[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Muista ykköset, joukossa nollien

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Jaakko Suominen  FT, digitaalisen kulttuurin professori, Turun
yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Lanier, Jaron: Et ole koje - manifesti (You Are Not a Gadget, A
Manifesto). Kääntänyt Pietiläinen, Kimmo. Terra Cognita, 2010. 231
sivua.


Muista ykköset, joukossa nollien
---------------------------------------------------------

Jaron Lanierin Et ole koje -manifesti ottaa kantaa digitaalisen
kulttuurin nykytilaan. Lanier peräänkuuluttaa teoksessaan uudistuvaa
yksilöllisyyttä. Sitä tarvitaan, jottei ihminen tyhmisty ja muutu
koneen kaltaiseksi.


Jaron Lanier on hyvin hyvin vihainen. Lanieria, tuota rastatukkaista
lume- ja virtuaalitodellisuuspioneeria ottaa päähän sosiaalista
mediaa ihannoiva 'soseutuskulttuuri', joka on käpertynyt omaan
pesäänsä ja viihdyttää joukkoja hengiltä lähinnä kierrättämällä
'ilmaisia' pätkiä populaarikulttuurista ja vanhoista medioista,
uutisista, televisio-ohjelmista, musiikkivideoista ja niin edelleen
sekä esittelemällä oman elämänsä trivialiteetteja. Siinä missä
1990-luvun netin kotisivut olivat vielä keskenään erilaisia ja
yksilöllisiä, sosiaalisen median verkostoitumis- ja yhteisöpalvelut
ovat Lanierin mukaan kaupallistaneet ja standardoineet
nettinäkyvyyden. Niissä mukana oleminen on helppoa mutta ne tarjoavat
niin samanlaista digitaalista pikahiutalepuuroa.

Musiikkiakin tekevä Lanier väittää, että 1990-lopun jälkeen nuoriso
ei ole enää keksinyt sukupolvensa uutta ja erityistä, kapinallista ja
kokeilevaa musiikillista ilmaisua. Kaikki on vain vanhan toistoa -
paremmin tai huonommin. Uudelleen ja uudelleen. Jaronin Suuri Saatana
monen muun asian ohella on midi-standardi ja musiikin digiteknologia,
joka pakottaa tekijänsä tiettyyn muottiin. Edelleen jotain erityistä
sisältävän hip hop -musiikin voima tulee siitä, että siinä edes
osoitetaan ärtymystä digiteknologian rajoja vastaan.

Mietin vaan, mikä nykyisessä netin remix-kulttuurissa on lopulta niin
erilaista aiempaan verrattuna.  Lauantaina 27.11. 2010 YLE Teemalla
esitettiin Doorsin The Doors -levyn (1967) tekemisestä kertova
dokumentti, jossa yhtyeen jälkeenjääneet jäsenet ja muut levyn tekoon
osallistuneet henkilöt muistelivat prosessia. He näyttivät auliisti,
miten levyn kappaleet perustuivat eri suunnista napattuihin ja
muunneltuihin vaikutteisiin: James Brownin funk-torvisektiota
imitoitiin kitaralla, bossanova-rumpukomppi muutettiin rockimmaksi.
Suoranaisia kitarariffejä otettiin toisilta bändeiltä vähän
muokattuna,  puhumattakaan Bertolt Brechtin ja Kurt Weilin Alabama
Songin versionnista.  Lopputulos oli tietenkin juuri yllättävien
yhdistelmien ja voimakkaiden tulkintojen takia ainutlaatuinen ja
erityinen.

Lanieria ketuttaa myös 'digimaolainen' pesäajattelu, joka
joukkovoimasta innostuneena hävittää yksilöllisyyden ja siihen
liittyvät huiput. Kollektiivinen käsitys asioiden tolasta ei Lanierin
mukaan ole koskaan paras mahdollinen. Wikisevä lopputulos on
keskiverto, lattea ja tasapäistävä: '[K]un ihmisenerityisyys
kielletään, ihmisiltä saadaan sekavia, heikkoja tuloksia.' (s. 199) 
Lanier ei ole perin juurin innostunut Wikipedian tapaisista
palveluista, joka kuluttaa voimansa artikkelien muokkaussotiin ja
joka artikuloi ajatusta yhden ainoan totuuden mahdollisuudesta. 
Ainoan totuuden, joka on löydettävissä googlaamalla Wikipedia-sivuja
netistä.

 


Vanhaa kopioimassa

Lanier haluaisi digitaaliselta kulttuurilta jotain uutta eikä vain
vanhojen ideoiden yhteisöllistä kopioimista:  '[A]voimen ohjelmiston
saavutusten huipentuma on ollut luoda Linux, joka on UNIXin
johdannainen, ja se taas on vanha käyttöjärjestelmä 1970-luvulta.
Samaan tapaan avoimen kulttuurin liikkeen vähemmän tekninen puoli
juhlii Wikipedian luomista, joka on kopio jo olemassa olleesta:
ensyklopediasta. [...] Oletetaan, että kauan sitten 1980-luvulla
olisin sanonut: 'Kahdenkymmenenviiden vuoden kuluttua, kun
digitaalinen vallankumous on suuresti edistynyt ja tietokonesirut
ovat miljoonia kertoja nopeampia kuin nykyään, ihmiskunta saa viimein
palkinnoksi uuden ensyklopedian kirjoittamisen kyvyn ja uuden UNIXin
version!' Se olisi kuulostanut kerrassaan säälittävältä.' (s.
139-140)

Lanier kirjoittaa manifestinsa osaksi dystopis-determinististä
traditiota, jossa pelätään - ei koneen inhimillistymistä - vaan
ihmisen koneellistumista. Lanierin mukaan ihmiset sopeuttavat omaa
toimintaansa tyhmiin koneisiin tyhmentäen samalla itseään ja
käytöstään. Monen muun tutkijan tavoin Lanier uskoo tietotekniikan ja
sosiaalisen median käytön vaikuttavan ihmisen ajatteluun -
rappeuttavalla tavalla.

Lanierin mukaan netin ongelma ei ole nimettömyys vaan pikemminkin
hetkellinen nimettömyys, drive-by-anonymiteetti.  Hetkellinen tai
satunnainen nimettömyys synnyttää seurausten puutteen kanssa
verkkoidiotismin, joka ilmenee nettiherjauksina ja kiusaamisena;
anonymiteetin tai verkkolauman suojissa potkitaan heikompia ja
lyödään puun takaa.  Jos henkilöllä on vakiintunut nimimerkki ja
mahdollisesti visualisoitu virtuaalipersoona, avatar, tällainen
nettipersoona muuttuu arvokkaammaksi, eikä sitä haluta yhtä helposti
uhrata pelon, epävarmuuden ja epäilyn lietsomiseen (Fear,
Uncertainty, Doub eli FUD).

 


Täytyy uudistua

Lanierin otsasuonia pullistuttaa ilmiselvästi se, että monet
projektit, joissa hän itse on ollut mukana, ovat jääneet unholaan
netin popularisoituessa - väärin. Onneksi hän ei sentään jää nurkkaan
nillittämään vaan esittää manifestissaan myös vaihtoehtoja ja
vetoomuksia uudistumiskyvyn, uuden luomisen ja jatkuvan leikittelyn
välttämättömyydestä. Hän esittelee tuotteita ja toimintaperiaatteita,
jotka paremmin ottaisivat huomioon myös yksilöllisen toimintatavan.
Osa esimerkeistä liittyy musiikkiin. Lanierin mukaan yhtyeet voisivat
tehdä etäkeikkoja, jos virtuaalitodellisuus- ja projisointitekniikat
kehittyisivät. Ja vaikka musiikki ostettaisiin bittivirtana netistä,
musiikin aktivoimiseen voitaisiin käyttää yksilöllisiä ja
muodikkaita, keräilyesineiksikin soveltuvia avainmokkuloita, songleja
(samantyyppistä koodin fyysistä paketointia ovat visioneet pelien
osalta Saara Toivonen ja Olli Sotamaa, ks.
http://www.pelitutkimus.fi/vuosikirja2010/ptvk2010-01.pdf).

Jaron Lanier tunnustaa lopussa rakkautensa bachelardilaiseen
neoteniaan. Se tarkoittaa tietynlaista lapsuuden venymistä, johon
liittyy kyky kokeilla, leikkiä, muuntautua, joustaa ja uudistua vielä
vanhempanakin.  Lanier viittaa ajatuksissaan ranskalaisen filosofin
Gaston Bachelardin runolliseen unelmointiin (La poétique de la
rêverie), vaikka osoittaa myös lapsellisuuden kääntöpuolen,
mahdollisen kiusaamisen ja ärtymyksen ja muutoksen todellisen
hidastumisen. Äärimmilleen viety kulttuurinen neotenia viittaa hänen
mukaansa konservatiivisuuteen, koska 'kunkin sukupolven perspektiivit
säilyvät pidempään ja niiden vaikutusvalta kasvaa neotenian
laajetessa.' (s. 204, vrt. vaikkapa The Doors -yhtyeen asema tietyn
sukupolvikokemuksen ja mielentilan jatkuvasti juhlittuna tulkkina)

Lanierin manifesti on virkistävää luettavaa sosiaalisen median
joukkohuuman keskellä. Se tarjoaa kriittisyydessään pohdittavaa
kaltaiselleni sosiaalisen median palvelujen käyttäjälle ja
digitaalisten retroilmiöiden ja muiden teknokulttuurien tutkijalle.
Toisaalta manifesti antaa turhankin helppoja lyömäaseita henkilöille,
jotka hämmästelevät ja taivastelevat Facebookin kaltaisia ilmiöitä
yleensä niin, etteivät ole itse palveluita koskaan edes kokeilleet
tai ovat juuttuneet epäluuloissaan vanhanaikaisiin
ysäriargumentteihin, jotka ovat yksipuolisia tai suorastaan vääriä:
'Siellä netissähän kuka tahansa voi uskotella olevansa mikä tahansa
ja kuka tahansa voi muutella mitä tahansa 'tietoa'. Vai kauheata, kun
ihmiset paljastavat itsestään kaiken.' Joopa joo. Väitteet eivät pidä
paikkaansa.  Kokeile ja käytä siis itse digiteknologiaa ja uusia
sovelluksia. Käytä niitä oikein ja väärin. Venytä niiden rajoja.
Muista, että et ole kone. Et ole koje, vempele etkä masiina!

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/