[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kaksi kuvateosta sodasta

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Helena Pilke  toimittaja, FT, Helsinki 
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Hägglund, Gustav; Lagerbohm, John; Simula, Matti : Me olimme nuoria
sotilaita. Tuntemattomat sotakuvat kertovat. Otava, 2009. 168 sivua.
Lagerbohm, John; Kirves, Jenni; Kleemola, Olli : Me puolustimme
elämää. Naiskohtaloita sotakuvien takaa . Otava, 2010. 176 sivua.


Kaksi kuvateosta sodasta 
---------------------------------------------------------

Yksityisiä kuvakokoelmia hyödyntäviä sotaa käsitteleviä teoksia on
ilmestynyt lähiaikoina parikin kappaletta. Pääasiassa epävirallisia,
sotilaiden itsensä ottamia sotakuvia sisältävä  Me olimme nuoria
sotilaita on nyt saanut seuraa Me puolustimme elämää -teoksesta,
jonka pääosassa ovat sota-ajan nuoret naiset. Teokset muistuttavat
niin sisällöltään kuin ulkoasultaankin toisiaan.

 


Viime syksynä ilmestynyt, pääasiassa epävirallisia eli sotilaiden
itsensä ottamia sotakuvia sisältävä teos Me olimme nuoria sotilaita
on nyt saanut 'jatko-osan' Me puolustimme elämää, jonka pääosassa
ovat sota-ajan nuoret naiset. Myös sen kuvista osa on
yksityisarkistoista, useimmat niistä sotavalokuvia keräilevän Olli
Kleemolan laajasta arkistosta.

Poliittista historiaa opiskeleva Kleemola on sotahistoriaa valottavan
Pala Suomen historiaa -nettisivuston ylläpitäjä. Lagerbohm ja Sivula
ovat toimittajia, Jenni Kirves tuttu nimi monista yhteyksistä, muun
muassa pari vuotta sitten ilmestyneestä ja tuolloin Tieto-Finlandia
-ehdokkaana olleesta Ruma sota -kirjasta. Hägglund ja Rehn eivät
esittelyä kaivanne; kirjoissa he ovat mukana esipuheitten tekijöinä.

Hägglund pohtii, mistä aineksista suomalainen sankaritarina vuosina
1939-1945 syntyi, ja mitä puolustuspolitiikka voisi oppia noiden
vuosien kokemuksista. Hän puhuu vahvasti yleisen asevelvollisuuden ja
'miesten kouluna' toimivan varusmieskoulutuksen puolesta, mikä on
tietysti entiselle puolustusvoimien komentajalle hyvin luonteva
näkökulma. Rehn puolestaan rinnastaa oman sodanaikaisen lapsuutensa
muistikuvat Bosnian naisten ja lasten kärsimyksiin. Niitä hän näki
toimiessaan YK:n pääsihteerin erityisedustajana entisen Jugoslavian
alueella. Hänen kirjoituksensa on naisen ja äidin vetoomus rauhan
puolesta.

 

Aitoa ja lavastettua 

Kirjat ovat niin sisällöltään kuin ulkoasultaankin hyvin toistensa
kaltaisia. Kumpikin jakautuu lukuihin teemoittain. Me olimme nuoria
sotilaita etenee aluksi kronologisesti. Ensimmäisessä luvussa käydään
läpi talvisotaan johtaneet tapahtumat, sodan kulku ja rauhanteko sekä
tappiot. Katsaus on lyhyehkö ja yleisluontoinen, sillä alaotsikkonsa
mukaisesti teoksen pääpaino on nimenomaan kuvissa. Tämän jälkeen
siirrytään jatkosodan aikaan, ja käsittely muuttuu temaattiseksi.

Talvisodan ajalta ei rintamakuvia ole montakaan: siinä infernossa
eivät yksittäiset sotilaat juurikaan ehtineet kameroitaan käyttää,
mutta jatkosodan aikana rintamalla ja sen läheisyydessä kuvattiin
vastoin armeijan johdon nimenomaista kieltoa - sotakuvaushan oli
TK-kuvaajien eli puolustusvoimien propagandasta huolehtineiden
tiedotuskomppanioiden työtä. Näitä 'virallisia' sotakuviakin kirjassa
on, mutta hätkähdyttävintä on se sodan todellisuus, jota
kotirintamalle ei missään tapauksessa saanut esittää. Päämajahan
ohjeisti TK-kuvaajat erittäin tiukasti niin aiheiden kuin niiden
käsittelytapojenkin suhteen, ja osa heidän ottamistaan kuvista jäi
arkistoon. Esimerkiksi partisaanien uhrit dokumentoitiin, mutta kuvia
ei päästetty julkisuuteen, eikä suomalaista sotilasta saanut esittää
esimerkiksi täitä tappamassa (täintappokuvaa ei tässä teoksessa ole,
mutta Hakkapeliitassa ja Suomen Kuvalehdessä julkaistuna se sai
aikaan pahan kahakan niin päämajassa, sensuurissa kuin lopulta
lehtien toimituksissakin keväällä 1943).

Joillakin kirjan aukeamilla on kuvia, joita on syytä epäillä
lavastetuiksi; kamera tuskin oli keskeistä aseistusta esimerkiksi
hyökkäykseen lähtiessä. Samasta tai samantapaisesta aiheesta otettuja
epävirallisia ja virallisia kuvapareja olisi teokseen voinut mahduttaa
ehkä enemmänkin, jolloin yhdellä silmäyksellä näkisi, millainen kuilu
sodan julman arkipäivän ja sodanjohdon viljelemän mielikuvan välillä
vallitsi.

Epävirallisissa, rintamamiesten itsensä ottamissa kuvissa on joitakin
varsin karmeita otoksia, muun muassa kannibalismista sekä kaatuneista
ja riisutuista venäläisistä naissotilaista kertovia. Karmaisevia ovat
kyllä myös muutamat viralliset valokuvat: kesäkuussa 1940
suojeluskunnille ja kirkkoherranvirastoille jaettiin 40-sivuinen
matrikkeli, jossa oli kasvokuva 129 kaatuneesta ja tuntemattomana
haudatusta sotilaasta. Tarkoitus oli, että omaiset voisivat kuvien ja
matrikkelin tuntomerkkien avulla tunnistaa vainajat, ja joissakin
tapauksissa se onnistuikin. Kuten tunnettua, Suomen armeija pyrki
sodan aikana tuomaan vainajansa kotiseudun multiin silloin kun se
vain oli suinkin mahdollista.

Miehet näyttävät kuvanneen kaikkea, mitä kameran eteen osui.
Kalastus, metsästys, lepotuokiot ja erilaiset viihdytystilaisuudet -
etenkin ne, jotka järjestettiin ilman valistusupseerin väliintuloa ja
joissa rintamajermut vetivät päälleen ns. naisten hepenet -
vaikuttavat teoksen perusteella sangen suosituilta aiheilta.
Kiinnostavia ovat myös miehitettyjen alueiden kuvat: kun Petroskoista
tuli Äänislinna, kaupungissa muuttui muukin kuin asemarakennuksen
nimikyltti.

Lukujen aiheita ovat Itä-Karjalan lisäksi rintamatoveruus, kaatuneet
aseveljet, vangit ja tietenkin se, mistä oli puute mutta sitäkin
enemmän puhetta eli naiset. Miesten suhtautuminen lottiin ja muihin
rintamanaisiin, kirjeenvaihto ja sotaromanssit sekä häät, jotka
saatettiin pitää jopa suurhyökkäyksen keskellä, ovat mukana myös
sodan kokeneiden ihmisten haastatteluista ja kirjallisista lähteistä
kootuissa teksteissä. Lähdeteoksia on yli 80, haastatteluja
kymmenkunta.

 

Naiset ja lapset sodan jaloissa 

Me puolustimme elämää -teos rakentuu, kuten sen alaotsikko sanoo,
naisten sotakohtaloiden ympärille. Myös se lähtee liikkeelle
talvisodasta, jolloin naisia oli jo runsaasti lottina hyvinkin
lähellä rintamaa. Jatkosodan aikana heidän määränsä kasvoi ja mukaan
tuli myös muita naisryhmiä kuten sotilaskotisisaria ja
työvelvollisia. Työvelvollisuus koski tuolloin kaikkia 15 vuotta
täyttäneitä kansalaisia ja sen nojalla naiset - kuten tietysti
kotirintamalla ollut nuoriso ja asepalvelukseen kelpaamattomat
miehetkin - voitiin määrätä esimerkiksi maatiloille
sadonkorjuuavuksi. Syksyllä 1944, kun Porkkalaa tyhjennettiin,
alueella työskenteli noin kaksituhatta naista.

Tässä teoksessa on lukujen teemoittelu mielestäni sangen hyvin
onnistunut. Naisten tehtävät rintamalla ja sen läheisyydessä,
kotirintaman talkoohenki ja pitkälle viety yhteisöllisyys, kuoleman
jatkuva läsnäolo - lottien yhtenä tehtävänähän oli pakata kaatuneet
sotilaat arkkuihin ja lähettää heidät kotipitäjiinsä haudattaviksi -
sekä sankarihautajaiset saavat rinnalleen aineistoa, joka kertoo
siitä, miten elämä versoo raunioiden keskellä ja ilo repäistään irti
pienimmästäkin mahdollisesta aiheesta. Kirjan teksti muodostuu
pitkälti sodan kokeneiden naisten kertomuksista, joita on täydennetty
erilaisten muistelmateosten ja tutkimustenkin annilla.
Kirjallisuusluettelossa on lähes sata teosta, lisäksi on lainattu
lehtikirjoituksia ja muistitietokeräyksiä. Haastateltujakin on
enemmän kuin nuorten sotilaiden kirjassa.

Tärkeä elementti tässäkin kirjassa ovat kuvat, joita on koottu sekä
yksityisalbumeista että erilaisista arkistoista. SA-kuvan eli
puolustusvoimien kuvaajien materiaalia on melko paljon, ja niiden
joukkoon mahtuu myös muutama sangen kiintoisa propagandistinen otos.
Talvisodan aikana ulkomaille levitettiin kuvaa, jossa joukko naisia
ja lapsia istuu ja makaa lumihangessa männynrunkoihin nojaten ja
taivaalle tähyten. Heidän keskellään palavat nuotiot, joita ei
tietenkään tositilanteessa olisi voitu sytyttää - vihollisen
pommikoneiden lentäjät olisivat havainneet savun heti. Mutta
epäilemättä kuva täytti tehtävänsä eli välitti maailmalle tiedon
suomalaisten siviilien hädästä.

Varsinaista tutkimuksellista apua ei näistä kirjoista ehkä ole, mutta
eräänlaisina oheislukemistoina ne ovat kiintoisia ja houkuttelevat
selailemaan ja katselemaan useammin kuin kerran. Osa kuvista on ollut
alun perin niin heikkolaatuisia, että moderni
kuvankäsittelyprosessikaan ei ole kyennyt niitä pelastamaan. Toiset
taas on taitossa määritelty niin pieniksi, että osa kuvan sisällöstä
jää arvailujen varaan. Vaikka valtaosa kuvissa esiintyvistä
henkilöistä käyttääkin asetakkia tai lottapukua, detaljeissa
riittäisi tutkittavaa monen asian harrastajalle. Esimerkiksi sodan
ajan naisten vaatetus ja kampaukset vastaavat näissä kuvissa
todellisuutta varmaan paremmin kuin ajan naistenlehdissä.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/