[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Hyvinvointivaltiosta hyvinvointiyhteiskuntaan

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Sami Outinen  tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Soininvaara, Osmo: Sata-komitea. Miksi asioista päättäminen on niin
vaikeaa. . Teos, 2010. 306 sivua.


Hyvinvointivaltiosta hyvinvointiyhteiskuntaan
---------------------------------------------------------

Vihreillä täydennetyn porvarihallituksen sosiaaliturvakysymykset
työnnettiin loppukeväästä 2007 hallituskoalition politiikoista,
virkamiehistä ja työmarkkinajärjestöjen edustajista koostuneeseen
SATA-komiteaan, jonka perusturvajaoston puheenjohtaja Osmo
Soininvaara on julkaissut komitean työstä ja suomalaisesta
sosiaaliturvajärjestelmästä kertovan kirjan SATA-komitea. Miksi
asioista päättäminen on niin vaikeaa (Teos 2010). SATA-komitea -teos
onkin paljon enemmän kuin vain komitean työstä kertova
aikalaiskuvaus, koska siinä analysoidaan tarkasti suomalaista
tulonsiirtojärjestelmää ja etsitään sille vaihtoehtoja.


Taloustieteilijän perspektiivistä sosiaalipolitiikkaa tarkastelevan
Osmo Soininvaaran voi luokitella yhteiskuntapolitiikasta
rationaalista kansantaloudellista suunnittelua vähitellen 1900-luvun
mittaan tehneen politiikkaperinteen sosiaaliliberaalin suuntauksen
edustajaksi, ovathan hänen poliittiset juurensa Liberaalisessa
kansanpuolueessa, vaikka hän Vihreää Liittoa nykyään edustaakin.
Luonnehtiihan Soininvaara Suomea hyvinvointiyhteiskunnaksi monen muun
sellaisen poliitikon tapaan, joiden mielestä laaja hyvinvointivaltio
valtiopohjaisine sosiaaliturvajärjestelyineen kuuluu historian
kellastuneille lehdille sosiaalidemokraattisvetoisen
teollisuusyhteiskunnan rinnalle.    

Tämänsuuntainen ajattelu tulee hyvin esiin yhteiskunta-analyysissä,
jonka mukaan siitä sinänsä oikeasta havainnosta, että
automatisaatioon ja globaaliin työnjakoon perustuva markkinaehtoinen
tuotantojärjestelmä ei tuota eikä edellytä kahdeksasta neljään
täystyöllisyyttä tuottaakseen riittävästi aineellista hyvää maapallon
asukkaille, seuraa, että työttömiä pitäisi kannustaa tekemään
silpputöitä mahdollistamalla matalapalkka- ja pätkätöiden
vastaanottaminen sosiaaliturvan ja työnteon välisiä jäykkyyksiä
karsimalla esimerkiksi työn jakamisen tai muissa Pohjoismaissa
yleisemmin käytetyn julkisen sektorin työllistämisvelvoitteen
laajentamisen sijasta.

Avoimilta työmarkkinoilta syrjäytettyjen toimeentulo olisi
mahdollista myös taata säällisen suuruisen perustulon avulla. Osmo
Soininvaaran mukaan perusturva ei kuitenkaan tällä hetkellä riitä
Suomessa useimmille kelvolliseen elämiseen, koska sen suhteellinen
arvo on heikentynyt 1990-luvulta lähtien voimakkaasti suhteessa
yleiseen ansiotason kehitykseen. Markkinarationalismin puolesta
puhuvan Soininvaaran ihanneyhteiskunnassa perustulo olisi kuitenkin
asetettava tasolle, jonka varassa ei olisi tarkoituskaan tulla
toimeen. Perustulon tulisi vain toimia pienipalkkaisten palkkatukena.

Tämä kuitenkin johtaisi tilanteeseen, jossa alipalkatuista silppu- ja
pätkätöistä tulisi helposti työmarkkinoiden normi kaikilla sellaisilla
aloilla, joilla ei vallitse työvoimapulaa tai joissa työntekijöiden
osaamiseen perustuva tuottavuus on korkealla tasolla. Ei ihme, että
erityisesti SAK suhtautuu epäilevästi Soininvaaran perustulomalliin
siitä huolimatta, että se näyttää vasta viime aikoina havahtuneen
prekariaatin työmarkkinoilla kohtaamien ongelmien pohtimiseen.
Prekariaatin olemassaolo ei tuekaan käsitystä, että huonosti
tuottavaa työtä olisi merkittävästi tarjolla, vaikka perusturvan
kannustavuutta lisättäisiin. Myös pienistä ja epäsäännöllisistä
tuloista kertyvän ansiosidonnaisen työttömyysturvan asettuminen
tasoltaan lähelle työmarkkinatukea vähentäisi työntekijöiden intoa
liittyä ammattiliittoihin ja heikentäisi täten ay-liikkeen
neuvotteluvoimaa työmarkkinoilla, mikä taas johtaisi työehtojen
heikkenemiseen.       

Osmo Soininvaaran mukaan pohjoismaiset 'hyvinvointiyhteiskunnat'
kärsivät veronmaksajapulasta elatussuhteen heiketessä väestön
vanhenemisen vuoksi. Tästä syystä 'Suomella ei ole varaa yhtä hyvään
sosiaaliturvaan kuin kaksikymmentä vuotta sitten.' Tässä
tarkastelussa kuitenkin veronmaksukykyisyys on rajattu lähinnä
palkkatyöväestöön, ei esimerkiksi suuryrityksiin, varallisuuteen,
automatisaatioon, pankkeihin tai sijoittajiin. Myös veroasteen
korkeudessa ja verotuksen kohdistumisessa on olemassa
globalisaatiosta huolimatta myös kansallista pelivaraa. Toki
Soininvaarakin laajentaisi veropohjaa ympäristöverotusta ja
maapohjaan kohdistuvaa kiinteistöveroa korottamalla.

Soininvaaran mukaan työmarkkinatuen nostolta SATA-komitean aikana vei
pohjan pois työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen sopima ns.
sosiaalitupo, jonka yhteydessä työmarkkinatuen korottamisen kytkös
ansiosidonnaisen työttömyysturvan pohjana olevan peruspäivärahan
korottamiseen sovittiin pitää voimassa. On kuitenkin muistettava,
että peruspäivärahan ja työmarkkinatuen samanaikainen korottaminen
esimerkiksi SATA-komitean aluksi kaavailemalla kymmenellä prosentilla
olisi maksanut vain murto-osan siitä, mitä valtiontaloudelle maksoivat
esimerkiksi porvarihallituksen sopimat miljardiluokan veronalennukset.

Tässä tilanteessa ei köyhyyden vähentämisen nimissä ole perusteltua
asettaa vastakkain kahden eri työttömien kerroksen etuisuuksia,
vaikka onkin totta, että sosiaalitupon seurauksena satasen korotus
työmarkkinatukeen korottaa yli 2700 euroa ansaitsevien
ansiosidonnaisia päivärahoja 150 e:lla. Todelliset kohtuuttomuudet
ansiosidonnaisen ja perusturvan välillä sijaitsevat sitten sairaus-
ja varhaiseläkejärjestelmissä, joissa sairauden tai työkyvyttömyyden
aiheuttamat tulonmenetykset korvataan sairauspäivärahalla tai
eläkkeellä, joiden suuruus riippuu voimakkaasti siitä, onko edunsaaja
sattunut sairastumaan suoraan hyväpalkkaisesta työstä vai ei.

Asumistukeen 1990-luvulla tehdyt leikkaukset Osmo Soininvaara näkee
aivan oikein tärkeimmäksi pienipalkkaisten kaupunkilaisten
suhteellisen köyhtymisen syyksi. Tämän vuoksi erityisesti
pienipalkkaisten asumistukea pitäisi korottaa. Valtiollista sääntelyä
korostava ratkaisu eli vuokrasäännöstely ei Soininvaaralle tässäkään
sovi, koska vuokrasäännöstelyn purkamista vuonna 1995 hän pitää
sinänsä oikeana toimenpiteenä.

Soininvaaran kirjan julkistamisen jälkeen käyty julkinen keskustelu
on pyörinyt pitkälti ansiosidonnaisen turvan ja perusturvan
vastakkainasettelun ympärillä erityisesti sosiaalidemokraattien ja
SAK:n edustajien puolustaessa ansiosidonnaisuutta ja vihreiden
huomauttaessa ansiosidonnaisuuden epäkohdista perusturva- ja
perustulopohjaisilla näkemyksillään. Sen sijaan keskusta ja kokoomus
ovat olleet tässä keskustelussa ilmiselvästi taktisista syistä
hiljaa: Esimerkiksi kokoomus näytti SATA-komiteassa millainen
työväenpuolue se on tyytymällä edustamaan Soininvaaran sanoin
'ylemmän keskiluokan lyhyen tähtäyksen etua' ja torjumalla yhdessä
virkamiesten kanssa komiteassa virinneitä perusturvan
parannusesityksiä talouden taantumaan vedoten.

Toivopuolueen valtiovarainministeri Jyrki Katainen on oikeassa siinä,
että porvarihallitus on nostanut useiden perusetuuksien tasoa alimman
työttömyyskorvauksen tasolle, mutta taso on edelleen kaukana
esimerkiksi EU:n määrittelemästä köyhyysrajasta. Etenkin suurissa
kaupungeissa perusturvan varassa elävät joutuvat edelleen usein
turvautumaan toimeentulotukeen, vaikka juuri tämän asiantilan
poistamisen perusturvan tasoa riittävästi korottamalla
hallitusohjelma määritteli SATA-komitean ensimmäiseksi tavoitteeksi.

Osmo Soininvaaraa voi hyvällä syyllä kutsua 2000-luvun
sosiaalipolitiikan Pekka Kuuseksi siltä osin, että hän edustaa
viimeksi mainitun tavoin idearikasta uutta ajattelua suhteessa
aikakauden sosiaalipoliittisiin käytäntöihin. Tulevaisuus näyttää,
onko Soininvaaran ajattelulla yhtä kauaskantoisia vaikutuksia
sosiaaliturvan sisältöihin, kuin Kuusen sosiaalipoliittisen
yhdistyksen puitteissa kirjoittamalla 60-luvun sosiaalipolitiikka
-teoksella oli suomalaisen hyvinvointivaltion muotoutumisen
yksityiskohtiin sosiaalisten tulonsiirtojen maksamisesta julkisten
palvelujen pystyttämiseen etenkin 1960- ja 1970-luvulla.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/