[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Sortoa ja jumalanpilkkaa. Tärkeä kannanotto islamin ja ihmisoikeuksien puolesta islamismia vastaan

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Satu Lidman  FT, oikeushistorian tutkija, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Ahmad al-Hussein, Lubna; Kareh Tager, Djenane: Olenko kirottu?
Nainen, sharia ja Koraani   (Suis-je maudite? La femme, la charia et
le coran). Kääntänyt Tommy Granholm. Minerva, 2011. 214 sivua.


Sortoa ja jumalanpilkkaa. Tärkeä kannanotto islamin ja
ihmisoikeuksien puolesta islamismia vastaan 
---------------------------------------------------------

Vahvojen mielipiteiden äärellä lukijassa herää pelko:
edistääkö tämä kirja hyväksyvää monikulttuurisuutta vai
lietsooko se kenties tahtomattaan vastakkainasetteluja? Rankoista
aiheista huolimatta tekstin ote on välillä ironisen humoristinen,
kuten silloin kun kirjoittaja kuvaa maasta pakoaan islamistien
hänelle lahjoittaman niqabin suojissa. Kyseessä ei kuitenkaan ole
verenmakuinen seikkailu, jossa rohkea sankaritar pitää kiinni
moraalisista ja eettisistä periaatteistaan. Julkaisemalla tämän
kirjan sudanilainen toimittaja Lubna Ahmad al-Hussein asettaa
itsensä aivan todelliseen hengenvaaraan.


Poliittinen pamfletti vai islam-tietokirja? 

Ahmad al-Husseinin kirjan yläotsikko 'Olenko kirottu?' on
pysäyttävä, mutta vie ajatukset hetkeksi ennustajaeukkoihin ja
naistenlehtiin. Siksi onkin erityisen hyvä, että alaotsikko
tarkentaa ja korreloi sisällön kanssa. Aihepiiriä tunteva ei voine
välttää mielleyhtymää somalitaustaisen Ayan Hirsi Alin vuonna
2005 ilmestyneeseen esseekokoelmaan 'Neitsythäkki. Islam, nainen ja
fundamentalismi'.

Samoja piirteitä kirjoissa toki onkin: on kyse naisen kriittisestä
näkökulmasta muslimikulttuurissa elämiseen sekä laajemmista
skenaarioista, joissa etsitään syitä islamin ja väkivallan
yhteyksiin. Mutta siinä missä Hirsi Ali kertoo hylänneensä
uskonnon, Ahmad al-Hussein korostaa olevansa uskova sunnimuslimi.
Silti - ja juuri siksi - hän katsoo asiakseen esittää terävää
kritiikkiä erinäisiä islamin tulkintoja kohtaan.

Ahmad al-Husseinin lähtökohta on Koraanin todellinen pyhyys; se on
jumalallinen, muuttumaton ja ikuinen Kirjoitus. Sen sijaan Koraanin
tulkinnoista voi ja pitää keskustella, sillä ne ovat täysin
ihmisten vastuulla. Muslimin tulee alistua Jumalan, ei vihaa
levittävien 'partaniekkojen' tahtoon (s. 78). Helvetillä ja
hirvittävillä maanpäällisillä rangaistuksilla pelottelu johtaa
kuitenkin siihen, että suurin osa ihmisistä luopuu vapaudestaan
olla ja ajatella, tottelee 'absurdeja' pukeutumis- ja syömiskoodeja
ja elää elämänsä noudattaen jonkun muun asettamia sääntöjä,
joiden tarkoitusta ei ymmärrä eikä kysele, kirjoittaja listaa.

Kirjan sisältö on samaan aikaan henkilökohtainen ja universaali.
Ahmad al-Hussein itse tuomittiin neljäänkymmeneen raipaniskuun,
koska hän oli pukeutunut housuihin. Taustalla oli Sudanin rikoslain
152 §, johon on hänen mukaansa vaikuttanut virheellinen Koraanin
tulkinta. Vuonna 2008 hänen kotikaupungissaan Khartumissa naisten
pukeutumista ja käytöstä seuraava siveyspoliisi teki 43 000
vastaavaa pidätystä (s. 21). Kuten media päivittäin todistaa,
koskevat uskonnollisin argumentein oikeutetut ihmisoikeusloukkaukset
kuitenkin monia muitakin islamilaisia maita ja sitä kautta myös
Euroopan muslimiväestöä. Sudanin lähihistoria toimii tästä
valaisevana käytännön esimerkkinä.

Tiivistetyimmillään kirjan viesti on: jo riittää vallan
väärinkäyttö uskonnon nimissä. Sen peittelemättömänä
pyrkimyksenä on vaikuttaa asenteisiin ja mielipiteisiin. Väljät
rivivälit, iso fontti ja iskevät otsikot tekevät tekstistä
nopeasti omaksuttavan, hetkittäin tuntuu toistamisen makuakin.

Ahmad al-Hussein ei kuitenkaan tyydy vain paljastamaan vääryyksiä,
vaan ryhtyy opettamaan islamia. Sudanissa vapaamielisellä
1970-luvulla syntyneenä, mutta islamismin nousun nähneenä, hän
omaa syvän kokemusauktoriteetin näkemystensä esittämiseen. Tämä
lisäksi hän sanoo tehneensä kirjaa varten huomattavasti tutkimusta.
Tähän kuuluvat Koraanin ja muiden uskonnollisten tekstien lukeminen
alkukielellä, etymologiset selvitykset niiden käyttämistä
käsitteistä, tekstien syntyajankohdan historiaan ja runouteen
perehtyminen sekä keskustelut eri koulukuntiin kuuluvien
muslimioppineiden kanssa. Kyseessä onkin eräänlainen islamin
oppikirja, joka on kriittiselle lukijalle aidosti hyvä lisä alan
muuhun kirjallisuuteen.

Ikävä kyllä tämä tutkimuksellisuus ei näy lopputuloksessa kuten
olisi toivonut. Lähdeluettelo ja hakemisto huutavat poissaoloaan. On
paradoksaalista, että kirjoittaja penää lähteiden tuntemusta,
mutta on itse luopunut syvällisemmän perehtymisen mahdollistavasta
viittaustekniikasta. Lisäksi jonkinlainen kaavio hadithien, sunnien,
fighin, sharian ja tafsirien suhteesta Koraaniin olisi ollut
selventävä. Nyt vaihtoehdoksi jää lukea rinnalla esimerkiksi
Jaakko Hämeen-Anttilan Islamin käsikirjaa.

Uskonto kulttuurissa, (väki)valta uskonnossa

Kirjan missio on tehdä näkyviksi Koraanin ja sen tulkitsemisen
väliset ristiriidat. Tässä Ahmad al-Hussein on renessanssin
tiedemiesten linjoilla: uskonto ja kriittinen ajattelu eivät ole
vastakkaisia, koska ne painivat eri sarjassa. Koraani eli Jumalan
sana on siis erotettava ihmisten pyrkimyksistä, mutta myös
haditheista eli Profeetan ajatuksia kuvaavista kertomuksista.
Esimerkiksi naista alistavat Koraanin tulkinnat eivät ole Allahilta,
vaan kyse on patriarkaalisesta kulttuurista ja uskonnon
hyödyntämisestä oman edun tavoittelun välineenä. Ahmad
al-Husseinille tämä on todellista jumalanpilkkaa!

Kirjan alussa siteerattu hadith (Muslim 2, 128) osoittaa selkeästi
mitä valikoiva saarnaaminen voi saada aikaan. Tekstin alkuosalle
perustuva tulkinta tukee 'siveettömien' naisten rankaisua, mutta jos
hadithin lukee kokonaan, se kertoo helvetissä asuvan myös miehiä,
jotka ruoskivat muita. Profeetta olisi siis alun perin nimenomaan
kieltänyt vaimon pahoinpitelyn (s. 13-17).

Islamistien hallitsemassa yhteiskunnassa voi kuitenkin elää
kerrallaan vain yksi uskonnollinen 'totuus'. Kritiikki tulkitaan
harhaoppisuudeksi ja ihmisoikeudet poljetaan Allahin nimissä.
Niinpä suurin osa ihmisistä vaikenee tai toistelee 'oikeita'
sanoja, joille on annettu jumalallinen auktoriteetti. Ahmad
al-Hussein vertaa tilannetta kerettiläisvainoihin ja inkvisitioon
Euroopan menneisyydessä.

Ahmad al-Husseinin ajattelussa molemmille sukupuolille yhtäläiset
ihmisoikeudet ovat tinkimätön lähtökohta, mutta vääryyden
kokemuksen kärki piirtyy erityisesti naisiin kohdistuvasta
väkivallasta. Islamistisessa todellisuudessa, kuten muutenkin,
tämä saa monia muotoja: painostus, alistaminen, uhkailu,
haukkuminen, mitätöiminen, viha, seksuaalinen väkivalta sekä
fyysinen väkivalta niin kotona kuin oikeusjärjestelmän suojissa.

Sisältääkö kirja sitten miesvihaa? Joissakin paikoissa
kieltämättä sorrutaan yleistäviin lauseisiin, joissa nimenomaan
'miehet' ovat syypäitä hirmutekoihin. Vaikka näin teknisesti
ottaen usein onkin, palvelisi näissä kohdissa kirjoittajan
epäilemättä vilpittömiä päämääriä paremmin esimerkiksi
sanan 'islamisti' käyttö.

Mihin perustamme puheemme?

Olenko kirottu on alun perin ilmestynyt ranskaksi yhteistyössä
ranskalaisen toimittajan kanssa. Tästäkin syystä suomalaiselta
kustantajalta olisi olettanut lyhyttä, kenties kantaa ottavaa
esipuhetta eikä käännöksen julkaisemista sellaisenaan.
Toisekseen, Ahmad al-Husseinin tutkimuskohteena ovat satoja vuosia
vanhat arabiankieliset tekstit. Kyse on pitkälti kielen vivahteista
sekä avainsanojen jopa päinvastaisista tulkinnoista.

Koraanin jakeissa on käytetty Hämeen-Anttilan varmastikin
laadukasta suomennosta, mutta mitä reittiä hadithit ovat
päätyneet suomenkieliseen muotoon? Arabiaa osaamattoman ja islamia
tarkemmin tuntemattoman lukijan mielessä vaanii perusepäilys
siitä, miten autenttisesti sudanilaisen kirjailijan ajatukset saati
sitten hadithien sanoma välittyvät 2000-luvun suomalaiselle.
Ongelma on ironinenkin, sillä sama asetelma on tavalla tai toisella
aina läsnä historiantutkimuksessa myös silloin kun
alkuperäislähteiden lukeminen on periaatteessa mahdollista.

Koraanin synty on sinänsä jotensakin helppo hahmottaa: 15 vuotta
Muhammadin kuoleman jälkeen islamin kolmas kalifi Uthman kokosi
yhteen niteeseen kahden edellisen kalifin keräämät jakeet. Mutta
entä hadithit? Ne siirtyivät aluksi suullisessa muodossa, mistä
Ahmad al-Hussein päättelee, ettei Muhammad halunnut sanojaan
merkittävän muistiin. Sitä paitsi ensimmäiset kalifit myös
polttivat ylös kirjattuja haditheja. Niinpä niiden
oikeudellisuuteen sisältyy alun perinkin vahvoja epäilyksiä.

Hadithit kirjoitettiin ylös vähitellen alkaen 150 vuotta Muhammadin
kuoleman jälkeen, ja monet niistä ovat keskenään täysin
ristiriitaisia. Ongelmallista on myös tekstien suuri määrä ja
lisääntyminen: ensimmäisen islamilaisen vuosisadan lopulla niitä
oli 100 000, sata vuotta myöhemmin jo 300 000. Näistä lainoppineet
valikoivat 'aidot' hadithit, jotka luokitellaan luotettavuutensa
mukaan, kriteerinä välitysketjun seurattavuus (s. 46-53).

Ahmad al-Hussein tunnustaa häpeävänsä niiden puolesta, jotka
vetoavat hänestä 'iänikuisiin' ja 'virttyneisiin' haditheihin
tuntematta alkutekstejä tai niiden syntyhistoriaa. Hän haluaa
näyttää, että vuosisatojen aikana syntyneet lainoppineiden
tulkinnat eivät ole Allahista eikä tämä sharia ole Allahin
sharia. Kyse on ihmisten omiin tarkoituksiinsa muokkaamista
velvoitteista ja rangaistuksista.

Ongelmallista ei ole ainoastaan yksilöiden eriarvoisuus tai
arveluttavien prosessien päättyminen ankariin rangaistuksiin.
Ainakin sudanilaisessa sharia-tulkinnassa voidaan länsimaisten
oikeusperiaatteiden vastaisesti rangaista myös tekemättömistä
teoista, sikäli kun ne ovat tietyin ehdoin mahdollisia. Jos siis
samassa huoneessa on miehiä ja naisia, jotka eivät ole sukulaisia
ja tai aviopuolisoita, voidaan heidän katsoa syyllistyneen
siveettömyyteen (s. 67-68).

Vihaa ja väkivaltaa lietsovat tulkinnat ovat Ahmad al-Husseinin
silmissä 'Allahin kasvoille sylkäistyjä herjauksia' (s. 23). Ne
eivät ole todellista islamia. Etenkin länsimaiseen lukijaan uponnee
lisäksi huomautus siitä, ettei Koraania tuntemattoman kannata uskoa
todeksi mitään väitettä islamista.

Islamilainen valistus ja uskonnon päivittäminen 2000-luvulle

1300 vuotta vallalla olleiden tulkintojen mukaan nainen on puolikas
mies, 'luontaisesti käyrä' ja 'synnynnäisesti epätäydellinen'.
Suurin osa helvetin asukkaistakin on naisia (s. 69-74). Ahmad
al-Hussein kuitenkin korostaa, että entisaikojen ihmiset tulkitsivat
Koraania ja haditheja oman aikakautensa tietojen ja kulttuurin
suomissa rajoissa. Hänen mukaansa Kirja oli itse asiassa
myönteistä kehitystä syntyaikansa yhteiskunnassa, jossa naisen
asema oli erittäin huono. Se takasi oikeuksia ja yhdenvertaisuutta
lähtötilanteeseen nähden.

Mutta miksi edelleen aktiivisesti unohdetaan, että on olemassa myös
naisia arvostavia, myönteisiä ja tasa-arvoa edistäviä haditheja
(mm. s. 76, 81, 158 ja 202)? Ahmad al-Hussein kehottaa uskonoppineita
pitämään tämän mielessä sekä toisaalta perustelemaan
sanomisiaan nimenomaan Koraanilla.

Ylipäätään Jumalan sana olisi sovitettava nykyaikaan, sillä yli
tuhat vuotta vanhojen lakien soveltaminen muuttuneessa maailmassa on
kestämätöntä. Kirjoittaja kokee kertovansa 'tarinaa ihmisen
järjettömyydestä', mutta tämä ei vähennä hänen luottamustaan
Allahiin. Hänelle uskossa on kyse ihmisen ja Jumalan välisestä
henkilökohtaisesta suhteesta, jossa ei tarvita välikäsiä.

Euroopan oppineen renessanssin kantavana ajatuksena oli ad fontes,
takaisin lähteille - siis antiikin tekstien pariin. Valistuksen ajan
poliittisten muutosten keskiöön nousi ajatus ilmaisun vapaudesta ja
tasa-arvosta, joka vähitellen ulotettiin koskemaan myös sukupuolten
välisiä suhteita. Samassa hengessä Ahmad al-Hussein kehottaa
kaikkia muslimeja aktivoitumaan. On voitava tutkia, keskustella,
kyseenalaistaa ja perustella, mutta samalla erottaa Jumalan sana
ihmisten tulkinnasta. Hän perää erityisesti koulutettujen,
sananvapauden Euroopassa asuvien muslimien sekä teologien vastuuta
avata suunsa kun ihmisoikeuksia loukataan.

 

 

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/