[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Rikollista elämää 1800-luvun loppupuolella

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Sofia Kotilainen  FT, yliopistotutkija, Jyväskylän yliopiston
historian ja etnologian laitos
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kyläkoski, Kaisa: Tavarantasaajat Österholm ja Sutki. Books on Demand
GmbH, 2010. 136 sivua.


Rikollista elämää 1800-luvun loppupuolella 
---------------------------------------------------------

Kaisa Kyläkosken teos Tavarantasaajat Österholm ja Sutki on
jännittävä kuvaus kahden 1860-1870-luvun suomalaisen suurrikollisen
vaiheista. Tutkimus tarkastelee Porin seudulla toimineen Patrik
Österholmin sekä eri puolilla Suomea rötöstelleen Kaappo Sutkin
kohtaloita. Teos on tiivis ja informatiivinen kuvaus
päähenkilöistään. Lukijalle se tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden
tutustua 1800-luvun loppupuolen rikoksentekijöiden maailmaan
yksilöiden näkökulmasta.




Kaisa Kyläkosken teos Tavarantasaajat Österholm ja Sutki on
jännittävä kuvaus kahden 1860-1870-luvun suomalaisen suurrikollisen
vaiheista. Tekijä on tutkinut Porin seudulla toimineen,
ruotsalaissyntyisen Patrik Österholmin sekä Pohjanmaalla, Hämeessä ja
Haminassa rötöstelleen kauhavalaisen Kaappo Sutkin kohtaloita. Teoksen
aihepiiri on varsin mielenkiintoinen ja kerronta etenee kaiken
kaikkiaan sujuvasti. Kyläkoski ei kuitenkaan tarkemmin erittele
teoksessaan, miksi on valinnut juuri nämä henkilöt tutkimuksensa
kohteeksi. Kirja ei sisällä lukijalle osoitettua esipuhetta, eikä
teoksen johdantokaan valaise tätä kysymystä tarkemmin. Kiinnostavaa
olisi myös tietää enemmän niiden rajausten perusteista, joita
kirjoittaja on tehnyt tutkimuskysymysten ja aineiston osalta.

Tutkimuksensa monipuolisina lähteinä Kyläkoski käyttää paitsi
oikeusasiakirjoja, vankiloiden arkistoja ja kirkonarkistoja, myös
sanomalehtiä ja muistitietoa. Lisäksi hän on hyödyntänyt useiden eri
museoiden esineistöä (kuten vankien kahleita), jonka avulla on
mahdollista saada vielä asiakirjoja konkreettisempi käsitys
aikalaisrikollisten kärsimistä rangaistuksista. Näin ollen
tutkimuksen kohteena olevista henkilöistä ja heidän tekemistään
rikoksista välittyy vivahteikas kuva, jossa yksityiskohdilla on
sijansa. Kyläkoski yhdistää taitavasti etenkin sanomalehtien antamia
tietoja tapahtumien kulusta muuhun aineistoonsa. Kirjan päähenkilöitä
tunnetumpi 1800-luvun loppupuolen taparikollinen on Matti Haapoja,
jonka vaiheita on jo aiemmassa tutkimuksessa käsitelty Österholmia ja
Sutkia tarkemmin. Miesten elämäntarinoissa oli monia yhteneväisyyksiä.
Varsinkin vuosisadan lopulla lehdet kertoivat eniten Haapojan
elämästä. Mutta 1860-luvun lehdistö kirjoitti paljon myös
Österholmista ja seuraavalla vuosikymmenellä seurattiin Sutkin
lukuisia vankilapakoja. Arkkiveisujakin heistä laadittiin.

Teoksessaan Kyläkoski tuo esille, kuinka 1820-luvulla syntyneen
Patrik Österholmin tie kulki Upplannin Österlövstan pitäjästä Gävlen
kaupunkiin puusepän oppiin, sitten rengiksi ja lopulta vuonna 1857
Porin tulitikkutehtaan palvelukseen. Porissa Österholmin tehtävänä
oli torjua tulipalojen syttymistä tehtaalla, jonka vanhat rakennukset
olivat palaneet muutamaa vuotta aiemmin. Österholm avioitui pian
Suomeen tultuaan. Kyläkosken mukaan hän kertoi myöhemmin appensa
houkutelleen hänet rikosten tielle. Toistuvat varkaudet ja
karkumatkat johtivat ennen pitkää siihen, että Österholm suljettiin
Turun Kakolanmäen rangaistusvankilaan. Kyläkoski kuvaa elävästi,
miten vankien päiväohjelmaan kuului varhaisesta aamusta aina
iltamyöhään saakka työtä, yleensä joko kivenhakkuuta tai käsitöiden
tekemistä. Kuri ei kuitenkaan ollut 1860-luvun puolivälissä täysin
ehdotonta, vaan vangit ehtivät harjoittaa jopa sellaisia paheita kuin
tupakanpolttoa, viinanjuontia ja kortinpeluuta. Väitettiin vartijoiden
pelkäävän enemmän vankeja kuin näiden vartijoitaan. Neljännes tuon
ajan vangeista oli syyllistynyt henkirikoksiin. Lisäksi Kyläkoski
kertoo, kuinka saman vuosikymmenen pahoina kato- ja nälkävuosina
vangit saivat muun muassa testata jäkäläleivän soveltuvuutta
ravinnoksi eikä sen syönnistä havaittu aiheutuneen heille suurempaa
haittaa.

Lokakuussa 1867 Patrik Österholm pääsi kuitenkin pakenemaan Kakolasta
yhdessä parin muun vankitoverinsa kanssa. Tässä kohtaa Kyläkoski
nostaa tarkastelun kohteeksi mielenkiintoisen sivuhenkilön, Johan
Gustaf Fieandtin, joka oli viipurilaisen Gustaf Magnus von Fieandtin
poika. Tämä oli päätynyt maanmittarioppilaaksi eli samalle alalle
kuin isänsä, muttei viihtynyt pitkään kaidalla tiellä, ennen kuin jo
ehti hankkia ensimmäisen varkaustuomionsa vuosikymmenen alussa.
Karkulaisista Fieandt saatiin kiinni parin kuukauden sisällä, mutta
Österholm tovereineen jatkoi varastelua ja syyllistyi myös
postiryöstöön. Vuoden verran kestänyt pakomatka päättyi, kun Patrik
Österholm epäonnistui ulkomaisten vekselien vaihtamisessa rahaksi ja
viranomaiset saivat vihiä asiasta. Österholm tuomittiin toukokuussa
1870 pakkotyöhön Siperiaan, mutta hän pakeni Turun linnanvankilasta,
missä oli odottanut oikeuden päätöstä. Pakomatka päättyi lyhyeen ja
Österholmia lähdettiin kuljettamaan kohti Siperiaa. Kyläkoski arvioi
Österholmin kuitenkin tiettävästi kuolleen tämän matkan aikana.

Enin osa Kyläkosken teoksesta käsittelee Österholmin toimintaa, mutta
kirjan loppupuolella hän syventyy Kaappo Sutkin kohtaloon. Tämä syntyi
1840-luvulla Kauhavalla Liisa-äitinsä aviottomana poikana. Renkinä
työskennellyt Sutki vangittiin ensimmäistä kertaa 1865 Vaasassa.
Sittemmin hän syyllistyi lukuisiin varkauksiin ja kiinniottojen
yhteydessä hänen hallustaan löytyi väärennettyjä papintodistuksia.
Sutki pakeni useita kertoja tutkintavankeudesta. Kyläkosken tutkimus
antaa lukijalle varsin tarkan käsityksen tutkittavan ajankohdan
rikollisten hyödyntämistä keinoista pakoilla viranomaisia.
Monivaiheisten karkausyritysten jälkeen Sutki siirrettiin lopulta
Kuopion lääninvankilaan 1871. Sieltä hän onnistui pakenemaan, samoin
kuin Vaasan lääninvankilasta pari vuotta myöhemmin. Seuraavaksi
Sutkin tie vei Hämeenlinnan vankilaan, missä Kyläkoski mainitsee
hänellä olleen aikaa kirjoittaa omaelämäkertansa. Vuonna 1875 Sutkin
anomus vankeusrangaistuksen muuttamisesta Siperian siirtolaisuudeksi
hyväksyttiin ja hän matkasi kohti itää useiden tuhansien kilometrien
päähän siirtokuntaan, jonka asukkaat olivat suomalaisia ja
virolaisia. Siperiassa Sutki ryhtyi harjoittamaan suutarin ammattia
ja jonkin aikaa 1880-luvulla hänen luonaan asui Matti Haapoja, joka
myös oli anonut vankeusrangaistuksensa muuttamista karkotukseksi
Siperiaan.

Kaisa Kyläkoski kuvaa teoksessaan elävästi miesten vaiheita ja purkaa
lukijan nähtäville rikosvyyhtien muotoutumista, selvittää pakoretkien
onnistumista ja tarkastelee myös päähenkilöiden vankeudessa viettämää
aikaa. Teoksen aihe on hyvin valittu. Kenties tutkimus olisi lukijan
kannalta vieläkin kiinnostavampi, mikäli tekijä olisi taustoittanut
tapahtumia runsaammin asettamalla ne laajempiin yhteyksiinsä ja
kertomalla enemmän esimerkiksi ajan oikeusjärjestelmästä ja
vankilaoloista yleensä. Toisaalta nyt päähenkilöiden elämäntarinat
pääsevät ansaitusti esille, kun teos keskittyy syvällisemmin niihin.

Tutkimusta havainnollistavat erinomaisella tavalla useat kirjan
kuvituksena olevat kartat. Lisäksi Österholmin ja Fieandtin
vankeusaikaiset valokuvat ovat mainio lisä kirjan kuvitukseen ja
tuovat kirjan päähenkilöt lähemmäksi lukijaa, kun he saavat kasvot.
Teoksesta selviää tarkemmin sekin, miksei Sutkista ole esittää
vastaavanlaista poseerausta, vaikka hänen piirteidensä ikuistamista
kyllä yritettiin useamman kerran. Valokuvan puuttuminen vaikeutti
sittemmin hänen mahdollisesti tekemiensä rikosten tutkintaa, kun oli
tyytyminen miehen ulkonäön sanalliseen kuvailuun. Kyläkoski kertoo,
miten Österholmin valokuvaa puolestaan myytiin satoja kappaleita
hänen oikeudenkäyntiensä aikana, sillä tästä rikoksenuusijasta oli
tullut lehtien uutisoinnin myötä kiinnostava julkisuuden henkilö.
Tavarantasaajat -teoksen ulkoasu on yhtenevä Kyläkosken 2009 samoin
omakustanteena ilmestyneen Kamariherra, Herrassöörinki ja
Kokemäenkartanon torpparit -teoksen kanssa. Kirja tarkastelee
Kokemäenkartanon vaiheita kamariherra Carl Henrik von Knorringin
aikana. 

Kokeneen sukututkijan uusin teos on hieno osoitus siitä, miten
aikakautensa poikkeusyksilöiden elämäntarinoiden tutkiminen kantaa
aina kirjaksi asti. Kyläkosken ytimekäs sanontatapa on tuttu kaikille
Sukututkijan loppuvuosi -blogin
(www.sukututkijanloppuvuosi.blogspot.com) ystäville. Samaan tapaan
Tavarantasaajat -teos on sekin tiivis, informatiivinen ja
yksityiskohtainen kuvaus päähenkilöistään. Lukijalle se tarjoaa
erinomaisen mahdollisuuden tutustua 1800-luvun loppupuolen
rikoksentekijöiden maailmaan yksilöiden näkökulmasta.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/