[H-verkko] Tampere, =?UNKNOWN?B?VuRpdPZzOg==?= Suomalaiset =?UNKNOWN?Q?el=E4m=E4kertaelokuvat?= populaarina historiakulttuurina 1937-1955

[agricola at utu.fi]

Agricolan tapahtumakalenteriin on lähetetty uusi ilmoitus:

------------------------------------------------------
Väitös: Suomalaiset elämäkertaelokuvat populaarina
historiakulttuurina 1937-1955
Tampere 19.03.2011 klo 12:00

YTM Anneli Lehtisalon tiedotusopin alaan kuuluva väitöskirja

Kuin elävinä edessämme. Suomalaiset elämäkertaelokuvat populaarina
historiakulttuurina 1937-1955 (As If Live before Us. Finnish
biographical films as popular historical culture 1937-1955)
tarkastetaan 19.3.2011 klo 12 Tampereen yliopiston Pinni
B-rakennuksen luentosalissa 1096, Kanslerinrinne 1, Tampere.

Vastaväittäjänä on professori Hannu Salmi (Turun yliopisto).
Kustoksena toimii professori Mikko Lehtonen.

                                                ***

Anneli Lehtisalo on suorittanut yhteiskuntatieteiden maisterin
tutkinnon Tampereen yliopistossa. Hän on toiminut tutkijana Tampereen
yliopistossa vuodesta 2007 lähtien.

Lehtisalon väitöskirja ilmestyy sarjassa Suomalaisen Kirjallisuuden
Seuran Toimituksia; 1315 ja Tiede; Kansallisen audiovisuaalisen
arkiston julkaisuja, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Kansallinen
audiovisuaalinen arkisto, Helsinki 2011. ISBN 978-952-222-269-5.
http://acta.uta.fi.

Lisätietoja: Anneli Lehtisalo, puh. 03 3551 6304,
p.anneli.lehtisalo at uta.fi

LEHDISTÖTIEDOTE

Monet käsitykset ja mielikuvat menneisyydestä syntyvät nykyään
audiovisuaalisen median, kuten elokuvien, televisio-ohjelmien ja
pelien avulla. Varsinkin elokuvissa ja televisio-ohjelmissa
menneisyydestä kerrotaan usein historiallisten henkilöhahmojen elämän
kautta, elämäkerroissa.

Vaikka elämäkertaelokuvia on tehty jo yli sadan vuoden ajan,
ensimmäiset Suomessa tuotetut elokuvat saivat ensi-iltansa 1930-luvun
lopulla. Tuolloin suomalainen studioelokuva eli nousukautta, ja
tuotantoyhtiöillä oli mahdollisuus tarttua uusiin, resursseja
vaativiin aiheisiin, kuten historiallisiin elämäkertaelokuviin.
Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, millaisia menneisyyden esityksiä
ensimmäiset suomalaiset elämäkertaelokuvat olivat sekä miten ne
suhteutuivat ajan historiakulttuuriin ja sen muutoksiin. Tutkimuksen
perusaineiston muodostavat kolmetoista vuosien 1937-1955 aikana
tuotetuttua elämäkertaelokuvaa sekä niihin liittyvät aikakauslehti-
ja sanomalehtiaineistot. Näiden lisäksi tutkimuksessa käytetään
arkistolähteitä ja aikalaiskirjallisuutta.

Suomalaisen elämäkertaelokuvan boomin aikana suomalainen yhteiskunta
ja kulttuuri kokivat murroksen. Tämä näkyi myös historiakulttuurissa,
niissä eri tavoissa, joilla ihmiset hahmottivat suhdettaan
menneisyyteen. Sotaa edeltävää ja sodanaikaista historiakulttuuria
leimasi voimakas isänmaallinen, suomalaiskansallinen aatemaailma, kun
taas sodan jälkeen kansallista menneisyyttä ja sen roolia
yhteiskunnassa ryhdyttiin arvioimaan uudelleen. Muutokset
historiakulttuurissa ja elokuvakulttuurissa vaikuttivat
elokuvayhtiöiden tapoihin linjata tuotantoaan. Historialliset
elämäkertaelokuvat olivat yleensä yhtiöidensä kalliita
prestiisielokuvia, ja samalla ne edustivat tuottajien pyrkimyksiä
esitellä ammatillista osaamistaan ja kansalliseksi esitettyjä
tavoitteitaan. Kun 1930-luvun ja 1940-luvun alkupuolen
elämäkertaelokuvissa kansallista menneisyyttä kerrottiin ylevästi
suurmiesten avulla, 1940-luvun loppupuolella ja 1950-luvulla
elokuvien retoriikka vaihtui kotimaan kuviksi ja kansan miesten
tarinoiksi. Samalla aiemmin vakavina pidettyihin elämäkertaelokuviin
alettiin liittää ajanviete-elokuvan leima. Toisaalta uudet
elämäkertaelokuvat todistivat myös jatkuvuudesta. Yhä edelleen
yksilötarinoiden avulla kerrottiin kansakunnan menneisyydestä ja
päähenkilö oli ihailtu, yhteisönsä puolesta kärsivä mies.

Tutkimuksessa tuodaan esiin, miten elokuva-ala, varsinkin suuret
tuotantoyhtiöt Suomi-Filmi ja Suomen Filmiteollisuus, osallistui
kansallisen historiakulttuurin ylläpitämiseen ja muokkaamiseen.
Yhtiöt esiintyivät tietoisesti kansallisen menneisyyden
määrittelijöinä ja pyrkivät näin parantamaan kulttuurista asemaansa.
Kuvattaessa kansallisia suurmiehiä J. L. Runebergia ja Aleksis Kiveä
tämä johti kiistoihin kulttuurieliitin kanssa, joka perinteisesti oli
dominoinut kansallista historiakulttuuria. Toisaalta jännitteiset
suhteet kertoivat siitä, miten populaarin median keinot ja
mahdollisuudet kiinnostivat myös kulttuurieliittiä.

Historiakulttuurin muotona elokuvalle on ominaista sen mahdollistama
audiovisuaalinen kokemus menneisyydestä. Tutkimuksessa analysoidaan
sitä, millaisia menneisyyden läsnäolon kokemuksia elokuvat
mahdollistivat tarinoidensa, kuviensa, ääniensä,
tähtinäyttelijöidensä sekä ilmaisukonventioidensa avulla.
Tyypillisesti menneisyyden läsnäolo pyrittiin rakentamaan
nautinnolliseksi. Mielihyvää eivät tuottaneet vain näyttävä
näyttämöllepano ja musiikki vaan myös totuudenmukaiseksi oletettu
menneisyyskuvaus ja kerronnan rakentama tunneside historialliseen
henkilöön.

Ilmoitus lähetetty: 8.3.2011 15:04

------------------------------------------------------
Tämä ilmoitus on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/nyt/tapahtuu/