[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Paras islam-opas

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Leitzinger, Antero  VTT, tutkija, Maahanmuuttovirasto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Muhammed, Husein: Yhtä erilaiset - Islam ja suomalainen kulttuuri.
Teos, 2011. 271 sivua.


Paras islam-opas
---------------------------------------------------------

Teini-ikäisenä irakinkurdina 1994 Suomeen muuttanut lakimies ja
vihreiden kansanedustajaehdokas on tehnyt sen, missä puolisen tusinaa
suomalaista akateemikkoa on päässyt hädin tuskin pintaa syvemmälle -
kirjoittanut islamista kansantajuisen yleisesityksen, joka tuo esiin
islamin monimuotoisuuden ja muslimien suhteen uskontoonsa
käytännössä.


Kirjoittajan kunniaksi on sanottava, että hän erottuu edukseen niin
ammattiveljistään kuin puoluetovereistaankin välttämällä useimmat
aiheeseen liittyvät myytit ja turhan poliittisen korrektiuden.
Objektiivinen, kriittinen ja häpeilemättömän perisuomalainen asenne
tekee kirjasta erinomaisen puheenvuoron maahanmuuttokriittiseen
keskusteluun. Se arvostelee yhtä lailla islamisteja kuin
islamofobejakin, jotka lietsovat toisiaan 'epäpyhässä allianssissa'
(s. 262-263) modernia suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa vastaan.

Kirjan heikkouksiin voitaisiin lukea tarpeeton toisto, mutta onneksi
eri kappaleissa toistetut asiat ovat oikein esitettyjä ja sen verran
tärkeitä, että toisto voidaan myös nähdä opettavaisena. Profeetta
Muhammedin nimen kirjoittaminen a:lla perinteisen e:n tai
supisuomalaisen ä:n sijasta on ehkä ärsyttävin toistuva yksityiskohta
ja sen perustelu (s. 29) jää ylimalkaiseksi.

Toisto paljastaa joitakin ristiriitaisuuksia: vegetaarienkin varoma
liivate (s. 19) on toisaalla tarkennettu sikaperäiseksi liivatteeksi
(s. 107), sillä liivatetta on mahdollista valmistaa useammalla
tavalla. Huomiotta jää Persianlahdella pidetty muslimilääkärien
konferenssi, jossa muutama vuosi sitten todettiin mm. tohtori Ahmed
al-Qubaisin asiantuntemuksella, ettei sianlihastakaan peräisin oleva
liivate täytä enää sianlihan määritelmää eikä siis ole kielletty
muslimeilta.

Yhtäällä (s. 104) Suomen islamilaisen neuvoston jäseniksi luetaan
'käytännössä kaikki' muslimiyhdyskunnat, mutta toisaalla (s. 237)
huomataankin, että kattojärjestöön ei kuulu muslimeja 'läheskään
kaikista' Suomen muslimien yhteisöistä. Tataarien ohella ainakin
kaksi shiialaista yhdyskuntaa puuttuu joukosta.

Seka-avioliiton kieltäminen musliminaisilta (s. 155. 179, 251) on
yleinen käytäntö, mutta nimenomaan ei perustu Koraaniin. Tällaisessa
kirjassa olisi ollut hyvä mainita, että tässäkin asiassa
suvaitsemattomuus on peräisin kristityiltä, joille avioliitto on
ollut sakramentti ja edellyttänyt kummankin puolison kastamista.
Muslimeilla ei siten yli tuhanteen vuoteen ollut mahdollisuutta
seka-avioliittoon siitä yksinkertaisesta syystä, ettei mikään
kirkkokunta sitä sallinut. Vasta siviilivihkimisen ja vaimon
edusmiehyyden poistumisen myötä musliminaisille on joissakin maissa
tarjoutunut mahdollisuus yhdenvertaiseen seka-avioliittoon.

 


Historia kaipaa tarkennusta

Kirjoittaja ei ole vahvimmillaan historiassa: vuoden 732 taistelu
sijoitetaan yleensä Poitiersiin eikä Toursiin (s. 50), vaikka
Wikipedian englanninkieliset sivut suosivatkin harvinaisempaa nimeä;
Jerusalem ei ollut muslimien hallussa yhtämittaisesti vuodesta 1187
ensimmäiseen maailmansotaan asti (s. 36), vaan oli uudelleen
kristittyjen hallussa vielä vuosina 1229-1244; Intian suurmogulit
eivät tuhoutuneet 1750-luvulla (s. 37), vaan sata vuotta myöhemmin.
Intian voisi edelleenkin mainita väkirikkaimpien muslimimaiden
joukossa (s. 44), asuuhan siellä peräti 140 miljoonaa muslimia.
Eteläisin muslimimaa ei ole Somalia (s. 44), vaan se on Komorit.

Kirjoittajan maailmankuva ei ole täysin vapautunut
arabisosialistisista myyteistä. Jos islamilaisen maailman
demokratiavaje olisi 'varsinkin Yhdysvaltain' syytä (s. 39), miksi
demokratia on kuitenkin menestynyt parhaiten Yhdysvalloille
ystävällismielisimmissä maissa kuten NATO-maa Turkissa, Marokossa ja
Indonesiassa? Miksi 'arabikevään' demokratialiikehdintä kohtasi
kiivaimman vastustuksen amerikkalaisvastaisissa Libyassa, Syyriassa
ja Iranissa? Eikö ulkomaailmasta kannattaisi syyllistää pikemminkin
entisiä siirtomaaisäntiä - mukaan lukien Venäjä ja Kiina - jotka
tukivat aikoinaan Euroopan suljetuinta maata Albaniaa, sittemmin
kaaokseen ajautunutta Somaliaa sekä yhä maailman totalitaarisimpiin
maihin kuuluvaa Uzbekistania ja Turkmenistania? Näihin verrattuna
jopa Saudi-Arabiassa ja Israelin miehittämällä Länsirannalla
vallitsee verrattain hyvät olot. Entä mitä pahaa amerikkalaiset ovat
tehneet vaikkapa Mauritaniassa ja Sudanissa? Toisaalta arabien olisi
jo korkea aika hakea syyllisiä ongelmiinsa peilin kautta. On
kohtuutonta väittää, etteivät Britannia ja Ranska olisi pyrkineet
lainkaan demokratisoimaan siirtomaitaan (s. 56), kun vaivautuu
vähänkin vertailemaan niiden hallinnollista kehitystä maailmansotien
välillä. Vai olivatko osmanien Egypti ja itsenäiset
malaijiruhtinaskunnat maanpäällisiä paratiiseja ennen brittien
tuloa? 






Jäikö rohkeus puolitiehen?

Ihmisoikeusjuristille ominainen sokea pakolaisten puolustelu nousee
esiin kun kirjoittaja myöntää pakolaisilla olevan vaikeuksia
työllistyä (s. 70-71), mutta ei uhraa riviäkään kahdelle ikävälle
mutta loogiselle selitykselle: pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden
joukossa on myös jonkin verran työtävieroksuvia tai muuten vain
hankalia ihmisiä; osalla on myös mielenterveysongelmia joko
kärsimänsä trauman tai lähtökohtaisesti vainoharhaisen luonteen
vuoksi. Varsinkin silloin, kun kirjoittaja on rasismiepäilyjen
yläpuolella, hänen kannattaisi myöntää nämä mahdollisuudet ennen kuin
ryhtyy kaunistelemaan tilastoja.

On aivan oikein tuoda esiin sitä, että pakolaisissa on monenlaista
väkeä ja he ovat vain pieni osa kaikista maahanmuuttajista.
Kirjoittaja muistaa onneksi huomauttaa, että läheskään kaikki Suomen
muslimit eivät ole maahanmuuttajia saati päinvastoin. Samoin on
terveellistä varoittaa eurooppalaisia itseriittoisuudesta (s. 78),
sillä meillä olisi paljonkin opittavaa muusta maailmasta.

Toisin kuin usein kuvitellaan (s. 160) Iranissa ei tiettävästi ole
teloitettu ketään pelkästä homoseksuaalisuudesta, vaan syytteisiin on
aina liittynyt raiskaus tai murha. Muslimimaat ovat usein
pahimmillaankin hieman mainettaan parempia.

Vaikka Husein Muhammed sanoo reippaasti 'Ei!' monille muslimien - tai
useamminkin hyväätarkoittavien ei-muslimien heidän puolestaan ja
nimissään - vaatimille erivapauksille, hän suhtautuu suvaitsevaisesti
islamistinaisten huiveihin (s. 118 ja 206). Ne olisivat kuitenkin
rinnastettavissa poliittisiin univormuihin tai kaupallisiin
mainoksiin. Huhtikuussa 1934 'puserolailla' hillittiin suomalaisten
fasistien intoa esiintyä ulkomaisia esikuvia jäljitellen
yhdenmukaisissa mustissa paidoissa ja sinisissä solmioissa. Entä jos
nykyisin joku katsoisi hakaristihihamerkin, Che Guevara -paidan tai
muun omaa vakaumustaan julistavan asusteen käytön yksilönoikeudekseen
uskonnonvapauden nimissä? Eikö voisi edellyttää, että tällainen
identiteetin demonstratiivinen manifestoiminen, sukupuolisuuden
korostaminen tai säädyllisyyden loukkaaminen voidaan kieltää silloin
kun viran hoito edellyttää tiettyä puolueettomuutta ja asiallisuutta
tai työnantaja kokee työntekijänsä pukeutumisen antavan
vastenmielistä viestiä?

Myös miesten päähineisiin kirjoittaja suhtautuu kevyenlaisesti.
Kanadan sikhipoliisit eivät pidä turbaaniansa kypärän alla (s. 114),
vaan sen sijasta. Tosin Vancouverissa on sikhipoliisipäällikkö, joka
ei käytä uskonnolleen tunnusomaista turbaania. Sikhitkin ovat
joutuneet tekemään myönnytyksiä työturvallisuudelle.

Ongelma ei ole siinä, mitä ihminen pitää päässään, vaan miksi ja
miten. Naiset ovat kautta aikojen Suomessakin pitäneet mitä
erilaisimpia huiveja eri tavoin solmittuina ilman että se olisi
ketään ärsyttänyt. Myös miesten parrankasvu on seurannut
muotivirtauksia, mutta jos ulkonaisin seikoin halutaan korostaa omaa
erinomaisuutta ryhmänä ja erottua valtaväestöstä, kyse ei ole
pelkästään yksityisasiasta.

Kun kirjoittaja puoltaa vähävaraisten muslimipoikien
ympärileikkaamista verovaroin (s. 194-195), aborttia parempia
rinnastuksia voisivat olla lävistykset ja tatuoinnit - pitäisikö
nekin saada teettää terveyskeskuksissa vain siksi, etteivät omat
rahat riitä kulttuuriperinteen vaalimiseen yksityisellä lääkärillä?

Vaikka luterilainen kirkko ei päätä avioeroista (s. 172), katoliseen
kirkkoon kuuluvan suomalaisen on haettava aiemman avioliiton
mitätöimistä katolisen kirkon tribunaalilta, jos mielii päästä
kirkossaan uusiin naimisiin. Tämä olisi hyvinkin rinnastettavissa
ehdotettuun vapaaehtoiseen sharia-perheoikeuteen. Husein Muhammed
tyrmää ehdotukset perustellusti, mutta jättää vielä muutaman
näkökulman avoimeksi. Ongelman ei tarvitse olla edes sukupuolten
tasa-arvossa, sillä naisia ei välttämättä kiinnosta yhtäläinen oikeus
juopotella ja pettää puolisoaan 'miehen lailla', jos tällaisista
oikeuksista luopumalla voisi sitouttaa miehet aviolliseen
uskollisuuteen ja raittiuteen. Sharian soveltamisen ongelmaksi jää
kuitenkin se, ettei suomalainen lainsäädäntö tarjoa tehokkaita
sanktioita, joilla mies voitaisiin velvoittaa edes huolehtimaan
lastensa elatusmaksuista.

Kuten kirja monessa arkielämän esimerkissä osoittaa, valtaosa Suomen
muslimeista suhtautuu asioihin käytännöllisesti, eikä vaadi
valtaväestöltä kuin vapautta ja rauhaa järjestää oma elämänsä
rehellisen työn ja rakastavien perhesuhteiden varaan.
Poikkeuksellisia mielipiteitä löytyy yhtä lailla kristillisten
lahkolaisten kuin kiihkeiden vapaa-ajattelijoiden piiristä. Niistä
olisi hyvä käydä ennakkoluulotonta keskustelua, mutta paniikkia on
turha lietsoa muslimien maahanmuuton vuoksi. Monella tapaa muslimit
voivat itse asiassa vanhoillisuudessaankin vahvistaa perinteisiä
suomalaisia arvoja ja hyviä tapoja. Jos isovanhempamme olisivat
jostain nykymenossa huolissaan, niin tuskin siitä, että kirjava
joukko muslimeja muodostaa vajaan prosentin Suomen väestöstä.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/