[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Lavalla laidasta laitaan

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Henna Jousmäki  FM, väitöskirjatutkija, Jyväskylän yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kukkonen, Aino: Heikki Värtsi - laidasta laitaan. Like Kustannus Oy,
2011. 255 sivua.


Lavalla laidasta laitaan 
---------------------------------------------------------

Suomalaisen modernin tanssin pioneerin Heikki Värtsin elämäkerta
on vauhdikasta luettavaa. On vaikea löytää areenaa suomalaisen
ammattitanssin ja viihteen historiasta jolla tämä mies ei ole
vaikuttanut joko tanssijana, näyttelijänä tai koreografina. Aino
Kukkosen toimittama teos on merkittävä koonti muun muassa taiteen
valtionpalkinnon vuonna 1991 saaneen taiteilijan urasta taiteilijan
itsensä kertomana.


Teoksen seitsemän lukua käsittelevät pääasiassa Värtsin uraa
erilaisten tanssi- ja näytelmäproduktioiden parissa. Luvut kattavat
Värtsin varhaislapsuuden kuvauksen, tanssi- ja esiintymisinnostuksen
heräämisen, ammatillistumisen, uran kansainvälistymisen, sekä
urapolun levenemisen teatteriin, koreografiksi ja jopa
kapellimestareiden kouluttajaksi. Kirjaan sisältyy lukuisia kuvia
rooliasuissa sekä kiertueilta, mikä on luettava eduksi
esittävistä taiteista kirjoitettaessa.


Tanssija sodanjälkeisessä yhteiskunnassa

Tanssista tuli Värtsin ammatti 1950-luvulla, jolloin tanssin
arvostus ei ollut lähelläkään nykyistä. Värtsi kertoo muun
muassa harjoitus- ja peseytymistilojen alkeellisuudesta:
eräässäkin teatterissa oli yksi suihku kellarissa ja siitä tuli
pelkästään kylmää vettä! Toisaalta tanssijoiden ymmärrettiin
tekevän fyysistä työtä, ja Värtsi kertookin tanssijoille
kuuluneen pula-aikana ruumiillisen työntekijän elintarvikekupongit.

1950-luvulla myöskään tanssijan palkkaus ei ollut kohdallaan, ja
kansallisoopperan tanssijat kuten Värtsi hankkivat lisätienestiä
esiintymällä muun muassa television viihdeohjelmissa (esim.
Kivikasvot) tanssijana, mallina mainostaen muun muassa Suomen Trikoon
tuotteita ja Luxor-televisioita, tehden esiintymiskoreografioita
laulajille (esim. Katri-Helena, Carola, Tamara Lund), sekä
myöhemmin myös vierailemalla Kansallisbaletin ohella muun muassa
Helsingin kaupunginteatterissa ja Tampereen Teatterissa.

Värtsin mukaan myös 1960-luvulle jatkuneet oopperan baletin
kesäkiertueet olivat mukava lisä palkkapussiin, ja oikeastaan
kiertueet olivat Värtsistä niin mukavia, että hän koki olevansa
lomalla ennemmin kuin töissä. Näiltä kiertueilta Värtsillä
onkin monta tarinaa kerrottavaksi. Kotimaan kiertueita tehtiin
Helsingin olympialaisia varten valmistetuilla 'olympiavaunuilla', ja
Värtsin mukaan joskus yöjuhlinnan tiimellyksessä joku unohtui
asemallekin junan jo lähtiessä seuraavaa esityspaikkakuntaa kohti.

Kylmän sodan aikakaudella tanssi oli myös politiikan väline.
Suomen kansallisbaletti toimi näyttämönä eräälle
harvinaislaatuiselle kohtaamiselle, kun Kansallisoopperan silloinen
johtaja Alfons Almi kutsui vierailulle Baletin juhlaviikoille yhtä
aikaa seurueet Yhdysvalloista sekä Neuvostoliitosta. Molemmat
seurueet panivat esityksissä parastaan, ja eräänä iltana
vietetylle juhlaillalliselle oli Kansallisbaletista kutsuttu johdon,
George Gén ja Doris Laineen lisäksi Värtsi, joka kuvaa iltaa
näin:

Illan tunnelma oli jotenkin salamyhkäinen. Tämä oli ensimmäinen
kerta, kun idän ja lännen tanssijat kohtasivat tällä tavoin -
vastaavia illallisia ei ollut aiemmin järjestetty missään. Almi
oli onnistuneesti sekoittanut pöytäkunnat... Käytävällä
näytimme toisillemme, miten meillä tehdään hyppyjä ja
piruetteja.

Värtsi kertoo myös kuinka venäläisiä tanssijoita valvottiin
tarkkaan loikkaamisen pelossa, ja toisinaan myös keskusteluille
laitettiin piste 'kun keskustelu kääntyi muuhun kuin tanssiin'.
Tällainen 'kulttuurivaihto' tarjosi Värtsille mahdollisuuden
vertailla amerikkalaista ja venäläistä balettia, ja
venäläisille, joille länteen matkustaminen ei ollut helppoa,
oopperan piippuhyllyllä istuminen ja esitysten seuraaminen avasi
uuden maailman.


Tanssitietouden äärellä

Värtsin puheenvuorot tuovat esiin sen, miten monipuolista tanssijan
työ parhaimmillaan on ja kuinka se kytkeytyy läheisesti lähinnä
näyttelijäntyöhön. Värtsi sai klassisen balettitanssijan
koulutuksen ja esiintyi valovoimaisesti muun muassa
Kansallisoopperassa teoksissa Pessi ja Illusia (1952), Petrushka
(1955), Suite en blanc (1960) sekä Tulilintu (1964).

Klassisten teosten ohella erityisesti ulkomaille kesäisin
suuntautuneet opintomatkat herättivät hänessä kuitenkin halun
laajentaa osaamista myös jazztanssiin ja klassista balettia
sallivampaan neoklassiseen balettiin. Entisessä Neuvostoliitossa,
klassisen baletin kotimaassa, Värtsin 'uutta suuntaa' kommentoitiin
varsin karusti: 'Sinä käytät askelia, joita ei ole olemassakaan.'
Värtsi olikin avainasemassa modernien tanssisuuntausten tuomisessa
Suomeen. Lavalla näitä nähtiin muun muassa teoksissa West Side
Story (1963) ja Viulunsoittaja katolla (1966).

Tanssitaiteilijan elämäkerraksi teos sisältää tanssitermejä
vain vähän, ja nekin on suomennettu lukijan avuksi. Samoin
tärkeimpien puheenaolevien tanssiteosten ja näytelmien juoni on
selitetty lyhykäisesti ja tarkoituksenmukaisesti, eikä teoksen
lukeminen vaadi täten laajaa ennakkotietoa näyttämötaiteista.
Teos vilisee kuitenkin sekä suomalaisia että kansainvälisiä
tanssinimiä Djagilevista Fokiniin ja Nijinskoista Balanchineen,
siihen tahtiin että (länsimaisen) taidetanssin historiaa
tuntematonta lukijaa hengästyttää. Kuitenkin tanssin historiaa
tuntevaa sellaisetkin nimet kuin Martha Graham, Birgitte Cullberg ja
Maija Plisetskaja sävähdyttävät ja auttavat hahmottamaan Värtsin
asemaa ja kokemuksia tanssin historiassa laajemminkin. Näiden
lisäksi teoksessa vilahtelee myös laajemmalti yhteiskunnassa
tunnettuja nimiä, jotka ovat syystä tai toisesta liipanneet
läheltä Värtsin monipuolista uraa, kuten Aatos Erkko
(käsiohjelmien myyjänä Pessin ja Illusian kesäkiertueella), Tove
Jansson (Pessin ja Illusian lavastajana ja puvustajana), Jorma Panula
('kapellimestariystävä') sekä Teija Sopanen (Pro Dance -yhdistyksen
puheenjohtajana).


Taiteilijaelämää

Teoksen alku tarjoaa lukijalle katsauksen Värtsin sukuhistoriaan
evakkotarinoineen ja perhekuvioineen, mutta valitettavasti
myöhemmissä luvuissa henkilöhistoria näyttäytyy lukijalle vain
uran kautta. Otsikkonsa mukaisesti teos selventää näin Värtsin
moninaista urapolkua erinäisillä lavoilla sekä tv-studioissa,
mutta lukijana olisin kaivannut kirjaan mukaan myös
henkilökohtaisempaa pohdiskelua eri kokemusten merkityksestä sekä
henkilökohtaisen elämän käänteistä etenkin uran
myöhäisemmissä vaiheissa. Tosin on selvää, että Värtsin
kaltaiselle taiteelle omistautujalle työn ja henkilökohtaisen
elämän erottaminen toisistaan lienee kaikkea muuta kuin
yksioikoista.

 

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/