[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Onko Suomi yhä rähmällään itään?

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pentti Stranius  FL, Venäjä-tutkija, Freelance-toimittaja, Joensuu
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Salminen, Esko: Suomettumisen uusin aalto. Suomen haastavat
naapurisuhteet 1990-2010.. Minerva Kustannus Oy, 2011. 352 sivua.


Onko Suomi yhä rähmällään itään?
---------------------------------------------------------

Tampereen yliopiston journalistiikan professori Esko Salminen on
emeritusvuosinaan harrastanut kriittistä Suomen lähihistorian
tarkastelua. Pääkohde on nyt niin sanotun 'Kekkoslovakian'
perillisen, EU-Suomen ulkopolitiikka ja maamme suhde
itänaapuriin.Tavallaan Salminen jatkaa siitä, mihin Timo Vihavainen
aikoinaan jäi kirjassaan Suomi rähmällään. Mutta Vihavaista
läheisempi hengenheimolainen Salmiselle on aivan selvästi
skandaalejakin aiheuttanut tutkija Hannu Rautkallio.

 


Esko Salminen on tehnyt kirjassaan Suomettumisen uusin aalto ison
työn media-seurannassa. Professorin lähdeaineisto käsittää Venäjän,
Viron ja Suomen päälehtien lisäksi sähköisen median edustajia. Myös
laajempia tutkimusartikkeleita hyödynnetään kuten
kansalaiskyselyitäkin. Tutkimuskirjallisuuden käyttö on sen sijaan
suhteellisen suppeaa.

Mutta onko Suomi yhä rähmällään itään - vai kenties länteen? Läntinen
media pilkahtelee ainakin tässä tutkimuksessa koko ajan taustalla
luotsaten johtopäätöksiä aika tavalla ennakolta valittuun suuntaan.
Laaja aineisto osoittautuu osin myös ongelmaksi, sillä sitä ole
rajattu tarkkojen tutkimuskysymysten avulla. Salminen osaa kyllä
hakea kiinnostavia näkökulmia ja referoida 'sopivia' artikkeleita,
mutta työ ei nouse Vihavaisen uraauurtavan tutkimuksen tasolle.

Viro esikuvana

Olisiko Suomi siis yhä EU-maanakin rähmällään itään, parikymmentä
vuotta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen? Ja jos on, niin miksi
ihmeessä? Eikö kysymys sittenkin ole ison ja pienen naapurimaan
välisistä suhteista, jotka aina vaativat tietyllä tavalla varovaista
diplomatiaa? Niin idässä kuin lännessä.

Salminen lähtee liikkeelle jo UKK:n ja YYA:n ajoista selostamalla
tapaus Aleksander Solzhenitsynin ja esittelemällä 1970-80-lukujen
suomalaiset toisinajattelijat. Siis suhteessa viralliseen
YYA-linjaamme. Myös Mauno Koiviston Suomi saa osansa kritiikistä, kun
taas itsenäistynyt ja nopeasti Nato-jäsenyyttä hakenut Viro nähdään
erityisen rohkeana esikuvana - 'vapautumisen mallina' suomettuneeksi
jääneelle Suomelle.

Virossa Venäjää kritisoidaan usein hyvinkin rankasti ja kärjistäen
johtuen menneistä ja nykyisistä kiistakysymyksistä. Miksi Suomen
pitäisi seurata perässä? Vai haluaako Salminen oikeasti - ja
epäsuorasti - nostaa 'Karjalan palautuksen' otsikoihin?

'Kremlin varjo'

On tietysti totta, että Venäjä 'takoo historiasta kansallista
asetta', ja saattaa öykkäröidä yksityistapauksissa kuten
lastenhuoltokiistoissa Suomenkin suuntaan, mutta ei sillä ole tätä
nykyä edes resursseja olla uus-neuvostoimperiumi.

'Kremlin varjo' on mielikuva, jota Salminen mieluusti vaalii ja
uusintaa. Ja vaikka Suomi ei Natoon pyrikään, ei sen tarvitse Nato-
tai EU-politiikkaansa idästä hyväksyntää enää hakea.

Esko Salmisen kanssa voi olla eri mieltä muistakin syistä. Suomi ei
ole entisen kaltaisesti rähmällään edes Euroopan ytimen suuntaan.
Ulkopolitiikassa uskalletaan tehdä kansalaispaineen johdosta myös
suunnanmuutoksia. Tämä on tullut selväksi tänä keväänä huhtikuun
eduskuntavaalien jälkeen - vaikkapa Kreikan ja Portugalin
avustuspakettien suhteen.

Toisin kuin Salminen, en näe, että suomalaisten varovaisen kriittinen
diplomatia ja ulkopoliittiset kannanotot idän tai lännen suuntaan
olisivat jatkumo entiselle YYA -idänpolitiikalle.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/