[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Aikamatka Keski-Aasiaan ja Kiinaan

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Antero Leitzinger <leitzinger at welho.com> VTT, Helsinki
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Tamm, Eric Enno: Suuri seikkailu Mannerheimin jäljillä - Kertomus vakoilusta,
Silkkitiestä ja uuden Kiinan noususta (The Horse That Leaps Through Clouds - A
Tale of Espionage, the Silk Road and the Rise of Modern China). Kääntänyt
Tuomisto, Pekka. Otava, 2012. 511 sivua.


Aikamatka Keski-Aasiaan ja Kiinaan
---------------------------------------------------------

Kanadanvirolaisen tutkijan seikkailukertomus on erinomainen joululahja kenelle
tahansa suurten tarinoiden ystävälle. Siinä sekoittuvat omat valitukset
matkan rasituksista (viinaa ja naisia unohtamatta) sata vuotta aiemmin samaa
reittiä kulkeneen ratsumiehen yksinäisiin päiväkirjamerkintöihin. Kirja
liikkuu kahdessa tasossa, jotka hädin tuskin pysyvät erillään, mutta
sekoittumiseen on myös hyvät syynsä, sillä moni asia Euraasian mantereen
sisäosissa ei ole muuttunut mihinkään, vaikka toiset ovat muuttuneet
rajustikin. Mannerheimin huoli Japanin vaikutusvallan kasvusta Kiinassa ja
Tammin huoli kiinalaisen nationalismin Japania (ja muitakin maita) kohtaan
purkautuvasta vihasta muodostavat vain yhden monista yhä uudelleen
ajankohtaisista johtolangoista, joita kirja seuraa yli vuosisadan. Kirjan
analyyttinen ote hyödyttää tutkijoita samalla kun värikäs kieli
viihdyttää muitakin lukijoita.



Kanadanvirolainen Eric Enno Tamm lähti kesäkuussa 2006 yli puolen vuoden
tutkimusmatkalle Helsingistä Pekingiin. Hän ajoi junalla tai bussilla ja osin
ratsastikin samaa reittiä kuin Carl Gustaf Emil Mannerheim tasan sata vuotta
aikaisemmin. Tammin matka taittuu kahdessa rinnakkaistodellisuudessa, sillä
nykyisten seikkailujen rinnalla kerronta seuraa Mannerheimin muistiinpanoja,
joista löytyy häkellyttävän ajankohtaisia suoria lainauksia. Tamm
jäljittää Mannerheimin kuvailemia ja valokuvaamiakin kohteita, elää
uudelleen tämän kokemuksia, taustoittaa tietoja muista lähteistä ja
täydentää niitä mielenkiintoisilla yksityiskohdilla, jotka Mannerheimiltä
jäivät mainitsematta.

Suomalaisen lukijan on turha etsiä kirjasta mitään mullistavan uutta tietoa,
mutta Tamm on lukenut aiheesta laajalti, käynyt Lontoon ja Tukholman
arkistoissa, haastatellut asiantuntijoita sekä tehnyt omia päätelmiään
tieteellisellä huolellisuudella. Hänen 502 loppuviitettään,
kirjallisuusluettelonsa ja hakemisto ilahduttavat tulevia tutkijoita. Lisäksi
Tamm on julkaissut lisää tekstiä ja matkakuvansa verkkosivustollaan
http://horsethatleaps.com

Ennen kaikkea kirja on kuitenkin sujuvaa luettavaa kaikille Mannerheimin,
Keski-Aasian ja Kiinan harrastajille tai ylipäätään nojatuolimatkailijoille.
Se on julkaistu alun perin englanniksi ja vaikka monet Mannerheimin kirjoitukset
onkin julkaistu englanniksi, tällainen kirja tuo laajan kansainvälisen
lukijakunnan silmiin paljon tarkentavaa ja avartavaa tietoa Suomen historiasta
ja suomalaisista. Tamm kiittää useaan kertaan Anssi Kullbergia, Harry Halénia
ja Juha Janhusta saamastaan kannustuksesta sekä mainitsee useita muitakin
suomalaistutkijoita niin myönteiseen sävyyn, että Suomi näyttäytyy
idäntutkimuksen suurvaltana. Vaikka suomalaisilla onkin 1800-luvulta juontuvat
erinomaiset perinteensä Keski-Aasian tutkimuksessa, Helsingin yliopiston
nykytilan tuskastuttamat lukijat saattavat suorastaan nolostua siitä huomiosta
ja arvostuksesta, jota Tammin kirja osoittaa. Olemme joutuneet vähin äänin
vetäytymään Venäjän-asiantuntemuksen myytistä, mutta ehkä voimme vielä
hetken aikaa loistaa Kiinan-asiantuntijoina? Tammilta on kuitenkin päässyt
unohtumaan Sabira Ståhlberg, jonka saksalainen väitöskirja ”Der
Gansu-Korridor” olisi täydentänyt Tammin kaipaamia tietoja katoamaisillaan
olevasta juguurikansasta (s. 251-266).

Tamm muistuttaa toistuvasti Mannerheimin roolista Venäjän
tiedustelu-upseerina. Mannerheim ei kuitenkaan ollut James Bondin kaltainen,
casinoissa ja cocktail-kutsuilla viihtyvä vakooja ja sabotööri, vaan
laillisuuden rajoissa pysytellyt entisajan reppumatkailija tai
freelance-toimittaja, joka piti silmänsä ja korvansa auki, analysoi
havaintojaan ja julkaisikin osan niistä. Mannerheim teki jotain sellaista,
josta Suojelupoliisin toimenkuvan uudistajat tänä päivänä haaveilevat.
Ulkomaantiedustelun ei tarvitse olla suunnattoman salamyhkäistä, vaan se voisi
olla yksinkertaisimmillaan ulkomaanedustustojen nuorten virkamiesten
jalkautumista – tai satulaan nousemista. Tamm kertoo hyviä esimerkkejä
siitä, kuinka eri tavoin Kiinasta voi hankkia tietoja: osa (tutkijoistakin)
istuu turistibussin kyydissä oppaan armoilla, osa (varsinkin amerikkalaiset
lähetystyöntekijät) kulkee omia teitään ja tutustuu paikalliseen
arkitodellisuuteen. Kumpikin näkökulma tuo lisäarvoa ymmärtämykseemme,
kunhan osaamme kriittisesti arvioida, mitä meille halutaan näyttää ja mitä
ei.

Lukijaa ilahduttaa kirjoittajan persoonallinen tyyli ja paatos, joka ei kaihda
arvostelemasta Euraasian diktatuureja. Hänen kokemansa hankaluudet Kiinan
viisumin saamisessa kanadalaiseen passiinsa (s. 22) olivat vielä pari vuotta
myöhemmin Suomessa tuntemattomia, mutta äskettäin professori Janhunen on
kohdannut samoja ongelmia. Se on suuri sääli, sillä yleensä matkailijat
ihastuvat Kiinaan, vaikka eivät ummistaisikaan silmiään
yksipuoluejärjestelmältä, vähemmistökansojen kohtelulta ja muilta
epäkohdilta. Jopa Tammin mieli kääntyy matkan loppua kohti hämmentyneeksi ja
sittenkin toiveikkaaksi, joten hänen livahtamisensa maahan virolaisella
passilla koitui pikemminkin siunaukseksi Kiinalle, jonka viranomaisten
kannattaisi luottaa avoimuuden voimaan. Peloistaan huolimatta Tamm ei joudu
Kiinassa pidätetyksi kuten Turkmenistanissa loukattuaan tietämättään
ulkomaalaisten yöllistä ulkonaliikkumiskieltoa (s. 73-77).

Tamm ei ole naiivi, eikä erehdy pitämään tiibetiläisiä buddhalaisen
uskontonsa ansiosta luonnostaan ehdottoman väkivallattomina, vaan tunnustaa
heidänkin historiallisen sotaisuutensa ja nykyaikaiset väkivaltaongelmat,
perheväkivallasta ryöstöihin (s. 257 ja 308-311). Tamm ei myöskään
puolustele terrorismia, vaikka arvosteleekin Kiinan ja Uzbekistanin hallitusten
taipumusta nimitellä muslimien demokratiavaatimuksiakin terrorismiksi. Varsin
tasapuolinen suhtautuminen erilaisiin inhimillisiin ilmiöihin (jopa päihteiden
ja huumeiden käyttöön sekä prostituutioon) horjahtaa oikeastaan vain kun
Tamm intoutuu demonisoimaan Manneheimin aikalaisen, vironsaksalaisen paroni
Roman von Ungern Sternbergin (s. 456-457), jonka julmuudesta ja hulluudesta
kaikki eivät ole yhtä mieltä neuvostohistoriankirjoituksen kanssa.

Kirjan asiavirheet jäävät onneksi vähäpätöisiksi. Vanhat vodkaturistit
muistavat Pietarissa 1900-luvun alussa perustetun Grand Hotel Europen (s. 43)
nimellä Gostinitsa Europeiskaja, joten hotellin alkuperäinen käyttötarkoitus
ei suinkaan ollut unohtunut neuvostoaikanakaan. Rauta- ja maantie Astrakanista
Bakuun eivät välttämättä kulje ”Tshetshenian halki” (s. 49). Silkkitien
kuihtuminen ”1200-luvulla” (s. 108) ei voinut johtua ”mustasta
surmasta”, joka raivosi vasta seuraavalla vuosisadalla. Tammin
”pakistanilainen”, ”pataani” ja ”jalabadilainen” ystävä Ahmed (s.
51) oli kotikaupungistaan päätellen luultavasti afgaani, vaikka samannimisiä
kaupunkeja löytyy muistakin maista. Turkmenistanin edesmenneen presidentin
hulppeassa moskeijassa ei ole kahdeksan minareettia (s. 71), vaan neljä –
jopa postkommunistisessa islamintulkinnassa olisi pyhäinhäväistystä
ylittää Mekan suuren moskeijan seitsemän minareetin määrä. Mannerheimin
kohtaamat ”honanilaiset” (Dagbok s. 469: ”Honaner”) ovat sekä Tammin
että päiväkirjat toimittaneen Halénin hakemiston mukaan Henanin maakunnasta
(Dagbok s. 1000), mutta mikseivät sittenkin Hunanin maakunnasta? Hankoun
kaupunki on tosiaan ”nykyisin Wuhan” (s. 366), mutta ainoastaan
kaupunkiliitoksen myötä (siis oikeastaan vain nykyisen Wuhanin joentakainen
osa). Samuel Huntington ei ole julkaissut vuonna 1968 ”Modernization Theory”
-nimistä kirjaa (s. 444), vaan kirjan nimi on lähdeviitteen ja
kirjallisuusluettelon mukaisesti ”Political Order in Changing Societies” (s.
486 ja 490).

Tamm ja suomentajansa Pekka Tuomisto ovat selviytyneet suurista kielellisistä
haasteistaan kunnialla. He ovat jättäneet monet henkilön- ja paikannimet
suosiolla standardisoimatta, joten samat nimet voivat esiintyä eri tavoin
translitteroituina lainauksissa ja varsinaisessa tekstissä, 1900-luvun alussa
ja 2000-luvulla. Myös lainaukset ovat osin aiemmista suomennoksista ja
lähdeviitoitettuina, osin eivät. Tällaisista ristiriitaisuuksista varoitetaan
niin kirjan alussa kuin lopussakin. Suomentaja on kerran alaviitteellä
oikaissut Mannerheimin ruokareseptejä (s. 36). Suomentaja olisi voinut puuttua
myös erään kirgiisin isoisoisoäidin nuorentumiseen ”isoäidiksi” (s.
116) ja erään mongolitutkijan merkillisen lyhyeen ajantajuun hänen
kutsuessaan Tshingis-kaania ”isoisoisoisäkseen” (s. 415). Kumpikin virhe
esiintyy jo englanninkielisessä painoksessa. Suomentaja on jättänyt lukijan
kielitaidon varaan shakkiaiheisen sanaleikin (s. 184, suomen ”ratsu” on
englanniksi ”knight”). Alkutekstin ”eroded” on saanut oudon suomennoksen
”kalvetaan” (s. 62), vaikka tarkemmin ajatellen olisin tunnistanut verbin
kysymällä itseltäni, mikä minua siinä kalvoi.

Suomentajan omana kauneusvirheenä voi pitää lähinnä Kirgizistanin
vääntämistä ”Kirgisiaksi”, mikä on Kotimaisten kielten
tutkimuslaitoksen leväperäisyydessään vastoin parempaa tietoa sallima ja
Helsingin Sanomien jääräpäisesti levittämä mediaepidemia vailla mitään
asiallista perustetta (emmehän irroita myöskään ”Turkmeniaa”,
”Afganiaa”, ”Kurdiaa” tai mitään muutakaan iranilais-turkkilaisten
kansojen kotimaata yhtä mielivaltaisesti maantieteellis-kulttuurillisesta
viiteryhmästään). Lisäksi Azerbaidzhanin presidentin etunimen (”Heydar”)
ja sukunimen (”Alijev”, engl. ”Aliyev”) translitteroinnin ristiriita (s.
50 jne.) olisi pitänyt välttää, sillä englannin ja turkin y = suomen j.
Urhea yritys ”Sangachalin” (s. 55) kirjoittamiseksi turkkilaisittain
koukku-c:llä (s. 56) onnistui vain puolittain.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/