainen onnistui muussa kuin sotilasurasta kertovassa? Se on
epäilemättä ollut suurempi haaste, sillä kuvauksesta päätellen sotilaan
identiteetti oli Marttiselle hyvin leimallinen. Yhteiskunnallisesta
vaikuttamisesta Marttinen oli selvästi kiinnostunut ja Tuunainen onkin
käyttänyt Marttisen aktiivisuutta hyödykseen luodessaan kuvaa hänen
yhteiskunnallisesta ajattelustaan. Näissä tulee vahvasti esille jo mainitut
seikat: Suomen puolesta ja kommunismia vastaan. Erityisesti kirjeenvaihdon ja
haastattelujen perusteella on Tuunainen saattanut myös muodostaa käsitystään
Marttisesta myös yksityishenkilönä.

Millä keinoin Tuunainen rakentaa kuvaa Marttisesta, arvoista ja motiiveista ja
kuinka kestävästi? Millainen kuva minulle Marttisesta muodostui? Tuunainen
käyttää aktiivisesti suoria lainauksia Marttiselta. Sitaateissa kuitenkin
pysytään kohtuudessa ja ne olivat lähes poikkeuksetta lisäarvoa tuovia,
nimenomaan Marttisen henkilökuvan muodostamiselle. Arvoista ja motiiveista
Tuunainen vetää johtopäätöksiä Marttisen tekstien ja haastattelujen
perusteella ja tekee sen uskottavasti.

Minulle muodostui Marttisesta uskoakseni Marttisen näköinen kuva. Usein
toistuvia adjektiiveja olisivat esimerkiksi: tarmokas, voimakastahtoinen,
suorasanainen, kiivas ja häikäilemätön. Marttinen oli sotilas henkeen ja
vereen ja taitava ihmisten johtaja. Minulle jäi kuva taitavasta
verkostoitujasta, joka ei epäillyt hetkeäkään käyttää kontaktejaan
hyödyksi. Jotain miehestä kertoo myös se, että ylenee kahdessa eri
armeijassa everstiksi. Tuunainen ottaa myös esille sen, että Marttinen aivan
selvästi kaipasi itselleen kenraalin arvoa, joka jäi saamatta.

Pientä kritiikkiä voi esittää paikoittaisesta toistosta Amerikka-osiossa,
jonka Tuunainen on rakentanut temaattiseksi. Jonkin verran tiiviimmäksi kirjan
olisi varmasti saanut, edellä mainitun toiston karsimisella ja sodan aikaisesta
toiminnasta kertovan osuuden tiivistämisellä. Lopuksi voin kuitenkin todeta,
että kirjallinen etevyys ansaitsee mielestäni kiitettävän arvion. Teksti on
erittäin sujuvaa, ja myös oikoluku on suoritettu kunnolla.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/