[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Vaikenemisen taito

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Kaunismaa, Kari  VTT, Paimio
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Krekola, Joni: Maailma kylässä 1962 - Helsingin nuorisofestivaali.
Like Kustannus   Helsinki, 2012. 309 sivua.


Vaikenemisen taito
---------------------------------------------------------

Helsinki toimi tasan viisikymmentä vuotta sitten kylmän sodan
näyttämönä maailman nuorison ja opiskelijoiden festivaalin
aikana.  Suuren yleisön muistiin tämä tapahtuma ei kuitenkaan
jäänyt.  Joni Krekola on tehnyt tutkimuksen tuosta propagandasodan
taistelusta.


Vaikenemisen taito

Sosiaalisen median ja informaatioähkyn puristuksessa nykyihmisen on
vaikea ymmärtää, että puoli vuosisataa sitten jotkin asiat
voitiin haluttaessa painaa käytännössä näkymättömiin.  Näin
tapahtui Helsingissä pidetylle Maailman nuorison ja opiskelijoiden
festivaalille vuonna 1962.  VTT Joni Krekola on kirjoittanut
vankkaan lähdeaineistoon pohjaavan tutkimuksen tuosta tapahtumasta,
johon saapui enemmän kansainvälisiä vieraita kuin olympialaisiimme
kymmenen vuotta aikaisemmin.  Tästä huolimatta Suomen
tiedotusvälineistä vain kansandemokraattien Kansan Uutiset kertoi
tapahtumasta päivittäin.  Krekola on havainnut, ettei edes
Silvanto-Oinaalan Helsingin kaupungin historia mainitse festivaalia
lainkaan.  Väistämättä tulee mieleen vastavuoroinen
vaikeneminen: puna-armeijalle Suomea vastaan käyty talvisota oli
'Neznamennaja vojna' (Nimetön sota) tai 'Sota, jota ei voinut olla'.

Koska 'T?ekkoslovakian tie' ei ollut meidän tiemme, Suomi oli
kylmän sodan aikana eri asemassa kuin Neuvostoliiton miehittämät
itäisen Keski-Euroopan maat.  Kommunistit olivat olleet vain kolmen
suuren hallituksessa 1946-48, ja pääsivät hallitukseen vasta
vasemmistoenemmistöisessä eduskunnassa 1966.  Ensimmäisen kerran
festivaali oli järjestetty kapitalistisessa maassa Itävallan
Wienissä 1959, ja nyt siis Suomessa.  Vuoden 1957 Moskovan
festivaalit olivat neuvostovallan huomattava propagandanäyte. 
Tuolloin tosin jazz tunkeutui Neuvostoliittoon ja tavalliset
kansalaiset pääsivät ensi kertaa keskusteluun ulkomaalaisten
kanssa.  Nikita Hru?t?ov piti tätä NKP:n keskuskomitean istunnossa
'ankarana virheenä'.  Myös Helsingin festivaalien
järjestämisestä päätettiin alun perin NKP:n keskuskomiteassa,
vaikka mukaan haluttiin erityisesti juuri itsenäistyneiden Afrikan
valtioiden poliittisesti sitoutumattomia nuoria.  Joissakin kohdin
Krekolan sympatiat tuntuvat olevan kansandemokraattisen liikkeen
puolella, kun hän kirjoittaa 'kokeneista tovereista'
järjestelytöissä, ellei sitten ole tehnyt näin kieli poskessa.

Vuonna 1962 Neuvostoliitto oli voimiensa tunnossa erityisesti
avaruuden valloittamisen ja urheilumenestyksensä suhteen.  Juri
Gagarinin lisäksi korkeushyppääjä Valerij Brumel pääsi jopa
tapaamaan presidentti Kekkosen.  Erittäin tarkoin salattiin, että
juuri ennen festivaaleja, 1. kesäkuuta puna-armeija ampui
Novot?erkasskin leipämellakassa 26 neuvostokansalaista ja haavoitti
lähes 90:ä.  Myöhemmin mm. historioitsija ?uravljov on
selvittänyt, että vuosina 1962-64 Neuvostoliitossa teloitettiin
runsaat 160 ihmistä etupäässä talousrikoksista.  - Suurin osa
festivaalivieraista tuli kuitenkin sellaisista Euroopan maista,
joissa oli voimakas kommunistinen puolue: Italia, Ranska ja
sosialistiset maat.  Lisäksi oli huomattava joukko Saksasta,
Itävallasta, Yhdysvalloista ja etenkin hiljattain vallankumouksen
tehneestä Kuubasta.

Suomen hallitus ja Tasavallan Presidentti Kekkonen vastustivat aluksi
festivaalin järjestämistä Suomessa 'kiusallisena', koska saatiin
tietoja CIA:n rahoittamasta vastatoiminnasta, minkä vuoksi maamme
olisi joutunut propagandasodan näyttämöksi.  Noottikriisin
jälkimainingeissa Kekkonen ja pääministeri Karjalainen kuitenkin
päätyivät suhtautumaan suopeasti tapahtumaan ja osallistuivat jopa
Unkarin valtuuskunnan konserttiin.  Maalaisliiton nuorisojärjestö,
Maaseudun Nuorten Liitto, oli ainut porvarillinen nuorisojärjestö,
joka järjesti festivaalivieraille myös käyntejä Helsingin
ulkopuolelle.  Vieraat kävivät Uudellamaalla, Varsinais-Suomen
Perniön Alkio-opistolla ja Paimiossa, silloin Hämeeseen kuuluneella
Somerolla ja aina Keski-Suomen Keuruulla saakka.  Tuolloinen
liittosihteeri Antti Mäki-Reinikka, jota Krekola on haastatellut,
kertoi minulle 1970-luvulla, kuinka Pauli Burmanin johtaman
vastafestivaalitoimiston organisoimat häiritsijät heittelivät
kivillä Varsinais-Suomeen matkaavaa bussia Helsingin Sokoksen
kulmalla.

Suomen Suojelupoliisi ja järjestyspoliisi saavat Krekolalta melko
puhtaat paperit järjestyksenpidosta festivaalin aikana. 
Erityisesti alkoholitarjoilunkin avulla innostetut, vieraita
häiritsevät lättähatut poliisi pani järjestykseen.  Yhtenä
kontaktien solmimista vaikeuttaneena seikkana oli tietysti yhteisen
kielen puuttuminen.  Nyt tarkasteltuna suomalaisnuorten kielitaito
laajenikin suunnilleen 1990-luvun lamaan asti.  Sen jälkeen kunnat
eivät ole pystyneet tarjoamaan kunnolla kuin englantia, ja nuorten
enemmistö ei ole halunnut opiskella edes ruotsia.  Tämän johdosta
yhteisenä kielenä onkin useimmiten 'broken English'.  Vuonna 1962
solmittiin silti ystävyys- ja rakkaussuhteita, ja jonkin verran
'festivaalilapsiakin' syntyi.  Poliisinäkökulma toisti
miessovinistista myyttiä, jonka mukaan 'tummat kundit veivät
suomalaiset friidut', mikä tietysti ärsytti isäntämaan julleja. 
Samoin Suojelupoliisi ei hylännyt kommunisminvastaisuuttaan
festivaalinkaan vuoksi.

On selvää, ettei yli kymmentätuhatta vierasta majoiteta ja ruokita
noin vain Helsingissäkään.  Ongelmaa helpotti se, että
Neuvostoliiton ja DDR:n edustajat majoittuivat ja ruokailivat omilla
laivoillaan satamassa.  Hieman kaihoisasti Krekola toteaa
festivaalin jääneen viimeiseksi kansandemokraattisen
talkookulttuurin voimanponnistukseksi.  Tämä pitää yhtä sen
kanssa, että toisaalla on selvitetty Suomen Demokraattisen
Nuorisoliiton Terä-lehteä tutkimalla todellisen kulttuurimuutoksen
ajoittuneen juuri samaan aikaan.  60-luvun alkuun asti kommunistinen
ja kansandemokraattinen liike onnistui torjumaan rock and rollin,
nuorisomuodin ja muun länsimaisen hapatuksen tunkeutumisen
keskuuteensa.  Viimeistään Beatlesien läpimurron jälkeen sen oli
pakko heittää pyyhkeensä kehään.  Neuvostoliitto sen sijaan ei
perästäkään ymmärtänyt, että sen Sputnik-malliset
tiedotuskeskukset eivät kerta kaikkiaan purreet länsimaiden
nuorisoon.  Hauska esimerkki on tiukkanutturaisen neuvostotädin
kivahdus amerikkalaisten kanssa yhteisessä televisio-ohjelmassa
1980-luvulla esitettyyn, seksiä koskevaan kysymykseen: 'Meillä ei
ole teidän porvarillista seksiänne!'

Krekola tarkastelee myös Helsingin jälkeen pidettyjä festivaaleja,
joista hän hieman itseironisesti toteaa 'tunkeneensa' mukaan Kuubaan
1997.  Tällöin maailma oli jo muuttunut melko ratkaisevasti
muualla, mutta Havannassa tätä ei havainnut.  Olin itse mukana
Satakunnan festivaalivalmisteluissa 1973, jolloin suuntana oli
Itä-Berliini ja myynnissä paitoja, joissa komeili rauhankyyhky,
'nyrkkiperseinen pulu'.  Keskustanuorten lisäksi myös
kokoomuslaiset olivat tuolloin mukana.  Suomen kommunisteille
tärkeintä oli saada mahtava määrä poliittisesti edustavia nimiä
eri toimikuntiin.  Esimerkiksi Havannan festivaaliin 1978
valmisteltaessa tulin itsekin valituksi Porissa johonkin
valmisteluelimeen, joka ei todella kokoontunut yhtään kertaa. 
Ensimmäistä kertaa osallistuin Moskovan festivaaliin 1985, jolloin
olin jo liian iäkäs.  Sitä ei tosin huomannut silloinkaan
harmaatukkaisten venäläisten liituraitamiesten joukossa.  Olin
opiskellut venäjää vasta vuoden tuohon mennessä. Siitä
huolimatta oli historiallista todistaa Mihail Gorbat?ovin avauspuhe,
joka selvästi siivitti neuvostomallisen yksipuoluejärjestelmän
lopun alkua.

Kokonaisuudessaan Krekolan teos täyttää selvän aukon
historiankirjoituksessa.  Hän on onnistunut haastattelemaan
osallistujia ajoissa.  Kun itse yritin tavoittaa Varsinais-Suomessa
festivaalivieraita vastaanottaneita, totesin olevani valitettavan
myöhässä.  Tosin niin käy meille kaikille.

                                                                                   

                      



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/