[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Pommituslentolaivue 48:n historia miehistön näkökulmasta

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Harri Kousa  VTM
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Hämäläinen, Matti: Pommituslentolaivue 48. Koala-kustannus Oy,
2009. 324 sivua.


Pommituslentolaivue 48:n historia miehistön näkökulmasta
---------------------------------------------------------

Pommituslentolaivue 48 kertoo viime sotien historiasta jatkosodan
alussa perustetun pommikonelaivueen miehistön näkökulmasta.
Tähän astinen ilmasotaa kuvaava historia- ja
elämänkertakirjallisuus on pitkälti ollut hävittäjälentäjien
historiaa, jopa siinä määrin, että historiakuvan voidaan ajatella
olevan jossakin määrin pommikonelaivueiden merkitystä aliarvioiva.
Suuren työn kirjoittajaltaan vaatinut Pommituslentolaivue 48
laajentaa ansiokkaasti Suomen sotien 1939 - 1945 ilmasodasta
vallitsevaa kuvaa.


Pommituslentolaivue 48 on Koala-kustannuksen julkaiseman Suomen
ilmavoimien laivueet -kirjasarjan neljäs osa (2009). Kirjasarjassa
on tähän asti ilmestynyt neljän pommituslentolaivueen historiat. 
Kaikkien tähän asti ilmestyneiden osien kirjoittaja on ilmavoimien
historiasta laajalti kirjoittanut Matti Hämäläinen.
Pommituslentolaivue 48 kertoo laivueen historian painottaen
sotavuosia 1941 - 1945 sekä lento-osaston lento- ja
kenttähenkilökunnan sotakokemuksia. Tässä arvostelussa on
yhtymäkohtia Agricolan arvosteluissa julkaistuun Pommituslentolaivue
44 -kirjan arvosteluun, koska kirjojen rakenne ja toteutustapa on
yhtäläinen ja kirjojen vahvuudet ja heikkoudet pitkälti samat.

Lentolaivue perustettiin marraskuun lopulla 1941. Tehtävänä oli
lentorykmentti 4:n eli ilmavoimien pommitusosastojen
koulutusyksikkönä toimiminen. Lentolaivue 46 oli saamassa Saksasta
moderneja Dornier Do 17 -pommikoneita ja jätti perustettavalle
lentolaivue 48:lle kouluttavan henkilöstönsä sekä vanhan
kalustonsa. Koneita oli tuossa vaiheessa peräti kolmeatoista eri
tyyppiä, osin sotasaaliskalustoa. Sotasaaliskaluston käyttö pisti
sekä kenttä- että lentohenkilöstön koville, koska sopivia
varaosia puuttui eikä täydellisiä käyttöohjeita eikä
valmistajan tietoja ollut käytettävissä. Köyhällä maalla ei
ollut juuri mahdollisuuksia omaan lentokonetuotantoon eikä
mahdollisuuksia ostaa ulkomailta mielen mukaan, vaan oli pakko
käyttää niitä koneita, jotka jotenkin saatavissa olivat.

Koulutustehtäviin tuli vaihtelua toukokuussa 1942, kun laivueen
alaisuuteen perustettiin erillinen valokuvauslentue kuvaamaan
sotatoimialueet tarkkojen ja ajanmukaisten karttojen piirtämisen
tueksi. Heinä-elokuussa 1942 laivueen ensimmäiseen lentueeseen
saatiin Saksalta ostettuja moderneja sotasaaliskoneita,
neuvostovalmisteisia Petljakov Pe-2 -koneita. Koneet varustettiin
kameroin ja niitä voitiin nopeutensa turvin käyttää
tiedustelulentoihin alueilla, joilla muut ilmavoimien käyttämät
tiedustelukoneet eivät olisi pärjänneet vihollisen
hävittäjätoiminnan takia.

Vuoden 1942 mittaan laivueeseen saatiin lisää neuvostoliittolaista
sotasaaliskalustoa, Iljushin DB-3M ja DB-3F-pommikoneita.
Pommituslennoille laivue alkoi osallistua elokuusta 1942 lähtien.
Vuoden 1943 painopiste lennoilla oli Muurmannin radan liikenteen
tiedustelu ja häirintä.  Joitakin koko rykmentin voimin tehtyjä
pommituslentoja tehtiin myös Sekeheen ja Lavansaareen. Kaksi
huonossa säässä lennettyä pommitusoperaatiota päättyivät
eksymisten ja laskeutumisvaikeuksien takia pahoihin konevaurioihin ja
-menetyksiin, joiden jälkeen koko rykmentin mittarilento-,
radiosuuntima- sekä huonon sään laskeutumistaitoihin pyrittiin
saamaan lisäkoulutuksen kautta parannusta.  Vaihtelua toimintaan
toivat myös kaukopartioiden huoltopudotukset. Marraskuussa 1943
laivueen kalustoa täydennettiin Valtion lentokonetehtaalla
Tampereella lisenssillä valmistetuilla Bristol Blenheim
-pommikoneilla. Blenheimeihin totutteluvaiheen jälkeen laivue pystyi
toimimaan pommituslentolaivueena eikä enää niinkään osin
koulutusyksikkönä.

Vuoden 1944 alkupuolella Helsingin ja Tallinnan suurpommitusten
yhteydessä lentolaivue osallistui Leningradin alueen lentokenttien
pommituksiin kuvaamalla lentokentät sekä ennen että jälkeen
pommitusten sekä myös pommittamalla Gorskajan kenttää
Blenheim-lentueen voimin. Lentolaivueen valokuvauskoneet myös
kuvasivat rintaman ennen Neuvostoliiton hyökkäystä kesäkuussa
1944, mutta osa kuvista jätettiin tuntemattomasta syystä
tutkimatta. Jostakin syystä tutkittuihinkaan kuviin ei ylemmillä
tahoilla reagoitu, vaikka suurhyökkäyksen valmistelut olivat
kuvissa selkeät. Suurhyökkäyksen alettua lentolaivue osallistui
sen torjuntaan lentämällä osana koko lentorykmentti 4:n
keskitettyjä hyökkäyksiä. Kovassa ilmatorjuntatulessa tappioita
ei voinut välttää, mutta toisaalta lentolaivueen aluepommitukset
aiheuttivat neuvostojoukoillekin pahoja tappioita. Tappioiden
seurauksena neuvostoilmavoimat aloittivat Suomen lentokenttien
keskitetymmän pommittamisen, missä yhteydessä heinäkuun 1944
alussa menetettiin tiedustelutoiminnalle korvaamattomat kaksi
lentolaivueen Pe-2 -konetta, jolloin enää yksi kappale tätä
konetyyppiä jäi jäljelle. Tämän seurauksena jo muutenkin
kuormitetut hävittäjälentueet joutuivat suorittamaan
tiedustelulentoja vaikeimmissa paikoissa.

Lapin sotaan lentolaivue osallistui muuttuneissa olosuhteissa.
Saksalaisten ilmatorjunta oli puna-armeijan torjuntaa
kehittyneempää. Tulen keskittäminen oli nopeampaa ja tarkempaa ja
tulenjohtaminen osin tutkajohdettua. Niukkoihin lentomääriin ja
tuloksiin nähden tappiot olivatkin Lapin sodassa suuret, joskaan
lukumääräisesti eivät kuitenkaan maan puolustuskykyyn
vaikuttavat.

Suomen ilmavoimien laivueet -kirjasarjalle tyypillisesti
Pommituslentolaivue 48 -kirjan lähteinä on käytetty niin arkistoja
kuin elämänkerta- ja tutkimuskirjallisuutta sekä kirjoittajan
peräti 20 vuoden aikana tekemiä lento- ja kenttähenkilökunnan
sekä omaisten haastatteluja. Kirja on suunnattu laajalle yleisölle,
eikä lähdeviitteitä ole käytetty.  Venäjän arkistoja ei ole
käytetty, mikä on sikäli perusteltuakin, että kirja luo kuvaa
siitä, miltä sota laivueen miehistön subjektiivisesta
näkökulmasta vaikutti. Näkökulman valinnasta johtuen kirjan
pohjalta saa hyvin käsitystä miehistön kokemuksesta, mutta ei
niinkään esimerkiksi siitä, millaista tuhoa laivueen toiminta
kohteissaan jälkikäteistiedon pohjalta arvioituna aiheutti. Laajan
ja osin aivan uutta tietoa tuovan lähdeaineiston lisäksi kirjaan on
löydetty sisältöä erinomaisesti tukevia valokuvia. Kun kirjassa
kerrotaan vaikkapa Gorskajan lentokentän pommituksesta, kuvituksena
on laivueen tiedustelukoneen ottama ilmavalokuva tilanteesta
kentälle ennen pommitusta, sitten kuvat enemmän tai vähemmän
kovia kokeneesta tiedustelukoneen miehistöstä poistumassa
koneistaan lennon jälkeen ja sitten tiedustelukoneen ottama
ilmavalokuva tilanteesta kentällä pommituksen jälkeen.

Kirjan rakenne on kronologinen. Ensin kuvataan lyhyesti laivueen
perustamisesta, sitten käydään läpi jatkosota, Lapin sota ja
laivueen lakkauttaminen sodan jälkeen. Kronologisten lukujen
jälkeen esitellään liitteissä laivueen lentävä henkilökunta,
käytetyt lentokonetyypit, tukikohdat, miehistö- ja konetappiot
sekä lentovauriot ja vielä muistomerkit, joita Pommituslentolaivue
48:n muistoksi on pystytetty. Liitteet ovat erinomaiset (kuten
muissakin Suomen ilmavoimien laivueet -kirjasarjan osissa) ja antavat
myös asiaa entuudestaan hyvinkin tunteville lukijoille uutta tietoa
esimerkiksi laivueen käyttämien harvinaisempien lentokonetyyppien
ja yksittäisten lentokoneiden kohtalon osalta. Kirjan viimeisessä
osassa on henkilöhakemisto. Lisäksi miehistön jäseniä
asemekaanikoista tähystäjiin ja lentäjiin esitellään
erillisissä tietolaatikoissa. Kirja on kovakantinen ja painettu
hyvälle paperille, minkä takia kirjaan painetut valokuvat ovat
hyvin yksityiskohtaisia ja hyvää laatua. Ainoa isompi puute kirjan
sisällössä on karttojen täydellinen puuttuminen. Siksi kirjassa
kuvattujen tapahtumien hahmottaminen ei onnistu, ellei lähialueiden
maantieto ole lukijalle poikkeuksellisen hyvin hallussa tai
karttakirja tai -sovellus lukiessa mukana.

Kuten muissakin Suomen ilmavoimien laivueet -kirjasarjan osissa
Pommituslentolaivue 48:n käsittelytapa painottuu miehistön
kokemuksiin. Ensin kerrotaan lyhyesti sodan ja ilmasodan
yleistilanteesta ja sitten kerrotaan miehistön haastatteluiden ja
päiväkirjojen sekä lentoraporttien pohjalta laivueen toiminnasta.
Lähestymistapansa kautta kirja antaa hyvän kuvan siitä, miltä
sodan arki lento- ja kenttähenkilökunnan näkökulmasta näytti.
Sen sijaan järjestelmällistä kuvaa laivueen toiminnasta
esimerkiksi sen noudattaman taktiikan, organisaation ja huollon
kehityksen tai tavoitteiden täyttymisen osalta ei pyritä tarkasti
kuvaamaan, eikä näistä olisi laivueen henkilökunnalla ylimpiä
upseereja lukuun ottamatta tarkkaa käsitystä ollutkaan. Miehistön
kokemuksiin keskittyvä näkökulma tekee Pommituslentolaivue 48:stä
helppolukuisen, ajoittain suorastaan jännittävän lukukokemuksen.
Teoreettisempi lähestymistapa olisi ehkä kertonut enemmän
historiatieteen ammattilaisille, mutta samalla kirjasta olisi tullut
kuivempi lukemiskokemus valtaosalle lukijakunnasta.

Hämäläinen on tehnyt kirjaansa varten paljon työtä, haastatellut
asianomaisia, kerännyt ennen juuri tuntemattomia valokuvia ja
kirjoituksia, ja siksi kirjassa on varmasti asiantuntijoillekin
paljon uutta tietoa. Harva varmaan esimerkiksi tietää, että
18.5.1943 laivue pommitti esikunta-aluetta, jossa Neuvostoarmeijan
pohjoisen rintaman komentajan Semjon Timoshenkon oletettiin olevan
vierailulla. Esikunta-alue kärsi pommituksissa pahasti, mutta
tiedossa ei ole oliko Talvisodan jälkeen Neuvostoliiton sankariksi
nimetty Timoshenko todella paikalla. Erinomaisten liitteidensä takia
sekä henkilöhakemistonsa takia Pommituslentolaivue 48 on myös
käytettävissä tietokirjana, josta esimerkiksi jotakin
lentäjäelämäkertaa lukevan on nopea ja helppo tarkistaa
historiallisia yksityiskohtia.

Erityisen vaikuttavasti Pommituslentolaivue 48 kertoo laivueen
toiminnasta sotasaaliskoneilla sekä toisaalta tiedustelulentojen
vaikeuksista. Sotasaaliskoneet olivat erityisesti Pe-2 -koneiden
osalta toisaalta korvaamattoman arvokkaita tiedustelussa, toisaalta
mekaanikkojen ihmetekojen varassa lentäviä rakkineita. Miehistöjen
onneksi kaksimoottoriset Pe-2 - että DB-3 -koneet pysyivät jotenkin
ilmassa yhdelläkin moottorilla lennettäessä, kunhan toisen
moottorin sammuminen ei sattunut kovin matalalla lennettäessä.
Tiedustelulennot puolestaan piti suorittaa vihollishävittäjiä ja
ilmatorjuntaa vältellen niin korkealla lentäen, että
happilaitteiden viat johtivat ajoittain jonkun miehistön jäsenen
tajuttomuuteen ja pakkasta saattoi pahimmillaan olla -60 astetta. Jos
kamera ei toiminut tai kuvat eivät onnistuneet, niin edessä oli sama
vaarallinen lentotehtävä.

Tähänastinen ilmasotaa koskeva suomalainen kirjallisuus on
pitkälti keskittynyt hävittäjiin ja sikäli Hämäläisen kirjat
ja myös Pommituslentolaivue 48 on erityisen tervetullut ja kaivattu
lisä ilmasotakirjallisuuteemme. Se kertoo Suomen ilmavoimien
kirjavimmin varustetusta osastosta, jonka panos koulutuksessa,
tiedustelutoiminnassa ja vuoden 1944 torjuntataisteluissa oli suuri.
Kirjaa voi suositella niin suurelle yleisölle kuin sotahistorian
tuntijoille.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/