[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Huutolaisuuden historiaa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Kalle Kananoja  FM, jatko-opiskelija, Åbo Akademi, Historia
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Halmekoski, Jouko: Orjamarkkinat: Huutolaislasten kohtaloita
Suomessa. Ajatus kirjat, Gummerus, 2011. 223 sivua.


Huutolaisuuden historiaa
---------------------------------------------------------

Köyhien ja orpojen kokemuksista 1900-luvun alun Suomessa on
kirjoitettu verrattain vähän. Tuoreessa kirjassaan Jouko Halmekoski
tarttuu vaikeaan aiheeseen ja antaa äänen ihmisille, joiden tarinoita
kuullaan vain harvoin. Halmekosken keräämät tarinat osoittavat hyvin,
ettei huutolaisuutta voi  käsitellä stereotyyppisesti, vaan saman
termin alle mahtuu laaja kirjo  toisistaan poikkeavia kokemuksia.


Huutolaisuutta ei suomalaisessa historiankirjoituksessa ole juurikaan
noteerattu [1]. Jouko Halmekosken kirja huutolaislasten kohtaloista ei
sekään ole tieteellinen tutkimus aiheesta, mutta tämä ei millään
tavalla vähennä kirjan ansioita. Halmekoski on
sanomalehti-ilmoitusten avulla kerännyt huutolaisten tai heidän
jälkeläistensä tallettamia tarinoita, joista tässä kirjassa
julkaistaan 25 ehyintä tarinaa. Kirjaan sisältyy tekijän esipuhe sekä
lyhyt katsaus (ss. 11-20) huutolaisuuden historiaan ja lainsäädäntöön,
mutta muuten kirja keskittyy täysin huutolaisten tarinoiden
kertomiseen. Halmekoski on oivallisesti toimittanut kertomukset
selväsanaiseen ja helposti luettavaan muotoon. Kielen ollessa näin
sujuvaa kirjaa on, ajoittain raskaasta aiheesta huolimatta, ilo
lukea.

Halmekosken teos ansaitsee kuitenkin tulla luetuksi nimenomaan
sisältönsä puolesta. Taustaluvussa Halmekoski selvittää lyhyesti,
mistä huutolaisuudessa oli kyse. Ainakin 1800-luvun alusta ja vielä
1900-luvun alkupuolella köyhiä, mielenvikaisia ja orpolapsia myytiin
elätiksi huutokaupoissa, joissa kunta sitoutui maksamaan huutolaisten
ylläpidon vuodeksi kerrallaan sille, joka teki pienimmän
hoitotarjouksen. Vaikka järjestelmä alkoi saada kammottavan maineen
jo 1800-luvun lopulla, todellisia uudistuksia saatiin Halmekosken
mukaan aikaan vasta vuoden 1922 uuden köyhäinhoitolain myötä, joka
kielsi vaivaishuutokaupat ja hoidolleantokokoukset. Silti monessa
kunnassa kesti aikansa, ennen kuin vanhoista käytännöistä täysin
luovuttiin, mikä selittää sen, että huutolaisuuden kohtalon lapsena
kokeneita on vielä elossa.

Osalla huutolaisuuden kokeneista ihmisistä vieraaseen taloon elätiksi
joutuminen, kaltoin kohtelu sekä nöyryytyksen ja häpeän tunteet
jättivät pysyvän vamman mieleen ja ruumiiseen, kun taas toiset
muistelevat kokemaansa lämmöllä. Osa huutolaislapsista vietti koko
huutolaisaikansa samassa talossa, kun taas toisilla paikka vaihtui
tiheään. Esimerkiksi Kaisa-tyttö (ss. 33-39) oli kahdeksan vuoden
huutolaistaipaleensa aikana elättinä viidessä eri talossa. Esteri
(ss. 53-57) puolestaan muisteli huutolaispaikkaansa lämmöllä ja piti
taloon monta kertaa yhteyttä vielä myöhemminkin.

Halmekoski on lainannut teoksensa nimen Juhani Aholta, joka
Orjanmarkkinat -kirjoituksessaan vuodelta 1886 kuvasi lasten
huutokauppaa Kuopiossa [2]. Kirjaimellisesti huutolaisuudessa ei
varmasti ollut kyse orjakaupasta, koska kunta maksoi huutolaisten
ylläpidon taloille, joihin heidät vietiin. Käytännössä jotkin kirjan
tarinat kuitenkin osoittavat, että huutolaisten kohtelu taloissa
saattoi välillä lähennellä olosuhteita, joissa orjia (ja eläimiä) oli
muinoin pidetty. Esimerkiksi Kalle (ss. 21-31) joutui elättipaikassaan
ruoskittavaksi niin, että häntä vuosikymmeniä myöhemmin hoitanut
lääkäri järkyttyi pahanpäiväisesti Kallen selän nähtyään.

Kirjassa on muutamia valokuvia, jotka värittävät tiettyjen
huutolaislasten kertomuksia. Tekijä on ottanut eettisyyden huomioon
antamalla tekstissä esiintyville ihmisille, taloille ja
paikkakunnille peitenimet. Kirjoittajan erityiseksi ansioksi voidaan
lukea tärkeän mutta vaietun aiheen tuominen lukijakunnan
tietoisuuteen. Kenties tärkeimmän palveluksen Halmekoski lienee
kuitenkin tehnyt niille entisille huutolaislapsille, jotka ovat
päässeet kertomaan tarinansa tämän kirjan kautta [3]. Toivoa sopii,
että tämän kirjan myötä myös ammattitutkijat tarttuisivat pieteetillä
aiheeseen.

 

Viitteet:

[1] Poikkeuksena mainittakoon tuore, tosin folkloristiikan alaan
kuuluva väitöskirja, jossa huutolaisuuttakin sivutaan: Eija Stark,
Köyhyyden perintö: Tutkimus kulttuurisen tiedon sisällöistä ja
jatkuvuuksista suomalaisissa elämäkerta- ja sananlaskuaineistoissa.
Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011.

[2] Juhani Aho, Kootut lastut, II kirja. Porvoo, Helsinki: WSOY,
1951.

[3] Vrt. Ritva Tuomaala, 'Kyllähän nyt pitäs olla jo semmonen aika,
että pääsis niin kö keskustelemhan näistä asioista. Tutkimus
lappilaisten huutolaisten, sotavankien ja partisaanien uhrien
elämänkulusta, voimavaroista, terveydestä ja sairauksista',
Yleislääketieteen väitöskirja, Turun yliopiston lääketieteellinen
tiedekunta, 2008.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/