[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kiehtova kirja Jerusalemista

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Svante Lundgren  Lundin yliopiston judaistiikan lehtori, Åbo
Akademin judaistiikan dosentti
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Sebag Montefiore, Simon : Jerusalem. Kaupungin elämäkerta
(Jerusalem). Kääntänyt Otto Lappalainen. WSOYpro, Docendo, 2012.
674 sivua.


Kiehtova kirja Jerusalemista
---------------------------------------------------------

Englantilaiskirjailija Simon Sebag Montefioren Jerusalem on
järkälemäinen ja perinteisen kronologisesti etenevä opus. Se
kuvaa kaupungin historiaa sen hämärän peittoon jäävästä,
kenties aikaan n. 2000 eKr. sijoittuvasta synnystä aina
nykypäivään asti. Kirjailija on aikaisemmin niittänyt mainetta
kahdella Stalinia koskevalla kirjalla. Tälläkin kertaa hän
kirjoittaa lennokkaasti, monien veristen ja joskus humorististenkin
yksityiskohtien säestämänä. Vaikka faktaa on paljon, etenee
kerronta sujuvasti.


Jerusalemista on kirjoitettu paljon. Pienessä Suomessakin on viime
vuosina julkaistu kaksi mainiota kirjaa tästä intohimoja
herättävästä kaupungista. Munkki Serafimin Kultainen Jerusalem
(2008) käsittelee asiantuntevasti pyhän kaupungin ideaa
juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa. Mikaela Hasanin
toimittama Jerusalem. En bok som hjälper dig att gå vilse (2011)
taas antaa ihastuttavan kuvan kaupungin monimutkaisesta
nykypäivästä.

Moni ajattelee tämän päivän Jerusalemin olevan kovin
väkivaltainen kaupunki. Tosiasia kuitenkin on, että kaupunki
tänään on todellinen rauhan tyyssija verrattuna sen varhaisempiin
vaiheisiin. Historian aikana verilöylyjä on tapahtunut useasti. Kun
roomalaiset kukistivat juutalaiskapinan vuonna 70 jKr., sadattuhannet
kuolivat nälkään, tapettiin tai myytiin orjiksi. Kun
ristiretkeläiset vuonna 1099 onnistuivat valtaamaan kaupungin, he
juhlivat saavutusta teurastamalla tuhansia muslimeja ja juutalaisia.
Mamelukkipäällikkö Baibars taas 'tappoi asukkaita hullaantuneen,
sadistisen kiihkon vallassa'. Ottomaanien sotapäälliköllä Ahmet
Jazzar pa??alla, jota kutsuttiin Teurastajaksi, oli tapana leikata
ihmisiltä ruumiinosia, niin että vielä kymmenen vuotta hänen
kuolemansa jälkeenkin muuan kaupungissa vieraileva oli ihmeissään
siitä, miten usein Jerusalemin kaduilla näki nenättömiä
ihmisiä. Veritöiden luetteloa voisi jatkaa.

Tästä kaupungista on kautta historian taisteltu kiivaasti. Se on
ollut myyttisenä kaupunkina eräänlainen voittopalkinto, jota monet
ovat himonneet ja olleet valmiita uhraamaan paljon sen
valloittamiseksi. Samalla todellinen Jerusalem on kuitenkin
useimmissa historiansa vaiheissa ollut pieni, köyhä ja kurja
kaupunki, jonka asukkaat ovat eläneet kovin yksinkertaista
elämää, kunnes joku uusi valloittaja on päättänyt korjata
vanhoja rakennuksia ja rakentaa uusia mahtavia monumentteja.
1800-luvulla eurooppalaiset suurvallat kiinnostuivat kaupungista:
Krimin sota syttyi ainakin osittain näiden valtojen kiistoista
Jerusalemin pyhiä paikkoja koskien. Jerusalem oli kuitenkin siihen
aikaan mitätön 10 - 20 000 asukkaan pikkukaupunki, 'muurien
ympäröimä ruumishuone, jossa vanhat uskonnot mätänivät
auringonpaisteessa', kuten ranskalaiskirjailija Gustave Flaubert
ilmaisi asian. 

Tänään Jerusalem on etninen ja uskonnollinen mosaiikki:
kristittyjä on vain pari prosenttia asukkaista, mutta kaupungissa on
enemmän patriarkkoja ja arkkipiispoja kuin missään muualla,
kaduilla kulkee eurooppalaisia, orientaalisia ja etiopialaisia
juutalaisia, arabeja ja maailman eri kolkista tulleita turisteja ja
pyhiinvaeltajia. Kolmasosa kaupungin asukkaista on tänään
ääriortodoksisia juutalaisia, mikä huolestuttaa kovasti
sekulaareja juutalaisia, jotka suuressa määrin ovatkin muuttaneet
maallistuneeseen Tel Aviviin tai johonkin muuhun vähemmän pyhään
kaupunkiin.

Montefiore kertoo tämän kaupungin tarinan asiantuntevasti ja
objektiivisesti: Poliittisesti herkistä tapahtumistakin
kirjoittaessaan hän pystyy olemaan tasapuolinen, vaikka on itse
erään Jerusalemin juutalaishistorian merkittävimmän henkilön,
Sir Moses Montefioren, sukulainen. Verilöylyjä kuvatessaan hän ei
säästele kammottavia yksityiskohtia. Jos tämä olisi elokuva,
sillä olisi ehdottomasti 18 vuoden ikäraja. Eri henkilöiden
eroottisista seikkailuista kerrotaan myös perusteellisesti.
Tyypillinen on seuraava kuvaus kaupungissa vierailevasta
venäläislegendasta: 'Lisäksi saatavilla oli seksiä ja juotavaa,
joiden suhteen Rasputin oli asiantuntija.'

Jerusalem oli juutalaisenemmistöinen jo 1800-luvun lopulla. Kaikki
muurin ulkopuoliset lähiöt ovat syntyneet vuoden 1860 jälkeen,
joten suurin osa tämän päivän suurkaupungista on historiallisesti
nuorta. Vuosina 1948-67 kaupunki oli jaettu israelilaiseen länsiosaan
ja Jordanian hallitsemaan itäosaan. Viimeksi mainittuun kuului myös
Vanha kaupunki ja ensimmäisen kerran sitten vuoden 1187
juutalaisilta oli nyt kielletty pääsy Länsimuurille
(Itkumuurille). Israelin politiikasta voidaan olla monta mieltä,
mutta seuraava tunnustus täytyy antaa: ainoastaan pari viikkoa
itäosan valtaamisen jälkeen vuonna 1967 Israel vakuutti
Temppelivuoren muslimijohtajille, että he saavat edelleen hallita
tätä muslimeille pyhää paikka. Näin on myös tapahtunut.

Kirjasta löytyy myös yksi suomalainen. Valter Juvan (Juveliuksen)
spiritisti-istunnoissa saatu 'tieto', että liiton arkku löytyisi
Temppelivuoren eteläpuoleisesta tunnelista, innoitti 1900-luvun
alussa englantilaista kapteenia, Monty Parkeria, yrittämään sen
löytämistä. Muutaman kumppanin kanssa hän hiipi Temppelivuorelle
arabiasuihin naamioituneina, mutta joukko jäi kiinni ja sai aikaan
raivostuneiden arabien mellakoinnin. Jerusalemissa arkeologia on
kuolemanvakavaa puuhaa.  

 Jos jonkin puutteen Montefioren suurenmoisesta
historiankirjoituksesta haluaa tuoda esille, niin se on tavallisten
ihmisten poissaolo. Paljon kerrotaan valloittajista ja poliittisista
myllerryksistä, samoin eliitin hedonistisista juhlista, mutta
tavallisten asukkaiden elämästä emme saa juurikaan tietää.
Mistä ihmiset esimerkiksi saivat elantonsa?

 Todettakoon vielä, että kirja on siitä erikoinen, että sen
lähdeviitteet eivät löydy itse kirjasta, vaan kirjoittajan
kotisivuilta.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/