[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Matti Kassilan matkassa maailmalla

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pentti Stranius 
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kassila, Matti: Suurten elokuvaohjaajien jäljillä. Teos, 2012. 288
sivua.


Matti Kassilan matkassa maailmalla
---------------------------------------------------------

Matti Kassila (s. 1924) taitaa olla Jörn Donnerin ohella viimeisiä
elossa olevia todellisia suomalaisia 'elokuvadinosauruksia'. Hän on
elänyt monet vaiheet ja menneitä vuosikymmeniä hän nyt myös
muistelee kirjassaan Suurten elokuvaohjaajien jäljillä.


Kassila on edelläkävijä - jopa vanhin! - siinä 1950-60-luvun
vaihteessa maineeseen nousseiden elokuvaohjaajien sarjassa, jonka
muun kokoonpanon muodostavat esimerkiksi Mikko Niskanen, Risto Jarva
ja Rauni Mollberg. He ovat kaikki tyylillisesti hyvin erilaisia,
hyvin ristiriitaisia - ja tuskin edes keskenään kovin hyvin
kommunikoivia ohjaajia. Kiistatta he ovat tahoillaan suuria
lahjakkuuksia ja myös niitä, joiden tuotanto herättää yhä
polemiikkia, houkuttaa ja koukuttaa uusia sukupolvia suomalaisen
elokuvan pariin.

'Se on nyt täällä se Kassilan elokuva...'

Matti Kassilan tuotanto on melko lailla epätasaista, mutta yli 30
ohjausta on jo meriitti sinänsä. Kassilan merkitys on havaittu niin
elokuva-arkistossa (KAVA) kuin Lauri Tykkyläisen luotsaamassa
elokuvamuseossa, jossa Kassilan museonäyttely oli hyvin suosittu.

Monet elokuvistaan Kassila on käsikirjoittanut itse. Aikaa parhaiten
kestänyt on kenties Cannesin Kultaisen palmun ehdokas vuodelta 1957 -
Elokuu. Se, mistä Kassila muistetaan, on tietenkin Komisario Palmu.
Palmu-elokuvat ovat käsite. Myös Tauno Palon viimeinen elokuvarooli
filmissä Tulipunainen kyyhkynen on jo legenda sinänsä.
 
 Silti Kassilan niittaaminen Palmu-elokuviin tekee hänelle
vääryyttä. En ryhdy luettelemaan moninaisia töitä, mutta on
selvää, että ohjaaja pystyi näkemään ja kuvaamaan suomalaisen
agraariyhteiskunnan muutoksen, kaupunkimiljöön menneisyyden ja
tulevankin tunteellisesti ja syvällisesti. Muistan itse, kuinka
äitini huudahti joskus reilut 50 vuotta sitten: 'Se on nyt täällä
se Kassilan elokuva...' .
 
 Tämä tapahtui siis silloin kun teatterielokuva oli vielä radion
ja tanssilavojen Olavi Virta- ja työväentalojen Tapio Rautavaara
-ohjelmistojen ohella ainut populaarikulttuurin muoto - juuri ennen
kuin televisio tuli Pohjanmaalle. Isä vähät välitti Kuva-Tuvan
filmeistä Kannuksesssa, mutta äidin potkukelkassa tai pyörän
tarakalla taisin Kassilaankin ensi kerran tutustua. Paljon äidin
mielielokuvista, kenties juuri Elokuusta , en silloin ymmärtänyt.
Enemmän liikutti Pikku Ilona ja hänen karitsansa...
 
 Oppi-isiä lännessä ja idässä
 
 Suurten elokuvaohjaajien jäljillä on mielenkiintoinen joskin
hieman hajanainen kirjoituskokoelma. Kassila matkaa maailmalla ja
muistelee siinä sivussa omien elokuviensa tekovaiheita. Hauskoja
sattumuksia ja tuokioita riittää. Sellaisen tarjoaa esimerkiksi
unohduksiin painuneen Haluan rakastaa Peter -elokuvan kuvausvaihe,
Tea Istan ja Paul Osipowin intiimi sänkykohtaus. Siinä Kassila
olisi halunnut päästä lähemmäksi kirjailija Aila Meriluodon
rohkeaa esitystapaa, mutta toteaa sukupuoliaktin kuvaamisen olevan jo
sinänsä 'kiusallista'.
 
 Suurten ohjaajien jäljillä on Matti Kassilan kunnianosoitus niille
ohjaajille, joita hän arvostaa. Ylitse muiden nousevat Ingmar
Bergman, Orson Welles ja Mihail Kalatozov. Ykkönen taitaa olla
Bergman, johon tekijä kirjassaan samastuu jopa hieman kiusallisella
tavalla. Selvästi ruotsalainen esikuva on mieluinen oppi-isä, mutta
Suomen Bergmaniksi ei Kassila itse himoinnut, vaan sellaiseksi hänet
taisi nimetä elokuvakritiikin Grand Old Lady eli Pimpula Talaskivi.
 
 Kassilan kirjoituskokoelma olisi ansainnut paremman toimitustyön.
Loppulukujen katkeransävyisät 'Minulla on vielä asiaa'
-vuodatukset (Risto Jarvan ja Peter von Baghin osoitteeseen) ovat
kokonaisuuden kannalta joutavia. Eräänlainen tilinteon pakko ja
jälkijättöinen 'elokuvapolitikointi' jopa vähentävät
muistelmakirjan painoarvoa.
 
 Parhaimmillaan Kassila on matkalla maailmalle -jaksoissa.
Esimerkiksi Venäjä- tai Neuvostoliitto -osuutta riittää yli 70
sivulle. Matkatarinat 1960-luvun alun Neuvostoliitosta, missä
Kassila filmasi suuritöistä dokumenttielokuvaa, ovat herkullista
luettavaa. Byrokratia, sensuuri ja pienet syrjähypyt rakkauden
suljetuille saarekkeille rautaesiripun takana kertovat yhtä hyvin
Kassilan omasta elämänasenteesta, Venäjä-suhteesta kuin
neuvostoarjestakin.
 
 Muutama vuosi sitten Kassila kirjoitti Filmihulluun hienon esseen
Mihail Kalatozovin suojasää-filmistä Kurjet lentävät. Se on
edelleen ohjaajan mielestä maailman komeimpia ja elokuvallisimpia
merkkiteoksia. Niin minustakin.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/